Uusiutuva masennus

Uusiutuva masennus

Käyttäjä Mood aloittanut aikaan 08.01.2017 klo 02:14 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Mood kirjoittanut 08.01.2017 klo 02:14

Täällä yksi uusiutuvan masennuksen kanssa kamppaileva, löytyykö kohtalotovereita?

Kiinnostaisi tietää, miten olette tämän kanssa pärjänneet? Onko joku jolla masennus uusii aika ajoin ja on sinut asian kanssa? Tai onko joku joka olisi tästä parantunut? Mitkä asiat ovat auttaneet? Miten selviätte työelämässä vai selviättekö?

Mulla oli ensimmäinen masennus melkein kymmenen vuotta sitten, ja sen jälkeen on ollut eriasteisia jaksoja lievemmistä vaikeampiin keskimäärin vuosittain, joskus useamminkin. Joka kerta olen löytänyt taistelutahdon sillä, että ajattelen että ehkä tämä on viimeinen kerta kun suosta joudun itseni nostamaan. Tällä kertaa on toisin. En enää pysty uskottelemaan itselleni, että ehkä tämä on viimeinen kerta, koska en pidä sitä ollenkaan todennäköisenä.

Toistuvat masennusjaksot haittavat kohtuuttoman paljon elämää, enkä oikein tiedä miten tästä eteenpäin. Itsetuhoisista ajatuksista huolimatta en ole vielä valmis siihen ratkaisuun. Vielä siksi, että en tällä hetkellä hyväksy tätä osaksi omaa loppuelämän tarinaani. En kyllä tiedä miten tämmöisen sairauden kanssa voi elää saatika parantua tästä. Miten voi tehdä töitä, jos suunnilleen kerran vuodessa putoaa kuukausiksi pohjalle, menettää keskittymiskykynsä, muisti huononee, mieliala on maassa, voimat vähissä..? Miten ihmissuhteiden kanssa…? Pitääkö minun vain hylätä ajatukset jotakuinkin ”normaalin elämän elämisestä” työpaikkoineen ja ihmissuhteineen vai onnistuuko jotenkin niiden yhteensovittaminen?

Joten uusiutuvasta masennuksesta kärsivät, miten te olette selvinneet tämän kanssa? Löytyikö joskus vihdoin joku oikea lääkitys, joka vei masennusjaksot tiehensä tai auttoiko terapia? Psykiatrini sanoo, että vielä ei olla kokeiltu kaikkea, että toivoa kuulemma on… En tiedä siitä sitten. Tai auttoiko joku elämänmuutos? Tai joku muu? Vai kamppailetteko edelleen kuten minä? Yksi askel eteen, kaksi taakse.

Käyttäjä Usvanaava kirjoittanut 09.01.2017 klo 03:40

Hep, täällä Mood kohtalotoveri!

Itselläni sama homma, ekan masennusjakson sairastanut yli kymmenen vuotta sitten ja sykleittäin mennyt sen jälkeen vointi. Neljä selkeää masennuskautta, jotka osaan nimetä, tuona aikana ollut.

"Kiinnostaisi tietää, miten olette tämän kanssa pärjänneet? Onko joku jolla masennus uusii aika ajoin ja on sinut asian kanssa? Tai onko joku joka olisi tästä parantunut? Mitkä asiat ovat auttaneet? Miten selviätte työelämässä vai selviättekö?"

Tässä just oon itse miettinyt sitä, etten välttämättä tule koskaan täysin paranemaan. Tai että voisinko muka ajatella niin, etten koskaan tuntisi näin uudelleen tai sairastuisi samalla tavalla? En oikein usko siihen. En suhtaudu kyynisesti, vaan ennemminkin tiedostaen ja pyrkien hyväksymään myös sen, että voin sairastua hoidoista ja terapiasta huolimatta uudelleen, koska kyseessä on monisyinen sairaus.

Tämän hetkisen masennusjakson myötä pääsin viimeinkin psykoterapiaan ja olen saanut sitä kautta ymmärrystä sitä kohtaan, miksi itselleni on käynyt niin kuin on. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet sairastumiseeni ja kuinka varhaisessa vaiheessa elämää olen jo oireillut. Ja miksi reagoin niin kuin reagoin. Syitä näihin on niin sisäisiä kuin ulkoisia, opittuja ja perittyjä, luonteenpiirteitä ja vääristyneitä ajattelumalleja jne.

