Vapaaksi pakkoajatuksista

Vapaaksi pakkoajatuksista

Käyttäjä black feather aloittanut aikaan 26.07.2015 klo 17:17 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä black feather kirjoittanut 26.07.2015 klo 17:17

Hei!

Olen nuori nainen ja minulla on pakko-oireinen häiriö. Aikaisemmin se ilmeni lähinnä pakkotoimintoina, mutta nykyään suurin ongelmani ovat erilaiset ahdistavat/kummalliset/epämiellyttävät pakkoajatukset. Lisäksi tässä on pahinta se, etten usein tunne pystyväni erottamaan sitä, että mieleeni tulevat ajatukset ovat todellakin vain ajatuksia eivätkä voi olla todellisia. Ajatuksia on monenlaisia, mutta usein ne ovat väkivaltaisia/seksuaalisia. Saatan esimerkiksi tahtomattani kuvitella tehneeni jotain pahaa jollekin (sellaista mitä en uskoisi tekeväni) tai ajaneeni autolla jonkun päältä huomaamattani sitä. Välillä jos mieleeni tulee jokin vanha ajatus, saatan ahdistuneena miettiä, mitä jos se onkin totta ja olen tehnyt jotain kamalaa. Järki sanoo, että sen kyllä tietäisi ja muistaisi jos jotain olisi tapahtunut, mutta mieli ei vaan usko…

Lääkärini mukaan mitään psykoottista ei ajatuksissani kuitenkaan ole. Olen jatkuvasti todella ahdistunut ja turvattomuuden tunne on voimakas. Keskittyminen asioihin on vaikeaa ja valtavasti energiaa menee outojen ajatusten kanssa taisteluun. Olisiko täällä muita kellä olisi ollut jotakin vastaavaa ja miten olette selvinneet ajatusten kanssa? Vaikka minulla hoitokontaktia onkin, tuntuu että tämän vaivan kanssa on todella yksin. Joitain aiempia ketjuja tästä aiheesta löysin, mutta halusin nyt kuitenkin aloittaa uuden.

Olen yrittänyt erilaisia keinoja tilanteen helpottumiseksi, mm. ajatusten vastaanottamista ja hyväksymistä estelyn sijaan, rentoutumista, järkeilyä sekä monenlaista mielekästä tekemistä. Ja luen myös parhaillaan Kerrasta poikki-kirjaa. En vaan tunnu pääsevän tästä millään eteenpäin normaaliin elämään. Miten näistä voi päästä irti?? 😯🗯️

Käyttäjä black feather kirjoittanut 08.08.2015 klo 13:42

Olen vähän surullinen siitä, ettei kukaan vastannut mitään ketjuuni, edes jotain pientä rohkaisevaa tai lohduttavaa sanaa ☹️ olen itse kommentoinut paria ketjua, jotka ovat koskettaneet omaa tilannettani. Ja voisin kommentoida useampiinkin, jos voimia olisi enemmän. Eikö täältä löytyisi ketään toista nuorta aikuista, jolla olisi kokemusta pakko-oireisesta häiriöstä ja/tai masennuksesta? Ja joka olisi kiinnostunut jakamaan ajatuksia ja kirjoittelemaan? 🙂👍

Käyttäjä hanna- kirjoittanut 08.08.2015 klo 21:03

Moikka! Surullista kun kukaan ei ole vastannut ☹️

Minulla on myös jonkinlaisia pakkoajatuksia. Usein päähän tulee ajatuksia, joita olisi voinut tehdä tai voisi tulevaisuudessa tehdä, tms... Olen myös nuori.

En ainakaan itse ole pystynyt välttämään näitä ajatuksia, koitan vaan sietää. Joskus sanotaan, että Mindfullness vois auttaa tähänkin. Tiedä siitä sitten. Ei tästä varmaan paljon apua ollut mutta vastasinpahan silti.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 09.08.2015 klo 06:12

Moi täältäkin. Minulla ei ole juuri omakokemuksia mutta jos tuo mindfund tyylinen juttu sua auttaisi, niin just tukihenkilö siitä laittoi linkkejä. Ehkä sitä kannattaisi kokeilla eikä kai se pahaksikaan voi olla, jos sitä mielenterveysseura suosittelee.

https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?grp=183;mid=54737

Käyttäjä Wylean kirjoittanut 09.08.2015 klo 09:49

Pakko-ajatukset ovat aika vakava ongelma, josta voi kestää vuosiakin päästä eroon. Liikunta, ruokavalio sekä uni antavat voimia altistus-harjotteille. Ja mielekäs tekeminen auttaa poistamaan ahdistuksen altistus-harjoituksista. Ja älä päästä uutta obsession-kohdetta ajatuksiisi, vaan ajattele vaikka näin "en ole ennenkään välittänyt tästä, en välitä nytkään"

