Lavine kirjoitti 2.11.2011 10:28

Moi!

Löysin palstalle sattumalta, olen masennuksen kanssa elävä reilu 30 v nainen. Olen työelämässä ja pienen lapsen äiti. Olen kaivannut vertaistukea verkossa, ehkäpä täällä sellaista löytyy.

Minäkin olen uusi täällä . Löysin sivut koska messuilla (kauneus ja terveys) mulle suositeltiin tätä sivua , Sain vast vähän aikaa sitte tietää että minulla on työuupumus (menin lääkärille selkäkipujen takia) . Läkääri sitten kyseli että mikä muuten on kun huomas etten ole iloinen tai hymyileväinen. Annoin sitten kaiken tulla ja hän kirjoitti minulle viikon saikkua osaksi selän takia mutta myös että saisin asiat pään sisällä kuntoon. Nyt olen toista viikkoa sairaslomalla ja saa nyt nähdä miten tästä eteenpäin. Pomolle juttelin pikaisesti tuossa kun vein saikkulapun ,ei kauheen iloisesti ottanu vastaan sitä mutta sanoin että olen epäreilu muita työkavereita kohtaan kun olen pitkiä aikoja pois . Minkä sille voi kun ahistaa koko työpaikka ja ihmiset , pelottaa että tulee jotain seurauksia . Minulla ei ole lapsia vielä ,mutta oisi kiva jos saisi jonkun ihmisen jolle puhua. Paras ystäväni asuu ulkomailla ja netin kautta yritän päivittäin jutella mut ei se tunnu samalta ,muita ystäviä kuin oma mies ja kissa ei ole .

tervetuloa joukkoomme.

"""Pomolle juttelin pikaisesti tuossa kun vein saikkulapun ,ei kauheen iloisesti ottanu vastaan sitä mutta sanoin että olen epäreilu muita työkavereita kohtaan kun olen pitkiä aikoja pois ."""

Niimpä niin, hyvä esimerkki täysin tarpeettomasta ja asiattomasta syyllistämisestä. Olen aivan varma että suurin osa ihmisistä olisi mieluummin terveenä töissä kuin sairaana kotona, ihan niinkuin sairaana (myös mieleltään järkkyneenä) oleminen olisi lintsaamista. No, älä sinä syyllisty tuommoisen typerän vuodatuksen johdosta. Jos työyhteisösi on vähänkään järjissään niin ei nuo työkaverit asiaa noin hölmösti ajattele kuin sinun pomosi, joka joutaisi jonkinmoiseen johtamistaidon koulutukseen ja mieluummin pikimmiten. Toinen vaihtoehto, jota en kyllä hänellekään toivoisi, olis että saisi henkilökohtaisesti kokemusta masennuksesta/ahdistuksesta/työuupumisesta, saattaisi mielipide ja puheet muuttua...

tervetuloa munkin puolestani ^^

Hei myös minä olen uutena täällä.Hetken aikaa jo kirjotellut tuolla oma tuki puolella tukihenkilön kanssa,mutta tänne en ole uskaltautunut.
Jotenkin tuntuu vaan vaikealta kirjoittaa,kun aivot toimivat hitaasti,lauseista saattaa tulla omituisia ja juttujen juuri voi kadota matkan varrella.
Mutta nyt yritän kuitenkin päästä alkuun.🙂Eiköhän se tästä lähde.

Heippa Lavine
Joo kyllä täältä saa vertaistukea.
Kirjoittele ehdottomasti vaan tänne ja yritä saada voimaa itsellesi.
Itse en kyllä ole ollut masentunut mutta olen paljon työskennellyt masentuneiden
ihmisten kanssa ja aika paljon tiedän asiasta.
Mutta olethan käynnyt ammattiauttajan luona ????
Onko sinulla ketään ystävää / kaveria jolle voisit kertoa iloja ja suruja ???
Se auttaisi jaksamaan elämässä.
Vaikka on vaikeata niin katso elämääsi positiivisesti tee kaikkea mikä tuottaa
iloa ja josta tulee sinulle hyvä mieli.
Ulkoilla luonnossa jne
Mutta ennenkaikkea yksin et saa jäädä.
Kaunista syksyä sinulle

Heippa Tikru 81

Hyvä kun olet käynnyt lääkärissä ja jutellut lääkärille masennuksesta
ja ehdottomasti käy niin monesti kuin tarvitsee.
Sillon kun ei jaksa niin jos jatkaa kaikesta huolimatta työntekoa niin sitten
tulee kyllä romahdus.
Niin se olisi kyllä tärkeätä että ihmisellä olisi ystäviä / kavereita jolle voisi
kertoa iloja ja suruja se auttaa jaksamaan.
Mene nettiin ja googleen laita hakusanaksi tukihenkilo niin varmasti
saat jutella ja saat voimaa eläämääsi.
Mutta hyvä kun sinulla on puoliso sopikaa yhdessä että toinen tukee toista.
Kaunista syksyä sinulle