Oon saanut työkaluja erityisesti ahdistukseen ja stressin hallintaan, ja ne ovatkin hyvällä tolalla tällä hetkellä. Ja jos alkaa ahdistaa ja huomaan stressaantumisen/kuormittumisen merkkejä, osaan ennakoida ja toimia itseäni säästävästi ja uupumista ehkäisevästi. Venyttelen, pidän huolta tauoista, teen itselleni mieluisaa puuhaa, kuten maalaan jne. Kirjoitan huolet tai tehtävät asiat ylös, teen rentoutusharjoituksia. Näillä se sydämen tykytys yleensä helpottaa ja selviää taas eteenpäin.

Masennuksen suhteen taas on vaikeampaa, koska siihen mielentilaan ja oloon luisuu niin pikkuhiljaa. Jälkeenpäin tarkastellen voi osoittaa mahdollisesti jonkun elämäntapahtuman tms., josta masennuskausi sai alkunsa, mutta usein juuri siinä hetkessä eläessä ei sitä huomaa. Eikä sitä voi vain päättää että "nytpä vain hengittelen ja venyttelen, niin masennus helpottaa"... Olisikin niin helppoa.

Masennuksen suhteen pitää tehdä hullusti töitä ajattelutavan ja ajatusprosessin kulun suhteen, ja siinä, miten suhtaudut itseesi ja ympäröivään maailmaan. Terapiassa tuntuu, että on pistetty meikä ihan palasiksi ja tässä ollaan matkalla kohti uutta muotoa elää ja olla. Eikä tapahdu ihan hetkessä tämä homma. Terapeuttini sanoi, että masennukseen ym. liittyvät mielen prosessit, jotka terapiassa ovat olleet esillä ja käsiteltävänä, näkyvät yksilön elämässä ja ovat edelleen yleensä enemmän tai vähemmän työstettävänä vielä kymmenen vuoden jälkeenkin terapian päättymisestä.

Tulevaisuudesta en osaa sanoa vielä mitään. Tällä hetkellä opiskelen AMK:ssa, tarkoitus olisi syksyllä valmistua. Ei oo tietoa töistä ja edes että pärjäisinkö lähtökohtaisesti töissä... Tässä on vielä pari työharjoittelujaksoa tulossa, jolloin saan kosketusta "oikeisiin töihin". Koulun oon käynyt kyllä ihan ajallaan, vaikka masennus onkin koko ammattikorkeakoulun ajan ollut päällä enemmän tai vähemmän. Pitkät lomat ja suuri määrä itsenäisiä/verkossa toteutuvia kursseja on ollut itselleni varmaan suurin pelastus: on ollut aikaa levätä ja pahimpina päivinä ei oo tarvinnut lähteä väkisin luennoille. Yhden viikon olin saikulla ekana vuonna, juuri terapian alussa, kun menin huonompaan kuntoon. Toisaalta uudet sosiaaliset ympäristöt ja ystävyyssuhteet ovat tuoneet uutta sisältöä elämään.

Tällä hetkellä olen tosiaan hyvin epätietoinen siitä, mitä tulee tapahtumaan... Toivon, että kaikki menisi hyvin. Mitä se sitten tarkoittaakaan.

🙂🌻

Käyttäjä MädelOhneNamen kirjoittanut 09.01.2017 klo 10:17

Mulla on nyt kolmas kerta kun masennus iskenyt, mutta ei niin pahasti kuin 4vuotta sitten. Ensimmäinen masennus kausi oli teini-ikäisenä (nyt olen siis 31v).
Teini iässä kävin terapiassa ja söin masennuslääkkeitä. Mutta jossain vaiheessa annoin sen olla. Lopetin lääkkeet ja terapiassa käynnin. En muista edes syitä.
4-5vuotta sitten tapahtui perhepiirissä todella rankkoja asioita mikä lopulta sitten hajotti mut henkisesti- Myös samaan aikaan niin-sanotut ystävät käytti hyväkseen ja kohteli inhottavasti. Liikaa p***aa samaan aikaan ja töissä piti myös käydä. Olin ihan hajalla. Silloin kävin työterveyspsykologin juttusilla ja liityin terapiaryhmään. Heitin nuo ystävät pois elämästä, rupesin liikkumaan ja muutin ruokavaliota. Lääkkeitä olisi taas tarjottu mutta en niitä suostunut syömään. Lopulta alkoi maailma kirkastumaan.
Nyt huomasin että masennus iski koska eräs tärkeä ihmissuhde meni miten meni. Olen työttömänä ja muutenkin talvi on vaikeaa aikaa. En vielä ole lääkärin juttusille mennyt mutta on tarkoitus terapiaryhmään taas liittyä. Sekin on jo helpottanut että tänne on pystynyt purkaa asioita ja alkanut ymmärtämään miksi asiat on menny miten on mennyt. Masennus kauden aikana mulla on myös ahdistuskohtauksia. Olen nyt huomannut että en pysty hirveästi olemaan ihmisten joukossa. Sekin on rajottanut työhakua tällä hetkellä.
Ajattelin kokeilla taas sillä että kävisi kävelemässä päivittäin. Kaivoin myös esiin kirkasvalolampun ja toivon että siitä myös olisi apua. Mä en jotenkin halua ruveta masennuslääkkeitä käyttämään. Olen niistä niin paljon lukenut. Sen minkä huomasin muutama vuosi sitten että puhuminen kyllä paras apua, puhuminen semmoisten ihmisten kanssa jotka on ammattilaisia. Toivon että siitä olisi taas apua ja suunta olisi ylöspäin. Viime viikko oli todella vaikea ja en halua tuntea sitä henkisesti pahaa oloa enää.

