Viimeinen viesti..?

Viimeinen viesti..?

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 31.12.2015 klo 14:05 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 31.12.2015 klo 14:05

En jaksa enää taistella. Kyllä kovinkin soturi jossain vaiheessa murtuu. Voimat on yksinkertaisesti loppu. Varmaan sitten joudun Helvettiin, jos se kerran on itsemurhan tehneiden paikka. Toivon vaan, että Jumala armahtais… Tai sitten vajoon tyhjyyteen, parempi kai sekin, kuin jatkuva kärsimys… En löydä exit kylttiä ahdistuksesta. Ovea, joka johtais vapauteen. En oikeesti haluaisi itseäni vahingoittaa, mutta kun tuntuu, että se on ainut vaihtoehto… Uskon tavallaan, että kuolema ei ole kaiken loppu, mutta usko on eri asia kuin fakta… Jos niin on, että Jumalaa ei ole, tuntuu elämä aika murhenäytelmältä. Mitä varten olemme sitten syntyneet ja saaneet tietoisuuden? Minkä takia sattuma olisi muovannut itsensä tiedostavan olion? Jos Jumalaa ei ole, miksi ihminen pyrkii elämässään hyvään ja minkä takia olemme moraalisia-olentoja? Jos Jumalaa ei ole, miksi suurin osa maapallon ihmisistä uskoo johonkin yliluonnolliseen voimaan. Ja vielä, jos Jumalaa ei ole miksi maailmassa silti on lakeja ja määräyksiä mitä tulee noudattaa… Jos jumalaa ei ole onko hyvyyttä ja pahuutta sitten olemassa..?

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 31.12.2015 klo 19:47

minäitse89 kirjoitti 31.12.2015 14:5

En jaksa enää taistella. Kyllä kovinkin soturi jossain vaiheessa murtuu. Voimat on yksinkertaisesti loppu. Varmaan sitten joudun Helvettiin, jos se kerran on itsemurhan tehneiden paikka. Toivon vaan, että Jumala armahtais... Tai sitten vajoon tyhjyyteen, parempi kai sekin, kuin jatkuva kärsimys... En löydä exit kylttiä ahdistuksesta. Ovea, joka johtais vapauteen. En oikeesti haluaisi itseäni vahingoittaa, mutta kun tuntuu, että se on ainut vaihtoehto... Uskon tavallaan, että kuolema ei ole kaiken loppu, mutta usko on eri asia kuin fakta... Jos niin on, että Jumalaa ei ole, tuntuu elämä aika murhenäytelmältä. Mitä varten olemme sitten syntyneet ja saaneet tietoisuuden? Minkä takia sattuma olisi muovannut itsensä tiedostavan olion? Jos Jumalaa ei ole, miksi ihminen pyrkii elämässään hyvään ja minkä takia olemme moraalisia-olentoja? Jos Jumalaa ei ole, miksi suurin osa maapallon ihmisistä uskoo johonkin yliluonnolliseen voimaan. Ja vielä, jos Jumalaa ei ole miksi maailmassa silti on lakeja ja määräyksiä mitä tulee noudattaa... Jos jumalaa ei ole onko hyvyyttä ja pahuutta sitten olemassa..?

Hei
Älä nyt vain toteuta aikeitasi. Ihmettelen ettei kukaan tukihenkilö ole vielä kommentoinut mitenkään tätä kirjoitustasi. Kuitenkin ovat sen lukeneet sillä kun nämä viestit ovat modernitoituja.
Ahditus on hirveää tiedän, en voi tietää miltä ahdistus sinusta tuntuu sillä olemme kaikki yksilöllisiä.
Itse uskon ainakin Jumalaan ja siihen että Jeesus on Jumalan poika.

Onko sinulla täällä tukinetissä tukihenkilö? Jos ei ole kirjoita ihmeessä jollekkin tukihenkilölle. Tai mene vaikka terveyskeskukseen puhumaan, tai soita kriisikeskukseen. Rukoile tai mitä tahansa mutta älä itsemurhaa toteuta!

Voimia! Hyvää uuttavuotta!

Käyttäjä Anne-66 kirjoittanut 31.12.2015 klo 21:54

Kerro mikä saa sinut ajattelemaan noin!
Olet Soturi!, kuten kirjoitit. Taistele, tiedosta ongelmasi ja hae apua ammattilaiselta auttajalta.

