hei Inhimillinen ihminen!

masennuksen läpi eläminen 😭 on rankempaa kuin rankinkaan kunnon työ! Usko pois!

Voisitko heittää hetkeksi nuo ammattiin opiskelut sivuun ja opiskella tai tehdä jotain joka sua tällä hetkellä kiinnostaa tai antaa iloa? tai sitten olle vaan ja keskittyä paranemiseen☺️

Olen itse toipumassa masennuksesta ja siihen johtaneesta työuupumuksesta. Olin alkuun 2kk sairaslomalla ja sitten vaan puskin takaisin töihin. Nyt jälkeenpäin tuntuu ihan hullulta 😝 että oli sellainen hinku takaisin töihin, olin kuitenkin aivan puhki. Mutta tuntui vaan siltä että ihmisarvoni oli kiinni työstä, jos en selvinnyt työstä - ei musta ollut mihinkään...

Pikkuhiljaa olen oppinut tajuamaan ettei arvoni ihmisenä ole työstä kiini, olen hyvä just tämmöisenä! (ainakin joinakin päivinä 😀)

Oletko puhunut terapiassa tuosta työ-ahdistuksestasi? tai siitä mitä on kunnon työ?

🙂🌻 Ole hyvä itsellesi! anna päivän paistaa hetken sinunkin risukasaasi 🙂👍

Hei inhimillinen ihminen

Ajatuksesi ovat kuin suoraan omasta päästäni. Itse olen 27-vuotias amk-tutkinnon
suorittanut "lusmu". En ole päivääkään tehnyt oman alani töitä, ja ihmettelen joka
kerta tavatessani ihmisiä että miten he PYSTYVÄT tuohon ja tuohon, kuten esim. oma
avopuolisoni.

Koen itseni huonoksi ja tyhmäksi, koska en pysty tekemään töitä. Olen kyllä ollut
työelämässä ja aina mennyt (ainakin omasta mielestäni) huonosti. Tuntuu että olen
aina ollut se porukan tyhmin joka ei oikeasti TAJUA. Ihmiset nauravat minulle kun
sanon, mutta näin se on. Töissä olessani olen unohdellut, alkanut itkemään, ollut
kiusattuna tai muuten vaan porukan hölmönä ja koen että en osaa edes tehtaassa
puhelimia pakata oikein, Tämä ei ole säälin keräämistä vaan totisinta totta.

Vasta nyt tuntuu että arkielämä alkaa sujua ja että pystyn olemaan ahdistumatta
ihmisten keskellä vaikka esim. raha-asiani ovat päin honkia.

Aikanaan lukio ja varsinkin amk olivat yhtä mössöä. Menin suoraan toiselta
vuosikurssilta amksta osastolle kuukaudeksi ja sen jälkeen en tehnyt muuta kuin
nukkunut. Aikakäistyskin oli ihan outo. En oikeen edes muista. Olin itse myös typerä ja
keskeytin sairasloman ja menin töihin paikkaan jossa minua kohdeltiin kuin vähä-
älyistä (joka siellä olinkin..)

Näillä eväillä on vaikea lähteä töihin. Haluaisin lähteä juttelemaan ja purkamaan
asioita mutta en tiedä oikeen miten, ehkä tätä kautta.

Haluan vain sanoa että todellakin TIEDÄN mist puhut ja tunnen suurta myötätuntoa
koska koen asian samalla tavalla

Hei!

Pakko palata tähän samaan aiheeseen...ehkä se jotenkin selittää työkammoakin. Olimme tänään avomiehen kanssa anoppilassa saunassa, jossa on myös miehen siskon hevoset. Pyynnöstä kävin ajamassa yhtä hänen hevostaan kerran. Tiesin että tyttö on tosi tarkka ja niin edelleen, mutta menin kuitenkin. Tänään sain kuulla että varusteet olivat olleet väärissä paikoissa, harjat likaisia jne, eli kaikki mennyt väärin. Vaikka yritin tehdä oikein ,silti meni väärin. Kysymyss ei ole siitä, ettenkö ymmärtäisi häntä. Tottakai tytöllä on oikeus huomauttaa asiasta ja tämähän on vain hyvä piirre. Enemmänkin omasta reaktiostani. Asia vaivaa minua edelleen, itkettää, kurkkua kuristaa, ahdistaa, mieli maassa ja vain tälläisen asian takia!