Käyttäjä Mood kirjoittanut 09.01.2017 klo 12:23

Uusnaava, kiitos vastauksestasi. Hienoa, että olet päässyt nyt psykoterapiaan ja siitä tuntuu olevan apua. Kuulostaa siltä, että sinulla on hyvä terapeutti. Saanko kysyä minkä koulukunnan terapiassa käyt (kognitiivinen/psykoanalyyttinen/ ratkaisukeskeinen/tms)? Etsin tällä hetkellä myös psykoterapeuttia, taas. Olen terapiassa käynyt aikaisemminkin lyhyttä ja vähän pidempää. Auttoivat aikoinaan kyllä ilmeisesti yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön ja siitä olenkin päässyt jo luullakseni lopullisesti. Pelkoihin myös olen löytänyt työkaluja, ja niitä on helpompi pitää aisoissa jo. Mutta masennus vaan pysyy sitkeänä mukana ja nyt olisi tarkoitus aloittaa uudelleen psykoterapia, joku syvemmälle menevä ja ehkä vuosiksi. Varmaankin juuri joku mikä laittaa minutkin palasiksi, jotka sitten pitää koota uudelleen. Luulen kyllä, että otan tällä kertaa omaksi tavoitteekseni terapialle sen, miten elää tämän sairauden kanssa enkä välttämättä ykköstavoitteeksi parantumista. Juurikin siksi, että en pidä enää realistisena että tästä parantuisin.

Eli sama juttu täällä, ahdistukseen ja stressiin on aikaisemmista terapioista ja itseavusta ollut konkreettista apua, mutta masennus on hankalampi - varmaan juuri tuon takia mitä sanoit, että se on hitaampi prosessi ja haastavampi! Nykyään kyllä pystyn jäsentyneemmin käsittelemään sitä, että nyt masennus nostaa päätään ja hakemaan apua ympäristöstä sen minkä voi. Valitettavan paljon tän kanssa on kyllä ihan hirveän yksin ja koen aika raskaaksi sen, että mun pitää osata ja jaksaa tehdä kaikki se työ parantumisen eteen - uudelleen ja uudelleen. Vaikka kuka mukaan 😀... Mutta tuntuu jotenkin kohtuuttomalta, että masennusen syövereissä pitää vieläpä osata hoitaa oma sairautensa. Jos tossa nyt on mitään järkeä. Olen niin monta kertaa tehnyt tämän jo, että huomaan olevan aika paljon vaikeampi löytää taistelutahtoa enää verrattuna alkuvuosien masennusjaksoihin.

Mulla on itseasiassa aikalailla samankaltainen tilanne kuin sulla Uusnaava, tänä vuonna olisi tarkoitus valmistua. En kylläkään tule valmistumaan ajallaan kuten sinä, venyy ainakin puolivuotta nyt tämänhetkisen masennuksen vuoksi. Valmistuminen pelottaa, koska en tiedä miten pärjään työelämässä tämän kanssa... Valmistun vieläpä ammattiin, jossa työllistyminen on kaukana itsestäänselvyydestä ja vaatii pitkäjänteistä työtä sekä itsensä likoonlaittamista että ylipäätään rahaa alkaa jostain joskus tulemaan. Yrittäjyys/ammatinharjoittaja on siis käytännössä ainoa vaihtoehto, vain harva pääsee/päätyy perinteiseen palkkatyöhön. Yrittäjänä toki on jonkunmoinen näennäinen vapaus ja voi vähän paremmin säädellä omien vointiensa mukaan työntekoa. Toisaalta tuntuu, että tällä hetkellä kärsin nimenomaan liiasta vapaudesta ja aikatauluttomuudesta. Eli en tiedä, minkälainen työ olisi loppujen lopuksi hyvä toistuvaa masennusta sairastavalle.

