Väsynyt vastoinkäymisiin

Väsynyt vastoinkäymisiin

Käyttäjä PEHMO ORAVA2 aloittanut aikaan 22.02.2012 klo 12:23 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä PEHMO ORAVA2 kirjoittanut 22.02.2012 klo 12:23

Hei kaikki.
Kirjoittelen tänne nyt ekaa kertaa, joten antakaa anteeksi, jos vaikutan jotenkin toopelta.Mulla on ongelmia jaksamisen kanssa, tuntuu että kaikki kaatuu päälle.Mieheni sairastaa vaikeaa masennusta ja me molemmat ollaan työttömiä.Itse yritän opiskella nyt työttömyys etuudella.Meillä on ollut paljon vastoinkäymisiä ja tuo rahallinen tilanne on todella huono.Työmarkkinatuella ei vain tahdo elää, kun pitää koulussakin kulkea.

Nyt viimeisen vuoden verran itelläkin on mennyt asiat aivan huonompaan suuntaan, en vain tahdo jaksaa tätä ikuista rahattomuutta, sairastelua.En saa enää nukuttua, ruoka ei maistu,en jaksa enää tehdä yhtään mitään.En jaksa kiinnostua enää samoista asioista kuin ennen, enkä kyllä uusistakaan.

Tuntuu, että kaikki arjen pikku askareetkin ovat mulle liikaa.Enkä pysty keskittyä mihinkään, tulee vain itkeskeltyä aika paljon. Joskus vain tuntuu, että paljonko yhden ihmisen tarvitsee jaksaa, rajansa se on minunkin jaksamisella.

Antakaa nyt vinkkejä tähän jaksamiseen tai kertokaa omia kokemuksia.

Käyttäjä Sirpale82 kirjoittanut 22.02.2012 klo 12:58

Moi pehmo orava2,
ensiksikin sä et ole toope, etkä siltä kuulostakaan!
Hyvä kun kirjotit.

Ootteko hakenu toimeentulotukea? Voisitte olla siihen oikeutettuja, tai ainakin kannattaa ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon sosiaalityöntekijälle ja kertoa tilanne.
Rahahuolet väsyttää, varsinkin kun se on jatkuvaa.
Muutenkin sun olotila kuulostaa huolestuttavalta ja vaikealta, kuulostaa masennukselta.
Itse hakeuduin lääkärille kun koin samoin n. 6 vuotta sitten.
Ja sain lähetteen mielenterveystoimistoon ja sitä kautta sitten terapiaan.
Hyvä kun sä oot lähteny opiskelee, onko se sitä mistä pidät?

Mä suosittelisin lämpimästi että kävisit lääkärissä ja kertoisit lekurille saman kuin täällä.
Sitä kautta sä voit saada myös apua, tietty voit kirjotella tänne🙂👍

Käyttäjä silent kirjoittanut 22.02.2012 klo 13:56

Tuttu tunne. Tiedän mistä puhut. Mutta on hienoa, että pääsit/pystyt opiskelemaan! Se on todella hieno juttu! Tsemppiä kouluun!

Talvi vielä pahentaa tilannetta, kun on loskaa ja pimeää, eikä ns. kesän rientoja, kuten lämpimiä uimarantoja yms. joissa saa mielen edes hetkeksi muualle vaikeuksista.
Lisäksi talvella ihmisiä näkee harvemmin, ne vain "katoaa" jonnekkin. On paljon yksinäisempää.

Jokin tarkoitus näillä vaikeuksilla on, vaikka ei siltä tunnukkaan.