Väsyttää koko ajan

Väsyttää koko ajan

Käyttäjä sinisiipi86 aloittanut aikaan 04.03.2018 klo 18:57 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä sinisiipi86 kirjoittanut 04.03.2018 klo 18:57

Väsyttää koko ajan ihan hirveästi. Minulla on säännöllinen lääkitys ja diagnoosina ahdistuneisuushäiriö. Olen 2.vuotiaan tyttäreni kanssa päivät kotona ja keskiviikko iltaisin käyn koulussa. Myös maanantai iltaisin käyn kurssilla. Nyt viime vuonna on vointi parantunut ihan selkeästi aiemmista vuosista paljon. Aina välillä tulee hirveä väsymys ja sitten se menee itsellään ohi. En ole huomannut että siihen suuresti vaikuttaisi mikään yksittäinen tietty asia. Nyt on vain alkanut enemmän vaivaamaan tämä asia. Mitäköhän voisin tehdä? En hirveästi jaksa muuta puuhastelua koulun ja tyttären hoidon lisäksi, mutta yritän kuitenkin säännöllisesti tavata ystäviä.

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 05.03.2018 klo 08:08

Sinisiipi86, ei ole ihme, jos olet väsynyt jo siitä, että lähes kaiken aikaa hoidat pientä lasta. Onko lapsen isä kuvioissa mukana tai muita läheisiä sinun ja lapsen elämässä? Kevät kyllä yleensäkin on monelle erityisen väsyttävä vuodenaika, mutta jos tilanne alkaa olla ylivoimainen kannattaa hakea apua.

Käyttäjä sinisiipi86 kirjoittanut 05.03.2018 klo 10:47

Juu kyllä meitä kolme täällä asuu ja me vanhemmat yhdessä hoidetaan lasta, puolisoni käy töissä ja minä olen kotona lapsen kanssa. Puoliso on tietysti kotona ollessaan lapsen kanssa. Minä saan kyllä huilata silloin kun Puolisolla on vapaapäivä, hän usein lapsen kanssa lähtee jonnekin kylään tai muuta että saan levätä.
Meillä käy myös perhetyöntekijä, vie lasta ulos joskun aamupäivisin että minä saan jatkaa nukkumista ja sitten sukulaistyttö on toisinaan lapsenvahtina.
Myös ystävät mielellään ottaa lasta luokseen pariksi tunniksi että saa levätä.

Minulla loppui juuri kelan korvaama kolmen vuoden Taideterapia, mutta nyt olen mtt:n
asiakas ja olen parin viikon päästä menossa ensikäynnille.

Ehkä se tosiaan väsyttää että on lapsen kanssa ja sitten on vielä tuo koulukin.