Onko täällä töissä uupuneita? Miten koitte uupumisen?
Itse olen pakertanut konsulttitoimistossa kolme vuotta ja oikeastaan alusta lähtien olen ollut stressaantunut ja uupunut. Nopeasti aloittamisen jälkeen jouduin hakemaan masennuslääkkeet koska huomasin alkaneeni oireilla. Masennus oli minulle aiemmasta kokemuksesta jo tuttua.
Olen lopettanut lääkityksen muistaakseni kahdesti vai kolmesti, kun oireet ovat tuntuneet olleen poissa sen vaaditun puoli vuotta, mutta muutamassa kuukaudessa olen taas työterveyslääkärin vastaanotolla. Tuntuu järjettömältä, etten jaksa työtäni ilman lääkitystä. Mietin onko vika työmäärässä vai minussa? Tekeväthän muutkin siellä töitä eivätkä pala loppuun.
Nyt on taas vaikea aika. En haluaisi millään ottaa lääkkeitä, mutta tulin juuri lääkäristä ja niitä taas tarjotaan. Olen edellisellä viikolla tehnyt parikymmentä tuntia ylitöitä sen normaalin 37,5 tunnin päälle, että saadaan projekti pulkkaan kun asiakas vaatii muutoksia kolme päivää ennen deadlinea, ja ainoa kiitos esimieheltä oli ”miksi siinä meni niin kauan?” Samalla tekemättömien töiden kasat pöydällä, sähköpostissa ja mielessä kasvavat – on jo niin monta hommaa mitkä olisi pitänyt jo saada tehdyksi tai mitkä pitää tehdä lähiviikkoina, mihin en pysty ellen työskentele iltakausia ja viikonloppuja normaalin työajan lisäksi.
Ylityökorvauksia en saa. Yli menneen työajan sentään saa lisätä tuntisaldoonsa, jota voi pitää vapaapäivinä pois kun töitä on vähemmän. Ylityötkin jaksaisi, jos johtaminen olisi inhimillisempää, mutta esimieheni johtaa vittuilemalla ja vihjailemalla.
Tuntuu että vaadin naurettavia työnantajalta, kun toivon ettei olisi näitä järjettömiä ylityöjaksoja – meillä on kyllä henkilöresurssien hallintajärjestelmä, mutta esimieheni kieltäytyy syöttämästä alaisilleen langettamia työtunteja järjestelmään – eikä ilkeilevää johtamista. Onhan niin moni paljon huonommassa työpaikassa. On seksuaalista ahdistelua ja työpaikkakiusaamista. Minun pitäisi itse asiassa olla onnellinen ettei omassa työpaikassani ole sitäkin riesaa.
Tuntuu myös kurjalta, että koko elämän pitää pyöriä paskan työni ympärillä. Miksen voi unohtaa näitä asioita kun tulen kotiin? Miksi tämän pitää seurata mielessä aamusta iltaan ja yöhönkin, niin että herään kolme tuntia etuajassa ahdistuneena ja stressaantuneena?
Sanoin lääkärille että haen uutta työpaikkaa. Hän sanoi että kiire se on muuallakin, ja onnistui saamaan koko homman kuulostamaan omalta vialtani, kun en informoi esimiehiäni että töitä on liikaa. Miten sen sanoisi edes kun vastaus on ilkeilyä? Kehityskeskustelussa sanoin että töiden epätasainen jakautuminen on paha ongelma, ja että olen ollut niin lopussa, että lääkäri on ollut valmis antamaan sairaslomaa. Ainoa vastine tähän oli pari viikkoa myöhemmin, kun pomo haukkui miten ”kuntapuolella ei tehdä oikeasti töitä” ja sanoin että tuskin tuo pitää paikkaansa ja että kaipa se on enemmän ihmisestä kiinni – pomo huomautti että ”Kyllä sinullakin on ollut täällä vaikeaa kun olet kunnalta tullut, kehityskeskustelussa niin sanoit.” Joopajoo. Sen verran siitä sitten oli iloa – lähinnä esimies käytti tietoa uupumuksestani ilkeilläkseen. En edes ole kunnalla ollut töissä muutamaa kesätyötä enempää.
