Hei!
Olen huono tässä. En osaa ilmaista tunteitani. Sydämeen sattuu. Väsyttäisi, mutta ajatukset pyörivät mielessä. Enkä saa unta.☹️ Unilääkkeitä en halua. Isäni käyttää niitä ja lapsena äiti uhkasi tehdä niillä itsemurhan. En halua ottaa sitä riskiä, että kuoleman halun yllättäessä syyllistyisin siihen.
En koskaan kotona oppinut puhumaan tunteistani. Äitiä pelkäsin ja isillä oli aina kiire. Nyt kun olen alkanut kertoilemaan pahasta olostani tänne, teen itseni alttiiksi arvostelulle. On myös positiivista arvostelua. Osakseni olen saanut pilkkaa ja nöyryytystä. Vaikkakin fyysisesti mua on satutettu rankasti se psyykkinenkin loukkaa ja satuttaa. Vieraan pilkka satuttaa, mutta läheisen vielä enemmän.
Unettomina öinä tulee kuoleman ajatukset mieleen. Sitä olen ajatellut usein viime aikoina. Löytyykö mitään sen tilalle? Nyt kirjoittelen tätä niin yksin ja tuskaisena. Olisi niin ihana, jos jollekin heikolla hetkellä voisi uskoutua. Tänne on ollut turvallinen olo kirjoittaa. Olen mä myös päiväkirjaan kirjoitellut niin hyviä kuin huonoja fiiliksiä.
Joskus vaan olisi helpompi luovuttaa. Jotenkin vaan en usko parempaan huomiseen. Mulla on niin hyväksikäytetty olo. Mun on vaikea luottaa. En päästä ihmisiä lähelleni, vaikka sosiaalinen olenkin. Mulla on kuin suojakuori, josta haluaisin päästä eroon. Jospa mun on kuitenkin aika mennä. Kiitos jo valmiiksi, jos joku jaksaa näitä yöllisiä lukea. Tämä on yhden hätähuuto!