Moi! Olen saanut apua joo, mulla on itsella terv.huoltoalan koulutus, joten kai tajusin siten mennä ajoissa lääkäriin. Olen myös käynyt omakustanteisesti psykoterapeutilla pari kertaa kuussa. Lääkitykseksi sain Mirtatsapiinin 30 mg, en ollut asiasta kovin innoissani, mutta mulla liittyi masennuksen pahentuessa unettomuutta, johon Mirtatsapiini auttanut ok. Mulla on myös ystäviä aika monta ja myös vertaistukena yksi ystävä, joka masennuksen kanssa elänyt. Masennuksesta huolimatta olen sosiaalisesti jaksanut olla aktiivinen. Mulla on ahdistus ja paniikkioireita masennuksen lisäksi.

Heippa Lavini
Olen onnellinen puolestasi sinulla on paljon vahvuuksia.
Hyvä kun osasit hakea apua ajoisa ja mennä lääkäriin
sillä jos masennus jatkuu pitkään ja sinnittelee eikä hae apua niin yleensä
tulee sitten romahdus.
Sinulla on ystäviä.
Kuin myös on vertaistukena ystävä joka on masennuksen kanssa elänyt.
Mulla on yksi tuttu joka sairasti todella pahan masennuksen ja parani
ja ensiviikolla nähdäänkin niin pitää jutella tarkemmin asioista.
Mutta sanoi että oli hyvä kun oli ystävä joka auttoi kävelytti aluksi muutamia askelia jne
Kuin myös sanoi että oli tärkeätä että ei jäänyt yksin.
Sinulle myös kun tulee heikko hetki niin otat heti yhteyttä ystäviisi sillä jo kun
voi puhua asioista niin helpottaa elämää ja tiedät että ikinä et ole etkä jää yksin.
sinulle minä toivon elämälle kaikkea hyvää ja menestystä elämääsi.
Kaunista syksyä sinulle

Tikru81 ja muut työssäkäyvät,

väittäisin että harva työnantaja on kiinnostunut sinusta ihmisenä. Ihminen otetaan aika pitkälti töihin vain tekemään rahaa, hyvätekeväisyysjärjestöt yms nyt ovat oma harvinainen lukunsa, enkä niiden toiminnasta tiedä. Mutta jos varsinkin olet pörssiyhtiön leivissä, niin viedessäsi sairaslomalappua alkaa aika jolloin oletkin rahanteon välineen sijasta _rasite_.

Hyvin usein selvitään onneksi lyhyillä sairaslomilla ja työnantajan tappiot ovat pieniä - normaalia yritystoimintaa. Mutta kun aletaan puhumaan esim työuupumuksesta, niin silloin nousee työnantajan karvat pystyyn. Sairaslomat ovat poikkeuksetta pitkiä, monasti uusiutuvat, ja joku saattaa vieläpä syyttää työnantajaa sairastumisesta! Paha, paha homma... Suomessa työsuojelulainsäädännön mukaan työnantajalla on vastuita niin työntekijän fyysisestä kuin _psyykkisestäkin_ hyvinvoinnista. Tätä me työntekijät harvemmin tiedostetaan, vai kuinka teillä?

Summa summarum, kyyti työelämässä on monelle - varsinkin herkemmälle - ihmiselle liikaa. Suomalaiset ovat tunnollista kansaa ja työnteko on ollut näihin päiviin asti monelle se tärkein asia elämässä. Ja sitten kun sairastutaan niin yritetään vielä painaa - jaksaa, jaksaa. "Patruuna-aikakaudella" aateliset ehkä kantoivatkin jossain määrin huolta työntekijöistään; aika oli yhteisöllisyyden, mutta työt olivat fyysisesti joltain toiselta planeetalta. Kumpi parempi, sitä kukin miettiköön.

Eniwei, sanomani on se, että kun sairastut, niin ilmoitat työnantajalle poissaoloaikasi, toimitat todistuksen sinne minne kuuluu ja PISTE! Aika harva meistä suomalaisista oikeasti sairaslomilla lintsaa. Joten on ihan se ja sama että mitä ne työpaikalla toisten sairastamisista puhuvat tai ajattelevat. Sinun vastuusi työntekijänä on hoitaa nyt vain itsesi kuntoon, muut tekee työt sillä aikaa. Työt kyllä muuttuu, lopu ne ei koskaan.

Miten sitten "loppuunpalaneet" saadaan takaisin oravanpyörään? Toisia ei valitettavasti saada koskaan. Mutta ne, jotka ovat tänne tiensä löytäneet, ja toisistaan (joku peräti korkeammaltakin 😎) tukea löytäneet, usein ovat oravanpyörään palanneet. Hyvin harva kylläkään samanlaisena, mutta elämä on oppimista. Henkilökohtaisesti luovuin helposta hommasta ja hyvästä palkasta, mutta sain paljon muuta, huomattavasti arvokkaampaa, tilalle.