Käyttäjä black feather kirjoittanut 09.08.2015 klo 13:14

Kiitos kaikille vastauksista 🌻🙂🌻 voisi tuota mindfulnessia kokeilla, ei siitä tosiaan ainakaan haittaa ole. Pitäis yrittää vaan elää mahdollisimman normaalisti noista pakkoajatuksista huolimatta. Ei se kyllä helppoa ole mut jos ees pienin askelin eteenpäin. Huomaan alkaneeni eristäytymään entisestään ja välttelemään tilanteita. Tarkoitus ois kyllä aloittaa tauon jälkeen eräs liikuntaharrastus, jospa siitä saisi positiivista energiaa.

Käyttäjä joku toinen kirjoittanut 21.08.2015 klo 00:04

Välttelykäyttäytyminen on sitten ihan vihoviimeinen juttu, jota kannattaa tehdä, se pahentaa tilannetta entisestään.

Tällainen kirja on tulossa
Irti pakko-oireisesta häiriöstä
Jan-Henry Stenberg, Riitta Suvanto-Witikka, Eero-Matti Koivisto, Matti Holi, Grigori Joffe

Käy pyytämässä, että lähikirjastosi tilaisi opuksen valikoimiinsa.

Minulla GAD-diagnoosi vaihtunee OCD:ksi, mikä on mielestäni aivan oikein. Enemmän tai vähemmän olen lapsesta lähtien ollut neuroottinen. Lääkitys hillitsee oireita melko mukavasti ja Mindfulness on todellakin sellainen, jota kannattaa harjoittaa. Harjoituksia mm. löytyy appsina androidille, on tosin maksullinen nykään (n.1,80e)

Käyttäjä arka kirjoittanut 21.08.2015 klo 16:26

Hei!
Mulla on valtavasti pakkoajatuksia ja olen myös ajatellut lainata kerrasta poikki kirjan. Minulle antaa lepoa alkoholi ja Oxamin. Olen tehnyt myös vapaaehtoistyötä mutta pakkoajatuksia tahtoo olla silloinkin. Haluaisin terapiaan. Tärkeintäon kuitenkin rukous, toivon ettävaiva joskus helpottaa ja jaksan elää.

Käyttäjä black feather kirjoittanut 23.08.2015 klo 11:13

Hei joku toinen ja arka 🙂🌻 kiitos hyvästä kirjavinkistä! laitoin kirjastoon toiveen josko ottaisivat sen valikoimiin. Mindfulnessia olen nyt vähän kokeillut, mutta usein on ollut vaikea keskittyä enkä ole jaksanut panostaa tekemällä harjoituksia säännöllisesti. Tuntuu, että pitäisi muuten saada elämä paremmin järjestykseen, että tuosta olisi enemmän hyötyä.

Tiedän, ettei välttely paranna asiaa. Mutta ei sitä vaan jaksa kun yrittää tehdä sellaisia asioita, joista ennen on nauttinut, mutta pakkoajatukset ja ahdistus vievät kaiken ilon edes yrittää. Kaikki ne hyvän olon tunteet, joita joskus aikaisemmin on ollut, ovat jossain tavoittamattomissa. Tunnen olevani liian heikko elämään. Kiltit ja herkät ihmiset ei pärjää tässä maailmassa, pitäis olla kova ja itsevarma. Mä en osaa olla sellainen ja se on yksi syy, miksi olen tässä tilanteessa. ☹️ Pitäis myös oppia ilmaisemaan negatiiviset tunteet paremmin ettei ne jäis sisälle valtavaksi möykyksi.

Käyttäjä Kikka4 kirjoittanut 24.08.2015 klo 16:52

Tervehdys teille jotka tän nyt lukee (toivottavasti ootte vielä täällä)! Kirjauduin vasta tänään tukinettiin ja tuntuupa hyvältä löytää täältä vähän vertaistukea.
🙂👍
Hienoa kun täällä on nostettu pakkoajatukset esille.

