Vaikeaa on tämä elämä..

Hei!
Olet onnekas kun sinulla on miehesi ja lapsesi. Minäkin olen menettänyt kaiken muun mutta he ovat syyni elää. Tosin en tietenkään tiedä millainen on suhteesi mieheesi, itselläni on kokemusta sekä huonosta että hyvästä suhteesta, Psykiatria ei valitettavasti ole eksakti tiede joten paljon on vaan arvailua. Itse etsin apua muualta, vertaistuesta, seurakunnata, ystäviltä, vapaaehtoistoiminnasta ja ennen kaikkea perheestä saab voimaa. Onko elämäntehtäväsiolla hyvä vaimo ja äiti. Niin olen itse ajatellut kun en paljon muuhun pysty. Kirjoittele lisää täällä on ihmisiä jotka jakavat tunteesi.

ajatuksiavain kirjoitti 9.9.2015 10:58

Tuntuu, että on pakko kirjoittaa jonnekin tuntemuksistani. En tiedä, lukeeko kukaan tai ymmärtääkö sanaakaan, mitä kirjoitan, mutta olkoon tämä sitten monologi pääni sisäisistä ajatuksista.

Kävin eilen psykiatrian akuuttivastaanotolla, jossa juttelin naisen kanssa. En tiedä hänen nimikettään, joten sanotaan hoitaja. Kerroin hänelle elämästäni viimeisen kuluneen vuoden ajalta, tältä syksyltä enimmäkseen. Mieheni laivareissusta, jolla hän pussasi toista naista. Hoitaja sanoi minun kärsivän kaamosajan masennuksesta, jonka laukaisi tämä tapaus. Sanotaan, ettei masennus ala yhtäkkiä, oireita on oltava pidemmältä ajalta. Itse en niitä tunnistanut, mutta ilmeisesti niitä on jo ollut. Olen syönyt masennuslääkettä, 10mg escitalopram actavis tjsp, viime joululta saakka ja sitä ennen milloin minkäkin pituisia jaksoja, aina asianmukaisesti lopettaen. Silti tuntuu, että masennus yllättää.

Yhtäkkiä en tiedä, mitä tunnen. Miestäni kohtaan, lapsiani kohtaan, itseäni kohtaan. Samalla, kun janoan mieheni lähelläoloa, hyväilyä, suukottelua, rakkaudenosoituksia, tunnen oloni epämukavaksi, kun en tiedä mitä tunnen häntä kohtaan. Ikävöin hänen vierelleen hänen ollessa töissä, toisaalta hänen lähellään en tunne rakkautta tai lämpöä. Kyselen, rakastaako hän minua, myöntävä vastaus helpottaa hetken ja sama olo jatkuu. Jatkuva kysely hänen tunteistaan minua kohtaan, saa hänet ärtymään ja kääntämään selkänsä tai olemaan hiljaa, mikä tuntuu minusta entistä pahemmalta. Pelkään, että hän hylkää minut nyt, kun olen haavoittumaisillani. En tiedä mitä tunnen, mitä mieheni tai lapseni tuntevat.

Mistä tietää, mitä oikeasti tuntee? Hoitaja sanoi lääkkeen annosnoston auttavan oloa viikon sisällä. Mutta mistä minä tiedän, mikä on normaali olotilani? Mistä tiedän, mikä johtuu masennuksesta? Voiko masennus yllättää näin totaalisesti, itse tajuamatta ja aiheuttaa näin sekavaa oloa? Turruttaako lääkkeet tunteeni vai auttavatko ne näkemään asioiden oikeat mittasuhteet? Kello käy, mutta mieli tuntuu pysähtyneen. Toisinaan en tunnista kuka olen, miksi olen tässä ja tunnen näin. Ahdistaa, pelottaa, itkettää.. Milloin tiedän, että mitä oikeasti tunnen, miestäni kohtaan, lapsiani kohtaan. Kuinka tämä voi tuntua niin monimutkaiselta tilanteelta? Olen sekaisin, rikki, yksin näiden ajatuksien vankina. En tajua, kuinka asioita tapahtuu yhtäaikaa, tuntuu kuin olisin paikalla mutten läsnä, joku kysyy jotain, vastaan hetken viiveellä tai en ollenkaan.