En oikeasti enää jaksa siellä hetkeäkään, mutta kai sitten odotan liian paljon, ilmeisesti missään muualla kun ei ole tämän paremmin, ennemminkin minun kai olisi syytä olla onnellinen hyvästä työpaikastani. Vihaan kuitenkin koko elämääni juuri nyt ja mielelläni lopettaisin sen tähän paikkaan. Olenpahan vaan yksi epäonnistunut rikkinäinen ihminen joka ei vaan riitä maailman vaatimuksiin. Haluaisin heittää hanskat lopullisesti naulaan – irtisanoa itseni, elää säästöillä karenssin ajan ja sen jälkeen olla työttömyystuella miten kauan sitä nyt saakaan. Mitä sitten sen jälkeen, en tiedä. Perheen olisin mielelläni perustanut ja lapsia hankkinut ja käynyt kivassa työssä ja ostanut palkkarahoilla talon. Taitaa haaveeksi jäädä kun sai elämän palkintojenjaossa varsin fiksun pään ja hyvän koulutuksen, muttei jaksamista siihen mitä sellaisen pään omistajalta vaaditaan. Tai edes keskivertonupilta.
Huh huh! Elähän nyt vielä luovuta. Kuuntele sydämesi ja mielesi ääntä ja toimi sen mukaan. Jos lääkäri "tarjoaa" sairaslomaa, ota se vastaan. Hän se tässä on ihmisen terveyden asiantuntija. Jos et jaksa, niin et jaksa. Ja kun ensimmäisen kerran rupeaa tuntumaan siltä, että jaksat palata töihin, pyydä vielä kuukausi sairaslomaa.
Työuupumuksesta toipuminen on pitkä tie. Se vaatii voimia ja hellyyttä itseään kohtaan. Kun ymmärrät myöntää itsellesi, ettet ole viallinen, vaan väsynyt, sinulla alkaa paraneminen. Unohda ne sähköpostit ja oma korvaamattomuutesi. Anna muiden kuunnella onnettoman johtajan kommentteja ja vittuilua. Niitä pomoja kasvaa joka oksalla. Hyvää pomoa taasen saa etsiä kuin heinää neulasuovasta.
Voimia sinulle. Jos lääkäri vähättelee tilannettasi, pyydä toinen lääkäri. Lääkäritkin ovat vain ihmisiä. Minä olen näin tehnyt ja saanut siten parempaa hoitoa. Suosittelen. Ja samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, uupumuksen ja masennuksen riivaamana.
Et ole turha. Olet tärkeä ja hyvä tyyppi. Anna itsellesi armoa ja arvoa. Olet sen ansainnut!
Hei,
uupumuksesi on varmasti totta ja vaatii hoitoa ja asian käsittelyä - näin uskoisin. Haluan tuoda yhden näkökulman mukaan keskusteluun ja se on työpaikan ilmapiiri ja esimiehen käytös.
Kerrot, että teet ylettömän paljon töitä ja muuhun elämään ei jää aikaa. Esimies ei ota kuuleviin korviinsa viestejäsi liiasta työmäärästä eikä oikeudenmukaisesta vaateesta saada pitää ylimääräiset tehdyt työtunnit joskus vapaana. Kerrot, että hänen tapansa vastata on ilkeily. Mitähän se kertoo tuosta ihmisestä? Minulle se ainakin kertoo sen, että hänellä ei ole kykyä empatiaan. Lisäksi hänellä tuntuu olevan taito syyllistää toinen.
Mietinkin, onko uupumuksesi oikeasti itse työssä. Liika työteko on varmasti uuvuttavaa ja vie voimat, mutta voimia vie myös sellaiset viestit, jotka syyllistävät ja saavat aikaan riittämättömyyden ja huonommuuden tunteita. Sanot itse, että olet fiksu. Usko siihen äläkä anna toisen manipuloida itseäsi luulemaan, että sinusta ei ole mihinkään.
Kokemukseni on, että tuon tapaiset esimiehet ja ihmiset yleensä eivät muutu. He elävät oman luonteensa vankeina. Hanki vaan sairaslomaa ja lepää. Mieti samalla myös, pystytkö oikeasti jatkamaan ko. esimiehen alaisuudessa. Työpaikan vaihtaminen voi oikeasti olla kohdallasi yksi keino hoitaa omaa itseäsi. Jos tuntuu, että tarvitset keskusteluapua, niin hanki sitä. Puhu myös siitä, missä olet vahva, taitava ja hyvä ja rakenna elämääsi näiden vahvuuksien varassa.
Lääkärit kun eivät tarjoa sairaslomaa. En tiedä onko syynä se, että kun en kerran lääkkeitäkään enää suostu syömään niin en sitten ole niin sairas että saikullekaan laittaisivat, vai onko työnantajapuoli vihjannut että voivat vaihtaa työterveyspalveluiden hankintapaikkaa jos saikkuja kovin helposti kirjoittavat.
