Vaikeus katsoa silmiin
Minä en yleensä katso silmiin vaan joko nenään tai olkapäihin. Olen yrittänyt opetella taitoa mutta sitten en kykene ymmärtämään mitä se ihminen puhuu, kun keskityn silmiin.
Onko sellainen ihminen epärehellinen joka ei kykene katsomaan silmiin?
Ja miltä sinusta tuntuu puhua sellaisen ihmisen kanssa joka katselee jotain muuta kuin sinua?
Minäkään en pysty katsomaan silmiin. Varsinkin kun toinen on lähellä esim. pöydän toisella puolella. Jos henkilö on vähän kauempana, silloin ei ole mitään ongelmaa. Tiedän sen olevan epäkohteliasta, mutta en vain osaan 😑❓
Se, että ei katso silmiin, ei aina ole epärehellisyyttä. Silloin, jos silmiinkatsomattomuuteen liittyy muita selkeitä hermostuneita tms. maneereja, voi epäillä toisen rehellisyyttä (jotkut kun osaavat valehdella ja katsoa samalla suoraan silmiin).
Itsellä riippuu tilanteesta ja henkilöstä, kykenenkö katsomaan silmiin. Jos tilanne on minulle uusi/uudehko ja henkilö vieras, en tasan katso silmiin muulloin kuin tervehtiessä, muuten katse harhailee eräänlaisen kolmion alueella (kasvot ovat kolmion keskellä ja silmäni liikuskelevat molemmissa hartioissa ja juuri pään yläpuolella - eli kauempaa katsottuna vaikuttaa, kuin katsoisin vastapuolta silmiin).
Tuttua henkilöä saatan "tillottaa" tarkastikin aina kun se puhuu, mutta silloinkin pyrin välttämään tuijotusvaikutelmaa ja siirtämään katsettani välillä pois silmistä vaikkapa nenään tai hartioihin tai johonkin kasvojen lähellä olevaan kohtaan. Se on kuitenkin hyvin epämukavaa, kun joku katsoo montakymmentä sekuntia tai jopa minuutteja silmiin, eikä yritäkään kääntää katsettaan - itse ainakin kiusaannun sellaisesta hyvin paljon ja katse lähtee saman tien joko harhailemaan tai vähintäänkin painuu omiin käsiini.
Ei onnistu silmiin katsominen minultakaan. Enkä pidä siitäkään, että minua napitetaan.
Silmiin katson vain mm. tervehtiessä, sen verran kohtelias pitää olla, vaikka ottaisi kuinka voimille.
Tuntuu, että jos katsoo suoraan silmiin, toinen näkee suoraan ajatuksiin. Ihan kamalaa pelkkänä ajatuksena!
Paljon riippuu masennuksen vaiheesta myös: pohjalla ei katso edes sinne päin, paremmin kun voi on voimia välillä vilkaista silmiinkin. Mutta mieluummin ei....
😎 valitsin tämän koska lasit naamalla, niin silmiä ei näe.
Kyllä minä katson silmiin kun puhun jollekin ja odotan sitä vastapuolelta. Minusta on epämiellyttävää keskustella ihmisen kanssa joka ei katso minua silmiin. Ymmärrän että se on joillekin vaikeaa mutta saavat sitten puhua muiden kuin minun kanssani. Tulee jotenkin poissaoleva vaikutelma sekä ettei se ihminen kuuntele mitä sanon tai ei välitä puheistani joten miksi edes puhuisin hänelle. Jotenkin epäluotettavan oloinen vaikutus. Samoin kuin kättely. On ihmisiä jotka kättelevät niin veltosti että tuntuu kuin käsi olisi velliä, se ei tunnu hyvältä. Mielestäni pitää kätellessä puristaa kättä kunnolla.
Heh, Jaksaako, tuo olisikin ratkaisu siihen että pitäisi tummennetut lasit nenällä 😉 Itse kun kartan ihmisiä niin on aika harvoin tilanteita kun tarttee katsoa silmiin mutta siitä en sitten tingi kun tilanne tulee.
Minä en todellakaan pysty katsomaan silmiin. Hyviä ystäviäkin katson silmiin todella harvoin. Menen jotenkin paniikkiin siitä. Tuntuu tosi tungettelevalta kun joku oikein hakemelmalla hakee katsekontaktia. Tämä on oikeasti iso ongelma minulle. Monesti minulle kuittaillaan tästä,mut en voi sille mitään. Onko kenelläkään tietoa,miten moisesta ongelmasta voisi parantua?