Tunnen itseni epäonnistuneeksi, huonoksi ja osaamattomaksi, vaikka omaa hevosharrastusta on takana yli 8-vuotta. Sama minä olen tyhmä en osaa en pysty en kykene olo palasi. Kuin tietäisin että itä tahansa aloitan ja yritän menee pieleen, vaikka kuinka kovin ajattelee että yrittää parhaansa. En vain osaa toimia oikein...

Tälläisten samanlaisten ajatusten takia en ole KOSKAAN tuntenut osaavani tai kykenenäni olemaan samalla tasolla muitten kanssa, aina olen tiellä jase hölmä joka tekee huonosti. Toisin sanoen itsearvostukseni on nollassa.

Kerran olin vuohijuustolassa töissä ja siellä en kyennyt tekemään edes asioita, joita teki heidän 7-vuotias tyttönsä. Noh, ehkä tämäkin paha olo menee pois. Oma toimintatapani on yleensä vältellä samaa tilannetta ja lakata olemasta tekemisissä asiaan liittyvien ihmisten kanssa. En suutu, vaan tunnen itseni jatkossa niin huonoksi että tunnen suorastaan pahaa oloa.

noh, tälläistä pohdintaa...pakko oli kirjoittaa koska tuokin pieni asia vaivasi niin paljon. Tytön seurassa en varmaan enää ikinä osaa olla luontevasti. No, se on ainakin varmaa että hänen hevosistaan pidän näppini erossa.

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

hei Tiitiäinen ja ii!

Sua pyydetiin ajamaan hevosta!! Halusivatko he mielipiteesi? Valittiko hevonen huonosta kohtelusta? Ilmeisesti olit sen hoitanut ja harjannut ja riisunut varusteet...

En tiedä hevosista mitään mutta jos mulla olis hevonen niin tärkeämpää minulle olis että HEVONEN on hoidettu kuin että jos harja on likainen! Käske sen tytön työntää harja syvälle py**yynsä! Oikein vihastuttaa tuommoiset ihmiset 😠

Seuraavan kerran jos sama mimi pyytää sua ajamaan tms voithan sanoa että hevosen hoidat, mut hoitakoot itse sitten harjansa ja muut varusteet!

(Työ)elämässä joillain on pahana tapana teeskennellä osaavansa kaiken täydellisesti, ja esittää varsinkin niille jotka vaikuttaa epävarmoilta. Teeskentelijöillä on varmaankin sielussa joku hirvittävän syvä haava että niiden täytyy niin kovasti teeskennellä 😐 Yritä olla välittämättä!

Sä osaat ajaa ja hoitaa HEVOSIA 🙂👍

Hei Tiitula ja kiitos rohkaisevista sanoista. Tuntuu jo paremmalta..
En tiedä olenko sitten vaan keskimääräistä herkempi, heikompi, kun tuntuu että aina
joudun altavastaajan asemaan. Kunpa jostain saisi tuota rohkeutta sanoa että suksi
kuuseen ja hoida omat asiasi.

Tämä päivä meni täysin vällyjen välissä eikä huvittanut tehdä/kohdata ketään.
Masennuksen kourissa olleena muitten ihmisten kanssa toimiminen ja keskusteleminen
tuntuu tosi vaikealta, kun ei ole yhteistä. Minultakin puuttuu oikeestaan kaikki oman
ikäisteni kokemukset ja ajatusmaailma. Olen siis tosi yksin.

Mietiskelin että sama tunne on seurannut jostain ammoisista ajoista asti.

HEI TIITULA

Voin mä yrittää heittää nuo ajatukset syrjään. Kiitos todella paljon sinulle 🙂 On ihana kuulla etten ole yksin.. 🙂

Olen puhunut terapeutille näistä työ asioista ja hänen mielestä nyt pitäisi ajatella muuta kuin työelämää... muttaku itse on vaa itse eikä millää taho irtautuu tästä yhteiskunnan raha vaatimus jutusta vaik nyt onki kuntoutustuki meneillään.

HEI TIITIÄINEN

Kiitoksia sinulle vastauksestasi. Kyllä kai tämä tästä vielä helpottaa. En todellakaa taida olla yksin näiden asioiden kanssa.

hei kamut!

Ei ole todellakaan helppoa irtautua yhteiskunnan tai kanssa ihmisten vaatimuksista! Ollaanhan mekin osa yhteiskuntaa ja kasvettu siihen muut ihmiset peileinämme...

