Uuteen työhön meneminen ahdistaa
Päätin irtisanoutua työpaikastani, johon en enää tuntenut kuuluvani ja väsyin jatkuvaan puskemiseen. Olin todella väsynyt, kun lomillakin piti tehdä töitä. Opiskelin myös samaan aikaan, koska en tiennyt onko tämä ala sittenkään minua varten, ja yritänkö vain laittaa itseäni sellaiseen muottiin mihin en kuulu.
Anyway, etsin ahdistuksessa uutta työtä ja sain tarjouksen paikasta, johon en ollut innosta pinkeänä menossa. Syystä, että olisin ensimmäinen alani edustaja siellä ja saisin luoda kaiken alusta. Kollegoillani ei ole ollut hyviä kokemuksia tällaisesta tilanteista / yrityksistä. Vedin kuitenkin syvään henkeä ja otin työn vastaan. Nyt kuitenkin stressaa ja ahdistaa mennä uuteen paikkaan. Herään öisin valtavaan ahdistuksen. Edellinen työpaikka on jättänyt jälkensä. Pelkään etten onnistu tai paikka on sellainen missä en viihdy. Mitä minä sitten teen. En jaksaisi taas samanlaista työnhakurumbaa. Tunnen olevani hukassa.
Miten sinulla on mennyt uudessa työssä? 🙂 Miten aloitus meni? Onko helpottanut olo ajan kanssa?
Itse teen aina listoja, jotka uudessa tilanteessa/työssä/koulussa jännittää ja koitan keksiä niihin ratkaisuita ja teen muutakin pohdintaa. Esim. että miksi se nyt niin paljon jännittää ja koitan järkeillä, että eihän siinä mitään hätää ole.
Minustakin olisi kiva kuulla, että miten uuden työn kanssa on mennyt.
Itsekin ahdistuksesta ja jännittämisestä kärsivänä sekä helposti stressaantuvana olen huomannut, että monesti suurien muutoksien edessä oireet pahenevat. Minulla tämä tarkoittaa katastrofiajattelua. Uuteen työpaikkaan mennessä olen vakuuttunut, etten koskaan sopeudu sinne, työkaverit ja asiakkaat ovat hirveitä, ilmapiiri on huono, töitä on liikaa, jne, jne... Ja sitten olen huomannut, että mikään kauhuskenaarioistani ei ole toteutunut.
Itse asiassa minulla on vain muutama huono kokemus työmaailmasta, mutta valitettavasti ne positiivisten kokemukset - ehkä noin 90-95 % - eivät ole poistaneet jännittämistä.
Hei, kiva kun olette kiinnostuneita!
Tässä asiassa kävi mielenkiintoinen käänne. Tilanne on se, että lähdin työstä ja jäin tyhjän päälle. Tilanne on kauhistuttava, kun joudun Kelan päivärahalle!
Tämä on opettanut minulle paljon. Minullahan oli jo haastatteluissa paha aavistus tulevasta työstä ja kulttuurista. Työ alkoi hyvin ja ajattelin, että tämä onkin hyvä juttu - ehkä intuitioni oli väärässä. Loppupeleissä se ei ollut. Mitä pidempään olin, sitä paremmin totuus alkoi paljastua. Peli oli todella raakaa.
Ymmärrän nyt, että intuitioni yritti jo varoittaa tästä.
Ei, tässä ei voinut käydä näin! Olin todella ahdistunut ajatuksesta, että olisin työtön. Mielessäni oli vain kauhukuvia.
Se helpotuksen tunne, kun minulle tällä viikolla tarjottiin työtä! Olin jo menossa allekirjoittamaan sopimusta, kun minulle ilmoitettiin, että he eivät voikaan palkata ketään. En kestä! Ahdistukseni sen kun syvenee ja mieli alkaa taas uida syvissä vesissä.
Miten tällaisesta selviää?!
Elämässä kirjoitti 26.1.2018 8:2
Ei, tässä ei voinut käydä näin! Olin todella ahdistunut ajatuksesta, että olisin työtön. Mielessäni oli vain kauhukuvia.
Se helpotuksen tunne, kun minulle tällä viikolla tarjottiin työtä! Olin jo menossa allekirjoittamaan sopimusta, kun minulle ilmoitettiin, että he eivät voikaan palkata ketään. En kestä! Ahdistukseni sen kun syvenee ja mieli alkaa taas uida syvissä vesissä.Miten tällaisesta selviää?!
Voi pahus! ☹️ Olipa kökköä!
Ahdistaako työttömyydessä vain rahapuoii vai mikä? Mä yritän aina järkeillä itselleni, että mikä nyt ahdistaa ja miksi, ja mitä asialle voisi koittaa tehdä 🙂
Mun mielen vetää maahan kerta toisensa jälkeen tieto, että "valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun". Taas on hakemus vetämässä Työkkärin koulutukseen... :/
Samanlaisia kokemuksia kuin aloittajalla. Olin puolivuotta työtön ja kävin muutamissa työhaastattluissa. Juuri ennen viime kesän alkua sain työpaikan. Työ oli raakaa, työkavereiden kohtelu inhottavaa ja epätasa-arvoista. Selkäni reistaili, työmatka oli pitkä ja stressasi se, kun en saanut kunnon perehdytystä. Yksi päivä vain itkin töissä ja kun pomo oli paikalla sanoin itseni siltä seisomalta irti. Olin vielä koeajalla, joten lähtö oli helppoa. Miehelleni olin puhunut harkitsevani lähtöä, mutten todellakaan itsekkään osanut kuvitella tekeväni sitä nin äkkipikaisesti.
Lopulta se oli kuitenkin helpotus. Kun heitin essun nurkkaan tuintui kuin pystyin hengittämään, kesä oli juuri lopuillaan. Ite työsuhde olisi ollut vakituinen. Soitin äidille onnesta ja kauhusta itkien ja kerroin heti kaikille kavereille. Heti pitivät minua hulluna, mutta myös rohkeana. Paskaa ei tarvi kestää. Mieheni aluksi vihotteli, mutta ymmärsi kyllä, kun oli pitkin kesä nähnyt kuinka paha olo minulla oli töissä. Selkäkivut pahenivat tuossa työssä ja koko syksyn ja vielä tämän keväänkin olen niitä saanut korjailla.
Lähtö oli oikea päätös. Lähdin opiskelemaan uutta alaa, jonkakautta olen päässyt harjotteluun ja puitesopimukelle firmaan, jossa todellakin viihdyn.
Syksyn kestävä tiukka rahatilanne, karenssi ja te-toimiston kanssa tappeleminen oli todella raskasta. Siihen tarvitsee todellakin läheisten tukea.