Samoissa ajatuksissa minäkin.

Kaipaan elämään ennustettavuutta, sen tarvitsemani vaihtelun osaan kyllä itse hommata, kun siihen on vain mahdollisuus. Ottaisin riemusta kiljuen vastaan sen "pitkän mutta kapean leivän", tuli se sitten valtion hommista tai yksityisiltä, kunhan vain sillä leivällä elää.

Enkä haluaisi muuttaakaan. Täällä kotiseudulla on vanhemmat, suurin osa sukua, ne vähät kaverini, minityö, harrastukset, sekä henkilökohtainen että suvun historia. Olen siis juurtunut tänne. Työ- ja opiskelupaikkojen puuttumista huolimatta tunnen tämän kuihtuvan kaupungin omakseni.

Työnhaku syö voimia rotan lailla. En voi ymmärtää, että jos työttömyys tutkitusti on yksi suurimpia yksilöä kohtaavia kriisejä, niin miksi työtön saa osakseen vain syyllistämistä ja rankaisua. Tuntuu, kuin kädet ja jalat olisivat sidotut, mutta sekä hallitus että TE-toimisto kuitenkin piiskaavat eteenpäin ja sitten rankaisevat, kun en kykene toimimaan. Esimerkiksi minulla on kolme sellaista pienen pientä yrittäjämäistä toimintaideaa, mutta lainsäädännön epäselvyys ja ennustettavuuden puute ovat estäneet kokeilemasta niitä. Koettakaapa keksiä jokin toinen tilanne, jossa säännöt ja valta niiden tulkinnasta ovat vain toisen osapuolen käsissä. Työttömän ainoa mahdollisuus on vain riskillä kokeilla, että kuinka käy.

Eikä työn ja työttömyyden yhdistäminen ainakaan helpota tilannetta. Pienikin palkka toki helpottaa, mutta sen hintana on jokaiseen työhön liittyvät huolet. On äärimmäisen uuvuttavaa joutua kantamaan sekä työn että työttömyyden painolastia. Työttömän velvollisuudet aktiivikyykytyksineen koskevat minuakin mutta samalla on myös stressi epäsäännöllisen työn tuntimääristä, niiden jakautumisesta tasaisesti ja työpaikan sisäisistä ongelmista. Siihen vielä päälle jatkuva oman riittämättömyyden tunne.

Olen äärimmäisen kiitollinen Helsingin Sanomille sen viime päivinä julkaistuista köyhyyttä koskevista artikkeleista. Hyvä, että köyhyyden ahdinkoa tuodaan esiin. Mutta olen kuitenkin sen verran kyynistynyt, etten usko artikkeleiden lopulta vaikuttavan mihinkään, vaikka köyhällä on kyllä näin vaalien alla ystäviä. Lobbari-demokratiassa voittavat ne, joilla on vahvimmat edunvalvojat, eli suuryritykset. Siinä ei duunarin, koneen osan, elämänlaatu paljoa paina, kunhan vain jaksaa työnsä tehdä. Jos ei jaksa, niin ainahan osan voi vaihtaa, mielellään vielä halvempaan. Ja työttömät sitten: ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä.

Vaikealta tuntuu. Jo yli vuosi työttömyyttä takana ja ahdistus sisälläni kasvaa päivä päivältä. Työnhaku tuntuu turhalta eikä mistään saa otetta. Mikään ei innosta, liikuntaa harrastan vähentämään tyhjyyden ja epäonnistumisen tunnetta. Siitä saatava mielihyvä ei kuitenkaan yksin kanna pitkälle. Muuttaakaan en itse voi, kun olen vasta vaihtanut tiettyjen syiden vuoksi asuinpaikkaa pienestä kaupungista vielä vähän pienempään muutama kk sitten.

Ihminen kannattaisi ottaa töihin, kun on vielä työkykyinen. Tällä menolla en enää kauaa ole.
Olen riittämätön.

Oon samaa mieltä riittämättömyyden tunteesta ja siitä miten tuntuu kuin olisi sidottu mutta silti piiskataan liikkumaan. Ne ketkä näistä asioista päättää, eivät varmaan koskaan ole samassa tilanteessa olleet tai eivät vaan välitä koska tää muiden huono tilannehan ei koska heitä.

