Mul on todettu pakko-oireinen häiriö joku vuosi sitten. Lisäksi mulla on ollut vaikea asteinen masennus kauemmin. Mutta nyt voisin kertoo tähän muutamia esimerkkejä niistä tilanteita, joissa pakko-toimintoja syntyy. Mikäli en tee pakko-toimintoa niin pelkään että sattuu jokin suuri katastrofi. Pakko-ajatus laittaa siis tekemään tämän pakko-toiminnon, jotta ei sattuisi mitään pahaa.
Kun olen lähdössä kauppaan niin tulee pakollinen tarve katsoa keittiöön muutaman kerran, ettei jääkaapin ovi ole jäänyt raolleen tai että levyt ovat pois päältä. Tarkistan myös pariin kertaan valot. Siinä ku vois muuten rauhassa pukeutua ja suht luottavaisin mielin vaan lähteä kauppaan niin alan hikoilee näiden pakolisten toimintojen takia. Lähes joka kerta. Eikä aina vain tarvi lähteä kauppaan. Riittää ihan että menee viemään roskia.
Toinen mikä on kans niin harrastelen käsien pesua. Kun vähänkin on likaa käsissä niin tekee mieli pestä ne. Esim. isomman hädän jälkeen pesen kädet viiteen kertaan ja vielä pyyhin hieman pöntön ympäriltä. Jos vaikka jotain rippeitä olisi päässyt tippumaan. Ikinä ei oo kyllä mitään paperiin tarttunut. Myös käsien pesun aikana alan hikoilemaan.
Autoonkin liittyy sellainen pakko-toiminto, että aina kun olen lähdössä ajelulle, minun on otettava mukaan varmuuden vuoksi välipala patukka tai kaksi. Mikäli auto sattuisi sammumaan, ei sitten tule niin paha olo odottaessa apua.
Mun kotiin on tulossa yks tuttava auttamaan siivoamisessa. Se hoitaa ensimmäisellä kerralla vessaa ja hieman keittiötä. Mulla liittyy tähän pakko-ajatuksia. Pelkään kosteusvaurioita. Kun se siivouksen aikana käyttää vettä niin mietin, että jos siitä jää pisaroita lattialle. Minun tekisi mieli heti kuivata kaikki pisarat pois, mutta en tietenkään voi mennä ammattilaisen työtä häiriköimään (mokomilla) ajatuksilla. Tämän kosteusvaurio ajatuksen takia pyysin juuri häntä aloittamaan wc:stä. Siellä nyt käydään kuitenkin myös suihkussa.
Tavallaan järki sanoo että pakko-ajatukseni esim. pisaroista lattialla ovat suurimmalle osalle ihmisistä mitättömiä. Mulle nämä ovat kuitenkin realistisia ja todella pelottavia. Olen varma että näistä pisaroista syntyisi kosteusvaurio ja siten ne tarvitsisi heti pyyhkiä pois.
Jos sitten jättäisin vaikka nämä pisarat pyyhkimättä eli pakko-toiminnot tekemättä niin tuntuu että ahdistus kasvaisi jättiläiseksi ja luhistuisin maahan ihan uupuneena. Saattaisin jopa alkaa huutamaan. En (ainakaan vielä) kestäisi sitä tunnetta.
Minulle on kokeiltu muutamia masennuslääkkeitä. Näiden pitäisi tehota myös pakko-oireisiin. Kyllähän ne ovat auttaneetkin hieman, mutta sivuvaikutusten takia ollaan jälleen vähentämässä tällä hetkellä olevaa Escitalopramia. Tuntuu toivottomalta kun ei saa pysyvää masennuslääkitystä, josta olisi apua myös pakko-oireisiin. Olen myös lukenut yhtä pakko-oireisiin liittyvää kirjaa. Siitä en koe itseni kohdalla olleen hyötyä paljon, vaikka toivoa olikin.