Käyttäjä kirjoittanut 31.12.2015 klo 21:55

Minkä ne tukihenkilöt sille voivat jos joku kirjoittaa viimisen viestinsä. Ja musta tuossa on vielä kysymysmerkki perässä joten voi olla ettei ollutkaan se viiminen viesti.

Tässä numerot minne voi soittaa, jos viiminen viestisi oli avunpyyntö.
Valtakunnallinen kriisipuhelin
päivystää numerossa 010 195 202
arkisin klo 9.00–07.00
viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 01.01.2016 klo 00:23

maanvaiva kirjoitti 31.12.2015 21:55

Minkä ne tukihenkilöt sille voivat jos joku kirjoittaa viimisen viestinsä. Ja musta tuossa on vielä kysymysmerkki perässä joten voi olla ettei ollutkaan se viiminen viesti.

Tässä numerot minne voi soittaa, jos viiminen viestisi oli avunpyyntö.
Valtakunnallinen kriisipuhelin
päivystää numerossa 010 195 202
arkisin klo 9.00–07.00
viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00

Hei
En sitä tarkoittanutkaan että jos oli viimeinen viesti että tukihenkilö voisi jotain. Ihmettelin sitä lähinnä kun välillä tulee vastaan jos kirjoittaa jotain itsemurhaa liittyvää tai muuta yhtä vakavaa niin usein tukihenkilöt kommentoivat jotain.
Toivon ettei ollut viimeinen viesti!

Käyttäjä helemi kirjoittanut 01.01.2016 klo 08:56

Se ei kannata pohtia, kovin syvältä, miksi me ollaan synnytty, syyttömiä me siihen olemme, niin vain tapahtuu.
jokaisella elämällä on tarkoituksensa ja jokainen elämä on arvokas.
Jos sinä nyt mietit, mitämiksimitävarten...niin uskoisin,että useimmilla meistä on, niitä epätoivon hetkiä, jolloin ollaan nokka turpeessa, ulospääsytietä ei näytä löytyvän.

Ihan oman kokemukseen perustuen, jos olisin itse antanut periksi, silloin kun tuntui, ettei valoa näy ollenkaan, niin kyllä nyt suorastaan v-ttaisi, katsoa pilvenreunalta alaspäin tai sieltä toisesta paikasta ylöspäin, kun siellä olisi kuitenkin joku viisas näyttänyt, jonkun videon, miten olisi käynyt, jos en olisi sitä lopullista tehnyt, vaan olisin valinnut toisen vaihtoehdon. Onneksi kuitenkin, se vähäinen järki tavoitti pään ja valitsin toisen vaihtoehdon, eteenpäin, vaikka kontaten.
Jokaisen pitää ymmärtää, jos tekee itsemurhan, niin sen jälkeen ei, tosiaankaan voi muuttaa enää mitään, seon totaalinen loppu, kuitenkin meillä on monia mahdollisuuksia, niitä vain pitää etsiä. Elämässä ei ole muutta pakkoa kuin kuolema ja se tavottaa meidät kyllä, ihan ilman että itse avitamme.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 01.01.2016 klo 13:56

Sen takia laitoin kysymysmerkin, että ei tässä nyt ihan kaikkee toivoa ole heitetty. Osa vaan. Sori jos säikäytin, mutta välillä vaan tuntuu tolta... Menin Terkkuun, totes siellä että minulla on Tietzenin oireyhtymä eli rintalihaksen kiinnitys kohdat kylkiluussa ovat tulehtuneet... Vähän kun selailin nettiä, niin luin että oireet saattavat kestää monta kuukautta tai jopa vuoden, eikä kyseiseen sairauteen ole mitään muuta lääkettä kuin tulehduskipulääkkeet. No ehkä nyt on vaan aika kärsiä, huomenna voi olla jo parempi... Pitää mennä hakeen tabut... Ehkä tää tästä vielä paremmaksi muuttuu, kun ei ollut mitään sydänperäistä, joten en ainakaan tähän kuole... Ahdistukselle sentään löytyi syy...