Käyttäjä Mood kirjoittanut 09.01.2017 klo 12:44

Moikka MädelOhneNamen,

Kiitos viestistäsi. Kuulostaa siltä, että olet pystynyt hyvin löytämään syyt siihen miksi olet kulloinkin masentunut ja olet tehnyt isojakin muutoksia elämässäsi paranemisen eteen. Toivottavasti pääset kohta taas terapiaryhmään ja alkaa maailma kirkastumaan! Siitä halusinkin itseasiassa kysyä, mitä tarkoitat terapiaryhmällä? Ryhmämuotoista terapiaa? Miten sellaisiin pääsee? Vertaistuki voisi olla hyvä ajatus...! Niinkuin tännekin kirjoittaessa. Terveet eivät meinaan monestikaan oikeasti ymmärrä mitä masentunut käy läpi.

Mulla jäi liikunnat jo vuosia sitten aika vähille elämäni tähänastisista pahimman masennusjakson vuoksi. On ollut todella vaikeaa saada liikuntaa takaisin elämääni, vaikka ennen liikuinkin suht säännöllisesti. Monesti olen yrittänyt saada liikuntaa takaisin elämääni, mutta mulla nämä masennukset tulevat sen verran tiheällä tahdilla, että juuri kun alan saamaan jotain otetta elämääni lähtee taas kaikki pohja pois. Nyt kyllä päätin, että yritän lisätä kävelyillä käyntejä, edes pieniä lenkkejä. Sitä pystyy säätelemään aika hyvin oman voinnin mukaan, voi mennä vaikka korttelin ympäri vaikeimpina aikoina ja hyvinä aikoina sitten pidempiä. Saa nähdä, miten käy, tämä olisi tavoite. Nyt alkuun jos edes kerran viikossa kävisi kävelyllä. Toiveena olisi ottaa joku päivä koira, joka seuran lisäksi toimisi säännöllisenä lenkittäjänä, mutta ennen kuin tiedän että pystyn pitämään siitä hyvää huolta masennuskausienkin aikana, en koiraa voi ottaa.

Toivottavasti olosi lähtee paranemaan. Ota ihmeessä yhteyttä lääkäriisi, sitä on turhaa venyttää (omasta kokemuksesta ainakaan). Kävelyt, kirkasvalolamppu ja kirjoittaminen on myös hyviä keinoja 🙂. Toivottavasti pääset puhumaan ammattilaisen kanssa pian!

Käyttäjä Tyars kirjoittanut 09.01.2017 klo 16:29

Mulla on kolmas masennusjakso menossa. Ensimmäinen meni ohi sillä, että lisäsin liikuntaa, keksin uuden harrastuksen. Välissä oli parikin vuotta, kunnes tuli uusi, joka meni itsestään sekin ohi, lääkkeitä söin kuukauden, mutta kun ei auttanut, lopetin ne, tyhmänä. Nyt onkin sitten kolmas ja pahin, tätä on jatkunut kaksi vuotta.

Mä oon pohtinut paljon, että jos olisin hakenut aiemmin apua, olisiko tää mennyt nopeammin ohitse vai onko mulla tosiaan toistuva masennus ja tämän kanssa vaan pitää oppia elämään. Jos tämä onkin niin kuin krooninen sairaus, välissä parempia hetkiä ja huonompia? Lääkityksestä huolimatta mulle tulee aallonpohjia, joten millä sen estää, ettei niitä tule. En mä tiedä edes, pärjäänkö mä tämän kanssa. Okei, saan mä hoidettua itseni ja käyn töissä, vaikka se vaikeaa onkin. Mä vaan sinnittelen.

Aiemmin tosiaan auttoi liikunta, mutta nyt en saa itseäni ulos kuin ehkä kerran viikossa. Tiedän, että pitäisi liikkua, mutta kun ei huvita eikä haluta. Aiemmin liikuin paljon, enkä ole saanut sitä rutiinia takaisin. Edes hiihto, joka on mun rakkaus ylitse kaikkien muiden lajien, ei jaksa kiinnostaa. Mulla auttaa sukulaisteni lapset, kun niiden kanssa touhuaa, unohtaa omat murheet. Aina vaan ei jaksa heidän kanssaan touhuta.