Toivoisin vertaistukea ja omakohtaisia kokemuksia pakko-oireisiin liittyen. Olen todella väsynyt päivittäisiin pakko-toimintoihin, joissa sit ahdistun ja alan hikoilemaan. Kaikki ajatukset ovat tervetulleita. 😯🗯️
Ei ole samanlaisia oireta mutta pakko ajatuksia on monesti johtunee varmaankin ahdistuksesta ja pelosta asiat tuhoutuu tai jokin asia pilaa kumminkin sen ehkä sullakin johtuu noi teot siitä pelkäät josse tee niitä jotain tapahtuu.
kisulitassu2: Kyllä juurikin johtuu siitä että pelkään jotain tapahtuvan. ☹️
Hei! Täällä yksi pakkoajatuksista kärsivä, minulla on kamala sekoamisen pelko. Pelkään että lähimmäisilleni tapahtuu jotain pahaa. Tämä ahdistaa minua tosi kovasti. Tällä hetkellä lääkitys on sertralin 200mg sekä peratsin 6 mg tarvittavana on loratzepam. Olen nyt syönyt tuota sertralinia about 6 vkoa 200mg. Vielä ei hirveätä apua ole ollut. Tämä sairaus masentaa minua niin kovasti että välillä tuntuu etten jaksa elää.
Hei, Helintun. Kirjoitit "Kun olen lähdössä kauppaan niin tulee pakollinen tarve katsoa keittiöön muutaman kerran, ettei jääkaapin ovi ole jäänyt raolleen tai että levyt ovat pois päältä. Tarkistan myös pariin kertaan valot." Tuohon voisin lisätä vielä että pitää tarkistaa että hanat kiinni, kaikki sähkölaitteet kiinni - niin ja että kotiovi, tulihan se varmasti lukkoon! Väliin tuo tarkistelu rassaa. Varsinkiin jos jään itselleni kiinni, että teen sitä jo kolmatta kertaa ennen kuin pääsen ulko-ovesta ulos. Onhan noita joitain muitakin pakkojuttuja. Välillä tosiaan uuvuttaa. Kai tää on jotain, että yrittää hallita edes jotain elämässään ja toisaalta pelkoa, että aiheuttaa jotain omalla huolimattomuudellaan. Asuuko mussa yhä se pieni tyttö, jota moitittiin lapsena, ja joka ei edes ymmärtänyt mitä pahaa oli tehnyt?
Moi helintun.
Täsmälleen samalaisia pakkoajatuksia minulla. Luulin että olen ainut maailmassa kun kukaan ei ole näistä kertonut.
Minulla just ilmenee ne siten että jos en tee jotain tiettyä asiaa tietyllä tavalla ja tietyn määrän verran niin joku katastrofi tulee.
Olen nyt sairaseläkkeellä mutta töissä ollessani se oli tuskaa kun olisi pitänyt ehtiä työaikana tehdä työni niin minun piti tehdä samat asiat montakertaa koska oli pakko.
Sitten lopussa itkien tein töitä... ja pakko-oireita. Ei pysty millään tekemään 8 tunnissa muutenkin kiireistä tahtia tehtävää työtä kun joutuu tekemään saman monta kertaa yhä vain uudelleen.
Nyt on pakko-oireet hieman helpottaneet mutta ei tarvitse tulla kuin joku pienikin, saati suuri, muutos elämänrytmiin niin jo mie vispaan pakko-oireisena kahvinkeittorutiineista alkaen. Ensin vesi tietyllä astialla tietyn määrän ja tietyssä järjestyksessä, vasta sen jälkeen saan ottaa suodatinpaperin ja laittaa kahvinporot... tietyllä tavalla. Sitten napsautan koneen päälle, ennenkuin saan laittaa purkin kaappiin. Jos en tee aina näin niin ahdistun ja pelkään mitä tapahtuu.
Lenkille meno on toivotonta. Ahdistun kun pitää laskea kaikki lyhtypylväät ja askeleet astua tiettyihin kohtiin. Koko ilo liikunnasta ja kauniista säästä menee tuohon temppuiluun.
Viimeksi kävin poikani kanssa lenkillä ja silloin en tehnyt mitään noista. Juteltiin ja se vei huomion pakkotoimista. Valitettavasti seuraa minulla ei ole lenkille ja poijankin kanssa pääsen harvoin.
