Työttömiä onko?

Työttömiä onko?

Käyttäjä neutro aloittanut aikaan 11.04.2012 klo 15:04 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä neutro kirjoittanut 11.04.2012 klo 15:04

Minä jäin vasta tässä kuussa työttömäksi mutta en kykene mitään tekemään.
Olen kai shokissa.
Miten tästä eteenpäin pääsee?

Käyttäjä Anksu kirjoittanut 13.04.2012 klo 18:08

Minä olen ollut neljä vuotta poissa työelämästä. Ensin sairaslomalla, sitten työttömänä. Kyllä se elämä pikkuhiljaa menee eteenpäin. Mol.fi on tullut todella tutuksi työ- ja opiskelupaikkoja etsiessä. Ja hakemuksia on tullut kirjoitettua lukematon määrä. Työvoimatoimisto järjestää sopeuttamis- ja hakumenelmä kursseja. Nyt tilanteeni on siinä mielessä erilainen, että en ole masennuksen vuoksi työvoimaviranomaisten käytössä. Mutta tsemppiä sinulle 🙂👍

Käyttäjä Aave kirjoittanut 22.04.2012 klo 21:21

Hei!Kirjoitin tänne aikaisemmin eri nimimerkillä,mutta en enää muista salasanaani,joten tein sitten uudet tunnukset.Olen ollut työttömänä joulukuusta lähtien,kun minut irtisanottiin koeajalla.En ole selvinnyt irtisanomisesta vieläkään eikä tilannetta helpota yhtään se,että sitä edellisestä työsuhteestani keväällä 2011 minut haluttiin irtisanoa,mutta päätin itse kuulemistilaisuudessa irtisanoutua koeajalla.Työ mistä minut jouluna irtisanottiin oli vielä unelmaduuni.Ilmeisesti voin unohtaa kaikki haaveet siitä,että saisin omalta alaltani töitä.😭,😠

Olen koko kevään hakenut töitä niin omalta alalta kuin kaupalliselta alaltakin.Työhaastatteluissa olen ollut kuusi kertaa eikä näköjään minua haluta ottaa mihinkään.Koen olevani täysin epäonnistunut ihmisenä.Itsetunto ja omanarvontunto ovat kadonneet kokonaan.En edes usko,että minulla olisi mitään lahjoja mihinkään.Päivät kuluvat joko a)telkkaria katsoaessa b)neuloessa tai c)työ hakemuksia lähetettäessä tai sitten pyörin päivisin kaupungilla vailla mitään järjellistä tekemistä.

Joskus tuntuu,että pääni halkeaa.Nyt olen ihan tarkoituksella ollut kaksi viikkoa lähettämättä hakemuksia,koska tarvitsen taukoa työnhausta.Nukkuminen on ailahtelevaa.Välillä nukun normaalit kahdeksan tunnin yöunet ja joskus en nuku lainkaan, kun ahdistaa niin paljon että pitää ottaa rauhoittavaa lääkettä,jotta nukkuisin.Depressiohoitajalla olen käynyt käsittelemässä potkuista johtuvaa shokkia ,mutta olemme vielä niin alussa että siitä ei ole vielä ollut hyötyä minulle.

EN VAAN ENÄÄ JAKSA!!😞

Käyttäjä Leijonamieli kirjoittanut 01.05.2012 klo 23:17

Minulla loppuu opiskelut tänä keväänä eikä työpaikkaa ole tiedossa. Ahdistaa aivan kamalasti! Ennen opiskelua olin pitkään sairaslomalla ja kuntoutuksessa. Suureksi ongelmaksi on muodostunut tuo iso aukko elämässäni. Miten selitän sen työhakemuksissa, kun kysytään työhistoriaa? Että olimpa psyykkisesti sairaana monta vuotta? Kuka minut silloin haluaa palkata?

