Uusi päivä, samat ajatusradat..

Nyt sentään valoa tunnelin päässä sillä huomenna pääsen jonnekin kunnallisen puolen hoitosysteemiin mukaan missä on vertaistukea ja terapiaa. Menin päivystykseen kun kohtaus iski mut ku en oo psykoottinen ni eivät laittaneet osastolle which is good i think . Hyvä et joku apu löyty kuitenkin, tää tilanne alkanu käymää senverta raskaaks itselle ja lähipiirille jotka on ollu huolissaan.
Nää ahdistukset ja pakkoajatukset ja masennukset on vaikuttanu mun persoonaani . Ennen olin huumorintajuisempi ja reippaampi, nykyään jotenki vaivaantunut ja arka.
Huoh, tänään on taas sellanen päivä että mitään ei jaksaisi

Valoa kohti on mentävä ..🙂👍

Heips 🙂
Hyvä kun pääsit sellaiseen vertaistukeen ja terapiaan mukaan. Miten olet jaksellut tällä viikolla?

Mulla elämä kulkee tällä hetkellä suht tasaiseen tahtiin. Mulla ei oo hyvä eikä levollinen olo, mutta toisaalta en ole kohtuuttoman ahdistunut, pärjäilen joten kuten ja pystyn hoitamaan asioitani. Väsyn kuitenkin helposti eivätkä pakkoajatukset ole minnekään hävinneet. Yritän olla itselleni armollinen enkä odota itseltäni kovin paljoa yhtenä päivänä - voimat lisääntyvät vähitellen.

Huomaan, että itseluottamukseni on pahasti kateissa. En luota itseeni ja omaan pärjäämiseeni monissa asioissa ☹️ Mulla on mahdollisesti tänä viikonloppuna treffit erään kiinnostavan miehen kanssa, mutta en pysty suhtautumaan siihen rennosti vaan pelkään ettei hän pidäkaan minusta. Toisaalta ei se maailma siihen kaadu jos hän ei minusta tykkää ja terapiassakin on puhuttu et pitäis ajatella niin ettei oo riippuvainen kenenkään hyväksynnästä. Kai se itseluottamus siitä pikku hiljaa rakentuu paremmaksi kun saisi jotain onnistumisen kokemuksia lisää.

MOi BF ja muut!

Tämä viikko on sujunut vaihtelevalla menestyksellä. Haartmanissa käynnin jälkeen ja tosiaa sen tiedon että ensi viikolla alkaa "kunnon hoidot", on mennyt kyllä paremmin. Tai no mieli kokoajan maassa (vaikka on ollut ihanan aurinkoista jne.!) mutta sellasta aggressiivista ahdistusta ei ole ollut.
Mulla vaihdettiin lääkityskin ja nyt on Venlafaxin sekä Opamox tarvittaessa. Opamox auttaa oikeasti, ja sen voimilla menin kouluunkin tänään.🤔
Toisaalta olen saanut nähtyä kavereita ja hoidettua hommia (kuten sullakin Black Feather, koitan edetä askel kerrallaan hitaasti, asia kerrallaan) mut sellanen "oikee vuorovaikutus" ihmisten kaa tuottaa hankaluuksia. U know.. 🙄 ja sama homma, itsetunto IHAN OLEMATON. olin koulussa ylpeenä tänään kun vedin meidän ryhmäosuuden puheet mut siis... oon taantunut.. ei mulla ennenkään mikään maailman paras itsetunto oo ollu mut nyt oon kokoajan syyttämässä itseäni kaikesta ja otan sellastenkin asioiden syyt kontolleni jotka ei oo mun. se tuntuu luontaiselta, omalta ja en osaa toimia muutenkaan 😯🗯️ pahimmissa tiloissa ajattelen ettei silläkään oo enää väliä ja sekös vasta hajottaakin.....

mutta hei onneks olkoon treffeistä, BF,olen susta ylpeä! 🌻🙂🌻 kerro miten meni mutta parasta kun on vaan oma ihana itsensä 🙂👍
ainakin vaikutat tosi hyvältä ihmiseltä ja uskon että tää mieskin huomaa sen!

Rentoa viikonloppua! 😀

Elämä täällä osastolla vaikeutuu vielä vähän lisää. En pysty astumaan käytävällä lattian saumojen tai eriväristen neliöiden ja kolmioiden päälle. Kävelyni huoneesta tupakalle ja takas saattaa olla aika, noh, mielenkiintoisen näköistä. Jos satun astumaan sauman tai erivärisen kuvion päälle, alkaa ahdistaa ihan älyttömästi. Lääkäri sanoi, että tuo pakko-oire on mieleni tapa hallita tätä kauheaa ahdistusta mikä minulla on. Ei paljoa lohduta. Kohta en varmaan pääse huoneestani minnekään, kun koko ajan tulee uusia juttuja, mitä pitää välttää.

