Päivä kerrallaan..🙂 kyl niitä hyviäkin päiviä tulee! Mulla etenki iltaa kohden paranee fiilis , ilmeisesti sullakin?
Entäs joku uus harrastus tms? Vai onks se just niin ettei siltä omalta eristäytyneeltä fiilikseltään kykene/halua?
Tsemiä 🌻🙂🌻 mäki jäin vaa himaan vaikka on lauantai ilta ja ties mitä kaikkia tapahtumia ois

Joo mullakin yleensä aina iltaa kohti paranee fiilis, aamut on vaikeimpia. Kyllä se vähän niin on ettei tällä olotilalla halua eikä jaksa ajatella uuden harrastuksen aloittamista. Tuntuu et mieluummin liikkuu ja tekee vapaa-ajalla juttuja silloin kun on fiilistä. Kiitti tsempistä, samoin tsemiä sinnekin 🌻🙂🌻 eilen tuntui vähän turhalta käydä terapiassa kun e ollut oikein puhuttavaa. Tai mun elämä on sellainen möykky, että siitä on vaikea saada otetta ja välillä pyörittelee vaan samoja asioita. Miten sulla on menny terapiassa?

Siis ihan vammasta mut esim tänään aamulla eka ajatus oli että olispa ilta. Iltaisin (jostain syystä? johtuuko jostain kemiallisesta tasapainosta aivoissa tms? en tiijä) oon ihan eri ihminen kun aamuisin, jolloin KOKO MAAILMA tuntuu kaatuvan niskaan. Kaikki stressit ja ahdistukset on potenssiin sata verrattuna iltaan.
Ymmärrän täysin haluttomuuden harrastaa, mulla on ihan sama. sille on annettava oma aikansa. ekaa kertaa vuoteen mulla on nyt alkanut kropassa tuntua että esim haluan venytellä ja silloin sitten venyttelen. Harrastin aikoinaan tosi paljon liikuntaa ja tunnollisesti juoksin monta kertaa viikossa lenkkejä yms. Nyt ei voi ku ihmetellä sitäki 😀 sillon en ollu kyl viel kärsinyt näistä mt -ongelmista jotka tosiaan voi olla tosi lamaannuttavia.
Mulla kävi sillee jännästi että yksityinen puoli ei oikee auttanu mut kunnalliselta oon nyt saanu hyvän hoitosuhteen ja ei se terapia oikeen näy muuten vielä mitenkään paitsi että siitä on saanu hyvän rutiinin viikkoon. Ihanaa että saa kenenkään tuomitsematta puhua ajatuksiaan tunnin verran ääneen ja ehkä saada jotain konkreettisiakin vinkkejä (esim kädet kylmän veden alle -> näin saa ajatuksia ohjatuksi itsestä pois päin) elämään ahdistukse hetkillä. Kävin joskus jollain terapeutilla jonka kaa koin että mun on pidettävä jotenki sitä keskustelua yllä ja se oli vaa ahdistavaa. ei sellasta sen kuuluis olla 🤔 mutta eiköhä hiljasetkin hetket voi kuulua ihan toimivaankin terapiasuhteeseen.

Miten sun viikko on lähteny käyntiin? Mulla oli eilen ihan jäätävän huono päivä (piti ottaa rauhottavia useampikin) ja olin ihan murtunut mut tänään JOSTAIN SYYSTÄ on ollu itseasiassa ihan ok päivä, pitkästä aikaa 🙂👍 silti työstämistä on vielä paljon mikäli tästä voi ikinä täysin parantua.
Mitä luulet? koetko että voisit joskus olla täysin vapaa tästä taakasta?

Pakko tulla kirjottaa tähän keskusteluun. 😀 Toivottavasti se ei nyt haittaa tai että en tungettele kun ootte jo ihan hyvin saanu keskustelua aikaan.

Mulla ennen oli pakko-oireinenhäiriö niin että se ei ollut kauhean ajatuspainotteinen. Nyt ihan hiljattain se on enemmän sitä ajatuspainotteista ja mielikuvia. En millään hirveästi jaksa kertoa uudestaan mitä ajattelen ja nään mielikuvina. Mulla on oma keskustelu jossa ihan juuri niistä kerroin eli tuo ahdistuneisuushäiriö vie voimat (toivottavasti muistin nimen oikein 😀).
Oon vähän hämmentyny ja sekaisin kuinka todellisilta esim. mielikuvat tuntuu ja se että mieli kokoajan tuottaa sitä ja saa siitä ahdistavamman.
En ehkä tunne häpeää niin paljoa mutta sitä että miten pystyn itsestäni ajattelemaan jotain sellasta tai saan niitä hirveitä mielikuvia niin ahdistaa ja kai se on ehkä häpeämistäkin.

