Tyytymättömyys omaan elämään X 10 000

Tyytymättömyys omaan elämään X 10 000

Käyttäjä Harmaahylje aloittanut aikaan 17.07.2015 klo 16:23 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Harmaahylje kirjoittanut 17.07.2015 klo 16:23

On muuten sietämätön fiilis se, kun tajuaa, että perhana, tää ois ollu se mun elämä, just se yks mistä ei ole toisintamahkuja. Ja kun on yrittänyt pirusti.

Pienestä asti sain kuulla että olen lahjakas. Tein kaiken täysillä, kokelin kaikkea, harrastin, opiskelin monta tutkintoa, menestyin, seurustelin, harrastin taas… Ja nyt jotenkin kaikki on pikku hiljaa laukeillut tyhjiin.

Eipä tullut ammattia, eipä se tärkein juttu varsinkaan tärpännyt, eipä tullut töitä vaikka yksi koulutus tuli valmiiksi huippuarvosanoin, meni psyyke rikki, meni fysiikka rikki, monesta kohtaa ja perusteellisesti. Ei jäänyt juuri kavereita, ei itseluottamusta, uskallusta elämän asioihin tai mitään.

Kaikki on haihtunut, ja ainoa mitä mulla on jäljellä on kylmän analyyttinen fiilis siitä että hitto, tässä ei enää ole mitään. Se meni pieleen.

Käyttäjä Opaque kirjoittanut 17.07.2015 klo 19:13

Hei! Vaikka sinusta nyt tuntuu siltä, niin eihän kaikki ole menetetty. Elämää on vielä edessäkin. Et ole ehkä päässyt luomaan haluamaasi uraa, mutta olisiko jotain mistä voisit tulevaisuudessa saada tyydytystä? Vaikkapa jokin harrastus? Ja uusia ystäviähän ihminen voi saada iästä riippumatta! Olen itsekin nelikymppisenä tajunnut, että elämässä ei välttämättä tule eteen mitään ihmeellistä, vaan täällä sitä tallataan enemmän tai vähemmän arkisissa kuvioissa. Tsemppiä sinnekin!

Käyttäjä Kaatunut kirjoittanut 18.07.2015 klo 19:03

Hei, tein juuri aloituksen oman elämäni onnettomuudesta. Tsemppiä, meitä on monta, jotka jossain vaiheessa huomaa että eihän tästä jäänyt mitään käteen ☹️ ja vielä pitäisi raahustaa monta vuosikymmentä...☹️

Käyttäjä Harmaahylje kirjoittanut 19.07.2015 klo 10:00

Olet varmaan oikeassa, Opaque, että tästä voisi vielä nousta. Kiitos kannustuksesta.

Ongelma tuntuu olevan, etten kaikesta psyykkauksesta huolimatta saa rauhoitettua ja paranneltua aivojani niin, että pystyisin näkemään yrittämisen sen arvoisena. Olen uupunut kaikkeen aivan täysin, ja pienetkin yritykset jatkaa eteenpäin loppuvat siihen että ote vain irtoaa, kun en yksinkertaisesti jaksa. Olen alkanut jo odottaa lannistumista, torjumista ja katastrofeja, niin paljon niitä on tullut.

Viime viikolla kun yritin vähän kerätä sitkeyttä itseeni, kuulin että yksi tapaturmavamma onkin niin vakava, että joudun leikkaukseenkin. Siitä toipuessa, liikuntakyvyttömänä, sitten murenee viimeistään kaikki arjen hallinta joka tapauksessa.

Kai sitä jokainen haaveilee monenmoisesta, ja hyvin moni pettyykin. Tuntuu tällä hetkellä katkerasti siltä, että mulla ne pettymykset koskee nyt kaikkia elämänalueita, etten mihinkään voi enää tarrata ☹️ Joo kyllä, kun itseäni tunnustelen, olen katkera. Kun kunnolla katselen, niin olen aikalailla kaikkea, mitä en koskaan olisi toivonut olevani.

Käyttäjä Harmaahylje kirjoittanut 22.07.2015 klo 15:13

Mitäköhän ihminen voi tehdä siinä välissä, kun itsekin tajuaa, että on ihan luonteeltaan, toimintatavoiltaan ja kaikelta epäonnistunut tai toimimaton. Olen ollut pitkiä aikoja yksin vain siksi, että olen niin estynyt, väsynyt ja ujo, ja sitten toisaalta niin yliherkkä ja liian ajatteleva, että väsyn. Väsyneenä olen kiukkuinen ja apea, eikä sellaisesta kukaan välitä. Mutta se muuttuminen - ei se taida häävisti olla mahdollista. Elinkautinen tällaisen rujon pskan kanssa. Sitä tämä nyt on.

Olisinpa edes ollut tarpeeksi lahjakas ja vahva tekemään jotain itselleni tärkeille asioille. Olisin tehnyt uran vaikka ihmisoikeuksien puolesta ja sitten kadonnut jonnekin. Ei onnellisena, mutta edes hyödyllisenä. Surettaa.

Välillä olen ajatellut puoliksi synkällä huumorilla, että vetäisi jotain piristävää ja euforista niin kauan kuin keho sietää. Pitäisi vain hauskaa jonkun aikaa. Sitten kun enää ei, lähtisi rasittamasta tätä planeettaa.

Käyttäjä arka kirjoittanut 23.07.2015 klo 15:50

Hei!
Mulla ainoo mikä auttaa on alkoholi, rauhoittavia en saa tarpeksi ja IM on mielessä koko ajan.

Käyttäjä Kaatunut kirjoittanut 23.07.2015 klo 20:14

Minä olen päättänyt selvitä tästä. Kyse on mulla kriisistä, ja siitä pääsee yli. Hylkäämisen pelko on mulla aivan valtava, ja sitä on vain siedettävä. Opittava rakastamaan itseään. En ole aiemmin tunnustanut tätä itselleni, mutta roikun suhteissa, joissa en saa tunteilleni vastakaikua, tai toinen ei halua sitoutua tai antaa turvaa ja läheisyyttä. Ihastun tällaisiin ihmisiin, en niihin, jotka olisi turvallisia ja luotettavia. Ratkaisu olisi tietenkin olla vain yksin, ja kärsiä siitä, mutta minä haluan tehdä tälle jotain. Kaivoin lapsuuden valokuvat esiin ja yritän löytää sieltä näitä tunteita ja muistoja. Jostainhan tämän on johduttava.