Onko masennus oikeasti näin sekavaa olotilaa, mistä tietää milloin helpottaa vai helpottaako? Kuinka tulla toimeen tämän olon ja lähinnä näiden tuntemuksien kanssa? Apua..

Moi. Oletko puhunut suoraan asiallisesti miehellesi asioista ? Ja nuista tunnetiloista. Aikoinaan tossa olikohan se Mehiläisen klinikalta se potkut saanut lääkäri tai psykiatri (mikä titteli olikaan...) sanoi, että masennuslääkkeet estää rakastumisen tunteen. Onhan se vahva tunne, tunneskaalan toisessa päässä. Masennuslääkkeet myös estää ne pahimmat itsetuhon tunteen yms, skaalan toisessa päässä olevat tunteet. Eli elämä on yhtä harmaata. Ja ei se mikään uusjuttu ole, kaikki lääkärit sanoo et masennuslääkkeet estää niitä vahvimpia tunteita. Mun henkilökohtanen mielipide on masennuslääkkeistä et ne on perseestä, hanakasti niitä nykyään annetaan. Jos koet että et ymmärrä tunteitasi, muista et ne lääkkeet vaikuttaa tunteisiin. Mun mielipide siis et ne lääkkeet turruttaa. Korostan vielä tän olevan mun mielipide, enkä sano miten pitäisi toimia. Sun kantsis ehkä tutkia tietoja masennuslääkkeistä ja niiden vaikutuksista, se vois auttaa ymmärtään.

Itse kun tiedostin joskus masennukseni, tajusin sairastaneeni sitä jo pitemmän aikaa. Mutten silloin ennen masennuksen "laukeamista" tunnustanut uskonut olevani masentunut, vaikka sitten olinkin.

Voimia sulle

🙂🌻

Tänään on taas ollut sekava ja epätodellinen olo. Kävin ystäväni luona aamukahvilla ja yritin kuvailla oloani. En osannut sanoa muuta, kuin tuntuu etten eläisi tässä maailmassa. Leijun jossain enkä tajua mistään mitään, miksi ja miten asioita tapahtuu ympärilläni. Miksi siivota, miksi laittaa ruokaa. Aika kuluu, aivot käy tyhjillä. Arkipäiväiset asiat tuntuvat mitättömiltä, kaikki tuntuu mitättömältä. Välillä ahdistaa, pelottaa, suuta kuivaa ja janottaa, pitää juosta vessassa. Mutta miksi? Välillä olo on normaali, tai mikä nyt on normaalia. Sanotaan vaikka hyvä.

Olen aikaisemmin sairastanut masennusta, mutta olo ei ole ollut aivan tällainen. Tunteettomuus pelottaa, toisaalta tiedän rakastavani miestäni, mutta en tiedä hänen tunteitaan minua kohtaan. En ole kertonut hänelle käyneeni akuuttipolilla. Luulen, ettei hän ymmärtäisi, ei antaisi minun olla masentunut. Hän on tukipilarini, yksi syy jaksamiseeni. Pelkään hänen jättävän minut, koska olen tällainen; epäluuloinen, vainoharhainen, omituinen.

Tällä hetkellä asioiden mittasuhteet ovat päin häränpyllyä. En vain tiedä, kuinka niiden pitäisi olla. Masennus on ilmeisesti hiipinyt mieleeni salakavalasti jossain vaiheessa, enkä ole sitä tunnistanut. Luulen kaiken olleen hyvin, mutta muutoksia on ollut ilmassa. En vain tajua, miksi olen tässä pisteessä, etten tiedä mistään mitään.

Lääkkeiden vaikutuksesta en osaa sanoa, estävätkö ne minua tuntemasta, vai olenko vain rakentanut suojamuurin ympärilleni. Päällimmäisenä saattaa olla pelko mieheni menettämisestä, mutta jotenkin tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan nurinkurin. En tunnista itseäni tästä olosta, saati sitten tiedä mitä haluan. Kumpa vain jossain vaiheessa olo ja elo helpottuisi. Sitä odotellessa täytynee mennä autopilotilla eteenpäin.