Olen lähettänyt hakemuksia, mutta en ole päässyt edes haastatteluun asti. Toisaalta ei harmitakaan, sillä jännitän haastatteluja kuollakseni. Mutta toisaalta en halua/voi jäädä kotiinkaan. Opiskeluaika on ollut jo tarpeeksi tiukkaa taloudellisesti, joten töitä on saatava.

En koe olevani enää sairas, vaan ihan työkykyinen. Pelkään vaan, että työn etsintä ja huono taloudellinen tila tuo mukanaan pahenevaa ahdistusta. Ja juuri valtavan ahdistuksen takia päädyin aikoinaan sairaslomalle.

Kaikki ympärillä kyselevät jatkuvasti olenko saanut töitä. Nuo tilanteet ja kysymykset ovat todella tukalia. Hävettää olla (pian) työtön.

Käyttäjä Mävaan kirjoittanut 04.05.2012 klo 20:41

Jos ei ole työtä, se stressaa ja paljon - tiedän täänkin puolen kokemuksesta. Mut sit ku taas on töitä, niin sekin voi olla yhtä helvettiä. En tiedä mikä oikeestaan olis parempi vaihtoehto. Luulen et suuri lottovoitto olis iha jees - olis rahaa eikä tarttis tehdä päivääkään töitä.

Mulle on joskus itelle käynyt niin, et työnantaja puhui mut töihin jouluks ja uudekvuodeks ja lupaili et työt jatkuu siitä sit edelleenkin. Mut eipä jatkunu mun kohalla, vaan jonku toisen. Harmitti sillo iha sikapaljon kun pienten lasten vanhempana uhrauduin olemaan joulut / uudetvuodet töis ihan vaan sen tähden et saisin pidemmän jatkon työlleni.

Aave: miks sua ollaan koeajalla irtisanottu näis kahes duunipaikas?

Käyttäjä Aave kirjoittanut 07.05.2012 klo 21:46

Mahtavaa nyt,kun sitten sain vihdosta viimein osa-aikaisen työn lehtienjakajana niin tottakai minä panikoin,että onnistunko tässä työssä lainkaan.Näin pohjalla voi siis ihmisen itseluottamus ja itsetunto olla.Olen ollut 5kk työttömänä ja sekoaminen on ollut todella lähellä.Tarvitsen tämän työn,jotta minulla olisi järkevää tekemistä!Läheisetkin sanovat,että murehdin turhaan mutta miten saisin asian omien korvieni väliin mahtumaan?Jos täällä voi lähettää muille käyttäjille yksityisviestejä kertoisin näistä kahdesta työpaikasta mieluusti,mutta en rupea yksityiskohtia kertomaan julkisella keskustelupalstalla.

Käyttäjä Mävaan kirjoittanut 08.05.2012 klo 13:32

Onnea "Aave" uuden työsi johdosta. Usko itseesi, niin varmasti onnistut. Vastoinkäymisesi varmasti vain vahvistavat sinua ihmisenä. Asioiden on kuitenkin usein tapana järjestyä. Olisi mukavaa jutella kanssasi yksityisviestein, mut en tiedä miten se näissä yhteyksissä mahdollistuisi? Tollaset koeajan irtisanomisjutut on varmasti raskaita kokemuksia, mutta ei silti kannata niiden lannistaa eikä varsinkaan itseä niistä syyllistää. Nokka nyt vain ylöspäin, minä osaan ja pystyn mihin vaan asenteella näytät täs uudes työssäsi et homma on hanskassa. Vaikka omin alasi, mihin sitten oletkin kouluttautunut olisi jotakin muuta, niin yritä silti palata myös koulutustasi vastaaviin tehtäviin, jos koet että sitä ensisijaisemmin haluaisit tehdä. Mut muista et tämä on kaikesta huolimatta sulle hyvä alku. Olen iloinen, että ihmisille tapahtuu hyviäkin asioita, kun tuntuu et moni kuitenkin kamppailee kaikenlaisen henkisen pahoinvoinnin alla. Itellä on taas työhön liittyvää uupumista ja haluaisin pois tästä raskaasta työstäni, mut sillon ku muille tapahtuu hyviä juttuja osaan niistä silti itekin iloita....

