Mistä johtuu, työkuntoista 23-vuotiasta naista ei huolita töihin? Se masentaa mua aika paljon ja harmittaa ja tuntuu, että on ihan pohjasakkaa, kun ei saa kunnon työtä.
Tulee sellainen tunne, että on jotenkin alempiarvoinen kun on työtön. Ei voi ostaa ja syödä niitä ruokia mitä haluaisi jne.
Älä anna periksi, hae vaikka töitä joka ei ole alaasi ja duunaa sitä samalla kärkkyen omaa paikkaa. itse olen niin -90 luvun, 2000 luvun ja nyt olevan laman aikana pudonnut tyhjän päälle, ja sinnikkäästi töitä hakliessani olen sitä myös löytänyt. Nyt ollut ammattia vastaavassa duunissa jo kauan. Ota missio! -tee joka päivä jotain edes pientä työllistymisesi hyväksi, oli se mitä tahansa. Laita mailia yrityksille, kysele kavereiltasi, sukulaisiltasi yms. ja laita vaikka lehteen ilmoitus että "23v. työtön suomalainen hakee rehellistä työtä" tms. näinkin on tehty ja töitä löytynyt. älä lannistu!🙂👍
Kannustaa haluan minäkin, kyllä varmaan keinoja löytyy, mutta en voi olla kommentoimatta, että tuo jatkuva positiivisen asenteen toitottaminen voi myös masentaa; jokaisen ihmisen kokemus on kyllä aito, ja jonkin verran toivoisin noilta fiksuilta vastaajilta myös empatiakykyä.
Tietysti on hyvä antaa käytännön neuvoja, mutta jotain minusta niistä jää puuttumaan, kun sanoma on suuunnilleen, että "älä huolehdi, kaikki muuttu hyväksi". Niin uskon ja toivon minäkin, mutta siinä mielestäni jotenkin samalla vähätellään kirjoittajan tuntemuksia, eikä edes yritetä ymmärtää niitä.
Mutta tokihan mahdollisuuksia on, mutta kaikki vaan ei aina ole niin mahdottoman yksinkertaista. Ei minulla juuri nyt muuta, paitsi että toivon, että löydät jonkun, joka ymmärtää, ja että ihan niitä töitäkin löytyy. Mutta muut, jotka neuvotte, älkää olko niin ylitsevuotavan positiivisia, asialliset neuvot hyödyttävät enemmän. Ja se, joka ei ole kokenut masennusta, ei kyllä pysty sitä ymmärtämäänkään.
Hirviästi tsemppiä! Mä halaan sua täältä henkisesti (jos haluat), koska mulla on itelläki ahistusta siitä ku ei oo puoleen vuoteen ollu arkea, ei töitä taikka koulua, ei mitään. Tuntuu välistä ettei jaksa kun ilta-ahistus iskee, mutta etteenpäin mennään. Muista ettet oo yksin! Mulla tuli parempi olo jo kun huomasin tänne tullessa etten oo yksin. Voimia!
Ymmärrän hyvin Oma masennus vei jo syömään mielialalääkkeitä ensimmäistä kertaa elämässäni.
Olen kouluttautunut kahteen ammattiin, ja toisen ammatin kautta jatko-opiskeluihin, aina ammattikorkeakoulututkintoon asti. Kaikista opinnoistani olen suoriutunut hyvin tai kiitettävästi.
Olen ollut monessa kymmenessä työsuhteessa. Olen tunnollinen puurtaja, työnantajat arvioivat minut järjestäen hyväksi työntekijäksi, mutta aina se työsuhde loppuu. Tosin kerran siihen, että ylisuoritin itseni sairaslomalle. En tiedä kuinka kauan tätä elämää enää jaksaa kun yrittämistä ja pätkätöitä takana jo sen 23 vuotta.
Nyt noin puoli vuotta työttömyyttä ja olen siis ihan romuna. En enää jaksa lähteä harrastamaan, itken vaan koko ajan. En kestä ketään työssä käyvää, normaalia elämää viettävää ihmistä lähelläni. Tuntuu että olen vihainen koko maailmalle. Kaikki ne asiat, jotka ovat muille ikäisilleni itsestään selviä kuten pysyvä työ ja oma koti, on saamatta.
