Välien katkaisu vanhempiini

Välien katkaisu vanhempiini

Käyttäjä Pikkutomaatti aloittanut aikaan 29.07.2020 klo 12:16 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Pikkutomaatti kirjoittanut 29.07.2020 klo 12:16

Tilanne: minulla oli traumaattinen lapsuus jossa kasvoin vihaan toista vanhempani kohtaan. Toinen vanhempani oli periaatteessa hyvä, mutta aikuisena terapiassa tajusin hänen olleen osasyyllinen koska hän katsoi läpi sormiensa toisen vanhempani terrorisointia. Hän puolusti aikuista, ei minua viatonta lasta.

Pystyn nykyään ymmärtämään vanhempiani. Heillä omat syynsä käytökseensä. Varsinaisesti eivät ole halunneet pahaa, ovat halunneet rakastaa. Ei vaan ole ollut resursseja siihen.

Lisäksi lapsuuden perheessäni oli ahdas, ankara uskonnollisuus.

Olen työstänyt asiaa. Jouduin katkaisemaan yhteydenpidon, mutta kun sain asioita käytyä läpi, aloitin yhteydenpidon uudestaan. Ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Hekin olivat pahoillaan tapahtuneista ja kuvittelin päässeeni asioista yli. 

Mutta ei. Saan edelleen ahdistuskohtauksia kun joudun tapaamaan heitä. Ensinnäkin tulee aina muistoja menneisyydestä, ikäviä sellaisia. Toisekseen en pidä heistä ihmisinä. En koskaan viettäisi aikaa heidänlaisten ihmisten kanssa elleivät he olisi vanhempiani. Arvomaailmamme on niin erilainen. Tasavertainen suhde heihin on mahdoton, vaikka he sitä kuinka toivoisivat. Heillä on ollut niin vahva auktoriteetti lapsuudessa ja nuoruudessani, että edes näin aikuisena en vaan millään kykene aitoon tasavertaiseen suhteeseen. Vaikenen mielipiteistäni samalla saaden ihan fyysisiäkin ahdistusoireita. Tunnen raivoa heidän mielipiteistään, jonka joudun tukahduttamaan. Olen siis kyllä pyrkinyt olemaan avoin omista mielipiteistäni, mutta olen huomannut sen olevan mahdotonta. En pysty siihen.

Nyt tilanne on se, että haluaisin katkaista yhteydenpidon kokonaan, enemmän tai vähemmän pysyvästi. Saattaisin minä heitä vanhuksena auttaa, mutta siihen on vielä aikaa. Kuitenkin tällä hetkellä en jaksaisi tätä kuinka heidän tapaaminen, lyhyestikin, aina rikkoo vanhoja haavoja.

Olen jo nyt pitänyt tapaamiset aivan minimissä, enkä keksi enää oikein miten vähentää niitä. Ongelma on lapseni joita he tapaavat säännöllisesti enkä haluaisi tätä estää. Eivät tapaa tällä hetkellä meillä, mutta tulevat hakemaan lapsia meiltä ja silloin tapaan heitä ovensuussa. Tosin nykyään olen alkanut välttelemään tätäkin ja ollut näyttäytymättä jos vain mahdollista. Tämä tietenkin herättää heissä ihmetystä.

Myös sisaruksillani on lapsia joten perhejuhlia riittää. Ja nekin aina horjuttavat sisäistä tasapainoani, mikä on muutenkin hauras. 

Miten yhteydenpidon voisin näissä olosuhteissa katkaista? Se vaatisi että kieltäisin heitä enää tulemasta meille, edes ovelle hakemaan lapsia. Eli puolisoni kuskaisi tarvittaessa lapsia heille? Tuntuu hyvin hankalalta. Jättäisinkö sisarusten perhejuhlat väliin? En menisi lakkiaisiin ettei tarvisisi tavata heitä?

En ymmärrä. Tuntuu vaan että selkeä välien katkaisu olisi tärkeää minulle henkisesti. Nyt tulee aina yksittäisiä ovella käyntejä tai viestejä, mitkä saavat tunneryöpyn aikaan ja nostavat muistoja pintaan. Tai ärtymystä heidän arvomaailmastaan mihin sisältyy ahdistusta, koska olen niin voimaton sen ja heidän edessä, vaikka haluaisin huutaa heille.

Vai katkaisenko heidän suhteensa myös lapsenlapsiinsa? Tuntuu todella tylyltä ja tuntisin surua lastenkin puolesta, he eivät päätöstä ymmärtäisi. 

Käyttäjä life is... kirjoittanut 29.07.2020 klo 18:35

hei pikkutomaatti. hyvin samanlainen elämänosa mulla kuin sulla, paitsi en omaa omia lapsia joten  niiden puolesta ei tarvitse miettiä ratkaisuja... ite myös käyny asioit läpi ,mutta en tunnu vain vahvistuvan riitt. kohtaamisiin vanhempien kanssa, lähes joka kerta ahdist.ym. vaikeaa  kohtaam. seuraa. tosi vaikee tilanne, vanhemmat ikääntyy, en vain taida  keretä eheytyä tarpeeksi et pää kestää heitä kohdata😥 voitko sä sanoa sun vanhemmille suoraan ottaen vastuun omista kokemuksista että et pysty heitä tapaamaan omista syistäsi ja jotenkin järjestäisi lapsille suakin helpottavamman tapaamistyylin ettei sun tarvitse heitä kohdata

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 5 päivää, 22 tuntia sitten. Syy: korj
Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 30.07.2020 klo 11:40

Moi

Samallainen case. Jouduin rajaamaan rankalla kädellä...jotta oma mielenterveys kestäisi.

Käyttäjä Tiffany3 kirjoittanut 30.07.2020 klo 12:14

Meitä samassa tilanteessa olleita tai olevia on paljon. Vanhemmat käyttäytyneet niin ikävästi ja julmasti, että anteeksi ei voi antaa, tosin sitä ei ole edes pyydettykään. Jos avoimeen keskusteluun ja asioiden selvittelyyn ei vanhemnat halua niin täysi pesäero on viisainta. Näin ainakin omalla kohdallani oli. Säästyy paljolta mielipahalta ja ahdistukselta, kun ei sitä teatteria jatka.

Käyttäjä life is... kirjoittanut 30.07.2020 klo 13:57

mulla toinen vanhemmista on täysin haluton keskustelemaan, se on selvä peli. toinen jossain määrin haluaa keskustella mutta osani on joka kerta sama; joudun opettamaan aina kaiken alusta, miksi joku asia ahdistaa hän on tietyllä tavoin niin rationalistinen. tietty mitään traumoja ei alunperinkään olisi syntynytkään mikäli hän olisi ollut aikoinaan ollut empaattinen vanhempi.😰on kyllä raskas osa tällainen. jos kuulisin että olen adoptiolapsi, se olisi todella loogista moneen asiaan, näin ei vaan ole.