Hiljaista on vielä. Ketjun nimi ei taida olla kovin kutsuva.
Ehdin tässä jo käydä sairaalan ensiavussakin ambulanssilla. Pyörryin kuntosalilla, kun vedin ylätaljaa liian suurilla painoilla ☺️ puoli kiloa. Ja sitä liikettä ei olisi vielä saanut tehdä mutta se selvisi vasta sairaalassa. Kaikki käsien vienti yli korvien on vielä kielletty. Onneksi ei käynyt pahemmin, kun takanani oli nuori mies joka otti kopin minusta. Miehellekin soittivat ja hän hätääntyi ja tulee luokseni eikä uskonut ettei minulla ole mitään hätää enää.
Nyt jos jaksaisin, kävelisin kauppaan ja ostaisin suklaata ja jäätelöä.

Hei nutri
Tulen mielelläni tähän ketjuun. Olen itsekin juuri täyttänyt 60 vuotta ja 80% sairaseläkkeellä ja töissä 2 x puolipäivää viikossa. En tunne itseäni mitenkään iäkkääksi vaikka tukka harmaantuu kovaa vauhtia. Lopetin tukan värjäyksen kun täytin 60 ja kaikki sanoo että väri on hyvä ( pippuri ja suola )ja että se sopii minulle hyvin.
Aviossa saman miehen kanssa jo kohta 40 vuotta. Nukumme nyt eri huoneissa ja seksi on jäänyt minun sairauden takia , mutta nautimme toistemme läheisyydestä ja se riittää meille. Minulla on MS ja istun pyörätuolissa ja lihon….
Minusta olette hienosti järjestäneet asunto asiat. Molemmat olette tyytyväisiä. Minä olisin enemmän mökki ihminen jos voisin.
Olen hyvin hiljainen tyyppi ja viihdyn tosi hyvin omassa seurassa. Tehen paljon käsitöitä ja katson sarjoja ja elokuvia netin kautta. Netti on ollut minulle siunaus kun voin sitä kautta katsoa suomen ohjelmia ja kuunella musikkia youtubin kautta. Ja silloin en nukahda istualtaan kun on kuulokkeet korvissa. Muuten nukahdan hetkessä jos katson normaalisti TV tä.
Monesta asiasta on ollut pakko luopua kun jalat eivät toimi ja se keljuttaa. Luojan kiitos asun maassa jossa pidetään hyvää huolta vammaisista ja olen saanut läpi kaikki hakemukset ensi kerralla. Mutta se siitä.

Hei Leijona 55, olemme siis saman ikäisiä. Ketjun nimi on väärä, en itseäni tunne vanhaksi tai vanha ja vanha, olenhan minä vanha mutta onhan minua vanhempiakin.

Olen myös lopettanut tukan värjäyksen viime vuonna ja olen hopean harmaa. Eilen kampaaja kehui kuinka hiukseni aivan hohtavat ja otin nyt hiuksiini lyhyen mallin eka kerran. Ostin vielä kasvojen kuorintavoidetta ja kristallisuola kasvovettä, kun kaupassa oli esittelijä. Omasta mielestäni sain myös kasvoni hehkumaan. Mieskin sanoi etten näytä yhtään sairaalta-oli kai pettynyt- kun ei saanut minua hoitaa. Lähti aamiaisen jälkeen takaisin mökille.

Ennen minäkin kudoin paljon lapasia, sukkia ja jopa villapaitoja. Syövän jälkeen olen menettänyt lähes kokonaan toisen käden voimat eikä vielä ainakaan kutominen onnistu. Mutta toivossa elän, että käden kunto palautuisi.

Tänään pidän liikunnasta vapaata ja jo nyt aika tuntuu pitkältä.
Luen Leena Lehtolaisen Surunpotku-kirjaa ja välillä roikun netissä. Minä en löydä täältä mitään mielenkiintoista katseltavaa. Mistä, sinä Leijona, katselet elokuvia? Olen löytänyt joitakin elokuva vuokraamoja mutta uskaltaako niihin antaa luottokortin numeron?

