Hei!

Minusta tuntuu, että sinulla on masennus päällä ja tarvitset apua eteenpäin pääsemiseksi. Opiskelen itsekin yliopistossa vielä ja olen jo 34-v. 🙂 Minä aloitin omat opintoni yliopistossa, kun minulle tuli kolmenkympin kriisi. Halusin ammatin, jossa pääsee tekemään "jotain tärkeää" työtä. Minulla on ollut opinnoissani vaikeita hetkiä, mutta pääsin eteenpäin opintopsykologin ja opiskelijoiden terveydenhuollon tuella. Välillä olin uupumuksen (ja kun sellaista diagnoosia ei ole, niin siis masennuksen) takia sairauslomalla. Se yllätti, että sain silloin aika hyvää päivärahaa, kun minä olen tehnyt töitä opiskelun ohessa lomilla ja välillä opiskelujen aikanakin. Minäkin olen suvussani ensimmäinen, joka valmistuu yliopistosta.

Opiskelu ja gradun tekeminen onnistuu vain, jos opiskelijalla on riittävän hyvä terveydentila ja henkilökohtainen motivaatio.

Opiskeletko sinä ehkäpä ekonomiksi? Sinun kannattaa etsiä listaa positiivista asioista elämässäsi ja siitä, mitä elämäsi voisi olla sitten kun olet valmistunut. Esimerkiksi palkka valmistumisen jälkeen on varmasti hyvä, uskon töitä kyllä ennen pitkää löytyy! Älä yhtään ajattele, että olet ylikouluttautunut vaan ole ylpeä koulutuksestasi. Gradun tekeminen on tärkeä juttu. Koeta saada se tehtyä(kunhan olet hakenut apua terveydentilaasi). Vaikka se ei niin hyvin menisi kuin haluaisit, niin tee sitä omaan tahtiisi. Työmarkkinoilla loppuun asti tehty lopputyö on näyttö siitä, että tämä henkilö saa asiat tehtyä loppuun. Arvosanoja ei välttämättä kukaan niin tarkasti katsele.

Heikosti menevässä parisuhteessa on varmasti raskasta olla. Parisuhteessa pitää olla oikeista syistä. Joskus suhde loppuu sen vuoksi, että parempaa on luvassa. Olet vielä nuori! Sano sille biologiselle kellolle, että hiljaa nyt... Keskity omaan hyvinvointiisi ja opiskeluusi ja iloitse elämästäsi. Kun olet kunnossa ja pystyt huolehtimaan ja elättämään itsesi, niin sitten vasta pystyt huolehtimaan ja elättämään jälkikasvua. Tsemppiä!

Kiitos MariAnne! Enpä tiennytkään kuinka paljon se liikkuttaisi, että joku vastaa viestiini. Kunpa osaisin itsekin kommentoida yhtä hyvin muiden viestejä.

Olen usein kyllä miettinyt sitäkin, ettei minun pidä hankkia lapsia koska olen niin epätasapainoinen ja masennushan on periytyvää. Mutta silti toisinaan olen itsekäs ja tosiaan se kirotun biologinen kello tuntuu jankkaavan siitä.

Ne positiiviset asiat elämässä ovat ne sisarukset kotipaikkakunnalla. Tämän alkuvuoden aikana kun olen käynyt kotona vkonloppuisin, se palaaminen takaisin sieltä tänne on tuntunut niin uskomattoman vaikealta että olen monesti miettinyt opintojen keskeyttämistä. Sillä statuksella ei oikeastaan ole minulle väliä, kiva palkka kyllä tekisi elämästä helpompaa. Kaupallisella puolella tosin en ole jatkanut, eihän mulla sellaista itsevarmuutta ole. Vaihdoin luonnontieteisiin, olen ns. labrarotta. Ja jos keskeytän kaikki tietää, että olen epäonnistunut.