Minullekin kuittaillaan aika usein ja sanotaan, että vaikutan epärehelliseltä. Varsinkin kun välillä joudun käymään töissä asiakkaissa ja tekemään metsäkauppoja, varmaan vaikutan aika epäluotettavalta.
Vaikka toisaalta he jotka sanovat mua epärehelliseksi, samaan aikaan valittavat, että sanon liian suoraan asiat.
Kaikkia ei voi miellyttää millään tavalla.
Ehkä vaikeus katsoa silmiin on sellainen luonteenpiirre mikä itsessä pitäisi vaan hyväksyä.
Minä olen terapeutin kanssa ihan opetellut katsomaan silmiin. Häntä jo sujuvasti sitten joskus katsoinkin. Mutta en sitten osannut muita katsoa.
Mun on tosi vaikea katsoa silmiin jos on jotain pientäkään skismaa ihmisen kanssa, tai mulla on jotain hampaankolossa häntä kohtaan. ehkä alitajuisesti pelkään että silmistäni näkyy mitä ajattelen hänestä... Mun on todella vaikeaa pakottaa itseäni katsomaan sellaista ihmisitä päin. Tai jos joudun puhumaan jostain vakavista asioista. Asiakaspalvelussa pystyn hyvin katsomaan ihmisiä silmiin, niin kauan kuin kaikki menee hyvin. Huomaan myös että jos mulla on jotain varausta ihmistä kohtaan, niin mä aina tahattomasti istun aavistuksen selin häneen.
Minua kiinnostaa jokainen ihminen (lähes)missä tilanteessa tahansa siinä määrin, että katson kohti ja jos toinen ei jostain syystä halua katsoa, en katso niin intensiivisesti.
Jaksaako? kirjoitti 2.3.2012 11:49
Ei onnistu silmiin katsominen minultakaan. Enkä pidä siitäkään, että minua napitetaan.
Silmiin katson vain mm. tervehtiessä, sen verran kohtelias pitää olla, vaikka ottaisi kuinka voimille.
Tuntuu, että jos katsoo suoraan silmiin, toinen näkee suoraan ajatuksiin. Ihan kamalaa pelkkänä ajatuksena!
Paljon riippuu masennuksen vaiheesta myös: pohjalla ei katso edes sinne päin, paremmin kun voi on voimia välillä vilkaista silmiinkin. Mutta mieluummin ei....
😎 valitsin tämän koska lasit naamalla, niin silmiä ei näe.
Sama mulla
erakoksiko kirjoitti 9.3.2012 8:7
Minua kiinnostaa jokainen ihminen (lähes)missä tilanteessa tahansa siinä määrin, että katson kohti ja jos toinen ei jostain syystä halua katsoa, en katso niin intensiivisesti.
Mulla nykysin onnistuu tuo jos toinen ei koko ajan katso silmiin sillai toljottaen vaan toinenkin katsoo välillä muualle. Sitten ei tule mullekaan paha olo, kun välillä voin katsoa jonnekin muualle.
Töissä varsinkin tuo onnistuu hyvin, kun olen asiasta kertonut.
Mutten osaa katsoa laisinkaan toista silmiin, jos se toinen oikein toljottamalla katsoo koko ajan silmiin.Lisäksi väsyn tuollaisessa keskustelussa todella paljon fyysisesti.
Onneksi taas tulee keväthanget voi olla mustat lasin päässä koko ajan ja silmät rauhassa katsoa mihin vaan.
skipidoway kirjoitti 3.3.2012 1:1
Minä en todellakaan pysty katsomaan silmiin. Hyviä ystäviäkin katson silmiin todella harvoin. Menen jotenkin paniikkiin siitä. Tuntuu tosi tungettelevalta kun joku oikein hakemelmalla hakee katsekontaktia. Tämä on oikeasti iso ongelma minulle. Monesti minulle kuittaillaan tästä,mut en voi sille mitään. Onko kenelläkään tietoa,miten moisesta ongelmasta voisi parantua?
Entä jos katsot kasvoihin mutta katsotkin kaverin otsaa tai nenää esim. tai pisamia jos sattuu olemaan?
Katsot sinnepäin, muttet silmiin. Välillä vilkaiset jos haluat, muttet anna vastapuolen katseen häiritä. Kuin ohitat sen, ehkä joskus myöhemmin kiinnostaa katsoa kohtikin. Et kuin päästä kaveria' tontillesi' sinua häiritsemään. Olet rohkealla mielellä sinä, sellaisena kuin vaan sinä voit olla sinä.