Joo, oman romahduksen jälkeen on ollut pakko tarkastella asioita uudesta vinkkelistä. Työ (tai sen ja työpaikan epäkohdat) johtivat ensin loppuunpalamiseen ja siitä sitten sujuvasti vaikea-asteiseen masennukseen.

Nyt, kun pitkä saikku takana ja terapia alkanut hyvin, on huomannut tehneensä asioista tärkeitä, ihan turhaan. Niinpä tässä opetellaan ottamaan rennosti kaiken kiiren keskellä ja muistamaan, että kun epäkohdasta on kerrottu esimiehelle, ongelma on esimiehen - ei minun.

Helppoa se ei ole, mutta oman terveyden takia on pakko oppia.

haluaisin vain olla rauhassa ilman minuun kohdistuvia vaatimuksia. Aamulla avattuani silmät työpaikan asiat aloittavat päässä pyörimisen, ajatuksia en saa pois päästä, joten diapamia sitten päivän aikana tulee otettua. Valtava paine töihin palaamisesta ja syyllisyys että jätin työkaverit pulaan jäädessäni sairaslomalle. Onko kellään samanlaista tai osaako kukaan kertoa miten tästä noustaan...vai noustaanko? Tämän päivän vaatimukset töissä on kovia ja ammatissani paljon epäkohtia työn saralla. Mielialalääkkeet eivät tunnu auttavan tähän ahdistukseen joka tuntuu vallanneen elämäni.☹️ Kertokaa kokemuksia jos teillä samanlaisia asioita elämässä ollut tai on parhaillaan.

Niinkuin olisin itse kirjoittanut! Olen ollut nyt kuukauden saikulla keskivaikean masennuksen vuoksi. Syitä siihen löytyy paljon itsestäni mutta myös töistä. Töihin paluu tuntuu todellakin ahdistavalta, kuin köyttä kiristäisi kaulassa.. Mutta minun on pakko mennä töihin, en voi enää ilmoittaa että en tule. Syyllisyys pois olemiseen ja pelko työpaikasta pakottaa töihin. En enää haluaisi pitää tuota työpaikkaa mutta pakko on jos aikoo jostain rahaa saada. Mies pitää minua vetelehtijänä. Ja minä itse.

Joskus vuosi sitten minä vielä tykkäsin työstäni, kunnes tämä masennus alkoi mustata päiviä. En kokenut olevani enää tehokas, tein päivän hommat kuin sumussa. Ajattelin muiden ajattelevan, että olen laiska vaikka tein oman osani. Esimies sitä taisi vähän vihjailla, vihjaili osaamattomuudesta, piti tyhmänä (minulla on 3kertaa enemmän kokemusta kuin hänellä 😠).. Ja pari muuta työntekijää. Ehkä voisin vielä pitää työstäni jos se ei olisi tässä jamassa työpaikalla. Jos siellä olisi edes hieman ymmärtäväisempi ilmapiiri. Liikaa vaatimuksia, liikaa tekemistä.

Mutta on siellä hyvääkin, on myös ihania ihmisiä. Mielenkiintoista, ettei parin mustan täplän alta näe enää niitä positiivisiakaan juttuja. Voi kumpa voisi olla taas siinä tilanteessa ettei töihin meno ahdista!

Olen itse liian tunteellinen töissä. En kestä vastoinkäymisiä, tai sitä jos ei joidenkin ihmisten kanssa kemiat kohtaa. Haluan olla arvostettu ja pidetty. Mutta miten se nyt onnistuisi kun ei sitä tee itsekään.. Olen alkanut epäillä osaamistani, onko minusta enää koko työhön??
Miten sitä arvostusta sitten saa? No tietenkin olemalla parempi kuin muut, tekemällä enemmän, tekemällä pitkää päivää, unohtamalla muun elämän. Tietenkään virheitä ei voi tehdä. Ainakin näin meidän firmassa.
Kuulostaa oravanpyörään hyppäämiseltä..