Käyttäjä Leijonamieli kirjoittanut 08.05.2012 klo 18:32

Aave: Onnea minunkin puolesta uudesta työstä! Osa-aikaista mäkin haluaisin ensin kokeilla, koska epäröin lähteä täysillä liikkeelle. Rahatilanne vaan on niin kamalan huono, että kokopäivä töitä olen enemmän kysellyt. Mun itseluottamus on myös aika huono. Tiedän osaavani paljon kaikenlaista, mutta silti ajattelen etten muka osaa. Tai etten pärjää jossain uudessa tehtävässä. Ja ainahan työhön kuuluu perehdytys, joten alun epävarmuus on ihan sallittua.

On niin helppo kannustaa toisia, mutta omalla kohdalla mä jännitän hirveesti ja olen epävarma. Mistähän sekin johtuu?

Mävaan: Mä olen myös ollut työuupunut. Tai se taisi lopulta olla ihan oikeaa masennusta, mutta tiedän mitä on olla väsynyt töissä. Sekin nostaa kynnystä uuteen työpaikkaan menemiseen.

Taloudellinen tilanne on mulle suurin tarve saada töitä kun opinnot päättyy. Mulla ei ole penniäkään säästöjä, vain opintolainaa. Mä en tarvitse edes kovin kummosta palkkaa, kunhan olisi säännöllinen työaika ja kivat työkaverit. Mukava paikka mihin mennä joka päivä. Saisin tuntea itseni tarpeelliseksi jossain.

Käyttäjä Nitoqri kirjoittanut 02.06.2012 klo 20:06

Täällä on yksi, määritelmällisesti jo pitkäaikaistyötön.

Muistan vielä, kun valmistuin ja menin toivoa täynnä 'ilmaiseksi' työkkärin kautta harjoitteluun. Opintoihin kuuluvan harjoittelun olin jo tehnyt (sieltäkään jatkoa en saanut, kun harjoittelutuki loppui. Minulle todettiin, et jos rahoitusta olis ollu, mut ois otettu). Työkkarin harjoittelun elin kädestä suuhun: olin muuttanut toiselle paikkakunnallekin sillä minulle oli luvattu, että kun selviydyn työstä ok, saan jatkoa. Työkaverin näkökulmasta olin selviytynyt työtehtävistä paremmin kuin hän aloittaessaan, mutta silti minulle näytettiin vain ovea. Silloin ns. 'tipahdin' ensimmäistä kertaa. Tunsin itseni täysin kusetetuksi, petetyksi ja pelkäsin tulevaisuuttani (=tulottomuus + opintolaina) enemmän kuin käsityskykyni salli. Sitä shokkitilaa jatkuikin sitten tovin, mikä ahdisti aikalailla, sillä tiedostin, että sillä hetkellä minulla olisi pitänyt olla todella hyvässä kunnossa, jotta olisin voinut hakea työtä. (=kauhea oravanpyörä)

Vasta vuoden päästä olin siinä kunnossa, että pystyin hakeutumaan uudelleen oman alani työharjoitteluun, uskotellen tietenkin itselleni, ettei kokemukseni toistuisi, että tällä kertaa minut otettaisiin. Mutta toisin kävi. Romahdin jo puolessa välissä harjoittelua, sillä näytti siltä, ettei ns. vakiporukallekaan ollut projekteja tiedossa - saati sitten minulle! Ja jatkoa en saanut sitten sieltäkään. Tämän jälkeen en ole enää harjoitteluihin mennyt. Enkä mene. Sen hyväksikäytetymmäksi on vaikea päätyä. Minusta se on vain nykysuomen versio orjuudesta - teetetään työtä, jota saat tehdä ilman palkkaa.

Olen koko ajan hakenut kyllä töitä mm. siivous-, kassatyö- ja lastenhoitohommista (niitä, mitä olen jo opintojeni aikana tehnyt), mutta hyvin vähän on niissäkään tärpännyt -ilmeisesti nyt valmistuneena en enää kelpaakaan niihin?? Kerran olen siivoustyötä saanut.