Hei
Hyvä kun selvisit pyörtymisestä säikähdyksellä. Pidä aina kännykkää mukana jos tarvitset äkkiä apua. Minulla on turvahälytin jos kaadun tai tarvitsen apua. Kop,kop puuta, en ole vielä tarvinnut hälyttää.
Elokuvia löytyy Youtubista kun kirjoitat»suomalaisia elokuvia» tai ulkomaalaisia. Niitä lataavat yksityiset ihmiset sinne, tv sarjoja poistetaan aina välillä kun se taitaa olla luvatonta puuhaa. Mutta olen kerinnyt katsomaan Metsolat, Ruusujen aikaa, Taivaan valot ym.
Ylen Areenalta voit katsoa tv ohjelmia jälkikäteen. Tänne näkyy vain murto osa ohjelmista. Seuraan “Uusi päivä” sarjaa ja katsoin “Syke” sarjan, joka oli mielestäni tosi hyvä.
Sitten jos sinulla on “älytelevisio” niin siinä on “Netflix” josta voi katsoa elokuvia ja sarjoja kuukausi maksua vastaan, suunnilleen 10 euroa kuussa. Aivan hieno juttu, siellä on satoja elokuvia . Sitten on kaapeliyhtiön kautta mahdollista katsoa filmejä pientä maksua vastaan. Nämä kaikki ovat turvallisia tapoja katsoa elokuvia. Netflixiin pitää antaa korttitiedot.
Minun pitää kokeilla äänikirjoja kun en pysty keskittymään paperi kirjojen lukemiseen. Otankin selvää niiden lainaamisesta tänään.
Taasen nukuttaa kamalasti, saan noin kolme kertaa päivässä väsymyskohtauksia ja torkahdan istualtaan. Sänkyyn meno on niin vaikeaa että riittää kun yöksi menen sinne.
Tänään on perjantai ja meillä on tapana syödä jotain hyvää silloin, kalaa enimmäkseen. Koitamme pitää eroa arjen ja viikonlopun välillä.
Mukava kun aloitit tämän ketjun.

Minulla on kai älytelevisio, kun onnistuin tilaamaan Netflixin siihen, poika puhelimen kautta auttoi. Sain eka kuukauden ilmaiseksi. Aloitin katsomaan Grace and Frankie-sarjaa, kun se kertoo ikäihmisten🙂 elämästä. Kiitos vinkistä. Saan tämän vapaapäivän liikunnasta kulumaan television ääressä.
Telkkarista seuraan Emmerdalea, Talent, kaikki laihdutusohjelmat, Wallander-elokuvia, Solsidan ym.

Mies on ostanut meille liput Black Sabbathin konserttiin ensi kesäksi. Ei tässä auta olla kovin ikäihminen, jos sinne lähden. Hänellä tulee outoja päähänpistoja, kun en ole vahtimassa.

Mukavasti perjantai ohi. Aloin kiireisesti tekemään valokuvakirjoja ja menetin ajantajun täysin. On 30 % alennus ja huomenna viimeinen alennuspäivä. Kaksi kirjaa jo valmiina. Vieä jos kerkiäis yhden tekemään. Minulla on vain niin kauheasti kuvia …
Kuuntelen samalla musikkia, just nyt islantilaista https://www.youtube.com/watch?v=bdo86ULngYs&list=PLXnUg-NiiS_sluP0Rs9o5wYMjMIKQg0xk
Joskus tunnen että olen ollut edellisessä elämässä islantilainen ja venäläinen.
Ei nukuta ollenkaan...

Huomenta, hyvin tuli nukuttua vaikka kättä särki ja jouduin ottaman särkylääkettä yöllä ja nyt aamulla on vähän tokkurainen olo.
Islannista olemme miehen kanssa usein haaveilleet. Ehkä menemme siellä käymään, jos minäkin pääsen eläkkeelle.
Venäjällä olemme pari kertaa käyneet.

Eilen oli Roosa-nauhapäivä eli rintasyöpäpäivä ja minä en sitä muistanut. Tai en halunnut muistaa. Valkoinen talo oli valaistu vaaleanpunaiseksi ja lehdet olivat täynnä juttuja naisista jotka ovat parantuneet rintasyövästä.
Minä en vielä tiedä olenko parantunut vai en. Joudun niin usein käymään kuntoutuksissa ja hoidoissa etten tunne vielä voittaneeni syöpää.

Tänään on ohjelmassa taas kävelyä. Viikonloppuisin ei ole yhteisjumppia ja niitä nyt kaipaisin. Toisten seuraa vaikka viihdyn kyllä yksinkin.