Mä käyn tosiaan töissä, mutta työpäivien jälkeen on kaikki mehut poissa ja illat menee makoillessa, joskus itkettää työpäivän jälkeen, kun on pahin vaihe. Sitten välissä on parempi vaihe, niin jaksaakin paremmin. Ehkä mä jaksan niiden hyvien kausien voimalla, vaikka onkin tosi raskasta, kun se vointi aaltoilee.

En mä ole ollenkaan sinut tämän asian kanssa. Ehkä se jotenkin edesauttaisi paranemista, kun olisi, mutta en vain pysty olemaan, kun tämä haittaa niin paljon elämää.

Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 09.01.2017 klo 20:17

Hei! Itse sairastuin masennukseen n. 13 vuotta sitten. Syynä parisuhde ja ystävättä jättäminen, eli ihan inhimillinen asia. Kysyit miten olen pärjännyt asian kanssa. Olen sinkku nykyään, eli pärjään siksi hyvin, mutta tietysti tiedän, että jos olisin parisuhteessa, niin masennukseni voisi tulla uudestaan, jos mies ei olisi esim. uskollinen, tai riittävän tosissaan suhteessa. Tiedän nykyään miten elän, ja olen oppinut, että en enää ala seurustelemaan liian äkkiä. Tietysti tapailen miehiä, mutta olen hyvin tarkka siitä, että miten sairastamaani masennukseen suhtaudutaan. En pidä masenusta varsinaisena sairautena, jos se liittyy ihmissuhteisiin, mutta kyllähän psykiatria sen aina luokittelee. Siinä lyhyt ja ytimekäs vastaus kokemaani.

Käyttäjä Mood kirjoittanut 09.01.2017 klo 23:36

Tässä mietin, oletteko käyttäneet vaikeina aikoina jotain apua esim. siivoamiseen, kotitöihin, asioiden hoitoon? Mulla menee vaikeimpina aikoina kaikki kotityöt yms ihan retuperälle☹️. Se ei mitenkään ainakaan ylennä mieltä, kun ei yhtäkkiä taas jaksa normaaleja kotitöitä ja hommat kasaantuu, kotiin ei kehtaa päästää ystäviä kun ei jaksa siivota jne. Tää hävettää mua todella paljon, enkä koe olevani tällainen ihminen. Masennuksen aikana ei vaan tahdo voimat riittää normaaliin arjen pyörittämiseen. Joten oon miettinyt, onkohan mahdollista saada jotain tuettua kotiapua vaikeimmiksi ajoiksi? Tiedättekö? Vai tuleeko kustantaa itse kokonaan jos semmoista kokee tarvitsevansa?

Käyttäjä Mood kirjoittanut 10.01.2017 klo 10:19

Moi Tyars,

Mulla oli ensimmäiset masennukset myös aika heikolla hoidolla - hain kylläkin silloin apua, mutta kukaan ei oikein ottanut pitkään aikaan vastuuta hoidostani. Olen miettinyt myös monesti, että jos olisin silloin heti saanut kunnollista hoitoa, olisiko nyt tilanne toinen... Oon ollut matkan varrella monta kertaa vihainen tälle systeemille, miten huonolla tolalla masentuneen hoito onkaan ja miten sattumanvaraiselta (ainakin omalla kohdalla) hyvän hoidon saaminen tuntuu. Turha sitä kai on liikaa miettiä, on mennyt miten on mennyt ja tässä ollaan. Ootko muuten nyt hoidon piirissä kuitenkin? Kahden vuoden masennus kuulostaa aika rankalta.

Kuvauksesi työpäivistä kuulostaa harvinaisen tutulta. Tuntuu, että mulla hyvinäkin aikoina on työ-/opiskelupäivän jälkeen niin väsynyt olo, etten edes kuvittele voivani tehdä muuta kuin mennä kotiin ja sohvalle. Vaikeina aikoina onkin sitten todellista sinnittelyä, jos ylipäätään pääsee sängystä ylös. Kun on tämän sairauden kanssa elänyt kohta 10 vuotta, koko aikuisuuden käytännössä, niin on vaikea sanoa miten olisi voimavaroja terveenä ollut. Hämärtyy siis mikä on normaalia ja mikä ei. Sen olen ainakin huomannut, että oma jaksaminen hyvinäkin aikoina on selkeästi heikentynyt vuosien varrella - johtuuko toistuvista masennusjaksoista vai ihan vaan vanhenemisesta, vaikea sanoa 😋. Mutta kateellisena katson, miten muut ikäiseni jaksavat harrastaa ja tehdä vielä iltaisin sitä sun tätä. Esimerkiksi tuo liikunta mistä itsekin mainitsit. Mäkin harrastin ennen suht säännöllisesti liikuntaa, ja tiedän että pitäisi liikkua, mutta miten se onkin niin älyttömän vaikeaa.

