Uusiutuva masennus
Täällä yksi uusiutuvan masennuksen kanssa kamppaileva, löytyykö kohtalotovereita?
Kiinnostaisi tietää, miten olette tämän kanssa pärjänneet? Onko joku jolla masennus uusii aika ajoin ja on sinut asian kanssa? Tai onko joku joka olisi tästä parantunut? Mitkä asiat ovat auttaneet? Miten selviätte työelämässä vai selviättekö?
Mulla oli ensimmäinen masennus melkein kymmenen vuotta sitten, ja sen jälkeen on ollut eriasteisia jaksoja lievemmistä vaikeampiin keskimäärin vuosittain, joskus useamminkin. Joka kerta olen löytänyt taistelutahdon sillä, että ajattelen että ehkä tämä on viimeinen kerta kun suosta joudun itseni nostamaan. Tällä kertaa on toisin. En enää pysty uskottelemaan itselleni, että ehkä tämä on viimeinen kerta, koska en pidä sitä ollenkaan todennäköisenä.
Toistuvat masennusjaksot haittavat kohtuuttoman paljon elämää, enkä oikein tiedä miten tästä eteenpäin. Itsetuhoisista ajatuksista huolimatta en ole vielä valmis siihen ratkaisuun. Vielä siksi, että en tällä hetkellä hyväksy tätä osaksi omaa loppuelämän tarinaani. En kyllä tiedä miten tämmöisen sairauden kanssa voi elää saatika parantua tästä. Miten voi tehdä töitä, jos suunnilleen kerran vuodessa putoaa kuukausiksi pohjalle, menettää keskittymiskykynsä, muisti huononee, mieliala on maassa, voimat vähissä..? Miten ihmissuhteiden kanssa…? Pitääkö minun vain hylätä ajatukset jotakuinkin ”normaalin elämän elämisestä” työpaikkoineen ja ihmissuhteineen vai onnistuuko jotenkin niiden yhteensovittaminen?
Joten uusiutuvasta masennuksesta kärsivät, miten te olette selvinneet tämän kanssa? Löytyikö joskus vihdoin joku oikea lääkitys, joka vei masennusjaksot tiehensä tai auttoiko terapia? Psykiatrini sanoo, että vielä ei olla kokeiltu kaikkea, että toivoa kuulemma on… En tiedä siitä sitten. Tai auttoiko joku elämänmuutos? Tai joku muu? Vai kamppailetteko edelleen kuten minä? Yksi askel eteen, kaksi taakse.
Unettomuus. Taas kello on 3.30, eikä ole vielä tippaakaan sellainen olo että uni tulisi... Oon yrittänyt kaikenlaista: asmr-videoita rentoutukseen, lukemista, paikallaanoloa silmät kiinni, paikan vaihtamista, lämmintä suihkua... Ja taas sitä vaan kukutaan, kun uni ei tule. Ja sitten aamulla ei tuu kuuloonkaan että pääsisin ylös sängystä (ellei jotain ihan pakottavaa ole). Herään varmaan huomennakin joskus yhdeltä ja syön aamupalaa kun muut ihmiset alkaa palailemaan töistä kotiin ☹️. Turhauttavaa tämmönen. Ei siinä mitään jos yöllä voisi tehdä mitä päivälläkin, sit vaan ois rytmi eri kuin muilla ihmisillä, mutta ei voi kerrostalossa hiljaisuuden aikana tehdä mitään mikä pitää ääntä.
En tiedä miten tän rytmin saisi palautettua. Joku unikoulu? Unilääkkeet? Tai ehkä melatoniinista ois apua... Hmm. En haluais mennä kyllä pillerilinjalle tässä asiassa. Vinkkejä?
Itse joskus käytin ihan luontaistuote kaupasta ostettua melatoniinia, mutta välillä tuntui että aamusin oli todella tokkurassa.