Just noin pitäis olla aina ylpee itsestään kun selvii jostain jutusta niinkun sä Kikka tuosta ryhmäosuuden puheesta 🙂👍 ja kiitos mukavista sanoista, oon mä ihana ihminen omastakin mielestä ja siks ihmettelenkin miks oon näin yksin, se tuntuu pahalta ☹️ uusien ystävien löytäminen ei ole helppoa, siispä vietin koko viikonlopun ja suurimman osan edellistä viikkoa aivan itsekseni. Viihdyn kyllä yksinkin ja kaipaan omaa tilaa, mutta liika on kuitenkin liikaa...

Ja mitä niihin treffeihin tulee, ne jäi toteutumatta, koska se mies ainakin kertomansa mukaan joutui menemään lauantaina töihin. Mutta varmaan oli jopa parempi, koska siis tutustuin tähän mieheen netissä ja rupes epäilyttää vähän. Se mies oli tosi komea ja ihan mukavankin oloinen, mutta oli ehkä hakemassa seuraa vähän eri fiiliksellä kuin minä eikä ollut yhtään sellainen luottavainen olo.

Vivvy, toivottavasti pääset eroon tuosta pakko-oireesta, ettei käy liikkuminen liian vaikeaksi. Pelkäätkö että jotain pahaa tapahtuu jos astut niiden päälle vai tuleeko siitä vaan sellainen epämääräinen ahdistus? Tunnetko muuten, että osastolla olosta on sulle apua vai ahdistaako sua siellä olo niin tulee uusia oireita?

Jaksamisia kaikille 🌻🙂🌻

Tsemppiä vivvy! Kauan vielä joudut olemaan osastolla?

Mikä sulla on nyt olo?

Kiitos tsempistä!

En tiedä vielä kauanko joudun/pääsen täällä olemaan. Odottelen siihen magneettistimulaatiohoitoon pääsyä. Varmaan alkaa ensi viikolla. On täällä osastolla turvallisempi olla kuin kotona, koska varsinkin viime viikko oli tosi hankala, kun olisin vaan halunnu tappaa itteni. Tämä viikko ollut vähän helpompi. Tosin äsken piti hakea pami ahdistukseen.

Jos astun niiden saumojen tai kuvioiden päälle, niin siitä tulee sellaista epämääräistä ahdistusta. Ei ainakaan vielä ole niin pahaa, että pelkaisin jotain pahaa tapahtuvan, niinkuin esimerkiksi tuon vessapaperin kanssa.

Päivä kerrallaan.

Millainen on magneettistimulaatiohoito?

Saanko vivvy kysyä milloin oireilusi alkoi ja ootko kokenut välissä helpompia ajanjaksoja?

Ja ootko BF yhä kanavilla?

Mä oon pitänyt syyslomaa opinnoista ja budjaillut vaan porukoilla. Vähän säälittää ku ne joutuu kestää mun synkistelyä.. Suurimman osan ajasta oon kyl nukkunu.
Ihan kauhee olo. Ihan ku en enää pystyis mihinkään itsenäiseen päätöksentekoon enää. Myös maailman asiat ahdistaa. Tuntuu kuin sodat ja katastrofit ois tässä,ihan mun silmien edessä. Oon koittanut auttaa yhtä pakolaista sekä lahjoitellut vaatteita ym . mut kaikki tuntuu nii mitättömältä ongelman laajuuteen nähden. Ja sit viel kaikki ympäristöongelmat... Puhumattakaan tästä mun mielenterveyttä ja läheisteni terveyttä koskevista huolista ☹️

Argh. Tuntuu et pohja on koskettu ja et täältä vaan noustaan mut kattoo nyt et miten nopeasti.

Pääsin ahdistuksenhallintaryhmään joka alkaa marraskuussa, sitä ootan kovin! Myös opamoxit tuntuvat auttavan. Mut mikä auttais tähän väsymykseen?

Kanavilla ollaan! Itse asiassa kirjoittelin toissapäivänä, mutta et varmaan Kikka huomannut sitä, kun säkin olit kirjoittanut samana iltana. Vähän ärsyttävää kun nää viestit tulee tänne välillä aika paljonkin myöhässä niin jää helposti joku huomaamatta.

Muakin väsyttää ihan älyttömästi. Sänky on aamuisin kuin magneetti, joka vetää tiukasti puoleensa ja vois nukkuu puoleen päivään asti. Aamut/aamupäivät on muutenkin vaikeimpia, usein silloin rauhoittavaa otan. Iltaa kohden yleensä vointi paranee. Oon yrittänyt liikkua lähes päivittäin, se ainakin piristää jonkin verran, kun vaan itsensä saa liikkeelle.

