Vihanhallinta, hermostuminen, väkivalta

Vihanhallinta, hermostuminen, väkivalta

Käyttäjä tahiiri aloittanut aikaan 25.10.2012 klo 14:10 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä tahiiri kirjoittanut 25.10.2012 klo 14:10

Minä en oikein tiedä mitä tekisin. Koira oli pissannut yöllä sänkyyn, ja huomasin sen vasta nyt päivällä. Menetin hermoni ja purin sitä koiraan, joka on pieni.

Nyt ehdin jopa ajatella, että rauhoitu rauhoitu, sinun pitäisi laskea kymmeneen ja mennä toiseen huoneeseen, mutta tein sen silti. Pidin niskasta kiinni, painoin pissakohdan kuonoa vasten ja huusin. Ja jotain muutakin.

Olen ennenkin hermostunut, vaikka koira on kiltti ja tottelevainen. Menetän täysin tilanteen hallinnan, vaikka ymmärrän, että koira ei tajua. En ikinä voinut kuvitella, että tekisin jotain tällaista, mutta kai se oli arvattavissa, koska olen käynyt käsiksi myös ex-puolisoihini.

Mihinkään järjettömän vakavaan en pysty, vaikka teini-ikäisenä olen itseäni viillellyt, niin en ole sitäkään saanut kunnolla tehtyä.. Tämä on kuitenkin niin väärin, niin uskomattoman väärin.

Käyn terapiassa, mutta en uskalla puhua tästä terapeutille, koska hän on koiraihminen. En uskalla puhua kenellekään, häpeän valtavasti.

Koira ei pelkää minua – kun rauhoituin, niin silittelin ja leikimme ja annoin herkkuja. Mutta minä pelkään itseäni. Mitä jos tuo tekee joskus jotain oikeasti pahaa? Se ei ole kuin maistellut jotain kiellettyä, ei ole koskaan tuhonnut mitään.. Jos joskus tulevaisuudessa tekee jotain niin mitä minä teen? ☹️

Haluaisin kuolla, olen kamala.

Käyttäjä kirjoittanut 25.10.2012 klo 14:38

Minusta sinun pitäisi antaa koira siksi ajaksi johonkin pois, kunnes saa asiasta puhuttua terapiassa ja olet varma ettet enää sitä satuta.
Ei koira pissaa sänkyyn, jos sillä on asiat kunnossa. Sillä voi olla joku sairaus tai se pelkää sinua ja siksi on ahdistunut ja pissailee.

Älä jään odottaan, että teet sille jotain pahempaa.

Käyttäjä tahiiri kirjoittanut 25.10.2012 klo 15:34

Kiitos vastauksesta. Saisin koiran kyllä hoitoon vanhemmilleni.
Koira on siis vielä nuori, joten pissaaminen johtui ihan vain hädästä, vaikka osaakin hypätä alas sängyltä ja odottaa, kunnes lähdetään ulos.

Halusin vielä lisätä, että muuten koiran kanssa sujuu kaikki hyvin, koira syö laadukkaasti ja pääsee toteuttamaan luontoaan. Itse jaksan opiskella, pidän huolta kodistani ja asioistani ym. Kukaan ei tätä minusta uskoisi, olen tyypillinen suoriutuja ja aina niin kiltti tyttö..

Käyttäjä kirjoittanut 25.10.2012 klo 19:49

Miksi se nukkuu sun sängyssä?
Laita sille oma peti johonkin muualle missä nukut.
Turhaan tommoisen takia on hermoja menettää.
Ja jos tuntuu, että et jaksa, vielä vanhimmelisi, niin minäkin vien välillä ja käyn vaan koirien kaa lenkillä.

Kyllä minä uskon, että pärjäät koirasi kanssa ja molemmat toisistanne pidätte. Joskus ei vaan jaksa ja silloin pitää ottaa apua.

Käyttäjä annika810 kirjoittanut 25.10.2012 klo 22:57

Mulla on vihanhallinta ongelmia ja ainakin sen tiedän että pitää miettiä mistä se vihastuminen johtuu, hyväksyä se. Tosiaan itekin oon miettiny just viime aikoina samaa ja hyvät neuvot on kyllä kalliit. Mitä te muut ihmiset teette kun meinaa mennä hermot?

Käyttäjä tahiiri kirjoittanut 25.10.2012 klo 23:01

Tätä siis ei tapahdu mitenkään usein! Jos tietäisin, että koira voi pissiä sänkyyn, niin en hermostuisi. Nyt se tuli vain yllättäen, koska on se sen verran iso jo. Pienen pennun hädän tietysti ymmärrän.

Ilmeisesti ärsyynnyn, kun jotain tapahtuu yllättäen ja se ei ole hallinnassani.

Monelle varmaan ovat tuttuja raivo-/ahdistuskohtaukset, kun päässä pimenee ja jälkeenpäin on olo, että oli ihan eri maailmassa? Nuorempana aluksi satutin itseäni tällaisessa tilanteessa.