Nyt on lääkkeet menossa ja aion todellakin pakottaa itseni töihin vuodenvaihteessa. Jos sen jälkeen tulee uusi romahdus niin tulkoon sitten. En vain yksinkertaisesti uskalla olla enää pois. Olisiko jollakin vinkkiä miten selvitä ensimmäisistä päivistä, kyselijöitä kun varmasti riittää, "miksi olit pois, ollaan kuultu että..., oletko jo kunnossa.." jne.
Haluaisin vain alottaa työt niinkuin lindorie sanoit; ilman minuun kohdistuvia vaatimuksia. 😯🗯️

Minulla samankaltaisia ongemia. 3 vuotta sinnittelin ennenkuin myönsin
etten jaksa enää. Lyhyitä sairasloma pätkiä lukuun ottamatta nekin kipujen
vuoksi. Töissä huono ilmapiiri. Selän talana puhumista. Jotkut sanoi päin
naamaa mielipiteensä. Myos toisten ammatillista osaamista kyseenalaistettiin.
Jostais syystä minä jouduin silmätikuksi. En osannut mitään tehdä oikein.

syyskuussa jäin sairaslomalle. olin 2 kuukautta saikulla. nyt osa-aikaisella
en tiedä kauanko. Olen niin väsynyt. En saa öisin nukuttua.Mielessä pyörii omat ja
työasiat. Mietin miksi olen tämmöinen surkimus. Osa syynä kyllä olen arka ja
epävarma en luota itseeni. Mutta opamoxin voimalla mennään työpäivät.🙂

Mietin itsekin miten työkaverit suhtautuu kun palaan töihin. Heillä tiedossa että
olin mielenterveysongelmien vuoksi saikulla. Suhtautuminen useimmiten vähän
liiankin ystävällistä. Myös negatiivisempaa komenttia kuullut vihjailujen muodossa.
Eipä se auta kuin mennä päivästä toiseen. Saisi vain sitä positiivista mieltä.
Ei välittäisi kaikista kommenteista. Jokainen ihminen on oma persoonaa.
Jokaisessa on jotain hyvää. Ei täydellistä ihmistä olekkaan😀

Lainaus:
- lääkkeet ja terapia (maksavat paljon ja kestävät kauan!)
- asenteenmuutos: ota löysemmin, opi fuskaamaan, opi kieltäytymään liiasta työstä
- voimaa ihmissuhteista
- liikuntaa ja terveellistä ravintoa (usein takana on kehon puutostiloja, esim. B- ja D- vitamiinien)
- työn parempi rytmitys (ei onnistu kaikilla, mutta voi yrittää)
- laajempien näköalojen etsintä (uskonto, filosofia, tiede, taide; työ ei ole koko elämä eikä siinä välttämättä toteudu edes elämän tarkoitus kokonaisuudessaan)
- vuorokausirytmin pitäminen mahdollisimman säännöllisenä, uniongelmat kuntoon vaikkapa lääkkein

Lääkkeet on jo,asennemuutos ei onnistu työni luonteen vuoksi, ei pysty fuskaamaan ja kieltäytymisestä kyllä olen saanut kuulla olevani huono työntekijä, kun muut suostuvat. Tällä hetkellä en kykene ihmis-suhteisiin enkä liikuntaan, en pysty poistumaan kotoa. Työn rytmitystä on väännetty edestakaisin, mikään ei tunnu toimivan ja unilääkkeet on jo käytössä. Tällä hetkellä ahdistus on aivan järkyttävän kova kun töihin palaamista ja siellä jaksamista ajattelen. Selvityksiä siellä tehdään mutta tähän asti mikään ei ole tapahtunut ja työkaveritkin ovat vuorotellen s-lomalla jaksamisesta johtuen. Itse olen joutunut siellä silmätikuksi kun ensimmäisenä olen työterveydessä näistä epäkohdista puhunut, onneksi muutkin ovat siellä avautuneet, mutta esimiehestäni huomaan että minä olen nyt se pahan alku ja juuri. Meitä työntekijöitä syytetään tilanteesta eikä johtajisto ymmärrä että jotainhan on pielessä pahasti kun henkilöstö oireilee. En tällä hetkellä näe ulospääsyä, enkä tässä kunnossa pysty edes työhaastatteluun menemään että voisin vaihtaa työpaikkaa, puhumattakaan että uutta paikkaa on vaikea löytää.
😭