Koko työttömyydessä on pahinta ollut se, että koko maailmankuvani on tässä kriisissä joutunut koetukselle. Olen myös elänyt vuoden verran täysin hämmentyneenä sen kysymyksen edessä 'kuka olen?'. Olen siis käynyt myös kovan luokan identiteettikriisin läpi. Nyt on maailmankuva muuttunut (myönnän, pakosta, sillä muutoin olisin menettänyt järkeni). -Enää en pelkää edes sitä, että kuolen nälkään (suurin pelkoni ensimmäisen pudotuksen jälkeen oli nimittäin se, että joudun nyt asumaan kodittomana kadulle, ja syömään dyykkaamalla, ja pelkäämään kaikki yöt jotain kaduilla olevia väkivaltaisia hulluja). Olen jotenkin vain hyväksynyt sen (karmealta tietty kuulostaa, sillä olin ja olen edelleen tasa-arvoisen yhteiskunnan kannattaja) että tämän hetken maailmanmeno on kuin suoraan raamatusta: "ne keillä on annetaan, ja ne, keillä ei ole, otetaan pois se vähäkin". En enää elättele suuria romanttia kuvitelmia siitä, miten aikuisten elämässä eletään. Että kaikki olisivat reiluja toisia kohtaan, että se sana mikä sanotaan, myös pidettäisin, että kaikilla olisi samat säännöt.

Yhteen aikaan olin TODELLA katkera myös siitä, että kaikki opiskeluvuoteni peruskoulusta asti olin paahtanut ja vaatinut itseltäni vain hyviä suorituksia, sillä uskoin (sillä minut oli niin kasvatettu uskomaan), että työllä voi itsensä elättää. -Ja paskat. Vain hullut töitä tekee, ja yrittää parastaan. Vain alapään nuolijoille riittää paikkoja tässä maallisessa paratiisissa, eli työelämässä, josta joka kuukausi tilillesi tipahtaa euroja, jolla elää unelmien mukaista elämää ja toteuttaa itseään.

-Kaikennäköiset arvot ovat siis käyneet rankan uudelleenarvioinnin tämän työttömyyden aikana. On pitänyt rakentaa itselleen eheä maailmankuva lähestulkoon alusta asti.

Mistä sitten olen saanut voimia, uusia tuulia ja ehkä jopa jonkinnäköistä toivoa tulevaisuudesta (vaikka alussa oli todella lähellä etten päättänyt päiviäni silloin, niin hirveää tulevaisuuden pelkoni oli)? Itse olen lukenut paljon etenkin erilaisista kulttuureista/uskonnoista ym. tulevista maailmankuvista ja arvoista sekä elämänkertoja ja elämänfilosofioita. Uskon, että liiallinen tukeutuminen tähän suorittamiskulttuuriin ja eteenpäin menemiseen ym. sai aikaan shokkitilani. Menihän kaikelta työltäni pohja kerralla pois. -Kaikki, minkä eteen olin tehnyt töitä lähes 10 vuotta. Tutustuminen mm. ns. hidastamiseen, ei kuluttamiseen perustuvaan elämäntapaan sekä löytämään itselleni arvon ihan itsestäni, ei suorittamisesta.

Myönnän, että välillä edelleen koen elämäni olevan 'pysähdyksissä' vain sen takia, etten rahan puutteen takia pysty toteuttamaan niitä unelmia mitä haluaisin (esim. en uskaltaisi hankkia lasta työttömänä, ja olen jo 33 vuotias..). Toisaalta tiedän, että kyse on myös näkökulmasta: minun elämäni on tällaista, se menee eteenpäin tällaisena -ei ehkä sellaisena kuin halusin (pakko oppia nöyryyttä!😀 ), mutta tällaisena kuitenkin. Se ei tee minun olemassaoloani sen mitättömämmäksi, vaikkei minusta mitään urakiipijää tullutkaan. Vaikka se olikin unelmistani suurin.