Onko kellään vinkkejä, keinoja, jotka olisivat toimineet? Nyt tosiaan itse tajusin, että pitäisi rauhoittua, mutta se ei ollut tarpeeksi..?? Huom. tästä aiheesta olen kyllä puhunut terapiassa.

(Koira tuo minulle lelua ja on kuin ei moksiskaan. Kai se jo luottaa, että emäntä on äkkipikainen mutta suurimman osan ajasta kiltti ja lempeä, niin kuin olenkin!! Vaikka olenkin nyt todella ahdistunut.)

Käyttäjä black_swan2 kirjoittanut 26.10.2012 klo 02:42

Hei! Mielestäni juuri terapeutille sinun tulisikin tästä kertoa. Ei "pelkästään" koirasi vuoksi (kuulostaapa hirveältä 🙂) vaan myös siksi, että terapeutin on tiedettävä sinusta tarpeeksi, jotta hoidosta on jotakin hyötyä sinulle. Terapeutti on koulutuksensa ja työkokemuksensa kautta valmistautunut jo kaiken kuulemiseen, joten asiasi ei varmastikaan ole uusi ja totaalisen järisyttävä vaan hän osaa suhtautua ammattimaisesti. Tunteiden hallinnassa kun on useimmilla meistä mt-tapauksista jos jonkinlaista ongelmaa ja kannattaa ottaa apua vastaan, kun sitä on saatavilla.

Käyttäjä kettu3 kirjoittanut 26.10.2012 klo 18:30

Toivottavasti keksit jonkun rauhoittumis keinon.

Minäkin olen joskus kohdellut koiraani kaltoin, kun olen hermostunut. Pitää aina muistaa, että jos koira käyttäytyy huonosti omistaja saa itse katsoa peiliin. Koirat kuitenkin haluavat tehdä "oikein" ja olla isännälleen tai emännälleen mieliksi.

Tuo on varmaan paras keino, että menee toiseen huoneeseen ja laskee kymmeneen, vaikka sitten pissa ehtisi imeytyä sänkyyn😉 Meillä on käynyt joskus sama juttu, kun koira oli nuorempi.

Käyttäjä kirjoittanut 29.10.2012 klo 16:04

Olisi kyllä hyvä, jos vielä jatkettaisiin keskustelua eläimeen kohdistuvasta väkivallasta.
Enkä se saisi monen miettimään ettei eläintä ehkä kannata ottaa, jos itsellä ei ole asiat kunnossa. Tai ole lähipiirissä ihmisitä jotka voivat auttaa, jos ei itse jaksa hoitaa.

Itse sain eka koiran vasta, kun isä kuoli. Isä ei antanut ottaa, kun se oli sitä mieltä ettemme ehdi sen kanssa tarpeeksi olla. Sain koiran ikään kuin palkaksi, että lopetan suremisen. Onneksi sen jaksoin hoitaa.

Näitä nykyisiä eläimiä, koiria, kissoja ja poroja en ole jaksanut aina hoitaa. Lyönyt en ole niitä koskaan, en minä lyö ihmisiäkään. Minulla on tukijoukkoja jotka ovat auttaneet hoidossa.
Ilman eläimiä voisin varmaan huonommin mutta silti en hyväksy, että mitään eläintä otetaan poistamaan vaikka nyt masennus. Jos on masentunut, ei taatusti jaksa eläintä yksin hoitaa.

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 03.11.2012 klo 00:06

Minulla on myös näitä impulsiivisia vihan purkauksia, jotka tulevat yhtäkkiä. Enkä minäkään osaa sanoa miten niitä voisi poistaa. Olen aika ilkeä suustani, sanat vain pulpahtavat ulos kun suutun. Ja ihmettelen miksi suutun, kun sama asia silloin kun olen paremmalla tuulella ei yhtään ärsytä.
Koira minullakin oli ja luovuin siitä, kun tajusin etten ole kunnossa. Nyt voisin jo ottaakin koiran mutten vielä tähän asuntoon voi. Olen aina pelännyt että suutuspäissäni loukkaan jotain niin ettei sitä voi korjata. Puhelimen olen jo kerran särkenyt.
Inhoan itseäni joak kerta kun suutun liikaa. Enkä saa itseäni hillittyä. Suoraansanottuna häpeän itseäni ja pelkään että muutkin saa tietää millainen oikeasti olen.
Sitten tulee taas hyvä aika ja en edes muista tällaisia.
En enää osaa sanoa onko lapsuus tai aikuiselämä minua vääristänyt (terapiassa sitä yritettiin niin väittää) vai onko se vain minun luonteenpiirre, risti joka pitää kantaa. Ja toisaalta jos muistelee lapsuuttaan yms. niin muistaa vain oman muiston. Olis joskus hauskaa katsoa kuin kärpänen katossa miten ne asiat oikeasti olivat, kuka teki ja mitä?

