Minua on alkanut toden teolla ärsyttää tämä valtaisa uupumus ja jaksamattomuus. Kun aamulla herätessä ensimmäinen ajatus on, että olisipa jo ilta ja pääsisi taas nukkumaan. Kun pelkkä ajatus nousemisesta ja päivän puuhiin ryhtymisestä tuntuu aivan liialta. Kun voimaa ei ole edes pieniin asioihin. Kun vain makaa sohvalla ja tuijottaa tyhjyyteen ja ajattelee, mitä kaikkea pitäisi jaksaa tehdä, mutta silti vain makaa ei pääse ylös. Kun kukaan ei kotona ymmärrä, kuinka isosta asiasta on kysymys. Saan vain moitteita, jos en ole jaksanut sänkyä pedata. Tai jos laitan liian yksinkertaista ruokaa tai jotain valmisruokia tai en ole jaksanut pilkkoa tarpeeksi vihanneksia tai tehdä salaattia. Kun ahdistus ja synkkyys syövät kaiken energian minusta ja jäljelle jää vain tyhjä kuori. Tätä on kestänyt jo niin kauan, eikä yhtään tunnu auttavan sekään, että olen karsinut tekemiset ihan minimiin ja teen vain sen, mikä on ehdottomasti pakko tehdä. En tunne olevani edes ihminen vaan pikemminkin raato. Täysin turha ja hyödytön yksilö. Ei tällainen raahustaminen ole mitään elämää. Turha edes haaveilla töihinpaluusta, jos voimat ovat näin vähissä aina vain eikä toipumista tapahdu.
Sinun täytyy olla kirjautuneena, että voit vastata tähän aiheeseen.