Ihan kiva keskustelunaihe, ja olette kertoneet kokemuksistanne niin positiivisesti. Hyvä, että vanhenemisen näkökulmakin otetaan esiin; muuten voi vaikuttaa siltä, että kaikki täällä ovat nuoria ja vanhat jotain kummajaisia, jotka eivät voi keskusteluun osallistua.
Ikä tuo erilaisia ongelmia, mutta toisaalta vanhenemme portaattomasti ja pysymme loppujen lopuksi aina samoina ihmisinä. Heli Laaksonen sanoi Helil kyläs -ohjelmassa kivasti, että hän ei ole "ikäihmisiä" (vrt. kissaihmisiä, koiraihmisiä) eikä ymmärrä, miksi iästä on tehty niin suuri numero. Kai sitä enemmänkin nuorena kuvittelee, että vanhat ovat jotain toista ihmislajia.
Olen myös 60+ ja etenevästi sairas. Ikä ei kuitenkaan ole ongelmani, vaan (osittain sairaudesta johtuva) masennus, ahdistuneisuus ja yksinäisyyden tunne (kun elämänkumppani puuttuu). Yritän voimieni mukaan osallistua, mutta masennus on sitä luokkaa, että itse asiassa mikään ei oikein huvita, ja koen iloa erittäin harvoin, pelkoa ja ahdistusta sensijaan joka päivä. Tuntuu usein, että elämän jatkamisessa ei ole järkeä. Käyn terapiassa, mutta kaikki vain pahenee. En voi lopettaakaan, kun se on viimeinen oljenkorteni ja ainoa tukeni. Vanhempani elivät yli 90-siksi ja olivat loppuun asti innostuneita asioista, joten iästä tämä ei johdu.

Olen epätoivoinen. Kukaan ei kuule avunhuutojani. En tiedä, mitä teen. Olen itkenyt niin paljon, että rintaan sattuu jatkuvasti. Jokainen ajatus sattuu rintaan.

Hei Desper. Olen surullinen, kun sinulla on paha olo. En tiedä mitä täällä uskaltaa sanoa ettei ketään loukkaisi. Minulla kai myös usein paha olo mutta aina siitä olen päässyt yli ajattelemalla ettei tämä kauan kestä. Opin sen, kun kävin raskaissa syöpähoidoissa ja aina lopuksi on tullut se hyvä päivä.
Olen rukoillut ja itkenyt, suunnitellut itsemurhaa mutta aina noussut ylös.

Tässä iässä on jo aivan sama onko kuollut vai elossa. Käyn kaikenlaisissa kuntouksissa ja niiden tarkoitus on kai tehdä loppu elämäni onnelliseksi. Toinen käteni ei toimi kunnolla, hyvin pärjään ilman sitäkin. Mutta olen onnellinen, kun joku uhraa aikaansa siihen, että se toimii vielä joskus kunnolla.
Joskus oli tärkeää omistaa kauniit rinnat. Aina joku asia tuntuu kovin tärkeältä ja kun sitä ei ole, huomaa ettei se niin tärkeä ollutkaan.

Hienoa, kun olet päässyt yli pahasta olostasi, nutri. En nauti masennuksestani, joka on luokiteltu vakava-asteiseksi, ja pääsisin siitä mielelläni eroon. Kaduttaa, että kirjoitin.

Sanoinko minä taas jotain väärin?

Tervetuloa Desper kirjoittamaan lisää vaikeuksistasi. Minulla on joskus lyhyitä masennuskohtauksia. Silloin kaikki on pimeää ja haluaisi vain haihtua tästä elämästä. Puheäänikin muuttuu jotenkin käheäksi. Mutta sitten pikkuhiljaa tuntuu taasen paremmalta, aivankuin verhot avautuisi.

Joskus raivoan oikein tosissani ja revin sanomalehtiä palasiksi ja hakkaan tyynyä tai taitan lusikan. En osaa itkeä, niin kaiketi nämä raivokohtaukset ovat tapa purkaa pahaa mieltä. Ei aivan normaalia käytöstä.

Toivon että sairaus etenisi hitaasti ja että kädet ja näkö pysyisivät terveenä. En tiedä katsoiko teistä moni «Aamusydämmellä»ohjelman 20 syyskuuta. Kävin itsekin kaulan laskimon avauksessa Puolassa, mutta kuulun siihen ryhmään jolle laskimon avaus ei tuonut helputusta. Muistan miten onnellinen olin kun ahtautuma löytyi ja kuinka kova pettymys oli kun avauksesta ei tullutkaan minulle apua. Mutta en kadu sitä ollenkaan. Olen kuitenkin tehnyt kaikkeni ja on aivan ihanaa että joillekin on siitä apua. Olin silloin aika maassa. Silloin kävelin vielä keppien kanssa. Oli hyvä kun sain kirjoitettua tästä, en ylensäkään puhu asiasta.