Minäkin olen tehnyt tehdastöitä lomilla, opiskelijallahan ei varsinaisesti ole lomia jos joka lomalla tekee töitä. Laskin tuossa, ettei minulla ole ollut moneen vuoteen kesälomaa, tätä kesää lukuunottamatta…

Taloudellinen tilannekin tosiaan ahdistaa. Ne opintotuet loppui helmikuussa ja mieltä painostaa se että pitäisi nyt nopeasti valmistua, ettei tarvi noita sossun tukia montaa nostaa. Jotenkin pelottaa sekin, ettei ne koht annakaan enää rahaa. Mielestäni mulla ei tällähetkellä ole oikeutta muihin kelan tukiin kuin yleiseen asumistukeen.

Mut joo, apua täytyy hakea ja ottaa se oma aikansa kerätä se motivaatio opintojen loppuunviemiseen. Jotenkin se vaan ärsyttää, että on niin heikko ettei pärjää ilman apua ja taas aikaa kuluu. Kiitos kuitenkin MariAnne tästä pienestä sysäyksestä ja tsemppiä myös omiin opintoihisi! Ainakin tänään olen hieman luottavaisempi tulevaisuuteen.

Noniin, puretaan taas tänne...
Tänään on ollut oikeen tosi huono päivä aamusta alkaen. Vähän alustusta eli oon käyny useammalla lääkärillä kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi, koska olin viime syksynä vakuuttunut että oon sen takia niin väsynyt ja kun sitä on lähisuvussakin. No yks lääkäri teki enemmän testejä (ultraa ja labroja) ja sen mukaan mulla on lievä struuma, rauhasen pinnasta päätellen on ollut tulehduksia ja kilpirauhasen vasta-aineet katossa vaikka muut kilppiksen perusarvot ovat lievästi koholla, mutta viiterajoissa. Sain kuukauden lääkekokeilun tyrosiinia. Tänään lääkäri soitti että perusarvot ovat kokeilun jälkeen liikatoiminnan puolella eli ei ole vajaatoimintaa.

Mä oon ollut viimeaikoina niin pohjalla, että jotenkin tiesin että pakko sen on olla masennusta, mutta osa musta toivoi että kaikki johtuis vaan kilppiksen vajaatoiminnasta ja hormooneista. Se olis "helpommin" hoidettu ja sitä tyrosiinia voi syödä raskaanaollessakin. Mutta kun se ei olekaan sitä, niin mun olo johtuu siis masennuksesta. Ja sitten hajosin. Kaikki menee päin persettä. Miks mä en voi olla normaali ja toimintakykyinen? Tiedän että tän masennuksen niskan päälle pääsemiseen menee aika tovi ja tätä menoa en varmaan ikinä valmistu tosta saakelin koulusta saatikka voi unelmoida jälkeläisistä.

Mä en halua olla masentunut! Kaikki on helvetisti vaikeampaa. Tajuan kuitenkin sen, ettei tää ole mun hallinnassa. Muiden on helppo sanoa, että kokeile meditaatiota tai muuta sontaa! Mä tarvin lääkkeitä. Ja menee varmaan pari vuotta ennen kuin palaudun tasapainoiseksi ja pystyn olemaan normaali yhteiskunnan jäsen. Noh soitin sitten viimeinkin sinne opiskelijaterveydenhuoltoon, koska eihän tässä muukaan auta. Tärisevin käsin pakotin itseni soittamaan ja yritin pidätellä itkua. Hoitaja ei onneksi kauheesti kyselly oireita vaan sanoi että psykiatrian hoitaja soittaa huomenna ja haastattelee oikeen ajan kanssa. Ja sanoi lopuksi, että hyvä kun haet apua. Siitä jäi vähän parempi mieli. Kiva kun kerrankin ei ollut sellanen kettuuntunut hoitaja toisessa päässä, tyyliin "no mikäs sulla muka on".

