Vertaistuen voima

Vertaistuen voima

Käyttäjä Viivi_S aloittanut aikaan 09.04.2013 klo 13:07 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Viivi_S (Työntekijä) (Adhd-liitto ry) kirjoittanut 09.04.2013 klo 13:07

Kertokaa miten olette hyötyneet vertaistuesta? On monia vaihtoehtoja miten vertaistukea
voi saada.mm. sopeutumisvalmennuskurssien kautta ja esim. tukinetin kautta.
Vertaistuessa voimme huojentaa sydäntämme toisille ja huomata sen miten me välitämme toisistamme! 🙂

Käyttäjä Piakristiina kirjoittanut 09.04.2013 klo 17:24

Hei! Puhuminen on usein vaikeaa kun on tapahtunut jotain todella ikävää läheiselle tai itselle. Silloin esim. kirjoittaminen Tukinettiin auttaa ja täältä voi löytää kohtalotovereita. Usein oma näköala on hyvin kapea ja näkee vain pahoja asioita, mutta vertaistuen avulla voi nähdä asiat laajemmin. Ja usein tuntuu että on tapahtuman kanssa yksin ettei kenellekään muulle ole tapahtunut mitään yhtä kamalaa. Sitten kun löytää kohtalotovereita niin ajatuksetkin selviävät ja pystyy käsittelemään asioita.
Itse olen myös nykyisin pystynyt puhumaan asioista. Ja se helpottaa jos löytää sellaisen ihmisen joka oikeasti ja aidosti kuuntelee ja ymmärtää eikä liikaa paisuttele asioita. Esimerkkinä voin mainita viikonloppuna tapahtuneen kun poikani oli humalapäissään hajottanut kaverinsa asunnon. Aluksi olin ihan shokissa ja kuvittelin pahinta. Olihan se kamala sotku, mutta kukaan ei sentäs ollut kuollut. Vaikka verta oli joka puolella. Pojan kädessä oli iso viiltohaava lasinsiruista. Sitten kaverin isä oli niin järkevä ja asiallinen että otti ohjat käsiinsä. Juttelin pitkät tovit hänen kanssaan. Mieheni oli ensin että ei halua auttaa millään tavalla, mutta kuitenkin lopulta auttoi.

Käyttäjä kirjoittanut 09.04.2013 klo 19:24

Minä tulin tukinettiin silloin kun äitini teki itsarin. Sain silloin todella paljon vertaistukea ja vieläkin minulla on jäljellä monia sen aikaisia nettiystäviä. Tukihenkilö oli silloin korvaamaton apu, jolle ainoana ihmisenä maailmassa saattoi puhua kaikista asioista.

Nyt minulla on sellaisia ongelmia ja sairauksia ettei niihin saa mistään vertaistukea.
Fyysisiin sairauksiin ei oikeastaan auta vertaistuki mitään vaikka joskus on kiva jotain niistä puhua.

Käyttäjä kirjoittanut 10.04.2013 klo 12:43

Vertaistuki on menossa pois muodista. Ihmiset kirjoittelevat facebookissa mitä kuuluu ja kutsuvat kavereitaan vastaamaan.
Tämmöisilla sivustoilla, kuten tukinet ja muutamat muut, ihmiset ovat paljon omassa ketjussaan joita myös päiväkirjoiksi voisi kutsua tai blokiksi tms. Sinne sitten kerrotaan miten menee, joku harvoin käy jotain vastaamassa.
Nykyisin ei viitsitä enää edes lukea toisten kirjoituksia, saati että jotain toiselle sanoisi eli antaisi sitä vertaistukea.

Kuvitellaan kai, että se vertaistuki on aina joku hieno kirjoitus vaikka monia auttaisi, kun sanoisi vaikka voimia tai halaus. Sen kai jokainen jaksaa tehdä.

Käyttäjä Jupiteri kirjoittanut 10.04.2013 klo 17:44

Facebookissa se vertaistuen hakeminen ei varmaan ole samallalailla "aitoa" kuin esim täällä. En oo koskaan ajatellukkaan et Facebookissa vertastukea voisi hakea edes, enkä itse sieltä kyl haluaisikaan sitä hakea.

Tämän tukinetin löysin ihan vasta alle kuukaus sitten, kun rupesin googlettaan juttuja. Mulle tästä on ainakin ollut tähän mennessä apua, ja tuntuu mukavalta kun jos täällä pystyy jotain toista auttamaan, ja sitä kautta itsekkin saa voimia.🙂👍