Tyars, tsemppiä sinulle. Toivottavasti saat kunnollista apua hoitavalta taholtasi. Käytkö terapiassa?

Käyttäjä Mood kirjoittanut 10.01.2017 klo 10:40

WhitePrincess2, kiitos viestistäsi. Kuulostaa siltä, että sinulla on ollut selkeä alku masennuksen syntymiselle ja tiedät mikä sen voi taas laukaista - jos tulkitsin oikein? Se varmasti auttaa kyllä, masennuksen uusimisen ehkäisyssä. Itsekin olen sinkku, mutta pidän sitä lähinnä haitallisena asiana masennukseni kannalta. Luulen, että saattaisin voida paremmin jos löytäisin jonkun luotettavan ihmisen rinnalleni - mutta se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty, mulla näitä masennuskausia tulee sen verran tiuhaan (n. 1-2 vuodessa).

Käyttäjä Tyars kirjoittanut 10.01.2017 klo 10:47

Mood kirjoitti 9.1.2017 23:36

Tässä mietin, oletteko käyttäneet vaikeina aikoina jotain apua esim. siivoamiseen, kotitöihin, asioiden hoitoon? Mulla menee vaikeimpina aikoina kaikki kotityöt yms ihan retuperälle☹️. Se ei mitenkään ainakaan ylennä mieltä, kun ei yhtäkkiä taas jaksa normaaleja kotitöitä ja hommat kasaantuu, kotiin ei kehtaa päästää ystäviä kun ei jaksa siivota jne. Tää hävettää mua todella paljon, enkä koe olevani tällainen ihminen. Masennuksen aikana ei vaan tahdo voimat riittää normaaliin arjen pyörittämiseen. Joten oon miettinyt, onkohan mahdollista saada jotain tuettua kotiapua vaikeimmiksi ajoiksi? Tiedättekö? Vai tuleeko kustantaa itse kokonaan jos semmoista kokee tarvitsevansa?

Mulla sama, lopulta ei edes haitannut se sotku ja epäjärjestys, kun ei vaan jaksanut välittää. Ihan sama. Toki vieraita ei voinut kutsua, mutta ei mulla niitä muutenkaan niitä juuri käy. Mun sisko tuli mulle kerran siivoamaan, se tuntui hyvältä. Apua tosiaan tarvitsisi, mutta vaikea pyytää. Tuosta kotiavusta en tiedä, käsittääkseni sen resurssit eivät mitkään kauhean hyvät ole, ainakaan omalla asuinpaikkakunnalla.

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (Sos-kriisikeskus, Helsinki) kirjoittanut 10.01.2017 klo 14:57

Hei kaikille!

Olettekohan huomanneet, että Mieli Maasta ry järjestää täällä Tukinetissä säännöllisesti liveryhmiä eli chattejä masentuneille. Ryhmät ovat aina parillisten viikkojen keskiviikkoisin klo 18-20. Seuraava ryhmä on siis jo huomenna 11.1. ja silloin keskustelun aiheena on masentuneen opiskelukuntoisuus/työkyky. Ryhmän ohjaavat Mieli Maasta ry:n vapaaehtoiset vertaisohjaajat.

Tervetuloa mukaan Mieli Maasta liveryhmiin!🙂👍

Käyttäjä MädelOhneNamen kirjoittanut 11.01.2017 klo 06:34

Mood kirjoitti 9.1.2017 12:44

Moikka MädelOhneNamen,

Kiitos viestistäsi. Kuulostaa siltä, että olet pystynyt hyvin löytämään syyt siihen miksi olet kulloinkin masentunut ja olet tehnyt isojakin muutoksia elämässäsi paranemisen eteen. Toivottavasti pääset kohta taas terapiaryhmään ja alkaa maailma kirkastumaan! Siitä halusinkin itseasiassa kysyä, mitä tarkoitat terapiaryhmällä? Ryhmämuotoista terapiaa? Miten sellaisiin pääsee? Vertaistuki voisi olla hyvä ajatus...! Niinkuin tännekin kirjoittaessa. Terveet eivät meinaan monestikaan oikeasti ymmärrä mitä masentunut käy läpi.