Ylipäätään tykkään olla yksin, silloin on vaan tuo pakko-oire ongelma 😞
Onko teillä muilla mitään lääkitystä?
Optipar
Hei kaikki! Minulla keskivaikea masennus. Nyt kun olen väsynyt ja muutenkin pitää tarkistaa kaikki moneen kertaa. Pelkää tekeväni virheitä. Varsinkin töissä varmistelen on kahvin keitin pois päältä yms. Joskus herään yöllä ja alan heti miettiä mitä jos esim. Keitin jäi päällä, syttyykö tulipalo. Sydän hakkaa ja tulee ihan kauhea olo. Nyt haluaisin päästä tästä eroon. Kun vain uskaltaisi varata aika lääkärille. Haluan toivottaa kaikki hyvää kevään odotusta.
On ollut kiva lukea vastauksianne. Kiitos siitä.
Hei, Perhosorkidea. Et tainnut minulta kysyä sitä lääkkeisiin liittyvää kysymystä. Itse kun mainitsin siitä tämän hetkisestä lääkevähennyksestä sivuoireiden takia. Mulla kokeiltiin ennen tätä esim. venlafaxiinia ja sitä ennen oli pitkään Sertralin. Sen lääkkeen aikana ei ollut vielä tietoakaan (nykyään ilmenevistä) pakko-oireista, mutta silloin lääkäri suositteli sen vähentämistä/lopettamista kun aloin enemmän oirehtimaan uupumusta ja väsymystä. Tietenkin hän ajatteli, että joku toinen masennuslääke vois toimia paremmin.
Toivon että mulle löydettäisiin uusi masennuslääke tai sitten muuten oppisin jotenkin elämään näiden pakko-oireiden kanssa (ja tietenkin masennuksen kanssa).
Hei, Hämärä. Se on todellakin juuri ahdistavaa kun kolmannen kerran täytyy usein tarkistaa samat asiat. ☹️ Eihän ihmistä oo sellaseen pakolliseen tarkasteluun useaan kertaan tarkoitettu. Uskon ite kans siihen että nää meidän rituaalit on jotain sellaista et yrittää hallita ja varoo toisaalta huolimattomuutta. Lapsena vanhemmat olivat vastuussa, jos kotona sattui jotain. He olivat myös vastuussa kauppareissuista ja autoon liittyvistä asioista. Nyt oon ite vastuussa näistä kaikista. Joka ikisestä asiasta. Koen että olen siis avuton näiden asioiden parissa ja kaipaisin jotain sellaista turvaa mitä lapsena oli.
Hei sinulle myös, Nymphalis Antiopa.
Et ole yksin. Itse lueskelen eri palstoja niin tuntuu siltä että meitä pakko-oireisiin taipuvaisia aina löytyy. Ei ehkä niin paljon kuin mitä masennusta sairastavia, mutta kuitenkin meitä on. Ikävä kyllä. ☹️ Itse olen myös eläkkeellä. Juuri näiden pakko-oireiden ja vaikea-asteisen masennuksen takia. Olen melkein 30-vuotias, mutta kaipa meitä varhaiseläkeläisiä on iso liuta. Itse muistan aikoinaan kun olin työharjoittelussa, niin olin SUPER tarkka niiden asioiden parissa mitä tein. Silloin mulla ei oltu vielä todettu tätä pakko-oireista häiriötä. Mielestäni tämmöinen liikatarkkuus ja pelko että omalla huolimattomuudella aiheuttaa ongelmia(eli niitä katastrofeja), saattoi olla kuitenkin jo pakko-oireiden alkua minun kohdallani.
Käyn säännöllisesti terapiassa. Siitä on kyllä apua, mutta haluis just saada muiden ihmisten omakohtaisia kokemuksia. Nämä ovat kuitenkin sellaisia joiden kanssa olemme yksin siinä arjessa. Vaikka olisi kumppani tai ystävä niin joka tapauksessa me olemme ne jotka nämä kokevat.
