Voisko sitä ihan nätisti laittaa rajat ja sopia vaikka, että yks puhelu päivässä (tai harvemmin, jos niin koet)? Ja ei puhelimeen oo pakko vastata. On se nyt sentään liikaa, jos toinen soittaa monta kertaa päivässä purkaakseen omaa ahdistustaan. Jos isäsi on kovasti ahdistunut, niin ammattiapu voisi olla tarpeen, tai jos hän soittais johonki tukipuhelimeen.

Isäsi on varmaankin hirveän ahdistunut, tuntee ehkä huonoa omaatuntoa, yksinäisyyttä, ikävää ja varmaan myös huolta jaksamisestaan, jos hän on niin huonossa kunnossa, että tarvitsee kotiapua noin usein. Tulevaisuuskin varmaan pelottaa. Ymmärrettävää myös, että sinua ahdistaa ja ehkä ärsyttää ja suututtaakin, kun olet voimaton tilanteen edessä. Ymmärtävä ja rauhoittava suhtautuminen varmaan on paras vaihtoehto, ärtynyt tai vihainen suhtautuminen vain pahentaisi isäsi paniikkia ja lisäisi soittelun tarvetta. Eihän se helppoa ole, kun itsekin on ahdistunut. Kannattaisiko ystävälliseen sävyyn kertoa omista tunteistaan ja puhua siitäkin, miltä isästäsi tuntuu?
Miten käytännön järjestelyt? Voisivatko vanhempasi muuttaa hissitaloon tai ensimmäiseen kerrokseen? Olisko äitisi kotihoito täysin mahdotonta?

Vanhempani ovat asuntojonossa vanhuksille tarkoitettuun kaupungin omistamaan taloon. isä ei ole siitä innostunut, mutta suostui koska tajuaa että se on ainoa mahdollisuus että he voivat asua vielä yhdessä.

Ammattiapua isä ei varmaan huoli. Eikä ainakaan lääkkeitä. Hän on ollut aina jonkinlainen lääkkeiden vastustaja. Edes särkylääkettä ei oteta, kuin äärimmäisessä hädässä. Sydänlääkkeet hän sentään onneksi suostuu ottamaan.

Tänään isä on soittanut minulle kahdesti. (Kello on vähän yli kymmenen). Mennään tänään käymään siellä vanhainkodissa, missä äiti on tilapäispaikalla. Sitä ennen minulla on aika psykiatrille. Täytyy saada jutella jonkun kanssa.

Pahoittelen aiheuttamaani häiriötä.

Desper kirjoitti 2.2.2017 16:9

Pahoittelen aiheuttamaani häiriötä.

Mitä ihmeen häiriötä? En ymmärrä viestiäsi