Niin paljon asioita tapahtunut koko elämän aikana että nyt alkanut vasta ymmärtämään mikä laukaisee aina masennuksen. Nyt viimeisin oli tämä ihmissuhde. Pitäisi saada oma pää kunnolla kuntoon ennenkuin pystyy kunnolla suhteita rakentamaan. Liikaa menneisyyden haamut haittaa elämistä.
Googlettamalla löytyy jotain terapiaryhmiä. Tämä on erään yhdistyksen (en tiedä saako täällä mainostaa) kautta jossa aikasemminkin käynyt terapiaryhmissä. Joskus vanha työkaveri kertoi paikasta useampi vuosi sitten. Heillä on myös ilmaisia yksilö keskusteluja. Ajattelin että semmoinen voisi olla myös hyvä, varsinkin työttömänä on ja tarvitsisi jonkun jonka kanssa keskustella.
Se on totta että terve ihminen ei tajua masennuksesta mitään. Sitä on niin vaikea heille selittää. Että se ei ole vain vähän surullinen olo.

Mulla jäi liikunnat jo vuosia sitten aika vähille elämäni tähänastisista pahimman masennusjakson vuoksi. On ollut todella vaikeaa saada liikuntaa takaisin elämääni, vaikka ennen liikuinkin suht säännöllisesti. Monesti olen yrittänyt saada liikuntaa takaisin elämääni, mutta mulla nämä masennukset tulevat sen verran tiheällä tahdilla, että juuri kun alan saamaan jotain otetta elämääni lähtee taas kaikki pohja pois. Nyt kyllä päätin, että yritän lisätä kävelyillä käyntejä, edes pieniä lenkkejä. Sitä pystyy säätelemään aika hyvin oman voinnin mukaan, voi mennä vaikka korttelin ympäri vaikeimpina aikoina ja hyvinä aikoina sitten pidempiä. Saa nähdä, miten käy, tämä olisi tavoite. Nyt alkuun jos edes kerran viikossa kävisi kävelyllä. Toiveena olisi ottaa joku päivä koira, joka seuran lisäksi toimisi säännöllisenä lenkittäjänä, mutta ennen kuin tiedän että pystyn pitämään siitä hyvää huolta masennuskausienkin aikana, en koiraa voi ottaa.

Oon yrittänyt ulkona käydä. kävin pitkän kävelylenkin sunnuntaina. Maanantai meni laiskasti mutta eilen illalla kävin tunnin kävely lenkin. Tuuli kovasti joten se ei ollut kiva. Mulla on se et joskus kävelyllä rupean liikaa ajattelee asioita ni lopulta itken. Mutta tietysti fiilis parempi kun saanut raitista ilmaa. Jos tänään taas jaksaisi lenkin tehdä.

Toivottavasti olosi lähtee paranemaan. Ota ihmeessä yhteyttä lääkäriisi, sitä on turhaa venyttää (omasta kokemuksesta ainakaan). Kävelyt, kirkasvalolamppu ja kirjoittaminen on myös hyviä keinoja 🙂. Toivottavasti pääset puhumaan ammattilaisen kanssa pian!

Kiitos. Pakko yrittää saada jotenkin valoa tähän elämään. Toivottavasti itselläsi alkaa helpottamaan myös.
🙂

Käyttäjä Tyars kirjoittanut 12.01.2017 klo 16:24

Mood kirjoitti 10.1.2017 10:19

Moi Tyars,

Mulla oli ensimmäiset masennukset myös aika heikolla hoidolla - hain kylläkin silloin apua, mutta kukaan ei oikein ottanut pitkään aikaan vastuuta hoidostani. Olen miettinyt myös monesti, että jos olisin silloin heti saanut kunnollista hoitoa, olisiko nyt tilanne toinen... Oon ollut matkan varrella monta kertaa vihainen tälle systeemille, miten huonolla tolalla masentuneen hoito onkaan ja miten sattumanvaraiselta (ainakin omalla kohdalla) hyvän hoidon saaminen tuntuu. Turha sitä kai on liikaa miettiä, on mennyt miten on mennyt ja tässä ollaan. Ootko muuten nyt hoidon piirissä kuitenkin? Kahden vuoden masennus kuulostaa aika rankalta.