En tiedä mitä hain tällä avautumisella tai tähän keskusteluun kirjottelulla mutta jotain vertaistukea tms.

🌻🙂🌻

Joo tänäänki aamupäivästä oli ihan lamaantunu ei saanu mitään aikaseks mut iltaa kohden fiilis parani. Sain tänään itseni salille ja oon siitä tyytyväinen 🙂 minäkin juoksin joskus lenkkejä (apua siitä on varmaan jo melkeen 10 vuotta 😀), mutta se on jotenki niin raskasta et ei oo kyllä varsinkaan nykyään mun laji.

Kiva kun sulla on nyt hyvä hoitosuhde 🙂👍 ite oon hieman harventanu terapiassa käyntejä et en käy joka viikko vaan 1,5-2 viikon välein, just senkin takia kun välillä tuntuu et ei oo oikein puhuttavaa. Ahdistaa, mutta sit en kumminkaan tiiä mistä puhuis/en osaa pukee asioita sanoiks ja sit tulee vähän liikaa niitä hiljasia hetkiä 🤔

Viikko on mennyt ihan ok, eipä oo tapahtunut mitään erityisempää. Porukoilla tulin käymään kotipaikkakunnalla. Huoh en tiedä, kyl mä luulen et tää ahdistus tulee aina olee osa mua ☹️ mutta uskon että kun toipuminen vielä etenee, pystyy elää suht normaalia elämää, mut pitää hyväksyä et välillä on vaikeempia jaksoja. Miten sä ajattelet?

Baileys, tervetuloa joukkoon juttelemaan 🌻🙂🌻 oon joskus lueskellutkin sun ketjua. Mä ymmärrän sua ihan täysin kun itelläki aikasemmi ocd oli erilaista ja viime keväänä muuttu voimakkaiksi pakkoajatuksiksi ja mielikuviksi, niitä tuli milloin mistäkin. Enää ei onneksi läheskään niin paljoa, mutta kuitenkin yhä ne ilmenee mitä oudoimmissa muodoissa. Ja se on tosiaan pelottavaa, miten todentuntuisia ne mielikuvat voi olla... Kirjoittele lisää, jos siltä tuntuu 🙂

Hello baieys! Itelleni pakkoajatukset tuttuakin tutumpi aihe ja moni lähipiirissäni ei varmasti tiijä kui paljon tästä kärsin. Tää aamu oli taas ihan paska. Hyvä että sain itseni ylös..score!
Oon myös huomannu olevani nyt koukussa rauhoittaviin lääkkeisiin (valium tai Opamox) ku niistä saan hetkeksi vapauden ahdistukseen ja voimattomuuteen ☹️ juon myös kahvia ihan liikaa vaikka se kuulemma pahentaa ahdistusta. Tuntuu että kaivan itselleni kuoppaa mutta en osaa muutakaan. En osaa jostain syystä ees suhtautua ruokaankssn mitenkää kauheen normaalisti . Ei oo ruokahalua ja usein menee sormet kurkkuun syömisen jälkeen.
Kavereille oon ihana kuunteleva ystävä, fiksu ja luovaksi kehuttu. Teen runoja ja laulan ja esiinnyn. Hullaannun taiteesta ja seikkailuista. Sit on tää toinen puoli. Stressaava pahaolo, mustaa ja pimeää, hengenahdistusta ja itkukohtauta (tänää itkin tunnin putkeen sellasta vaivan huutoitkua yksin onneksi) lähes kuoleman kaipuuta olemassaolon sattuessa sisimpään niin paljon. Taidan olla liian itsekeskittynyt oman pääni sisäisiin toimintoihin 😭 sigmund Freud, analyze me.....
Yhessä vaiheessa en uskaltanut myöskään kulkea silloilla etten vaa hyppää? Se pelko jotenki tArttu muhun. Ja sitten välillä kaikki tuntuu niin teennäiseltä ja epäaidolta. Ja sitten välillä tuntuu etten oo mitään. Ja sitten välillä jää joku sanomani /kokemani asia vainoamaan kuukausi
Tämä on vaan niin kauheaa ja usein romahdan just ku luulen olevani taas "normaali". Tsemppiä 🌻🙂🌻 mun sympatiat ja tuki on teidän puolella

..hei ja BF voihan se olla et se sun työharjoittelu on tosi mukaansatempaavaa tai tarpeeksi haastavaa; Sellasissa ihannetiloissa voi pakkoajatukset yms jäädä joksikin aikaa taka-alalle 👍
Mulla on ainaki sellasiakin kokemuksia. Harmi vaa et se romahdus on tullu jossai välissä sit kumminkin . Buu. Mun sisko ei oi kyl perinyt tätä samaa geenii eikä se ymmärrä tätä yhtään. Ja itse on ihan "kuoleman kieliessä" usein tän kaa.
Miten kreisiä elämä voikaan olla. Mullakin kaikki on täl hetkel ulkopuolisin silmin hyvin. Kukaa läheinen ei oo kuollu vuosikymmeniin ja ruokaa on kaapissa ja harRastus,-työ ja kaverimahiksia ois paljon. Mutta tämä ahdistava olo ja pakkoajatukset vaa raastaa... Kolme kertaa oon joutunut akuuttipäivystykseenki tän takia☹️ koskakohan alan pärjätä elämässä