Koita Desper keksiä jotain positiivistä tekemistä silloin kun tuntuu että masennus ottaa yliotteen. Olen asentanut tablettiin helppoja pelejä ja palapelejä , ne vievät huonot ajatukset pois. Kokeilemisen arvoisia ja aivan ilmaisia. Paitsi tabletin hankkiminen.

Nutri, kirjoitit hyvin kun sanoit: «Joskus oli tärkeää omistaa kauniit rinnat. Aina joku asia tuntuu kovin tärkeältä ja kun sitä ei ole, huomaa ettei se niin tärkeä ollutkaan.» Panee miettimään… mikä elämässä on tärkeää. Kyllä minunkin elämä rullatuolista käsin on vielä aivan antoisaa. Matkustelemme aika paljon, tykkään valokuvauksesta ,olen kiinnostunut sukuselvityksestä ja tehen paljon käsitöitä.

No, nyt hyvää yötä tai huomenta kun tämä julkaistaan vasta huomen aamulla.

Hei Desper. Minäkin kadun melkein aina kirjotuksiani, ja niin tekee moni muukin. Kaiketi johtuu huonosta itseluottamuksesta jota podemme kaiken muun lisäksi. Tai huono itseluttamus on kaiken alku. Taitaa olla meidän suomalaisten perusvika.

Ainakin minun lapsuudessa äiti sanoi, että ei saa kehua itseään koska silloin tulee ylpeäksi. Eikä meidän kotona kehuttu tai oltu ylpeitä lasten saavutuksista.Jos toin hyvän arvosanan kokeista niin kotona sanottiin että «hyvä, muutta pidä se omana tietonasi, älä missään nimessä kehu sillä».

Onko muilla samoja kokemuksia? Toivottavasti ajat ovat muuttuneet.

Nutri, et ole sanonut mitään loukkaavaa ja kirjoitat hyvin. Please jatka samaan tapaan

Tänään syömme kanaa:
kanan fileet paloitellaan ja ruskistetaan pannulla, palottele paprika, porkkana, kevätsipuli, pari omeenaa ja jokunen peruna. Kaikki kaitetaan uunivuokaan ja päälle kaadetaan 2-3 tomaattimurskaa. Valkosipiln kynsiä sekaan jos haluaa. Mausteina käytän aromat, gurkemeie, paprikaa, pippuria. Pikkusen vettä jos tarvitaan. Uuniin noin 175-200astetta. 30-45 minuuttia. Helppo ja terveellinen ruoka.
🙂🌻

Minä jo yhdessä ketjussa sain sellaisen palautteen kirjoituksestani etten enää uskalla siihen kirjoittaa. En ymmärrä tietenkään masennusta niin kuin sen masentunut itse tuntee. Ei syövästäkään selviä ilman masennusta ja olen siihen syönyt lääkettäkin. Mutta syövästä ei parane, jos ei käy hoidoissa ja hoida itseään muutenkin.

Minä elin lapsuuteni suurperheessä, meitä oli 11 lasta. Eikä meillä saanut mitään palautetta kouluarvosanoista. Pääsin ylioppilaaksi eikä vanhempani edes silloin olleet minusta ylpeitä. Kahvit juotiin vain oman perheen kesken ja heti sen jälkeen muutin kotoa pois. Olen sitten vain käynyt vanhempieni hautajaisissa ja sisarusteni lasten juhlissa.

Olen tänään erikoisen väsynyt. Nukuin yön hyvin kipulääkkeiden avulla, aamulla kävin pitkän kävelylenkin mutta sitten olenkin vaan maannut sohvalla. Kättä särkee lähes koko ajan enkä jaksa edes kirjaa lukea.
Huomenna tulee kaksi lastenlasta kyläilemään pariksi päiväksi ja pitäisi kyllä saada olo paremmaksi, kun olen heitä niin odottanut. Soitan miehen kaveriksi, jos en yksin jaksa.

Kiitos reseptistä, leijona 55, varmasti sitä kokeilen.
Minä ostin pakaste uunijuureksia ja maustemakkaraa ja niitä on taas niin paljon, että syön samaa vielä huomennakin.