Tuo ahdistuksenhallintaryhmä kuulostaa hyvältä 🙂👍 kannattaa muistaa, ettei ota liikaa huolta itselleen maailman ongelmista. Niinhän se on ettei yksi ihminen voi hirveästi tehdä, mutta tottakai se on hyvä jos tekee jotain auttaakseen huonommassa tilanteessa olevia tai yrittää esim. elää ekologisesti. Saa siitä itselleen hyvä mielen ja tietää ainakin että on itse tehnyt oman osuutensa asian suhteen - enempää ei voi tehdä. 🙂

Oho joo enpä huomannut sun viestiä. Mullakin aamut ja aamupäivät samalla tavalla todella vaikeita. Ootko BF saikulla ja kuin pitkään?
Mulle saikkua tarjosivat mut koitan vähän opiskella tässä samalla ja sitten välillä ottaa irrallisia työvuoroja -voimien mukaan. Onneksi vanhemmat ovat lainanneet rahaa. En muuten tiedä miten pärjäisin taloudellisesti.
Näiden omien pään vaivojen kautta on oppinu ymmärtää miten herkästi sitä tippuis turvaverkoista ja syrjäytyis jos ois ihan yksin. Huh.
Liikunta tosiaan auttaa kun saa itsensä ulos. Ootko saanut syötyä säännöllisesti?

Olin koko kesän saikulla mut nyt opiskelen ja teen verkko-opintoina kursseja. Niiden jälkeen pitäis jaksaa suorittaa työharjoittelu, se vähän pelottaa. Hyvä kun sulla on mahdollisuus ottaa joitain työvuoroja silloin kun on voimia. Mulla ei oo töitä ollenkaan (en tosin oo hakenutkaan kun jaksaminen on mitä on). Mullekin vanhemmat on antanu rahaa, en ois ilman mitenkään selvinny taloudellisesti. Ja välillä ovat kyllä antaneet vaikkei välttämättä ois tarvinnut, ja siitä olen tottakai kiitollinen. Oon syönyt säännöllisesti ja nälkäkin tuntuu usein olevan. Ootko sä jaksanut liikkua ja mitä liikuntaa yleensä harrastat?

Okei, kyllä sä varmasti handlaat sen työharkan! Onko se pitkäkestoinen?
Mä oon nyt lähinnä tehny vaan kävelylenkkejä mut aikoinaan olin kyl tosi urheilullinen. Just kyl luin hesarista et oikeesti kannattais tehä juoksulenkkejä masennuksen vähentämiseksi. On vaan niin sika vaikeeta päästä sängystä ylös.
Miten saat ajan kulumaan päivisin? Mites sosiaaliset verkot? Näetkö kavereita tms?

Kiitti kannustuksesta! kiva et joku luottaa mun pärjäämiseen vaikka itse en itseeni luota ☹️ joo, mä muuten huomasin hesarista sen saman jutun 🙂👍 Kieltämättä aika usein päivisin on turhautunut olo eikä tiedä mitä oikein tekisi. Niinkuin oon aiemmin kirjoittanutkin, oon yksinäinen ja mun kaverisuhteet on vähäiset. Kaksi parasta ystävääni asuvat eri paikkakunnalla. Tosin nyt oon löytänyt yhden uuden tuttavuuden, jonka kanssa suuntaan illalla lenkille 🙂 oon ymmärtänyt että sulla on paljon kavereita keiden kanssa viettää aikaa ja sä et tunne oloasi yksinäiseksi?

Okei no mut hyvä että uusi tuttavuus on löytynyt 🙂 ja toki handlaat sen harjottelun! Raportoi vaik tääl et miten se sujuu🙂
Joo on mul kavereita mut en oo kauheesti jaksanu olla tekemisissä ku veto ihan veks ja ahdistaa ja on sellanen vierauden tunne välillä niiden seurassa. Oon tosi paljon yksin vetäytyneenä omasta tahdosta.
Tuntuu et ilo on kadonnu tai jotenki jääny tän ahdistuksen ja masiksen ja ajatusratojen alle. Toivottavasti toi venlafaxin alkais toimia .. Huoh. Kärsin myös isosti maailman tuskasta, tuntuu et kaikki on menny niin överiksi. Ei mun pää pysy mukana

Juu, ja siis se harkka on 12 viikkoo kun jäi edellisestä viestistä pois. Toi eristäytyminen on mullekin niin tuttua luonteen sekä ongelmien vuoksi. Nyt vaan tahtoisin kovasti mukaan johonkin. Voisin lähteä vaikka pitkästä aikaa läheiseen baariin kaverin kanssa iltaa viettämään. Tai viettää muuten iltaa hyvässä seurassa. Niinjoo, mutta kenen kanssa. Harkitsin jopa yksin baariin lähtemistä jos sieltä vaikka löytyis seuraa, mutta oishan se säälittävää istua hiljaa yksin siellä jossain nurkassa. Elämänilo kateissa pahasti, en tiedä kauanko enää kestän tätä yksinäisyyttä. Kaikki tuntuu niin turhalta ja musta tuntuu, että mun nuoruus menee hukkaan näin. Ihan sama vaikka menisin tästä nukkumaan, ei tällä päivällä oo mulle mitään annettavaa. 😑❓