Kummasti muiden tekemiset aina vaikuttaa hodokkaammilta kuin ne jutut joita itse osaa ☹️ Ehkä sitä sokeutuu sille mitä itse osaa, pitää sitä jotenkin arkisena, itsestäänselvyytenä.

Te kirjoiteitti kahdesta asiasta joista itse olen pitkääääään haaveillut - inhimillinen ihminen nimittäin yliopisto opinnoista (ymmärsinhän oikein?) ja Tiitiäinen hevostelusta. Yliopistoon en päässyt hakemallakaan ja hevosia pelkään kun ne on niin ISOJA... Mutta joskus, ehkä eläkkeellä meinaan vielä opiskella! Ja hevosia paijaan jos joku toinen on mukana ja ehkä ratsastankin talutettuna...

Oottko koskaan miettinyt mitä kaikkea itse osaatte? 🙂🌻 Jippo on kai siinä että oppii arvostamaan itseään, pitämän itseään tärkeänä... Pitämään itsestään niin paljon tai sen verran ettei muiden osaamiset tai tekemiset tai mielipiteet siitä mikä on tärkeää tunnu niin valtavan hienoilta. Tätä mä opettelen joka päivä - välillä menee paremmin, välillä huonommin.

Tsemppiä 🙂👍 ja auringon paistetta!

Moi Tiitula ja inhimillinn ihminenkin

Taas vasaralla naulankantaan..Kyllähän jokainen osaa JOTAIN ja on jossain hyvä. Ja
olen huomannut että neuvojia tässä maassa myös riittää, nimittäin jos alat tekeen
jotain, joku mielellään tulee neuvoon 😉 Pitäisikin kasvattaa itsetuntoa ja
itseluottamusta. Jonakin päivänä minulla on sitä jonakin ei. Joskus tuntuu että kaikki
pitää mua tyhmänä. Vaikka taidan itse olla isoin syy siihen. (ainakin osaan syyllistää
itseäni.. 😀)

Ehkä masentuneen/muuten normielämästä syrjässä olevan on vaikeampaa rakentaa
sitä omaa identiteettiä, kun aina pitäisi olla jotain ja tehdä jotain. Silloin pitää oikeasti
repiä huumori ja itseluottamus sisältä ja se on VAIKEAA

Mutta pienin askelin pääsee pitkälle. Olen itse huomannut että nyt kun aloin
kirjoittamaan taas tänne ja purkamaan paskoja ajatuksia, niin kummasti oma olo
helpottuu.

Itse haaveilen valokuvauksesta. Siitä pidän ja se rentouttaa mua. Hevosistakin olen
pitänyt, mutta en enää haaveile mistään urasta niiden kanssa. Tiitula; nykyään talleille
on helppo mennä alkeiskurssille ja siellä näytetään kädestä pitäen miten pitää toimia,
sinne vaan ! Ja käske niitten kaikkitietävien tunkea se harja 😉

Tsemppiä ja kessää !

Hei!
Itse olen vuoden ja toisenkin elänyt samojen asioiden kanssa.
Vuodet kotona lasten kanssa ovat olleet ihanaa aika:😳. elämä on kulkenut verkalleen omaa tahtia.

töissä olo on ollut vaihtelevasti siedettävää ja sellaista että olen ollut sairaalakuntoinen. 😠 . Nämä kaikki sellaisia lyhyitä pätkäyksiä.

Opiskellut olen muutama vuosi sitten ammattitutkinnon, aikuisena, mikä oli ihan mukavaa töitä en ole sen jälkeen tehnyt. Kesäksi olisin saanut oman alani töitä 5kk. ennen työn alkamista sain "paniikki" kohtauksen, nukuin toista viikkoa lähestulkoon kokonaan☺️.

Olo oli hyvin tuskainen. miulla on lääkitykset masennukseen, nyt lähden hakemaan apua aikuispsykiatrian puollelta, josko joskus olisin vielä työkykyinen🙂

Ikäväkseni epäilen suuresti asiaa, voikun voisikin olla normaali työläinen.
Enpä olisi uskonut joskus sanovani näin.
Työtähän se on tämäkin hengissä säilyminen ja eläminen, minulle.