Itse olen 25 -vuotias nainen ja kärsinyt nyt kohta jo 10 vuotta (apua...niin kauan!) erilaisista mielenterveyden häiriöistä. Tietty välillä on ollut hiljaisempiakin (aivan ihania) ajanjaksoja jolloin olo on ollut "lähes normaali" 😎 Elämääni on hallinneet silmitön ahdistus, upottava masennus, romahdukset, syyllisyyden tunnot ja yksi kaikista hirvein, kuvaamasi pakkoajatukset.
Pakkoajatukset alkoivat mulla kun erosin ekasta poikaystävästäni 22 -vuotiaana. Luulin tulevani hulluksi ja melkein ilmoitin itseni laitokselle sisään. Pelkäsin todella paljon koska ajatukset olivat niin voimakkaita.
Vaikka ajatukset ovat hallinneet elämääni TODELLA paljon niin ONNEKSI olen saanut myös elettyä. Opiskelut alkavat olla finaalissa, olen musisoinut, laulanut bändeissä, matkustellut ja nyt viimeinkin löytänyt tasapainoisen miehen jonka kanssa käydä treffeillä ja jakaa ajatuksia. Eli vaikka olisinkin hullu niin ainakaan se ei ole muita tuntunut haittaavan 😀
Olen ihmisenä erittäin herkkä ja kiltti. Haluaisin maailmanrauhaa ja rakkautta, ja huomaan usein pettyväni ihmisiin kun huomaan elämän olevan ristiriitaista ja täynnä omien etujen ajamista, riistoa ja vaikka mitä shaissea. Vaikka usein vitsailen kavereille ja ventovieraille niin otan elämän hirveän vakavasti. Tätä ei monet läheiseni minussa varmasti tunnista mutta olen jotenkin äärettömän diippi tyyppi. Sen seurauksena -tai sen takia- mielenterveyteni onkin mitä on. Romahtelen aina silloin tällöin ja totta puhuakseni lähestyvä työelämäputki hirvittää... duunista jota mun pitäis alkaa tekemään ei todellakaan sovi herkille romahtelijoille... ahdistaa jo pelkästään asian ajattelukin.
Tänään minulla on hyvä päivä. Usein on myös päiviä jolloin lamaannun, en pysty tehdä mitään koska ajatukset ja ahdistus liimaavat minut sängynpohjalle kiinni. Nyt minulla epäillään maanis-depressiivisyyttä joka onneksi tutkitaan.

Käyttäjä Kikka4 kirjoittanut 24.08.2015 klo 16:58

tunnistan itseni juuri tuosta kiltteydestä mistä black feather puhuu. ei ole helppoa elää tässä ajassa!
😯🗯️

mutta toivon teille kaikille parempia vointeja 🙂🌻 kevyt liikunta, stressin minimointi ja kivojen rutiinien lisääminen osaksi arkea auttaa. vihaan rutiineja, aikatauluja ja suunnitteluja joten itselläni on paljon hommia tän kanssa. sen kuitenkin pitäisi auttaa!

Käyttäjä pöpi2 kirjoittanut 25.08.2015 klo 01:18

Tunnistan myös itteni näistä viesteistä, mitä ootte kirjotelleet. On tosi kiva huomata, että on muitakin, kun joskus tuntuu, että on niin yksin ☹️ Oon kärsiny pakko-oireista kohta 15 vuotta, ja välillä ne on tehny elämästä kyllä tosi hankalaa. Millon tarkistan levyjä, ikkunoita, vesihanoja, hellan levyjä, kahvinkeitintä, silitysrautaa... Jopa yleiset vessat ahdistaa, etten vahingossa ole jättäny sinne vesihanaa auki ja siten aiheuttanu vesivahinkoa. (Oli muuten "kiva" huomata, että joku muukin pelkää, että aiheuttais vesivahingon jollakin tavoin 😀)

Autolla ajaminenkaan ei onnistu ilman pelkoa, että ajaisin jonkun eläimen tai ihmisen yli. Ja sitten taas tarkistellaan joko taustapeiliin kattoen tai kääntymällä jopa autolla takasin katsomaan.

Toisinaan tulee vaiheita, että selviän oireista helposti ja vaikka tarkistelisinkin asioita, ne ei kumminkaan kuormita nin paljon, että ne veisi muilta asioilta huomiota. Toisinaan taas oireet vie valveillaoloajasta lähes puolet ellei enemmänkin, jos ei toimintoina niin ainakin ahdistavina ajatuksina. Tuntuu, et muistikaan ei toimi, kun pää täyttyy näistä ajatuksista.

Tällä hetkellä oon lähes koko ajan ahdistunut, enkä meinaa löytää rauhaa ajatuksilta. Tuntuu, että voimat on hyvin vähissä ja on aika uupunu olo. Aloitin jälleen kerran lääkityksen. Miten teillä muilla on lääkkeet auttaneet ja mikä lääke on ollu kyseessä?