Tähän loppuun haluaisin näiden ongelmien kanssa painiville kertoa tarinan (omin sanoin lyhennettynä), mikä on minulle ainakin ollut yksi merkittävimmistä kun tätä ihmisen elämän "tarkoitusta" olen pohtinut näin työttömänä (eli ns. ulkopuolisena, mitättömänä, tarpeettomana, ehkä jopa taakkaana ja täten tuomittavana olentona):

Rikas kansainvälisen suuryrityksen johtaja käveli erään kaukoidän saaren rannalla ja näki köyhän kalastajamiehen tulevan illan laskeutuessa takaisin rantaan. Hän kysyi kalastajalta, miksi tämä tyytyi vain piskuiseen veneeseensä ja pieniin kalasaaliisiinsa. Merihän oli täynnä kalaa, ja hän voisi alkaa rahoittajaksi, mikäli kalastaja haluaisi edetä ja perustaa suuren kalastusyrityksen. Kalastaja kysyi, miksi hänen pitäisi perustaa suuri kalastusyritys. Johtaja sanoi, että silloin hänellä olisi enemmän kaloja, joilla elättää perheensä. Kalastaja sanoi, että nämä kalat riittävät perheen elättämiseen. Johtaja sanoi, että hän saisi paljon rahaa rikastuessaan yrityksen kautta. Kalastaja kysyi, mihin hän niitä rahoja tarvitsisi. Johtaja sanoi, jotta voit ostaa itsellesi aikaa, ja vaikka rauhassa jäädä harrastamaan kalastelua näillä vesillä. Mies vastasi, niinhän minä teen jo nyt."

Käyttäjä erakoksiko kirjoittanut 05.06.2012 klo 06:31

Olen osa-aikatyötön, toistaiseksi näin.
Olen liian huolella tekijä, se yleensä kostautuu.

Käyttäjä Leijonamieli kirjoittanut 05.06.2012 klo 12:05

Ahdistaa, rahat on loppu. Mun hakemus ja sen liitteet on hävinneet jonnekin. Soitin äsken ja tiedustelin asiaa. Näin on käynyt joskus ennenkin, että itse olen vienyt hakemukset ajallaan ja kaikki tarvittavat liitteet, mutta rahoja ei kuulu missään. Vuokran maksu on tänään, enkä tiedä mitä teen.

Nämä on niitä hetkiä, jolloin huomaan etten ole kunnossa. Niin kauan kun arki sujuu omaa tavallista tahtiaan, kaikki on hyvin. Mutta heti kun joku poikkeaa normaalista, mä ahdistun ja itken. Nyt mä toivon enemmän kuin koskaan, että löydän äkkiä töitä.

Ja ärsyttää kun kaikki on koko ajan kyselemässä että "onko kuulunut mitään". Siis työpaikoista. Voisivat ymmärtää, että tää on tarpeeksi raskasta ilman jatkuvaa kyselemistäkin.

Käyttäjä rrr kirjoittanut 21.06.2012 klo 22:20

hei,

tärkeintä on, että jos on työtön, niin on aikaan saanut jotain tai pyrkii aikaansaamaan jotain, jotta voi työnantajalle osoittaa, että mihin aikaansa on viime aikoina käyttänyt.

Itellä se on alkanut ihan tukitöistä ja kunnan lastenkerhon pitämisestä ja uimarannan kahvila-kioskin-pukukoppien siivoustyöstä ja naapurin lasten hoitamisesta. Ja nyt opiskelen kasvatusalaa yliopistossa. Olen kirjoittanut oppimistehtäviä kokemuksista ja työelämänkokemuksista yhdistyksistä mitä on ollut ryhmissä jne., ja pätkistä on kertynyt jonkinlainen tarina ansioluetteloon saakka.

Jostain voi aloittaa, jotain voi keksiä, jotenkin voi luovia