Viimeiset kaksi viikkoa

Viimeiset kaksi viikkoa

Käyttäjä hopeornot aloittanut aikaan 02.08.2017 klo 18:55 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä hopeornot kirjoittanut 02.08.2017 klo 18:55

Otsikko voi olla raflaava mutta kertoo todelliset tunteeni. Elämä oli vielä hyvää keväällä mutta sitten tuli epäonnea. Avioero tuli vuosi sitten ja tuntuu että se on käsitelty. Taloudellisesti tuli turpaan pahasti. Maksoin keväällä viimeset ositukset pois. Jäin sitten työttömäksi kuukaudeksi (0-sopparilla teen töitä). Sossusta en saanut mitään kun maksoin reilut summat ositusta. Työttömyystuessa meni viisi viikkoa ennen kuin sain rahaa. Lisäksi pyytäessäni palkanlaskijalta liitteitä kelalle, selvisi että minulle oli maksettu palkkaa liikaa vuosi sitten ja ne peritään takaisin. Luottotiedothan siinä paloi, kun ei rahaa tullut mistään pitkään aikaan.

Häätö olisi edessä parin viikon päästä. Asuntohakemuksia on laitettu mut näil tiedoil kämpän saanti on vaikeeta. Viha yhteiskuntaan vastaan on kova. Olen tehnyt 14-vuotiaasta töitä ja nyt kun tulee epäonnea, niin tuntuu ettei mistään saa apua. Itsetuhoisuutta ja kostonhimoa esiintyy vahvana.

Elämään kannustaa se, että miulla on kaksi lasta ja yhteishuoltajuus. Selitin tilanteen lastenvalvojalle, mutta hän ei siihen suuremmin reagoinut. Ajattelin tehdä lastensuojeluilmoituksen omasta tilanteesta jos siitä saisi jotain apua. Miulla on hoitosuhde psykiatrian polille masennuksen takia ja ensi viikolla nään taas psykoterapeuttia. On vaan todella turhauttavaa kun töitä olisi taas mutta kämppää ei löydy. En haluaisi vielä 31-vuotiaana lopettaa elämääni, mutta vaihtoehdot on vähissä. 😞

Onko muita samanlaisesta tilantesta selvinneitä?

Käyttäjä Joie kirjoittanut 03.08.2017 klo 11:19

Tosi kipeitä asioita oot käyny läpi. Ei ihme jos pistää vihaksi. Kumminkin sulla on selvästi halu elää ja päästä vaikeuksista eteenpäin. Toivottavasti saat tarvitsemaasi apua. 🙂👍 Voimia sinulle!

Käyttäjä Ainy kirjoittanut 04.08.2017 klo 04:42

Aika rankkaa sinulla on kun on avioero sekä työttömyys samaan aikaan. Nyt vain pitäisi jotenkin jaksaa pinnistellä takaisin pinnalle.

Itse olen nyt myös työttömänä, mutta en jaksa välittää. Yritän saada mitä työtä vaan ja olen valmis muuttamaan mutta vielä ei ole tärpännyt. En kuitenkaan pidä tilannetta toivottomana. Tunnen paljon ihmisiä ja uskon töitä löytyvän sitä kautta ennenpitkää.
Olen ajatellut asian niin, että kerran täällä vain ollaan ja pitää positiivisesti nauttia kaikesta, jopa työttömyydestä.
Avioerosta toipuminen vei minulla pari vuotta. Siitä ajasta en todellakaan nauttinut. Sitten aloin ajattelemaan omaa elämääni ja tyhjyyden tunne oli tipotiessään. Mietin sen niin, että yli puolet liitoista päättyy eroon. En siis ole mikään poikkeus, vaan aivan normaali tapaus.

Toivon sinulle voimia. Et ole yksin. Tämä ei ole niin ruusuista aina, mutta toivoa ei pidä menettää varsinkin kun olet noin nuori.