Magdalene oli paljolti oikeassa. Silloinkin, kun töitä ei ole liikaa, olen uupunut, koska koen olevani työssäni huono. Vikaa on varmasti molemmissa päissä - sekä esimies antaa toisinaan syyllistäviä ja negatiivisia viestejä, että itse olen kärkäs masennuksen takia asioita tulkitsemaan "väärällä tavalla" silloinkin kun ei pitäisi. Siksi en ole uskaltanut uuttakaan työpaikkaa hakea, kun toisaalta tuntuu että valtaosa stressistä saattaa olla ihan itse itselleni aiheuttamaani. Yritän näitä asioita nyt psykologin kanssa puida, mutta ei siitä ole toistaiseksi paljon apua ollut.
Se olisikin mielenkiintoista kuulla, että moniko uskoo kokeneensa "itse aiheutetun" loppuun palamisen ja miten sellaisesta on selvinnyt järkevämpään elämään? Eihän minua kukaan varsinaisesti taida pakottaa täällä istumaan kahtakymmentä ylimääräistä tuntia viikossa, vain oma syyllisyydentuntoni, täydellisyyden tavoitteluni ja virheiden pelko, tosin kylläkin yhdistettynä tiukkoihin aikatauluihin ja vaativaan pomoon joka on joustava vain asiakkaille.
Hei K.K. ja muutkin.
Työuupumus on koettu juttu. Mulla kaikki alkoi pikkuhiljaa ajan kanssa kun työmäärää hiljalleen lisättiin, aina annettiin uutta hommaa vaikka työaika oli sama. Esimiehien täydellinen sokeus tai paremminkin voisi puhua välinpitämättömyydestä ja myös koko ajan lisääntyneet iltavuorot ja jatkuva kinastelu niistä sekä kaikenlainen kyylääminen ja asioiden kertomattomuus sekä sijaisten puuttuminen sairaslomia tuuraamaan sai työmotivaation sammumaan täysin. Mielipiteellä ei ollut mitään merkitystä. Lopulta ilmapiiri oli niin tulenarka että varmaan olisi syttynyt koko roihu jos olisi tulitikun raapaissut. Olen aina ollut huono pitämään puoliani ja antamaan takaisin ja muille asioista työyhteisössä kertomisen olisin kokenut juoruiluna enkä siksi halunnut tai osannut niin tehdä eikä mua olisi kukaan uskonutkaan, joillakin kun on taito näyttää kuin eri ihmisiltä ulospäin.
Ensin otin hätäpäissäni vuorotteluvapaata joka käytännössä meni henkiseen sairastamiseen ja sai vaan lisää kitkaa ilmapiiriin palatessani, kun olin muka saanut etuoikeuksia 😑❓ Mitähän olin saanut mikä ei olisi ollut muidenkin halutessaan saatavissa...Tilanne kuitenkin jatkui koska mikään ei ollut muuttunut itsestään parempaan suuntaan. Esimiehelle jos olis puhunut niin seinätkin olis kuunnelleet paremmin.
Olin jo vuorotteluvapaan alkaessa hakeutunut paikalliseen mielenterveystoimistoon jonne luikin osapuilleen korvat luimussa ja huppu silmillä salaa. Silloin sain lääkkeitä joita söin vuoden verran. Lopulta hakeuduin toiselle lääkärille joka määräsi! mut sairaslomalle ja se oli mun pelastukseni, itse en olisi uskaltanut enkä totaalisesti jaksanut sitä pyytää enkä tiedä missä tällä hetkellä olisin ilman tätä lääkäriä. olin niin kuitti että kotiin vastaanotolta hoiperrellessani vain istuin, tutisin ja itkin. todellakin lääkäreitä on monenlaisia. Työterveyslääkärillä asiasta kertomassa käyminen oli mulle toivotonta ja turhauttavaa ja aiempi mtt:n lääkäri otti mut vastaan suunnilleen asenteella että "mitäs täällä teet", mutta kannattaa mennä toiselle lääkärille ja toivoa että sattuisi empaattinen ihminen kohdalle.
Että silleen. Samaan työhön en ikinä palaa enää. Niin monta painajaista on sieltä vieläkin aika-ajoin unissani mukana
😭
Kuinka paljon ihmiseltä, työntekijältä, voi vaatia? Kuinka paljon ihminen, työntekijä, vaatii itseltään? Mitä työteliäämpi ja tunnollisempi olet, sitä enemmän sinun suorituskykyäsi pidetään itsestäänselvyytenä.Kiitosta ei tule!
Pitää olla erittäin kovaksiparkittu urahakuinen persoona, jotta selviää kvaamassasi työympäristössä selväjärkisenä ilman uupumista.
Vaihda työpaikkaa, ennenkuin olet muumioitunut tuohon soppaan. Sinulla lienee koulutuksellasi mahdollisuus uusiin avaruuksiin.