Nyt täältä tukinetistä tuntuu niitä kokemuksia saavan ja se tuntuu hyvältä. 🙂
Hei, sinulle häiskä2. Toi kuulostaa niin tutulta et myöhemmin tulee mieleen et "jäikö esimerkiksi se kahvinkeitin päälle" ja voisi syttyä omasta huolimattomuudesta/inhimillisestä virheestä se tulipalo. ☹️
Tuntuu et toi sun tilanne on kyl vakava kun kuvailet sydämesi myös hakkaavan yöllä herätessään. Sun pitäisi jaksaa vielä töissä. Nimimerkillä: Nymphalis Antiopa kuvailee juuri omassa vastauksessaan kun töissä lopulta itkien teki töitä ja pakko-oireita. Tuntuu että sun työssä jaksaminen on aika vaakalaudalla. En voi antaa sulle sitä voimaa mennä lääkäriin. Siten saisit ehkä lääkityksen, josta voisi olla apua.
Mulla on ollut lääkkeestä apua pakko-oireisiin ja masennukseen.
Mukavia kevään odotuksia takaisin täältä sängyn pohjalta 🙂
Onko mitään keinoja/ajatuksia selviytyä pakko-oireista muuta kuin mahdollisista lääkkeistä? Jotain mistä saisi edes vähän helpottamista? 😑❓
Heippa, kommentoin vain ihan ulkopuolisena
en tiedä, onko ajatuksistani teille apua, mutta kerron, mitä tuli mieleeni.
Stressi taitaa olla tässäkin vaivassa se, joka pahentaa oireita. Sitä pitäisi opetella purkamaan ja hallitsemaan. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Joka tapauksessa tuollaista käyttäytymistä näkee, paljon lievempänä vain, "normaalienkin" ihmisten keskuudessa. Tyypillinen on mökille-lähtö-tilanne, jossa kaikki huseltavat ja höseltävät ja aina joku, yleensä perheen äiti, saa vielä autossa mieleensä, että tuliko se hana varmasti kiinni ja ei kai vain se jääkaapin ovi jäänyt raolleen. Itse hallitsen aivan normaalioloissakin näitä asioita siten, että kun olen lähdössä jonnekin, laitan kaiken valmiiksi ja ennen kuin lähden, kierrän koko huushollin aivan rauhassa läpi ja tarkistan, että kaikki on kuten pitää. Varaan siihen aikaa aivan sitä varten. Minun tapauksessani ongelma onkin sitten usein siinä, että kaikesta huolimatta unohdan pakata jotain 🙂 Mutta monesti se on jotain pientä, jonka voi sitten ostaa matkan varrelta tai periltä, joten harvoin sekään oikea ongelma on.
Muuten ehkä kaikenlainen itsevarmuutta lisäävä auttaisi. En tiedä kuinka hyviä terapiat ovat tässä, mutta itselleni pelaaminen tekee hyvää näissä asioissa. Kun valitsee pelin, jonka osaa ja laittaa levelin riittävän alas, saa ns. terapeuttisen pelin: aluksi peli on jonkin verran haastava, kunnes ratkaisevan vaiheen jälkeen saavuttaa täydellisen yliotteen, jossa kaikkeen, mitä vastustaja tekee, voi vastata voittavalla siirrolla. Siitä saa kivasti tilanteen hallinnan tunnetta, silloinkin kun sitä elämässä on muuten hankala kokea (nykyisessä rahatilanteessani mitään elämänhallinnan tunnetta onkin arjessa lähes mahdoton kokea 🙂 ) Sanoin tuossa siirto, koska itse pelaan shakkia tai jotain muuta lautapeliä. Ehkä joku bridge on hyvä taas siinä, että alkutilanne vaihtelee toivottomasta täysin varmaan voittoon, ja siten se enemmän muistuttaa arjen tilanteita haastavissa elämänvaiheissa. Saman "terapeuttisen" vaikutuksen voi aivan varmasti saavuttaa toimintapeleillä tai pulmapeleillä, oleellista on vain mitoittaa vastus oikein. Se ei ole luovuttamista tai huijaamista, vaan strategiaa 🙂 Jokaisen suuren sotapäällikönkin menestyksen salaisuus on ollut kyky valita vastustajansa ja se, missä ja miten hänet kohtaa 🙂 Näin olisi toimittava myös muiden elämän haasteiden kanssa.