Hienoa että löysin tälläisenkin paikan kun tarve avautua iski tänään aika vahvasti. Olen siis parikymppinen Britaniassa yliopistossa tänä syksynä opiskelut aloittanut poika/mies. Kuten iästä näkyy pidin siis välivuoden joka taisi osoittautua virheeksi.

Lukiosta valmistuttuani siis hain kyllä suomalaisiin yliopistoihin mutta YO-kokeet veivät mehut niin pahasti ettei pääsykokeisiin lukemisesta oikein tullut mitään. Jostain syystä tästä puolivaloilla tehdystä valmistautumisestä jäikin sitten kammo pääsykokeisiin ja päätin hakea tänä vuonna tänne Britanniaan kun täällähän ei pääsykokeita ole. Pääsinkin sisään aika helposti ja ihan arvostettuun yliopistoon.

Välivuoden aikana yritin aluksi puhelinmyyntiä mutta en kestänyt siinä hommassa paria viikkoa kauempaa. Tämän jälkeen kokeilin avoimen yliopiston kursseja mutta ne kariutuivat omaan laiskuuten ja kiinnostuksen puutteeseen. Yritin vielä tämän vuoden alussa hakea töitä ja vaikka eräs yhtiö antoikin ymmärtää että olisin saanut heiltä freelancer paikan he eivät sitten lopulta lähettäneet tarvittavia papereita minun lukuisista yhteydenotoistani huolimatta.

Tuon pettymyksen jälkeen oikeastaan luovuin siitä ideasta että saisin mitään järkevää tehdyksi välivuonna ja passivoiduin. Oli tavallaan ikävää katsoa miten entiset luokkatoverit olivat joko saaneet opiskelupaikat ensi yrittämällä, olivat töissä tai tekemässä jotain muuta järkevää ja minä olin kotona tyhjänpanttina ja odottelin vain että opiskelut alkaisivat täällä Britanniassa.

Tuo passivoituminen yhdistettynä noihin epäonnistumisiin taisi laukaista kohdallani masennuksen, mutta arvelin sen menevän pois opiskelujen alkaessa. Näin ei kuitenkaan ole käynyt ja tilanne on taitanut oikeastaan vain pahentua täällä ulkomailla. Mieli on täällä ollessa melkein koko ajan maassa. Mikään ei enää kiinnosta ei opiskelu eikä muukaan elämä. Vaivoin saan tehtyä sen absoluuttisen minimin joka vaaditaan eli käyn luennoilla ja hoidan elämän jokapäiväiset askareet, mutta jo pelkästään nämä askareet uuvuttavat aivan käsittämättömän paljon eli kunnon opiskeluun ei jää energiaa. Kurssiesseet sain tehtyä viimetingassa, paniikki- ja itkukohtausten siivittämänä.

Nyt ovat kokeet aivan muutaman päivän päässä ja lukeminen on ollut minimaalista. Jo pelkkä kirjan avaaminenkin saa aikaan vässymyksen ja se vähä lukeminen mitä teen oikeastaan vain näyttää minulle sen miten vähän tiedän asoita ja miten paljon minun pitäisi satsata tähän. Nuo asiat jäivätkin pyörimään mieleen sen verran pahasti etten viime yönä saanut nukuttua yhtään ja tunteet kävivät välillä pohjalukemissa.

Otin tänä aamuna itseäni edes jotenkin niskasta kiinni ja kävin lääkärin luona juttelemassa asiasta. Hän antoi minulle unilääkettä etttä saan varmasti nukuttua seuraavan yön. Tosin nyt jo väsyttää sen verran että uni taitaa tulla ilman lääkettäkin. Lisäksi puhuin hänelle tuosta masennuksesta ja vaikka hän ei tehnyt sen enempää diagnoosia sovimme ensi viikolle uuden ja pidemmän tapaamisen.

Minua ei siis niin hirveästi vaivaa koti-ikävä vaan yksinkertaisesti se miten rankkaa elämä on. En usko että Suomeen paluu poistaisi masennusta koska se oli mielestäni minulla jo ennen tänne lähtöä. Toisaalta jos lääkärikin on sitä mieltä että olen oikeasti masentunut olisi asian hoitaminen varmaankin helpompaa Suomessa perheen kanssa.

Pyydän anteeksi rönsyilevää ja varmaankin kieliopillisesti puutteellista tekstiä, mutta kuten sanoin olen väsynyt ja suomen kieltä ei ole tullut kirjoitettua pitkään aikaan.