Mulla oli tammikuun ekalla viikolla unirytmi sekaisin että menin nukkumaan aamulla ja heräsin joskus yöllä. Tuli nukuttua varmaan 12tuntia joka päivä kun ei vaan jaksanut nousta sängystä eikä ollut pahemmin väliäkään. Nyt olen jotenkin saanut käännettyä että yöt nukkuu ja aamulla herää. Mutta en tiedä kauan tätä kestää kun edelleenkään ei väliä miten herää. Työttömänä on niin päivät tuntuu todella pitkiltä ja jotenkin yrittää saada aikaa kulumaan 😟
Moi vaan!
Huomasin, että täällä muutkin painiskelevat saman ongelman kanssa eli masennus. Mulla tuohon liittyvät vielä ahdistus ja sosiaaliset pelot myös aika vahvasti. Olen sairastanut masennusta 20 vuotta, välillä elämä hymyilee, välillä haluaa vain kuolla pois. Sain jotenkin opintoni suoritettua loppuun joulukuussa, mutten edes välitä siitä ammatista. Nyt olen työttömänä ja tuntuu että olen ulkopuolella koko yhteiskunnasta. Masennusjaksoni on tällä hetkellä pahempana, jokin aika sitten yritin jopa itsemurhaa... onnistumatta... sen jälkeen olen ajatellut että ehkä elämälläni on jokin tarkoitus, jos ei muille, niin edes itselleni. Meni niin tai näin, niin koetan jaksaa. Ehkä jokaisesta päivästä löytyy jotain joka auttaa jaksamaan seuraavaan päivään.
Todella avuton olo välillä tämän masennuksen kanssa, käyn psykoterapiassa, muutoin elämäni koostuu koiran kanssa kotona sisällä olemisesta, täällä ollessa yleensä vain nukun, nukun ja ravaan tupakalla, keitän kahvia. Ei oikein mistään saa otetta.. ei aloitetta.. tuntuu että eihän tässä ole mitään järkeä, joutaisi jo pois.. mutta olen ajatellut että minkä taakan jätän läheisilleni luovuttamalla, se ei ole oikein. Nyt kun masennus on pahimmillaan, en näe oikein valoa missään. Koiran kanssa ulkoilen ja välilä tuntuu ettei ole voimia siihenkään. En tiedä miten nämä päivät täyttäisi, ahdistaa olla kotona ja ahdistaa mennä ihmisten sekaan... ehkä jostain kuntoutuksesta ts. työvalmennuksesta että kävisi vaikka pari kertaa viikossa jossain tekemäsä jotain olisi hyötyä.. tuntuu että elämä on jotenkin umpikujassa... elämä menee täällä kotona ja tai siis aika.. elämä on jossain tuolla ulkopuolella..
Mistä saisi otteen...? En tiedä.. Voimia kohtalotovereille!
Mulla auttoi unettomuuteen yllättävän paljon melatoniini. Mutta kunnon annoksella eli 6 mg. Aamuyön heräilyyn se ei niinkään auttanut, mutta mulle aloitettiin sitten masennuslääkkeitä tehostamaan risperidoni ja se auttoi uneen tosi hyvin. Eli nyt nukun yöt ihan hyvin, joskus valvon keskellä yötä, mutta en mitenkään usein. Toi uni on kyllä tosi tärkeää, jos ei saa nukuttua, niin kaikki tuntuu entistä masentavammalta.
Kai tämä vaan pitäisi hyväksyä tämä masennus, että mulla nyt on se, se on uusiutunut ja nyt just päällä. Että elän tämän kanssa loppuelämän, ehkä olen oireeton pitkiäkin aikoja, mutta vaanii se silti aina taustalla, että voi uusia. Vaikea vaan hyväksyä tämä ja tottua ajatukseen. Edelleen kun kuitenkin pitää itseään heikkona, kun on tähän sairastunut. Ehkä se estää myös hyväksymästä. Kai se ottaa aikansa se hyväksyminenkin.