Hei! Ihan en kaikkia neljäätoista sivua jaksanut lukea läpi, mutta ensimmäiset kymmenen ainakin 🙂 Minulla on myös taipumusta jonkinlaisiin pakkoajatuksiin, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on diagnoosi. Minua riivaavat ajoittain tosi pahastikin syöpään liittyvät ajatukset. Pelkään sairastuneeni, kyttään jotain 'oiretta', on tosi vaikea keskittyä oikeaan elämään. Nämä ajatukset liittyvät yleensä elämäntilanteeseen, jossa yritän väistellä jotain. Korvaan jonkin vaikean asian kohtaamisen sillä, että alan ajatella noita tautiajatuksia. Nyt oireet ovat pysyneet poissa ainakin vuoden, mutta katson aika tarkkaan esim, että mitä kirjoja luen, mitä ohjelmia katson. Ajatukset saattavat jostain kauhutarinasta lähteä tosi helpostikin kiertämään.

Tällä hetkellä olen toipumassa väkivaltaisesta parisuhteesta ja sen suhteen ajatukset on... Se ihminen uhkailee mua ja on tosi vaikea erottaa, että mitkä mun mieleni luomista uhkakuvista on tosia ja mitkä on uusi versio näistä pakkoajatuksista.

Tsemppiä teille eli meille! ☺️ On näistä mahdollista päästä irti. Eihän se ajatusten väistely mitään auta, mutta välillä on oman mielenterveyden vuoksi pakko tehdä mitä tahansa, että saisi hetken rauhan. Ottakaa niitä hetkiä. Life is good 🙂🌻

Vaahterainen, kiitos kannustuksesta! Voihan se omallakin kohdalla olla että pakkoajatukset ikään kuin korvaa jotain ajatuksia joita koittaa vältellä.
Mulla soi (niinku tosi monilla ihmisillä muutenki) usein päässä joku (yleensä super ärsyttävä) biisi ja muistelisin et lukiossa psykan maikka sano tän liittyvän samaiseen ilmiöön; mielessä on käsittelemättömiä ajatuksia joita sitten kompensoidaan jollain.
Välillä mietin jopa et onko mulle tapahtunut joskus lapsena jotai traumaattista jonka oon unohtanu ja siksi oireilen vai mikäköhän tän laukaissu alunperin. Psykiatri on tätä myös käsitellyt kanssani mutta vielä en ole ainakaan saanut selville (enkä tiijä haluanko edes jos jotain tosiaan on joskus käynyt enkä muista sitä enää niin onko sillä edes väliä kunhan mielen sais tähän hetkeen kuntoon?)

Ainakin kaikki stressaavat tilanteet ja sellaset joissa on vähänkään väkivallan uhkaa saa mut voimaan fyysisesti pahoin. Myös riita- ja epäselvät tilanteet on tosi ahdistavia.

Pidän tästä keskustelualueesta ku saa jakaa ajatuksia. 🙂 Lähipiirissä monet kyselee onko mulla kaikki hyvin mutta monille en jaksa selittää pakkoajatuksista ku en usko et niitä ymmärtää täysin muut kuin ne joilla niitä on.
Mulla siis todettu kans ahdistuneisuushäiriö ja masennus ja tän psykiatrin mukaan mulla on myös syklotymia eli mielialan aaltoiluhäiriö... Mutta tosiaan, täytyy aatella että tää ei oo loppuelämää kokonaan leimaava tekijä vaan tällainen vaihe elämässä. En ehkä ikinä pääse täysin mt -probleemoista eroon mutta ainakin pakkoajatuksista vois vapautua 🙂 kuten täällä aijemmin oon sanonu, välillä on jopa niitä vapauden hetkiä ollu ja ne on ihania <3
hyvää alkanutta marraskuuta kaikille! ymmärretään toisiamme!