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 01.01.2016 klo 15:00

minäitse89 kirjoitti 1.1.2016 13:56

Sen takia laitoin kysymysmerkin, että ei tässä nyt ihan kaikkee toivoa ole heitetty. Osa vaan. Sori jos säikäytin, mutta välillä vaan tuntuu tolta... Menin Terkkuun, totes siellä että minulla on Tietzenin oireyhtymä eli rintalihaksen kiinnitys kohdat kylkiluussa ovat tulehtuneet... Vähän kun selailin nettiä, niin luin että oireet saattavat kestää monta kuukautta tai jopa vuoden, eikä kyseiseen sairauteen ole mitään muuta lääkettä kuin tulehduskipulääkkeet. No ehkä nyt on vaan aika kärsiä, huomenna voi olla jo parempi... Pitää mennä hakeen tabut... Ehkä tää tästä vielä paremmaksi muuttuu, kun ei ollut mitään sydänperäistä, joten en ainakaan tähän kuole... Ahdistukselle sentään löytyi syy...

Hei minäitse89
Viisas päätös!
Hyvä että ahdistukselle löytyi syy ja toivon että tulehduksesi saadaan hoidettua mahdollisimman vähäisellä kivulla. Mielummin kivuttomasti.

Käyttäjä kirjoittanut 01.01.2016 klo 15:05

Hienoa ettei ollut viiminen viesti. Mulla vähän aina tulee sellainen olo, että piruako sitä meille ilmoittelee, jos viimisen kerran kirjoittaa.

Minusta olisi aivan väärin, jos täällä tukihenkilöt alkaisivat vastaileen itsemurhaviesteihin. Silloin tästä tulisi omituinen foorumi niille jotka eivät uhkaile itsemurhalla mutta joilla kuitenkin olisi ihan yhtä vaikea tilanne.

Tietzenin oireyhtymän tiedän, koska mieheni sitä sairasti mutta hän sai kortisoonipiikkeä pahimpiin kipukohtiin. Se näytti olevan todellakin kivulias sairaus.

Käyttäjä Annikki88 kirjoittanut 01.01.2016 klo 17:56

maanvaiva: Ei ole mun mielestä mitenkään väärää kirjoittaa sellaisista "uhkailuista", joksi jotkut sen ajattelee, enemmänkin ehkä se kertoo vaan siitä pahasta olosta ja niistä ajatuksista, mitkä oikeasti on. Jollei se tällä palstalla ole säännöissä kiellettyä. Jos niitä viestejä ei sitten halua lukea, ne voi varmaankin skipata. En minä tiedä onko siitä itsemurhasta kirjoittelusta jotain helpotusta, mutta silti minäkin olen siitä kirjoittanut ja puhunut jo ikuisuuden. Se vaan on koko ajan mielessä. Ja sitten välillä vaan tulee normaaliakin pahempina ne hetket kun ei oikeasti enää jaksaisi.

Käyttäjä kirjoittanut 01.01.2016 klo 18:13

Annikki88 kirjoitti 1.1.2016 17:56

maanvaiva: Ei ole mun mielestä mitenkään väärää kirjoittaa sellaisista "uhkailuista", joksi jotkut sen ajattelee, enemmänkin ehkä se kertoo vaan siitä pahasta olosta ja niistä ajatuksista, mitkä oikeasti on. Jollei se tällä palstalla ole säännöissä kiellettyä. Jos niitä viestejä ei sitten halua lukea, ne voi varmaankin skipata. En minä tiedä onko siitä itsemurhasta kirjoittelusta jotain helpotusta, mutta silti minäkin olen siitä kirjoittanut ja puhunut jo ikuisuuden. Se vaan on koko ajan mielessä. Ja sitten välillä vaan tulee normaaliakin pahempina ne hetket kun ei oikeasti enää jaksaisi.

Kylläpä tuntui oudolta kun kirjoitit asiasi minulle.

Käyttäjä Annikki88 kirjoittanut 02.01.2016 klo 22:29

maanvaiva kirjoitti 1.1.2016 18:13

Kylläpä tuntui oudolta kun kirjoitit asiasi minulle.

Se oli kommentti tuohon, ja ei ollut millään pahalla tarkoitettu:

maanvaiva kirjoitti 1.1.2016 15:5