Kuvauksesi työpäivistä kuulostaa harvinaisen tutulta. Tuntuu, että mulla hyvinäkin aikoina on työ-/opiskelupäivän jälkeen niin väsynyt olo, etten edes kuvittele voivani tehdä muuta kuin mennä kotiin ja sohvalle. Vaikeina aikoina onkin sitten todellista sinnittelyä, jos ylipäätään pääsee sängystä ylös. Kun on tämän sairauden kanssa elänyt kohta 10 vuotta, koko aikuisuuden käytännössä, niin on vaikea sanoa miten olisi voimavaroja terveenä ollut. Hämärtyy siis mikä on normaalia ja mikä ei. Sen olen ainakin huomannut, että oma jaksaminen hyvinäkin aikoina on selkeästi heikentynyt vuosien varrella - johtuuko toistuvista masennusjaksoista vai ihan vaan vanhenemisesta, vaikea sanoa 😋. Mutta kateellisena katson, miten muut ikäiseni jaksavat harrastaa ja tehdä vielä iltaisin sitä sun tätä. Esimerkiksi tuo liikunta mistä itsekin mainitsit. Mäkin harrastin ennen suht säännöllisesti liikuntaa, ja tiedän että pitäisi liikkua, mutta miten se onkin niin älyttömän vaikeaa.

Tyars, tsemppiä sinulle. Toivottavasti saat kunnollista apua hoitavalta taholtasi. Käytkö terapiassa?

Kirjoitit niin mun tuntemuksia. Käyn terapiassa, ja hoitokontaktikin on. Syön neljää lääkettä! Vaikeimpina hetkinä, kuten nyt, niin päivä menee pyjamassa sängyssä. Voihan sen päivän niinkin viettää, mutta tiedän, että pitäisi aktivoitua, mutta ei vaan kiinnosta. Taas huomaan, että tulee sellainen "mitä väliä"-olo. Ihan sama, paranenko. Toisaalta pitäisi sitä itse jaksaa nostaa täältä jotenkin, kun ei sitä muuten parane. Raskasta vain, kun paraneminen ottaa aika usein rajusti takapakkia. Olen myös kateellinen niille, jotka jaksavat. Ennen mäkin jaksoin työpäivien jälkeen ja vapaapäivinä olla aktiivinen, käydä lenkillä ja harrastamassa.

Mua pelottaa, ettei musta enää ihan samanlaista kuin ennen tulekaan. Että nää uusiutuvat masennusjaksot jättää jotenkin jälkensä. Luin, että ainakin muisti voisi pysyvästi jäädä vähän huonommaksi.

Tsemppiä samoin sulle!

Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 15.01.2017 klo 09:29

Hei!

Kiitos viestistäsi. Kyllä, tiedän mikä masennukseni voi laukaista. Ihmissuhdepettymykset. Olen siksi edelleen tarkka seurastani. Minulla on nykyään ystäviä, mutta en ole vieläkään löytänyt elämänkumppania. Totta on myös sekin, että jos olisi kumppani, niin voisi ehkä voida paremmin, koska olisi joku, jonka kanssa arkensa jakaa. En kaipaakaan enää mitään mieletöntä suurta intohimoa, vaan ihan tavallista arkea. Rakkaus on elämää ei psykiatriaa! 😉

Käyttäjä Mood kirjoittanut 16.01.2017 klo 21:22

Moi,

Uusi viikko. Tämä tammikuu menee niin nopeasti... Oon jo kaksi viikkoa myöhässä aikatauluistani (todellisuudessa itseasiassa enemmänkin 3 kuukautta, jos nyt rehellisiä ollaan itsellekin tässä...), koska en ole saanut elämää joululomalla normalisoitumaan. Unirytmi on karmaiseva. Totuus on, että en tällä hetkellä taida oikeasti edes jaksaa yrittää saada rytmiä kuntoon. Voisin vaan nukkua ja maata sängyssä. Ja itseasiassa niin aika pitkälti teenkin... Mutta ei näin voi kauaa jatkua, pitäisi saada joku ote jostain.

Hyvä uutinen on, että taisin löytää itselleni sopivan terapeutin, eli voin lähteä hakemaan siihen Kelan tukea seuraavaksi. Juttelemassa käyminen on auttanut kyllä vähän, on tullut ainakin sille päivälle parempi fiilis. Voikun voisi mennä johonkin täyshoitolaan hetkeksi lepäämään, juttelemaan, syömään terveellisesti (jonkun muun laittamaa ruokaa) ja liikkumaan.

Suurimman osan ajasta en jaksa välittää tästä tilanteestani, ja se on helppoa aina kun on yksin. Toisin on kun lähtee käymään vaikkapa kaupassa vähän räjähtäneenä, koska ei vaan oo jaksanut kiinnostaa mitä vetää päälleen ja miltä tukka/naama näyttää - ja sitten törmää johonkin tuttuun, joka ei tiedä tästä masennuksesta. Silloin hävettää,paljon. Tulee todella surkea olo ja hetkellisesti sellainen, että hitto, nyt on pakko ryhdistäytyä! Mutta todellisuus iskee pian vasten kasvoja ja taas toteaa, että kun ei vaan jaksa. 😟