Käyttäjä Kikka4 kirjoittanut 25.08.2015 klo 08:12

Moikka! joo, voi ei miten tutulta kuulostaa tuo tarkistelun tarve... ärsyttää kun tämä vie energiaa ja huomiota poispäin muista asioista elämässä..
Itse syön cipralexia joka auttoi alkuun tosi paljon! nyt kuitenkin mulla on tullut uudenlaisia oireita kuten todella voimakkaita itsemurha-ajatuksia (en ikinä voisi sitä tehdä, once again, nää ajatukset ei oo kytköksissä omaan elämään konkreettisesti mut kylhän te sen varmaan tiijätte..😀) ja aivan jää tä vää ahdistusta ja voimattomuutta. Aloitan kohta fluanxolin käytön (tosi pieninä määrinä) ja tarvittaessa opamox, iltaisin ketipinor.... niin ja se kaikista tärkein eli terapia alkaa ihan kohta. Mitenkä muilla, käyttehän terapiassa?

voimia,voimia! 🌻🙂🌻

Käyttäjä arka kirjoittanut 25.08.2015 klo 11:24

Hei!
Mulla on paljon pakkoajatuksia mutta tuntui että anafranil auttoi ainakin jonkun verran. Nyt lääke on tauolla koska olen syönyt yliannoksia ja apteekki ei anna vielälisää. Rukous ja esirukous on minun apuni. Luiin juurikirja älä mistään murehdi joka on Joyce Meyerin. Siitäkin sain lohtua ja luen sen vielä toiseen kertaan. On mulla paljon IM-ajatuksia mutta rakkaus, olut ja vertaistuki saavat jaksamaan.

Käyttäjä black feather kirjoittanut 26.08.2015 klo 11:00

Moi kaikki 🙂🌻 Kikka4, tekstisi kuulosti paljon minulta. Itsekin ole taistellut erilaisten mielenterveysongelmien kanssa pitkään. Välillä minullakin on ollut näitä parempia ja ihania ajanjaksoja, jolloin olen tuntenut oloni "lähes normaaliksi", mutta jossain vaiheessa on tullut romahdus. Pakkoajatukset ilmestyivät voimakkaina kuvioihin puolisen vuotta sitten - olin kauhuissani ja pelkäsin mitä minulle oli tapahtumassa. Samoihin aikoihin keväällä koin ison romahduksen, ja nyt yritän koota rikkinäistä itseäni ehjäksi taas.

Minulla käytössä Sertralin, iltaisin Risperidon sekä Xanor. En ole kovin suurta vaikutusta huomannut lääkkeistä, mutta kai ne vähän on auttaneet. Pakko-oireet tietysti vaativat pidempiaikaista käyttöä, että hoidosta saa vastetta. Escitalopram ei ainakaan minulla vaikuttanut mitenkään. Rauhoittavat helpottavat oloa kyllä huomattavasti. Huomenna lääkäri, saa nähdä mennäänkö samalla lääkityksellä..

Käyn myös terapiassa kerran viikossa. En ole varma, onko terapia ahdistuneisuushäiriöiselle ihan parasta mahdollista. Kognitiivinen terapia olisi ilmeisesti sopivinta, mutta enemmän toki vaikuttaa henkilökemia kuin itse suuntaus. Terapia on kuitenkin hyvä juttu joka tapauksessa kun voi puhua mieltä painavista asioista ja saada uusia näkökulmia asioihin.

Jaksamista, taistellaan eteenpäin! 🙂👍

Käyttäjä Kikka4 kirjoittanut 26.08.2015 klo 14:43

Black Feather, mäkin sain alkukeväästä tosi ison romahduksen! mulla oli vielä silloin hyvä työpaikka ja kaikkia harrastuksia yms. ja yhtäkkiä ei onnistunut sängystä nouseminen. ja milloinka muutenkaan pakkoajatukset pääsevät paremmin hyökkäämään päälle kuin avuttomana sängynpohjalla maatessa...
Aloitin silloin cipralexit mutta niiden teho ei enää toiminut toisinkuin vielä muutama vuosi sitten.

Jännää ja tosi lohdullista löytää kohtalotovereita täältä. Mun monet kaverit lähinnä ihmettelevät että mikäs mua vaivaa. Vertaistukea on aika hankalaa saada.

Miten toivuit romahduksesta? Mitenkä muut? Miten jaksatte ja käyttekö esim töissä ja harrastuksissa?