Vainajan muiston häpäisy?
Mitä se teistä on?
Häpäiseekö muistoa, jos terapiassa puhuu vainajasta kaikki huonot asiat?
Tai ei hyväksy vainajan itsemurhaa ja pitää häntä pelkurina?
Tai netissä kirjoittelee vainajasta sellaista mitä ei ikinä olisi uskaltanut sanoa elävälle vainajalle suoraan päin naamaa?
Tai vie sukuhautaa ensin vain yhden kanervan ja sanoo hautakivelle ettei se toinen vainaja ole ansainnut kanervaa? ( seuraavana päivänä kyllä vie toisenkin kanervan).
Tai on onnellinen välillä, kun onkin se vainaja eikä elävä ihminen?
Ovatko kaikki vainajat kuolleena hyviä ihmisiä joita pitää joka hetki kunnioittaa?
Ps. toivon että puhuisitte omasta vainajastanne tai yleisellä tasolla ettekä minun vainajistani sillä ette heitä tunne.
Asioista kuuluu puhua niin pahaa kuin myös hyvää olivat ne vainajia tai ei..
Vanhempani ovat kuolleet ja myönnän että omalle hoitajalleni olen heistä vuodattanut aika raskasta tekstiä. En pidä sitä itse häpäisynä heitä kohtaan.
Pitkään aikaan en edes käynnyt haudalla, koska olin niin katkera, vaikken kuolemalle voinnut mitään. Henkisesti en vaan pystynyt kohtaamaan sitä hautakiveä.
Viimevuonna sitten sain kirjeen hautaustoimistosta, että hauta aiotaan tuhota jos en sitä osta. Eihän minulla siihen varaa ollut joten hautaa ei enää ole. Tätäkään en pidä huonona asiana, koska he ovat kyllä jollain tavalla sydämmessäni mukana, oli sekin sitte hyvällä tai pahalla.
Omasta mielestäni jokaisella on oikeus ajatella menneistä sillä tavalla miten itse kokee asian. itse en ole antanut anteeksi, joten en senkään takia ajattele kauhen positiivisesti.
Mielestäni pahoistakin asioista voi puhua monella tavalla. Myös pahoista teoista voi puhua monella tavalla. Riippuu tietysti aina myös siitä, mitä vainaja on eläessään tehnyt, jotta saisi vihat päälleen. Serkkuni puhuu joskus aika rankkoja asioita aika kovaan sävyyn yhteisistä sukulaisistamme, mutta annan hänen puhua. En ole asiaa ikinä miettinyt vainjan häpäisyksi. Enemmän siinä on kyse hänen kärsimyksistään. Mielestäni on ihan tervettä kohdata kaikki ihmiset sellaisina kuin ovat ja puhua ihmisistä rehellisesti vailla vaikenemisia muodon tai pelon vuoksi. Vaikenemisesta ne pelot vain sitten kasvavat.
Kiitos viesteistä, helpotti oloa.
Mikä siinä onkin, kun esim elävää äitiä voi haukkua vaikka kuinka paljon mutta kun siitä tulee vainaja, niin häntä pitäisi alkaa kunnioittamaan? Vielä sellaisten ihmisten mielestä jotka eivät usko iänkaikkiseen elämään?