Silti olo on aika maassa. Kaapissa kaljaa, se helpottaa. Mulla ei normaalisti ole varaa ostaa kaljaa, muuten olisin varmaan alkoholisti. Sitä kaljaa oli koska tänään oli tarkoitus mennä yhden labrakaverin läksiäisiin. Mä en pysty menee sinne tai olenkin jo myöhässä jos sinne menisin. Mua ei ole paljoa koululla näkynyt ja kaikki varmaan ajattelee, että oon vätys/laiska tj. Viime juhliinkaan en mennyt ja tuntuu että oon jo menettänyt kasvot, enkä kehtaa enää ikinä mennä koululle. Tekee ton gradun tekemisen sitäkin vaikeammaksi. Osa porukasta on ihan mukavaa kai, mutta kun sen proffankin täytyy tunkea kaikkiin kekkereihin ja se kuitenkin kyselee että miten työ etenee. Mä oon jotenkin niin hajalla etten kestä niitä paineita tai jatkuvasti valehdella jotain miksen oo saanu sitä jo valmiiksi. Nyt tarvii vaan valehdella jotain siitä miksen pääse läksiäisiin, ei sekään mikään nautinto suoraan sanoen.

Ja sit mua jännittää se huominen hoitajan puhelu. Mä tiedän jo, siitä ei tuu mitään. Se kysyy jotain arkaluontoista (tuskin tarvii olla mitään kovin arkaluontoistakaan) ja saan itkukohtauksen enkä kykene itkun takaa vastaamaan. Lopputulema on että se hoitaja ymmärtää mut jotenkin väärin kun ei saa mun soperruksesta mitään selvää. Ehkä saan jutteluajan hoitajalle tai yleislääkäriajan johonkin kolmen vkon päähän. Sekin ahdistaa kun tarvii paikanpäälle mennä poraamaan... Tarjoavat sitä nessua, kun en saa itkultani sanottua mitään. Ja silmät punaisena poistun vastaanottohuoneesta ja toivon ettei kukaan huomaa, mutta kaikki huomaa. Voi sitä häpeän määrää. Ja sen jälkeen on tunne että olipas siitä taas vitusti hyötyä. Katotaan nyt, mut melkeen naurattaa jo valmiiks vaikka ahdistaakin.

Hei PerusPirkko joko kävit tapaamassa hoitajaa? Kirjoita itselle lapulle ylös mitä haluat sanoa ens kerralla kun menet johonkin vastaanottoon. Itse olen tehnyt niin aika monta kertaa ja siten muistaa aina kertoa kaikki jutut mitä oli miettinyt.

Minusta kuulostaa että olet tosi uupunut. Voisitko ottaa lomaa tai sairaslomaa ja mennä vaikka moikkaamaan perhettäsi vähäksi aikaa? Tiiän et opiskelu on kyllä välillä tosi rankkaa ja rahat on monesti tiukilla, ettei vaan välttämättä pysty olemaan vapaalla.

Vaikka masennus on sinua kiusannu niin hienostihan sinä olet elämässä pärjännyt! Siltä se ainakin kuulostaa että olet aina mennyt eteen päin vaikka kaikki yrittäis laittaa kapuloita rattaisiin. Koita olla armollisempi itsellesi. Se on ihan normaalia että joskus väsyy 🙂

En myöskään usko että ne koulussa ajattelee sun laiskottelevan. Ja en usko että kasvoja menettää jos ei kaikissa bileissä jaksa käydä. Sieltä voisi kyllä varmaan saada tukea gradun tekoon. Oletko kertunut opintoohjaajalle tai jollekin vastaavalle että sulla on ollut hankaluuksia tehdä sitä. Et ole varmana ainut ja siellä saattaa olla jotain valmiita ratkasuja miten auttaa opiskelijoita gradun teossa.

En ole lääkäri joten en tästä ihan 100% varma ole, mutta eikö joitakin masennuslääkkeitä voi käyttää myös raskauden aikana? Olen itsekkin nyt lääkityksellä ja minulle psykiatri ainakin sanoi että näiden lääkkeiden kanssa minun pitää olla tarkkana ehkäisystä, mutta jos tulee vauvakuumetta niin voin tulla juttelemaan hänelle vaihtoehdoista. Hän oli ainakin tosi positiivinen asian suhteen. Voisit ehkä käydä juttelemassa vauvahaaveistasi lääkärissä. Voihan olla ettei sen tarvi olla edes psykiatri, että osaa suunnitella sulle hoitoa siten että raskauskin voisi olla mahdollinen. Luulis että ihan yleislääkäri tai gynekologikin osaa antaa jotain faktoja tästä asiasta.