Pitää välillä mennä heikolle jäälle, ennenkuin tietää kantaako se 😉
Hei K.K.,
Olen itse ollut uupunut töistä ja koko silloisesta perhe-elämän tilanteesta kymmenisen vuotta sitten. Ratkaisin sen niin, että lopetin työn ja jäin kotiin lapsia hoitamaan. Se sopi meidän perhelle ja elimme miehen palkalla, tulimme toimeen.
Kesti kuukausia, että olin takaisin tolpillani. Viikkoja meni siinä, etten jaksanut ajatella iltaan asti, mietin vain miten selviän ensin aamupäivän ja sitten iltapäivän ja sitten illan. Mutta aikaa myöden oloni helpottui ja huomasin, että jaksan tehdä asioita ja jaksan suunnitella jotain mikä tapahtui vaikka ylihuomenna.
Oletko tutkinut alasi TES:iä, mitä siinä sanotaan ylitöiden teettämisestä? Onko esimiehesi antanut kirjallisen määräyksen ylitöiden teettämisestä? Kannattaisi tarkistaa tällaiset asiat siinä mielessä, että kuinka "pakko" sinun on tehdä ylitöitä.
Jos tunnet, että teet ylitöitä omien vaatimustesi takia, niin anna olla. Opettele löysäämään tahtia. Niin monet työntekijtä vaan antavat asioiden ja tehtävien olla ja työt tekee sitten ne kaikkein tunnillisimmat.
Ajattele niin, että esimiehelläsi on itsellään todella paha olo, koska hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. En tarkoita, että sinun pitäisi häntä auttaa ja sen enempää ymmärtää vaan sitä, että voit ikään kuin kääntää esimmiehesi pahan olon itsellesi positiiviseksi asiaksi ja hänelle huonoksi asiaksi. Onko esimiehesi esimies tietoinen, miten esimiehesi käyttäytyy? Jokaisella työpaikalla pitää olla työturvallisuus-ihminen, häneenkin voit ottaa yhteyttä.
Silloin kun itse olin uupunut ja kävin lääkäreillä huomaisin hyvin, että lääkäreitä on niin moneen junaan. Yksikin lääkäri teetti minulla kaikki fysiologiset testit mitä kuvitella saattaa, vaikka sanoin itse, että tarvitsen vain lepoa. Tiesin jo etukäteen tuloksen, ettei minussa fyysisesti ollut mitään vikaa ja saman sanoi sitten lääkäri testien jälkeen ja kirjoitti minulle saikkua lepoon. Käy siis eri lääkärillä, kyllä sellainen löytyy, joka ymmärtää ja näkee sinusta heti, että olet levon tarpeessa. Työterveyslääkäreistä olen oppinut, että he eivät aina ole siinä puolueettomassa tilassa, missä heidän pitäisi olla työntekijän ja työnantajan välissä.
Ennen kaikkea, repäise itsesi irti tuollaisesta työn tekemisestä. Joko hankit saikkua tai lopetat sen työn. Itselläni on työn tekemisessä mottona, että mikään työ ei ole oman terveyden menettämisen arvoista.
Jaksamista sinulle!
Hei, uupunut täälläkin, tosin toipunut ja taas töissä. Ootko kuullut työnohjauksesta?
Kannattaa kysyä työterveydestä, voi olla avuksi alalla kuin alalla. Enemmän käyettty sos. ja terevyspuolella, mutta ei todellakaan ole rajoitettu sinne. Kysele jos vielä jaksat. Muista ettei ole väärin väsyä... 🙂🌻
Moi! Kävin tossa noin kuukausi sitten työterveys tarkastuksessa ja todettiin vakavia oireita työuupumukseen, sanottiin että keskustellaan asiasta...eipä ole sen koommin keskusteltu. En ite edes huomannut mitään oireita...mutta nyt rupeaa olemaan jo aivan väsyksissä, mutta en tiä mitä tehdä, menenkö uudestaan lääkäriin vai..🙄 Mua ei millään jaksais kiinnostaa mennä sinne, koska mulle noi lääkärit on sellasia kammo paikkoja nykyään. Mutta tietäiskö joku mitä muuta asian hyväks vois tehdä? Nyt mä sentään tiedostan että mä olen väsynyt..ja tiän ettei tää oo pelkkää työuupumusta, vaan on myös paljon muuta mikä painaa mieltä, mutta silti en saa tätä ahdistavaa tunnetta pois, vaikka yrittäisin puhua siitä☹️
Mä en nyt jaksa kirjottaa tähän enempää noita pään sisäisiä juttuja, mutta katotaan jos vaikka jaksaisin huomenna tai joskus😴