Käyttäjä troubles kirjoittanut 06.11.2012 klo 17:04

Koira ei opi, että omistaja on äkkipikainen, vaan lukee sinusta lähtevää energiaa ja toimii sen pohjalta. Niin kauan kun hiillyt eteesi tulevista odottamattomista muutoksista ja annat ko. tilanteessa koirasi joutua tulilinjalle, se ei luota sinuun. Miksi luottaisikaan, jos et itse pysty pysymään rauhallisena, niin ei myöskään koirasi voi tuntea muuta kuin hermostunutta ja pelonsekaista energiaa, kun olet sen lähellä.
Hieno juttu on, että haet apua saadaksesi apua, mutta oma mielipiteeni on, että olet ottanut koiran väärään saumaan. Se ei saa joutua turhautumiesi kohteeksi, tuloksena voi pahimmillaan olla agressiivinen, pelokas, ihmisiin luottamaton koira, joka on saanut elämänsä varhaisvaiheessa huonoa kohtelua osakseen. Toivon, että saat apua ongelmiisi. Toivon myös, että mietit realistisesti, onko sinusta tässä vaiheessa koiranomistajaksi.

Käyttäjä tahiiri kirjoittanut 25.11.2012 klo 21:13

Terve, tiedoksi tännekin, että meillä on mennyt hyvin. Olen puhunut terapeutille ja koiralle ja se on auttanut. En tiedä ihan kaikkia syitä, mutta olen mielestäni osannut ennakoida tunteitani.

Muistan tämän päivämäärän vuoden takaa, kun halusin todella kuolla. (Toki jo monena vuotena aiemmin. mutta eri.) Tänään olin aamusella sateessa pihalla ja olin onnellinen. Paljon on tuon pienen karvaturrin ansiota, joka on ollut rautainen pakkaus, on rohkea, leikkisä, tottelevainen ja ihana. Onneksi.

Epäonnistumisen kautta voittoon? En ole mielestäni epäonnistunut, mutta tavallaan lähellä sitä, ja ainakin tiedän miten se tehtäisiin..

Käyttäjä Pimenee kirjoittanut 25.01.2013 klo 14:06

Terve, lukaisin ketjun läpi, koska itse painin tismalleen aloittajan kaltaisten ongelmien parissa. Hienoa että sinulla menee koiran kanssa nyt hyvin! Tunnistan itsessäni samankaltaisia vihantunteita, jotka purkautuvat koiraan, vaikka ymmärrän sen joutuvan täysin sijaiskärsijän osaan. Olen myös oppinut tunnistamaan vihastumisen, ja pitkiäkin aikoja jo onnistununut välttämään tunteenpurkauksen lähtemällä itse tilanteesta pois ja hengittämällä rauhallisesti. Kuitenkin joka ainoa kerta tulee taas hetki jolloin en onnistu, ja vallitseva ajatus on rangaista itseäni, halu menettää sillä hetkellä kaikki. Tiedän että satutan itseäni eniten satuttamalla koiraani, ja siksi teen niin. Kaikki käy niin äkkiä, että mitään rationaalista ajatusketjua en ehdi käydä mielessäni läpi, mutta tunnistan näiden ajatusten laukaisevan tilanteen.

Tunnen erittäin raskaaksi oman elämäni hallitsemisen, sillä pelkään virheitä kuollakseni. Haluan olla täydellinen, suoriutua kaikesta täydellisesti, olla nätti ja sosiaalisesti lahjakas. Tunnen suurta vihaa itseäni kohtaan, sillä hetkellä myös koiraani kohtaan, koska ajattelen huonon oloni olevan sen vika, sillä paha olo tulee vasta kun olen satuttanut. Sitä ei yleensä ole edeltänyt minkäänlainen ns. laukaiseva tilanne, jonka vuoksi olisin huonolla mielellä jo muutenkin. Elämäni on voinut pitkään olla varsin mallillaan, mutta romahtaa hetkessä, joista viimeisin tänä aamuna. Tällä kertaa olen päättänyt luopua eläimistäni, koska en halua satuttaa niitä enää kertaakaan. En tiedä kuinka selviän ja mitä teen, sillä haluaisin luovuttaa kokonaan. Eläimeni ovat pitäneet minut järjissäni tähän asti. Olen kärsinyt masennuksesta ja käynyt terapiassa parisen vuotta, ja joillekin ongelmilleni löysin sieltä ratkaisuja (lopettamisesta on aikaa nyt n 2 vuotta).

Oletko taistellut ongelman kanssa yksin, vai oletko hakenut apua jostain? En oikein tiedä, mihin voisin ottaa yhteyttä. Tällaisena en kestä itseäni, viha on lievä sana kuvaamaan sitä, mitä tunnen tällä hetkellä itseäni kohtaan. Ylpeys ja häpeä ovat estäneet aikaisemmin hakemasta apua, aivan kuten itsekin sanoit että et heti halunnut kertoa terapeutillesi.