Olen väsynyt elämääni. Minua ei kiinnosta oikein mikään. Ei huvita tehdä juuri mitään eikä jaksa tehdä. Masentaa ja ahdistaa vaan päivästä toiseen. Rahatilanne on huono ja jos joskus huvittaisikin keksiä jotain puuhaa, niin äkkiä siinä sitten taas tajuaa sen, että ei ole rahaa puuhata mitään eikä tehdä niitä asioita, mitkä voisi olla mielekkäitä. Eikä raha tilanne tästä tule muuttumaan moniin vuosiin. Päivät tuntuvat olevan kaikki samanlaisia. Puolison kanssa ei mene hyvin. Hän on etäinen. Ei hirveesti nähdä koska käymme töissä molemmat. Silloin kun nähdään, niin emme keksi oikein mitään puhuttavaa ja emme hirveästi kommunikoi. Johtunee varmaan siitä että olen masentunut ja en keksi varmaan sen takia puhuttavaa. Mutta minusta on alkanut tuntuun siltä, että ei häntäkään edes kiinnosta puhua kanssani. Aivan kuin olisin hänelle nykyään pelkkää ilmaa. Sekin masentaa minua. Välillä ajattelen, että mitä järkeä elää edes. Mutta lapset ovat mulle syy kuitenkin elää ja he ovat tärkeintä mulle maailmassa. Silloin kun lapset ovat mummullaan yötä viikonlopun ja olen puolison kanssa kotona kahdestaan. Emme tee mitään. Ei paljon keskustella. jotain lauseita välillä. Tuntuu siltä että elämästä katoaa tarkoitus aina kun lapset ovat parikin päivää vaan poissa. He antavat mulle voimaa elää. Ei oikein mikään muu. Välillä yritän tehdä jotain itselleni mielekästä vaikka ei edes aina kiinnosta. Mutta kai se on parempi jotain yrittää tehdä. Joskus elämä kyllä väsyttää niin paljon että ei huvittaisi olla missään.
Juuri tuota masennus on. Tarkoituksettomuutta. Sitä, ettei mikään tunnu miltään. Onneksi sinulla on lapset ja he ovat tärkeitä. Mulla lapset on olleet ainut voimvaraa vaikeimmissa vaiheissa. Olen myös koko ajan sinnikkäästi jatkanut harrastuksiani, vaikka voimat ovat olleet vähissä. Jossain vaiheessa sitä vain on huomannut, että harrastuksesta onkin tullut hyvä mieli. Harrastukset on kans mulle tärkeitä. Ne antavat voimaa jatkaa tätä rämpimistä. Silloin, kun on huonompi vaihe, ei niistä hirveästi saa mielihyvää, mutta silti menen ja teen. Sitten, kun taas helpottaa, kykenee taas tuntemaan mielihyvää. En silti osaa sanoa, mistä se parempaa vaihetta kohti siirtyminen aina alkaa. Yhtäkkiä vaan huomaa, että kykenee tuntemaan iloa jostain. Sitten se lisääntyy ja huomaa olevansa tasapainoinen ja voivansa paremmin. Kunnes taas tilanne alkaa luisua alaspäin ja huomaa ennen pitkää olevansa taas kuopan pohjalla. Silloin, kun minä olen siellä kuopan pohjalla, pyrin huolehtimaan riittävästä unesta ja levosta, koska mulla voinnin huononeminen usein liittyy uupumiseen. Toivottavasti sinä löydät oman konstisi, jolla pääset taas parempaan vaiheeseen.
Sekin mua masentaa aika paljon, kun ei ole oikein mitään harrastuksia. En keksi mitään. Kävelylenkeillä ei ole tehnyt mieli käydä, kun työ uuvuttaa niin paljon mua. Kaikki päivät tuntuu olevan samaa paskaa vaan.
Käyn töissä uupumassa ja ja tuun yöllä kotiin. Syön, Katson koneelta jääkiekko ottelun, jos tulee. Menen nukkumaan. Herään iltapäivällä. Joskus jo aamupäivällä, jos en nuku kunnolla. Sitten alan tarkkailla kelloa ja ahdistun töihin lähdöstä. Sitten lapset tulevat tarhasta myöhemmin iltapäivällä ja näen heitä hetken ja sitten täytyy lähteä taas töihin uupumaan, vaikka on jo valmiiksi uupunut ennen lähtöäkin. Sama kuvio toistuu koko viikon ja koko elämä tuntuu suorittamiselta. Viikonloputkin on jollain tavalla sellaisia tyhjiä ja suorittamista...