Enkä todella tiedä enää onko tästä matka töihin vai hoitoon 😑❓
Täällä olisi myös yksi työtön nuori, saman ikäinen olen kuin sinäkin. Puoli vuotta työttömyyttä takana ja päivä päivältä elämä tuntuu raskaammalta. Töitä olen hakenut jatkuvasti, useita hakemuksia lähettänyt ja jopa yhdessä haastattelussa pääsin käymään. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, kesätöitä lupailivat EHKÄ, mutta kun töihin pitäisi päästä jo aiemmin etten ihan täysin sekoa. Huomenna minulla on sovittuna seuraava haastattelu ja toivon todella, että nyt saisin sen paikan. Parhaani olen tehnyt työpaikan saamiseksi ja tuntuu pahalta kun töitä ei vain tule, koska tiedän itse olevani erittäin tunnollinen ja ammattitaitoinen työntekijä.
Minulla on nyt tässä puolen vuoden aikana ollut ties mitä muitakin vastoinkäymisiä, lähinnä ihmissuhdeongelmia. Tuntuu vaan, että nämäkin ongelmat paisuvat ihan uskomattomiin mittasuhteisiin, kun minulla ei ole mitään muuta kuin aikaa murehtia ja miettiä asioita uudestaan ja uudestaan. Pienetkin ongelmat tuntuvat liian suurilta. Ennen on ollut pakko mennä joko töihin tai kouluun ja ajatella siis päivän aikana muutakin kuin sitä, mitä elämästä puuttuu.
Elämä on kyllä melkoista aaltoliikettä. Olen elänyt melko tasaista ja onnellista elämää tähän asti ja olen muutenkin melko vahva persoona, en lannistu helposti. Nyt tuntuu, että viimeinen puoli vuotta elämästäni on ollut pelkkiä epäonnistumisia epäonnistumisten perään. Välillä jopa nauran itsekseni sille, miten kaikki mitä yritän, epäonnistuu 😀. Hulluksi tulossa siis... Kaikki alkoi kuitenkin siitä, kun jäin työttömäksi. Ihminen tarvitsee elämäänsä rutiineja ja kun niitä ei ole, käy minulle ainakin näköjään niin, että passivoidun muutenkin ihan täysin. Nythän minulla olisi ollut tässä puoli vuotta aikaa esimerkiksi harrastaa ties mitä, mutta enpä ole saanut aikaiseksi.
Mikäs aloittajalla on tilanne, onko kuulunut töitä?
Moikka!
Minäkin olin "parhaimman työikäni" (n. 20 -25v.) työttömänä...en omasta tahdostani, vaan koska en saanut yksinkertaisesti töitä; joko puuttui koulutusta taikka työkokemusta, oli pätevämpiä hakijoita jne. mikään ei auttanut, mutta sittemmin ollut jo monta vuotta töissä 🙂
Sitä vaan, että kyllä ehdit kyllä tehdä elämäsi aikana töitä, vaikka nyt et saisikaan niitä. Mikä on epäreilua (tiedän kokemuksesta ☹️ )!
Hae töitä sellaiselta alalta missä on työvoimapulaa, vaikkei se sinun unelma-ammattisi olisikaan. Aina tarvitaan siivoojia, hoito-apulaisia, henk.koht.avustajia yms. Kunhan saat jalan oven väliin (vaikka pätkätöillä) auttaa se myöhemmässä vaiheessa. Mikään työ ei ole väheksyttävää. Tee sitä ylpeästi 🙂 ! Toivon, että saat töitä!
Jos nyt oletkin työttömänä, niin et tule sitä aina olemaan. Olet vielä tosi nuori ja työssäoloaikaa sinulla on reippaasti yli 40 vuotta, siinä ajassa saa tehdä työtä - välillä liikaakin 😉 ! Joten nou hätä.