Hei,

Aloitin itse uudessa työssä muutama vuosi sitten ja työtehtävä oli paljon vastuullisempi kuin aiempi työni. Työn pääasiallinen tehtävä oli myös täysin erilainen kuin aiemmat työtehtäväni. Halusin uusia haasteita ja olin innokas oppimaan. Mutta uuden oppiminen ei ole aina helppoa, opinnoissa harjoittelu on melko riskitöntä - pahinta mitä voi tapahtua on että teet ryhmätyötä muiden kanssa ja he eivät ole tyytyväisiä sinun työpanokseen. Tai sitten opettaja antaa negatiivista palautetta. Se on aika erilaista kuin että töissä teet virheen, jolla voi olla konkreettisia vaikutuksia muiden työhön. Virheillä voi olla myös konkreettisia rahallisia vaikutuksia tai ne voi olla jollain muulla tavalla mitattavissa. Se oli minusta aika stressaavaa huomata, että voin tehdä työssäni isojakin virheitä.

Uuden oppiminen tapahtui myös toivottua hitaammin, olin itse kärsimätön odottaessani, että opin uudet asiat ja pystyn tekemään työtäni itsenäisesti.

Työhön perehdyttämisessä on monia asioita, jotka tekevät työpäivistä intensiivisiä - on opettelua, harjoittelua, neuvojen kysymistä, virheiden korjaamista, uusien rutiinien harjoittelua ja niin edelleen. Tämän lisäksi ympärillä on joukko uusia työkavereita. Avun pyytäminen voi jännittää - varsinkin jos apua ei ole aina helppoa saada. Avun pyytäminen voi myös tuntua pelottavalta, koska haluaisi jo osata jonkin asian mutta joutuu kysymään - se voi huolestuttaa, että kyllästyvätkö työkaverit neuvomaan uudestaan samoja juttuja.

Itselläni tilannetta helpotti se, että puhuin asiasta työn ulkopuolella ihmisille, jotka eivät tiedä asiasta mitään. Tämän lisäksi opin erilaisia tapoja oppia muilta - esimerkiksi muotoilemalla lauseen ’voitko auttaa minua tässä’ -> ’miten sinä ratkaisisit tämän?’.

Virheiden myöntäminen voi olla pelottavaa, mutta sen tekemiseen voi auttaa, että tarjoaa samanaikaisesti myös ratkaisuehdotusta.

Lohdutukseksi voin sanoa, että noin vuoden päästä huomasin, että olin jo oppinut paljon kun vuoden kierrossa vastaan tuli samoja työtehtäviä. Huomasin myös osaamiseni olevan jo sellaisella tasolla, että voin kehittää työtapaa tehokkaammaksi tai muulla tavalla paremmaksi.

Alun intensiivisessä tilanteessa ajattelin työtäni paljon myös vapaa-ajalla. Nykyään teen sitä paljon vähemmän ja enemmän ideoinnin ja kehityksen näkökulmasta kuin virheitä ruotien.

Myös minun jälkeeni saapuneiden työkavereiden myötä olen itse päässyt opettamaan muita. Silloin huomaa jo itse osaavansa aika paljon asioita.

Neuvoni on siis luottaa omaan osaamiseen, löytää itselle sopivia tapoja pyytää apua ja tarkkailemaan oma kehitystä - mitkä asiat olivat aluksi vaikeita, mutta sujuvat jo nyt paremmin?

Toivotan mukavia oppimisen hetkiä uuteen työhön ja rohkeutta kohdata virheet ja oma epävarmuus uusien asioiden edellä. Virheitä oppii paljon ja yleensä kaikki virheet on korjattavissa. Ihmiset tekee virheitä ja kaikille niitä sattuu. Kaikki eivät niistä ehkä aina puhu, mutta se ei tarkota ettei niitä tapahtuisi. Epävarmuus ja jännittäminen tarkoittaa, että et ole välinpitämätön työsi suhteen. On hienoa, että otat uuden oppimisen vakavasti ja haluat tehdä työsi hyvin.

Viestiisi on helppo samaistua, ja siksi merkkasin tämän viestiketjun pääsiäisen tienoilla mielessäni sellaiseksi johon aion vastata, mutta FunAtParties ehtikin ensin, ja nyt oikeastaan tuntuu että tarpeellisin tuli jo sanotuksi 😊

Mulla ilmiö ei ehkä yksittäisiä heikkoja hetkiä lukuunottamatta mene huijarisyndroomaksi asti, mutta tunnistan itsessäni perfektionistisia piirteitä, joita ehkä sinullakin kirjoittamasi perusteella on. Täydelliseen suoritukseen pyrkiminen oli normaali toimintatapani opintojen loppuaikoina ja ensimmäisinä työvuosinani, mikä mulle johti likimain burnouttiin. Täällä sitä kuitenkin edelleen räpistellään päivä kerrallaan eteenpäin, ja ainakin toistaiseksi olen tyytyväinen siihen että olen pysynyt haastavalla mutta ah-niin-antoisalla alalla.

Virheitä sattuu kaikille (vaikka monet ovatkin aika taitavia niitä peittelemään), ja se on vaan useimmissa työtehtävissä hyväksyttävä osana oppimiskäyrää. Niiden pelko voi olla tosi lamauttavaa (se voi estää yrittämisen, kun ei ole varma ennakkoon lopputuloksesta), mutta siitä voi oppia/opetella eroon.

Mainitsit jotain siitä että virheitä (tai ehkä niiden seurauksia) ryhtyy suurentelemaan omissa ajatuksissaan. Se että huomaa, milloin omat ajatukset eivät ehkä täysin vastaa todellisuutta (esim. seurausten laajuudeen tai vaikuttavuuden suhteen) on hyvä lähtökohta perfektionismista tai liiallisesta virheiden pelosta pois oppimiseen. Siinä voi ikäänkuin yrittää astua askeleen taaksepäin ja kysyä itseltään mikä on virheen todennäköisin seuraus. Usein se ei ole yhtä paha kuin se worst-case-skenaario, jota huolehtimiseen taipuvainen mieli lähtee rakentelemaan.

Kuulostaa hyvin tutulta. Loin äsken niistä aiheen "Hitaan, korkeakoulutetun alisuoriutujan avautuminen."