Tuntuu täysin tämän maailman kelkasta tipahtaneelta, tosin mietin haluankosiihen mukaankaa, toivottavasti tulevaisuus näyttäisi minulle oman paikkani elää ja tehdä työtä voimavarojen mukaan, haaveni ja unelmani🙂🌻

inhimillinen ihminen kirjoitti 29.5.2008 1:3

Olen 23v opiskelija(v.2009 olisi tarkoitus valmistua) ja saan kelan tukea tällä hetkellä mutta työelämään kohdistuvat paineet ovat hirvittävät(pään sisällä).
Käyn terapiassa ja hoidan itseäni lääkkeillä. Minulla on ollut vaikea asteinen masennus ja masennusta on edelleen.
Elämäni on mudassa rupemistä jo muutenkin, enkä tiiä onko minusta ikinä töihin.
Miten sitä voi ihminen jaksaa yrittää tehdä töitä jos se on ensinnäkin vastenmielistä ja toisaalta erittäin raskasta edes ajatella koko asiaa. Mua pelottaa aivan suunnattomasti jo työn hakeminen puhumattakaan itse työstä, työmäärästä ja työhön liittyvistä määräyksistä.
Olen nuori mies enkä ole koskaan ollut kunnon töissä(lukuunottamatta työharjottelu jaksoja elämäni aikana).
HÄPEÄN ITSEÄNI TUON TYÖAJATUKSEN OSALTA.

onko saman tapaisia ajatuksia muilla?

Hei!
Muakin pelotti varsinki ammattiin valmistumisen jälkeen työelämä ihan hirveästi. Tunsin painetta, että sinne on kuitenkin jollakin tavalla itsensä ujutettava, halusi tai ei. Jännitän edelleenkin uuteen työpaikkaan menemistä, mutta olen oppinut vanhoista työpaikoista, että olen selvinnyt niissäkin vaikka vaikeeta on ollutkin välillä. Olen kans herkkä arvostelulle, koska lapsena isäni kohteli kotityöhommissa tosi huonosi ja sain melkein aina lähtä itkien loukattuna pois paikalta, eikä kukaan lohduttanut. Kun tajuan mistä nuo asiat juontaa, osaan paremmin pitää puoleni nykyaikana ja tajua mikä on oikeasti omaa vikaa ja mikä ei. Ja se on mulle tärkeää, että jos ja kun teen virheitä niin lupaan itselleni, että jos niissä on aihetta niin otan opikseni, sillä tavalla voin antaa tapahtuman itselleni anteeksi menettämättä koko itsetuntoani. Tärkeää on myös kehua itseään päänsisällä, vähintäänki yhtä paljon ku tulee haukuttua ja moitittua! Ja kiinnittää huomiota omiin negatiivisiin ajatuksiin ja haastaa ne, että onko ne ees totta!?! Sellainen ihminen joka ei osaa pitää puoliaan on helppo kohde v-mäisille ihmisille, jotka haluaa purkaa omia paineitaan sinuun, sellaiseen ei tarvitse suostua. Voi ainakin omassa päässään pysyä omalla puolellaan, ja puolustaa itseään niin loppuu se vittuilu!

Työelämässä on todellakin monenlaista ihmistä tullut tavattua, sekä mukavia, että ihan kauheita. Jos jossain paikassa kohdellaan huonosti niin olen lähtenyt pois sellaisesta paikasta. Omalla (mielen)terveydellä ei kannata leikkiä. Tosiaanki ei ole mikään ihme jos työelämä hirvittää, sillä siellä käytetään helposti hyväksi, jos ei esim osaa kieltäytyä mistään, mikä on vaikeaa nuorelle ja kokemattomalle. Joku tutkija sanoi, että ihan riittävä työteho on 60%, joten ei tartte ottaa mitään paineita siitä jos välillä vetää vähän henkeäkin! Että tämmösiä ajatuksia. Voimia ja rohkeutta Teille kaikille! 🙂🌻

Voi kun täällä ihmiset kannustaa toisiaan kauniisti..Miksi emme osaa olla näin oikeassakin
elämässä..Itsellä on nyt hyvä olo, mutta tuntuu että mitä enemmän aattelee töitä enkä
siis ole työtä vieroksuva, vaan on huonoja kokemuksia, liian monta kertaa ns. maan
rakoon tallottu...ahdistaa...

Ehkä se menee vielä ohi. kun vaan pienin askelin menee eikä vaadi itseltään liikoja.
Mulla on kuitenkin maailman ihanin mies rinnalla ja pitkästä aikaa myös TUNTUU hyvälle.

Kiitos Monica rohkaisusta