Käytän itsestäni nimeä Arokierijä. Olkoon tämä keinoni tuoda maailmani näkyväksi, ehkä tuoda helpotusta muiden arkeen, ehkä saada myös oivalluksia muilta ihmisiltä.
Aloitin kolmikymppisenä opinnot unelma-alallani ja menin samaan aikaan naimisiin henkilön kanssa, jonka halusin perustaa perheen ja elää elämäni. Jonkinlaisena kristittynä olin myös onnellinen, että pääsisin viimeinkin antamaan oman korteni kekoon maanpäällisen elämän parantamiseksi. Pitkästä aikaa moneen vuoteen olin mieli ja sydän auki elämään.
Muutaman kuukauden jälkeen saimme viestiä, että maahanmuuttovirasto oli hylännyt vaimoni hakemuksen. Hän ei saisi jäädä kanssani maahan.
Samalla siskoni nai miehen, jolla oli huume – ja vankilatausta sekä odotti hänen kanssaan ensimmäistä lastaan. Mies ei ollut siskolleni hyvä, ja menetin puheyhteyden siskoni kanssa siitä lähtien. Perheeni paheksuu huume ja vankilataustaa, mutta eivät tee asialle mitään. Juoksevat miehen tahdon mukaan, eivät osaa sanoa vastaan ja ongelma lakaistaan maton alle. En itse pysty olemaan henkilön kanssa samassa tilassa, joka on tietoisesti tappanut lapsia.
Opintojen ja viisuminhaun alku ei mennyt kuten oli nettisivuilla ja maahanmuuttovirkailijoiden mukaan luvattu; opintolaina joka oli tarkoitettu alkuunpääsemiseen alkoi loppumaan, osa-aikaisten töiden tulot eivät riittäneet kattamaan kaikkia kuluja. Lopputulos hylätyn viisumihakemuksen päätteeksi oli, että vaimo palasi ulkomaille entiseen työpaikkaansa, minä jäin opiskelemaan.
Opiskeluista ei koskaan tullut sen jälkeen mitään, sen sijaan että olisin tullut vahvaksi ja tehnyt opintoni kunnolla ja tutustunut muihin ihmisiin ja työnantajiin, eristäydyin, sain paniikkikohtauksia, vietin aikaa selvittämällä kuinka saisin vaimoni kanssani. Samalla prosessoin siskoni menettämistä, uuteen maahan muuttamista ja oman lapsuusperheeni muuttumista. Yritin hakea apua, mutta sikäli kun en ollut itsemurhahakuinen, tarjolla oli vain kognitiivista terapiaa ja juttelua papille, joka ei oikein ymmärtänyt hätääni.
Sain opinnot jollainlailla tehtyä samalla kun yritin selvittää viisumikiekuroita, työskennellä osa-aikaisesti ja pitää itseni toimintakuntoisena. En puhu ongelmistani ulkopuolisille, ja hoidin pahaa oloani ylensyömisellä, sosiaalisella medialla ja ajoittaisella juomisella. En tiennyt kuinka ottaa vastuuta elämästäni ja minne mennä seuraavaksi, eikä kukaan osannut vastata kysymyksiini.
Syy miksi menin opiskelemaan unohtui tai ei saanut tarpeeksi huomiota. Huomasin lopputyoni kirjoituksen loppuvaiheessa, että olin heittämässä omaa unelmaani menemään, eikä töitä myöskään löytynyt. Olin tässä vaiheessa jo ylipainoinen, en pitänyt itsestäni huolta eikä minulla ollut ketään jolle puhua.
Onnistuin saamaan harjoittelun hyvästä organisaatiosta toisesta maasta, ja viimeinkin uskalsin ajatella, että onnemme olisi kääntynyt, saisimme aloittaa parina ja perheenä. Muutaman viikon jälkeen korona iski, ja harjoittelusta saatava hyöty vesittyi täysin. Yritin parhaani olla positiivinen, saada maksimihyödyn harjoittelusta mutta koronan pitkittyessä kävi selväksi, että töiden löytäminen ja perheen asettuminen uuteen maahan oli hankalaa. Puoli vuotta venyi 1,5 vuodeksi yksinasumiseksi ja selviytymiseksi päivästä päivään. Painoa kertyi lisää ja elämän merkitys alkoi katoamaan.
Onnistuin löytämään työpaikan minimipalkkaiselta alalta, meillä on asunto ja vaimollani on viisumiprosessi päätöksessä muutaman kuukauden kuluttua. Nämä vuodet ovat menneet niinkuin olisi ollut tuuli- tai merimyrskyssä, selviämistä päivästä päivään, ei tietäen mitä seuraavaksi on tulossa, ja nyt tuntuu, että unelma uuden alan parissa on myös menetetty.
Tuntuu tyhmältä miksi kävi kaiken läpi, olisiko pitänyt vain olla naula lankussa ja pitää päänsä matalalla. Tehdä samaa työtä päivästä päivään ja antaa sielun kuolla vaikka on vielä hengissä. Käyttänyt omaa ja muiden elämää ja aikaa saavuttamaan jotain, mikä oli tuhoontuomittu unelma alusta alkaen. Olisiko pitänyt tehdä jotain toisin, käyn päivittäin läpi menneitä vuosia miettien miten olisin voinut niitä parantaa. Samalla yritän mennä eteenpäin kohti parempaa tulevaa ja antaa vaimolle kaiken korvatakseni menneet vuodet. Herään öisin painajaiseen, ei elämän näin pitänyt mennä. Elämä ja päivät menevät ohi, en tiedä miten päästä ylös. Käytän kolme vuotta vanhoja vaatteita koska ei ole varaa ostaa uusia. Mielenterveys ei ole ollut hyvällä kantilla pitkään aikaan, enkä pysty keskittymään kunnolla asioihin. Odotan vain, että milloin tämä merimatka loppuu tai mitä minun pitäisi tehdä

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta sitten. Syy: otsikon muokkaus
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta sitten. Syy: Ajatuksien uudelleen muokkaus