Käyttäjä hopeornot kirjoittanut 04.08.2017 klo 18:02

Kiitos paljon viesteistä ja tsempistä. 🙂🌻

Ensi viikolla olisi edessä kämpän tyhjennys tavaroista. Osa saa lähteä suoraan kaatopaikalle ja osan myyn facebookin kautta. Onpahan nyt vielä vähän aikaa katto pään päällä. Yksityisille olen laittanut asuntohakemuksia, mutta turhauttaa kun katsotaan pelkkiä luottotietoja. Töitä nyt taas kuitenkin on. Kai se on muutettava johonkin halpaan huoneistohotelliin asumaan tai vanhempien nurkkaan. Saisi Suomessakin olla samanlainen luottoluokitus kuin jenkeissä, jossa lasketaan kokonaispisteet (johon kuuluu vanhojen velkojen hoito ja nykyisten) joka antaa paljon realistisemman kuvan taloudenhoidosta. Nykyinen mustavalkoinen "on tai ei" on kyllä syvältä.

En nyt jaksa suuremmin kirjoitella, kun lapset ovat vielä pari päivää minulla.

Käyttäjä Sintukka kirjoittanut 09.08.2017 klo 10:05

Moi
oletpas joutunut kovia kokemaan! Hienoa kuitenkin, että sulla on töitä.
Missäpäin Suomea asut? Kuulostaisi siltä, että sulla olisi oikeus kunnan/kaupungin asuntoon, jos kerran olet lapsistasikin vastuussa.
Kirjoittele ihmeessä tänne, monet meistä ovat kokeneet avioeroja ja taloudellisia vaikeuksia, täältä saat varmasti vertaistukea 🙂🌻

Käyttäjä Joie kirjoittanut 09.08.2017 klo 13:05

hopeornot kirjoitti 4.8.2017 18:22
Ensi viikolla olisi edessä kämpän tyhjennys tavaroista. Osa saa lähteä suoraan kaatopaikalle ja osan myyn facebookin kautta. Onpahan nyt vielä vähän aikaa katto pään päällä. Yksityisille olen laittanut asuntohakemuksia, mutta turhauttaa kun katsotaan pelkkiä luottotietoja. Töitä nyt taas kuitenkin on. Kai se on muutettava johonkin halpaan huoneistohotelliin asumaan tai vanhempien nurkkaan. Saisi Suomessakin olla samanlainen luottoluokitus kuin jenkeissä, jossa lasketaan kokonaispisteet (johon kuuluu vanhojen velkojen hoito ja nykyisten) joka antaa paljon realistisemman kuvan taloudenhoidosta. Nykyinen mustavalkoinen "on tai ei" on kyllä syvältä.

Jospa kunnan vuokra-asuntoon voisit päästä, ei kai niissä katsota luottotietoja? Ootko saanu sosiaalitoimesta apua? Kova homma sulla on tyhjentää kämppää ja hankkiutua eroon ylimääräisistä tavaroista! Voimia siihen. 🙂👍

Käyttäjä hopeornot kirjoittanut 10.08.2017 klo 17:19

Kiva kun jaksatte kirjoitella 🙂

Asun Etelä-Suomessa. Sain häädön juuri kaupungin kämpästä, niin en saa sieltä kämppää ennen kuin rästit on maksettu. Olen kuitenkin laittanut paljon hakemuksia säätiöille ja yrityksille. Kävin yhtä kaksiota katsomassa. Katsotaan miten sen kanssa käy. Saan kuitenkin kotivakuutuksen ja pystyn maksamaan 2-3kk vuokravakuudet. 3-4kk:ssa saan melkein kaikki velkani maksettu poisluettuna opintolainan.

Vaikeinta tässä tilanteessa on luopua tavaroista. Exänkin tavaroita vielä löytyy, jotka muistuttavat erosta. Lastenkin tavaroita täytyy realisoida kun eivät ne uuteen asuntoon mahdu. Neliöstä kaksioon muutto vaatii tavaran vähennystä paljon.

Kuitenkin nään tässä uuden mahdollisuuden. Pääsen tekemään juuri sen näköistä elämää kuin tahdon. Kirjoittelen taas kun jaksan, työ ja muutto vie kyllä voimat. Onneksi olen jaksanut lenkkeillä, niin sekin tuo lisää voimia tähän tilanteeseen.

🙂

Käyttäjä Joie kirjoittanut 11.08.2017 klo 13:36

Ihailen myönteisyyttäsi! Koita lepäilläkin välillä, kun huhkit noin paljon. 😋 Uusi alku sulla ja siihen voi sisältyä monia hyviäkin asioita.