Moi! Tää on ollu minullekin tärkeä ketju. Mulla on noi pakkoajatukset liikkuneet lapsesta asti päässä ja tiettyjen kriisien yhteydessä sitten tullut ahdistus ja vaikeita masennusjaksoja. Työelämä on ollut katkonaista ja pitkiä jaksoja ilman. Ei ole auttanut kuin itse arvostaa itseään sellaisena kun on. Terapiaa olen käynyt sivussa ja välillä ollut tauolla. Sieltä paras anti on ollut lopulta taistelun lopettaminen ja itsensä hyväksyminen. Se on helpottanut ja jonkin verran lääkkeet. Rasittavinta näinä vuosina on ollut se kun on hoitotahoilta toistettu että noistahan paranee aina. Huoh! Tietäisivätpä vaan ettei asiat ole niin mustavalkoisia kuin tutkimuksissa ja lääkepurkkien kyljessä sanotaan. No työtään vaan tekevät hekin. Itselläni pakkoajatukset liittyvät ankaruuteen ja estyneisyyteen joka sisälleni on ankarasti lapsuudessa kasvatettu. Toivon kaikille parasta mahdollista jaatkoa ja suurta tsemppiä sekä vertaistukea pakko- ajatusten kanssa.

Kikka, miten sulla oireili se syklo... (hitto, unohdin jo termin oikean nimen). Olen joskus miettinyt omallakin kohdalla sitä, että voisiko se olla mahdollinen. Onko sinulla siihen lääkitys?

Vaikea arvioida, kun kyllä kai ihan normaaliin elämään kuuluu jossain määrin se, että mielialat vaihtelee. Niin mistä sen voi tietää, onko omalla kohdalla normaalia vai ei.

niin no se syklotymia onkin vähä vaikeeselitteistä. mut se on ikään kuin maanis-depression "pikkusisko". Eli mieliala heittelee voimakkaasta masennuksesta normaaliin ja jopa tosi iloiseen ja positiiviseen (ja toiveikkaaseen jne.) vuorokauden sisällä voimakkaasti.

Siis toki mielialat heittelee kaikilla mut mulla se on ollu sellasta että siis se masennus on oikeesti sellasta et tuntuu että oon sisältä ihan kuollut, millään ei ole mitään väliä jne, jne. ja ahdistus on sellasta etten saa henkee ja vaan itkettää mut sitte saatan olla hetken päästä jotenki ihan ok ja onnellinen taas mut tiijän et nurkan takana kummittelee ahdistus ja masennus...

vaikeeselitteisen siitä tekee se että ei voi tietää onko se nimenomaan syklotymiaa vai masennus ja ahdistuneisuushäiriötä joka jotenki heittelee tolleen... ja toisaalta, en jaksa liikaa diagnooseihin takertuakaan. Luin toisaalta syklotymiasta ja se kuulosti kyllä tutulta mutta niin monet muutkin mt häiriöihin liittyvät ilmiöt, valitettavasti.

söin fluanxol-ketipinor yhdistelmää joka ajoi mut psykoosin partaalle ja sen lopetin siihen. Tällä hetkellä joka aamu Venlafaxin ja ahdistukseen Opamox (joka päivä menee väh. 1 kpl). Öisin joudun unen avuksi ottamaan melatoniinia.

tsemppiä kaikille 🙂👍

Moikka Kikka, Vaahterainen ja Zorbas1102, kiva kun ootte kirjoitelleet omia ajatuksianne 🙂🌻

en jaksa itse kirjoitella tänne kovin usein, joten ei kannata ihmetellä jos minusta ei hetkeen kuulu mitään. En ole kuitenkaan kokonaan kadonnut linjoilta 🙂

Tänään ajoin autolla yhdestä kaupungista toiseen. Yhdessä kohtaa tietä oli kissa aivan tien laidalla. En ehtinyt juuri hidastaa vauhtia kun huomasin sen. Ajoin ohi ja katsoin kun se kissa lähti juoksemaan oikealle tiestä poispäin. Tuli kuitenkin levoton olo ja vähän päästä mielikuvia, että oisin ajanut sen päältä. Ois tehnyt mieli lähteä tarkistamaan, mutta lähelläkään ei ollut sopivaa paikkaa, missä ois voinut turvallisesti kääntyä takaisin.

Mulle tulee ajaessa yleensä noita "en kai osunut kehenkään"-juttuja ihmisistä, mutta tänään tuli tuossa tilanteessa ja jäi häiritsemään. Huoh kun en vois hyväksyä iteltäni sitä et jos osuin siihen niin oisin jättänyt sen sinne ☹️ en kyllä mielestäni osunut, kai se on pakko uskoa..ois sen huomannut jos ois osunut...mutta mitä jos...tyypillistä pakko-oireilua taas. Että mä vihaan tätä sairautta! ☹️

BF tai muut? käyttekö vielä täällä?

Tästä keskustelusta on tullu jotenki tosi tärkeä mulle 😀

Kikka, kävin eilen kirjoittamassa tänne 🙂 seuraan kyllä ketjua, vaikka minusta ei vähään aikaan mitään kuuluisikaan. Mukava kuulla, että tästä keskustelusta on tullut sulle tärkeä 🙂🌻 palaillaan!