Mutta ei sinulla varmaan ole fyysisistä syistä niin kiire saada lasta, ehdit ihan hyvin myöhemminkin. Toki voi olla että se sisäinen kello yrittää hoputtaa. Olet kuitenkin vielä nuori ja minusta et kuulosta ollenkaan epäonnistujalta. Kaikki mahdollisuudet on vielä avoinna! Koita jaksaa vaan hoitaa itsesi kuntoon.

Kiitos HerkkäHepuli viestistäsi.

Hoitaja soitti ja vaikka se meni aika itkuisesti, oli se silti helpompi kuin vastaanotolla. Meen ensiviikolla yleislääkärille keskustelemaan niistä lääkkeistä ja kolmen kuukauden päästä psykologille. Ihan hyvä neuvo tuo paperille kirjoittaminen, niinhän teenkin! Yleensä olen vain vastaillu niiden kysymyksiin (osin itkun takia olen ollut aika vähäpuheinen) ja eihän ne aina osaa kysyä niitä oikeita kysymyksiä.

Tässä kesän ajan oon kyllä aika paljon viettänyt aikaa sisarusten parissa ja sillon onkin mennyt hyvin. Se gradu ei vaan ole juurikaan edistynyt, mikä on lisännyt ahdistusta. Mä yritin aikaisemmin puhua tästä mun tilanteesta opinto-ohjaajalle (joka on päätehtävältään kurssiopettaja/tutkija) eikä se oikein ottanut tietoa vastaan, vaihtoi vaan puheenaihetta... Mä luulen, että moni ihminen ei ajattele masennusta sairautena, se on vaan laiskuutta tai itsesääliä. Sen takia se opinto-ohjaajakaan ei mun asiaa oikeen sisäistänyt. Itsekään ei sitten niin mielellään tästä puhu kellekään, en halua sitä huonoa stigmaa ihmisiltä, jotka ei ymmärrä.

Terveydenhuollon ammattilaiset kyllä sanovat, ettei joistain masennuslääkkeistä aiheudu haittaa, koska näin niille on ohjeistettu. Tyksissä ovat kuitenkin tehneet tutkimuksia asiasta ja todenneet, että masennuslääkkeet aiheuttavat ainakin vieroitusoireita vastasyntyneille. Ovat aika tuoreita tutkimuksia, joten eivät ole yleisessä tiedossa. Mä en aio ottaa mitään riskiä, että lapselle voisi tulla mitään haittaa. Myös siskoni ovat ylisuojelevaisia lapsiensa suhteen, ollaan päätelty että johtuu siitä kun oma äitimme on lievästi sanottuna välinpitämätön.

Mä oon aika paljon nyt ajatellut sitä lapsen hankkimista ja todennut ettei se nyt ole ollenkaan ajankohtaista. Mä haluan, että kaikki on niinkuin pitääkin ennen kuin lapsi on tulossa. Äidin mielialakin kun vaikuttaa sikiöön. Jotenka mun on hyväksyttävä etten voi tulla raskaaksi ainakaan seuraavan vuoden aikana (jos koskaan).

Se vaan kun on niin itsekriittinen ja niin kuin sanoit ankara itseään kohtaan, että koen epäonnistuneeni elämässä kun ei ole asiat niinkuin pitäisi. Jostain toisesta en todellakaan ajattelisi että on epäonnistunut, mutta itseään kohtaa sitä on vaan niin vaativa.

Kiitos avustasi HerkkäHepuli! Otan sen lapun mukaan sinne yleislääkärikäynnille ja toivon mukaan saan siitä jotakin apua, ainakin ne lääkkeet se todennäköisesti määrää.

Hei PerusPirkko mites menee?

Miten lääkärissä käynti sujui? Mulla jännittää omien opiskeluiden jatkuminen ens viikolla. Onko teillä mitään gradun kirjoitus ryhmiä tai kursseja mihin ilmottautua? Itse opiskelen nyt AMK:ssa ja meillä ainakin on tuollaisia opinnäytetyön tekoa varten.