Vielä kerran haluan nauttia sen kielletyn hedelmän elämänpuusta. Kohdusta taistelin tähän todellisuuteen joka on kuin sammuva liekki. Kaiken koetun kannan sisälläni elämäni loppuun asti. Aivan kaiken.
Näen edessäni vain tyhjänä ammottavan haudan. Jonne haaveet hukkuvat kuin karhu suolla. Elämä on hidasta vajoamista. Sen olen tajunnut. Tajuan elämän ja kun on kuollut on tajuton.
Sieluni on kuin herkkä kananmuna joka taistelee omasta olemassa olostaan.
Kaiket päivät mietin viimeistä päivää. Kaiket illat mietin viimeistä iltaa.
Jeesuksen Kristuksen nimeen minä vannon, että olen taistellut sitä elämän verikoiraa vastaan. Olen hakannut sitä puulla päähän ja lyönyt nyrkkiraudalla päin kasvoja, mutta siinä ne se on ja hitaasti repii sieluni raunioiksi.
Mieleni on kuin Hirosima pommin jälkeen. Kuin supernova tähden räjähdyksen jälkeen.
En enää pysty käsittämään käsittämätöntä. Tai en varmaan ole koskaan käsittänytkään.
Tätä valtavaa murhenäytelmää jota elämäksi kutsutaan. Tätä traagista teatteria.
Maailma näyttämönä ihmiset näyttelijöinä.
Koko historia syöksyy päälle kuin tsunami. Kaikki tuntuu järjestäytyneeltä kaaokselta. Iloita haluan mutta sydämmessäni kytee surun virvaliekki.
Vielä kerran aloitan rämpimään tässä juoksuhiekassa. Vaikka tiedän että hiekka tiimalasissa vähenee…
Ei muuta.
Joutilaana liun mäkeä elämän. Taistellen kevään tän. Oli kaikki vielä auki vuosia sitten. Nyt kotona makaan hampaita kiristelen ja itken.
Kaikki mitä Jumala on luonut katoaa. Mutta silti tätä maata rakastan. Ilon varjon tahdon heittää maailman ylle. Haluan riemua antaa yksinäiselle hylätylle.
Elämäni päivät ovat kuluneet kynttilän lailla. Tässä maassa tai muilla mailla. Kiitos kuitenkin Jumala että annoit tän. Tän pienen elämän...
Ootko koskaan miettinyt minäitse että alkaisit harrastamaan runojen kirjoittamista tai kokeilisit lähettää niitä jonnekin? Olet todella taitava löytämään mielikuvia herättäviä vertauksia ja metaforia. Ala nyt ihmeessä keräämään niitä ainakin pöytälaatikkoon! 🙂
Kiitos Soroppi!🙂
Välillä runo suoni sykkii. Kyllä joskus lähetinkin kustantajalle mutta ne sano ettei julkaise runokirjoja. Koneella kyllä runoja on varastossa aika paljon. Niitä on ihan mukava kirjoittaa... 🙂
Syntisten kuoppaan minä heitän viimeisen toivoni. Tallaan polkuja elämän mielessä vain Jumalan armo. Joka valkeana kipinänä nousee sieluni yöstä.
Luo Jumalan toivon pääseväni vaikka toivoni olen heittänyt. Olen heittänyt sen yli laidan siihen elämän mereen missä myrskyt repivät pikku hiljaa tämän laivan kappaleiksi.
Tähtien tuolle puolen matkaan elämäni jälkeen, mutta ensiksi elän kuin sammuva liekki johon bensaa kaadan tehosteeksi vaikka tiedän että lopulta kaikki loppuu.
Kyynelten virta on se neste mikä ravitsee tätä maata ja laittaa kukat kasvamaan. Kiitos kuitenkin Jumalalla että saan rimpuilla tässä elämän pakkopaidassa.
Kaiket yöt minä ulvon ihmisyyden puolesta, sairautta vastaan. Ulvon kuin susi täysikuuta. Kuin hylätty lapsi, minä kuljen pitkin pimeitä katuja, toivon tuolla puolen. Kaikki tiet päättyvät umpikujaan. Ajatukset harhailevat. Sielua kolottaa.
Kaikki on musta valkoista. PÄivä yön vaatteissa, yö päivän. Silti rakennan muurin minun ja hirviön väliin. Rakennan niin korkean että edes aurinko ei paista sen yli. Tuo hirviö vainoaa minua yössä. Mutta taistellen elän. Elän taistelussa. Taistelen elämästä.
Nauraen kohti ikuista yötä. Kerran nostan tämän maljan itselleni, taistelulleni, elämälle.
Nauraen elämän mitättömyydelle.
Nauraen ihmisen pienuudelle.
Nauraen yksinäisyydelle.
Nauraen sairaudelle.
Loppujen lopuksi elämää ei kuulu ainoastaan elää, vaan elää nauraen... 🙂
Että tämmönen runo. 🙂
Vielä kerran vaellan sen tien jolla villiruusut kukkii. Jonka väen paljous tukkii. Siellä kohtaan mä rakkaat. Ja siellä murhe lakkaa. Siellä iloitsen enkelien lailla. Ei mieli vaella enää murheen mailla. Tiellä missä villiruusut kasvaa. Siellä ei oo enää tuskaa.
Runo koiralleni:
Hyvästi ystävä rakas. Sinä karvaturreista kultaisin. Nähdään taivaan tähtiportin tuolla puolen, missä on ikuinen kesä. Missä Kirsikkapuun alla iloitsemme että kerran saimme elää tässä mielettömässä maailmassa. Kiitos jokaisesta nuolaisusta ja haukahduksesta. Kiitos että sain jakaa elämän kanssasi. Uskon vielä että näemme jossain tuolla kaukaisuudessa, uni-puutarhassa. Ennen kaikkea kiitos...☺️❤️