Hei!

Minulla ahdistus on tullut tuon uuden ammatin kautta, lähinnä se että olen juurikin NIIN VÄÄRÄÄSSÄ paikassa töissä....

teen itse nyt hammasta purren, kuristava tunne kurkussa ja ahdistuneena noita viimeisiä vuoroja...odotan puhelimen soivan ja kutsua haastatteluun ja toiv. uuteen työhön..eli ulospääsyä tästä kaikesta työsopasta mihen en yhtään sovi....

töihin lähtö ahdistaa, mikä vuoro ja kenen kanssa jne....vapaat meneekin jo murehtiessa sitä mitä on vielä edessä....VOIMIA SINULLE!! uskon, että meille molemmille vielä koittaa se parempi aika! minä jaksan näin päivästä toiseen ja onni on, että mieheni tukee minua parhaani mukaan.... ja jos on joku luottoystävä, puhu.
Aivan uskomaton voima, minkä saa läheiseltä ihmiseltä..

Pidän peukkuja meille molemmille🙂👍, vielä kaikki kääntyy parempaan suuntaan!! uskon siihen 🙂

Mulla tilanne hieman monimutkasempi vaikka periaatteessa kuitenkin samanlainen. Itselläni kun ei ole koskaan ollut elämässäni mitään suuntaa ja mikään ala ei kiinnosta ja nykyiseen työpaikkaan olen ajautunut, oska en koe osaavani mitään muuta enkä koe pystyväni oppimaan mitään muita töitä. Nykyinen työpaikka on sellanen että osaan kyllä hommat rutiinilla. Mutta työn kuormittavuus liian vähäisestä miehityksestä johtuen on liian kova fyysisesti ja henkisesti. Se syö henkistä tilaani ja fysiikkaani helvetisti ja tuntuu ettei kotona jaksa mitään tehdä lastenkaan kanssa muuta kuin oleilla vain. Katsoa piirrettyjä jne. En tiedä mitä tässä oikein tekisi. Päässä ei juuri liiku enää mitään vapaillakaan ja tuntuu että viikot, kuukaudet ja vuodet menee jossain sumussa.

Minusta kuulostaa siltä, että sinun kannattaisi ehkä jäädä joksikin aikaa sairauslomalle. Se ei vielä taloutta kaada, jos vähän aikaa lepää. Voit vaikka varata työterveyteen ajan hoitajalle tai lääkärille ja mennä sinne juttelemaan. Pelkkä juttelukin voi jo vähän auttaa. Jotenkin olisi kuitenkin hyvä pistää peli poikki vähäksi aikaa ennen kuin tilanne huononee liikaa.

Kiitos tosiaan, että olette vastanneet. Kyllä itsekin olen sitä mieltä, että tarvisin jonkin verran sairauslomaa. Mutta rehellisesti sanoen en uskalla sitä hakea koska hommat menevät vaikeeksi töissä jos yksi jää pois kun ei ole varamiehiä vaan joku joutuu pidentämään omaa työviikkoaan minun takia. Lisäksi työnantajani ei sitä sulattaisi. Pelkään potkuja.

Tällä hetkellä tilanne on se, että toimintakykyni on parantunut jonkin verran lääkityksen ansiosta. Jaksan ulkoilla lasten kanssa ja leikkiä ja touhuta niiden kanssa paremmin kuin ennen. Jaksan myös tehdä asioita, joista ehkä jotain mielihyvää saan. Joskin ne asiat on laskettavissa yhden käden sormilla. 🙂

Hyvä kuulla, että on vähän helpottanut. Mutta muista, että lopulta kukaan ei ole korvaamaton ja jos sinun tilanteesi paljon pahenee, niin sinulla on oikeus jäädä s-lomalle, eikä sinua sen vuoksi saa irtisanoa. Se on laitonta. Voitko vähentää muusta tekemisestä, että saisit levättyä ja jaksaisit paremmin töissä?

Juu tiedän, että laitonta se on, mutta työnantajani on erittäin miten tämän nyt nätisti sanoisi tänne palstalle ilkeä luonteinen tyyppi, jolla tuntuu ja näyttää olevan omat lakipykälät ja näköjään hän saa tehdä mitä huvittaa ilman seurauksia. Se on vaan yritettävä jaksaa töissä. Ei tässä muu auta. Minulla ei ole nimittäin enää halua ja voimia ryhtyä taistelemaan työnantajaani vastaan. (Liitossa juoksemiset ym.) Olen sen rumban pari vuotta sitten käyny läpi ja mitään hyötyä ei siitäkään ollut. Ainoastaan haittaa koska paloin loppuun sillon. Joten en uskalla sairauslomaa hakea ennen kuin tilanne menee niin pahaksi että uuvun totaalisesti, mikä itse asiassa tapahtuikin, mutta hain apua ja sain lääkityksen, mikä mielestäni nosti minut jälleen toimintakykyiseksi. Onneksi olo on lähtenyt paranemaan päin. Ainakin tuntuu siltä tällä hetkellä. Päivä kerrallaan.

Olenkin alkanut nyt tekemään asioita voimavarojeni mukaan. Jos minusta esim. tuntuu kotona jonain päivänä etten jaksa tiskata niin en sitä tee. Teen sen sitten kun siltä tuntuu.

Hyvä, että pärjäät. Tuo kuulostaa tosi hyvältä, että teet kotona asioita voimien mukaan. Sitä minäkin yritän ja välillä onnistunkin, mutta sitten taas lipsun liikaan aktiviteettiin ja uuvun ja romahdan. Ehkä joskus vielä opin hidastamaan vähän aiemmin.