Kattelin kanssa hesarista tota köyhyyteen liittyvää artikkelia pari pv sitten. Tuntuu että maailmassa pitäisi oikeasti tapahtua muutosta informaation pohjalta eikä tyytyä siihen että informoidaan. Kestän kyllä sen ettei elämä ole ruusuilla tanssimista mutta tarttee olla joko mielekäs työ tai lyhkäsemmät työajat/etätyötä jotta haluaisi osallistua. Pakkopulla ei motivoi. Käytännössä mun mahdollisuudet on nämä: myy sielu yhteiskunnalle olemalla hyödyksi yhteiskunnan säännöillä tai kuole koska ei ole rahaa eikä kohta kattoakaan pään päällä (tai tee itsemurha mielekkään virikkeen puuttuessa), kummin tahansa mun kaltasten hyvinvoinnista ei välitetä. Vasta sitten koetaan velvollisuudeksi välittää ja auttaa kun "vahinko on tapahtunut" oli se sitten oma mielenterveys mikä meni tai jotakuta satutettu turhautumisen. Pakko purkaa vihaa tänne ettei tuu tehtyä mitään tyhmää.

Onko kellään muulla sellainen tunne, että tätä yhteiskuntaa on ylläpidetty valheilla ja myyteillä, ja nyt ne kulissit ovat alkaneet yksi toisensa perään kaatua?

Maa, jonka koulutusjärjestelmää on ihailtu tuottaa nuoria, jotka ovat peruskoulusta päästessään käytännössä lukutaidottomia. Ammattikoululaiset ovat suorastaan oman onnensa nojassa. Maksuton koulutus, johon kaikilla ei kuitenkaan ole varaa.

Meillä tuntuu olevan poliitikkoja, jotka eivät tunne edes omaa vastuualuettaan, esimerkkinä vaikka sisäministeri, jolle poliisin resurssipula tuntuu tulleen yllätyksenä tai peräti koko hallitus, joka yllättyi köyhien ahdingosta.

Ilmainen terveydenhoito, johon kaikilla ei ole varaa. Tämäkin järjestelmä ollaan avaamassa avoimelle kilpailulle, jossa voittoa havittelevat yritykset kuorivat vain kerman päältä ja kulut jäävät loppukädessä veronmaksajille.

Vanhusten hoito. https://www.aamulehti.fi/a/201229959

En tiedä, että olenko ollut naiivi, mutta vielä viime vuosikymmenellä edes jollain tasolla luotin päättäjiin, että he todella toimivat yhteisen hyvän eteen. Silloinkin, kun olin keinoista eri linjalla. Nyt toimintaa tuntuu ohjeevan oma ja oman eturyhmän etu. Esimerkkinä vaikka ne poliitikot, jotka sotea ajaessaan loikkasivat terveysjättien palvelukseen korjaamaan työnsä hedelmiä. Politiikka, joka tuntuu olevan vain lehmänkauppoja.

Ikuinen ongelma politiikassa on se, että sinne päätyy aina näitä "älä tee mitä mä teen vaan niinkuin mä sanon" tyylisiä ihmisiä. Oon samaa mieltä tässä yhteiskunnan ylläpitämisessä kulisseilla ja valheilla. Tosin johtajia ei voisi olla ilman niitä seuraajia ja alamaisia... tostahan on muutaman kerran hiljattainkin ollut puhetta, mm. aktiivimallia ajaneet poliitikot eivät edes tiedä millaista on olla huono-osaisen, mielenterveyskuntoutujan tai muuten vaan suuntaansa etsivän asemassa. Ja osa heistä on sanonut ettei heillä ole velvollisuutta tietää, se on jonkun muun homma. Mutta onko semmonen ihminen sillon pätevä sanomaan ohjeita miten henkilön X tulisi toimia jos hän ei ole päivääkään elänyt semmosen ihmisen saappaissa? Mun mielestä ei. Siinä ei edes ole kyse enää "tiukkana olemisesta" vaan suoranaisesta sortamisesta ja piittaamattomuudesta muusta kuin siitä että oma iso palkka juoksee.

Mulla on suht nuorella iällä mennyt usko mihinkään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen koska loppukädessä se on vaan sama paska eri sanojen taakse muotoiltuna. Sama pätee myös yhteiskunnan sisällä toimimiseen... mm. koetin tässä parin vuoden ajan hakea apua näihin samoihin asioihin mitä aloitusviestissä kerroin, mua on pompoteltu sen parin vuoden ajan vaan taholta toiselle. Ja sossussa en ehtinyt asioida kuin pari kertaa, sitten kuulen että työntekijä vaihtuu ja saan oottaa useemman kuukauden yhteydenottoa uudelta tyypiltä. Loppupeleissä mitään käytännöllisesti selkeää ratkaisua en ole saanut ja tuskin mun ongelmat ihan mahdottomia ovat ratkaista. Ihmiset vaan ei välitä.

Willi kirjoitti 15.1.2019 09:54

Mutta onko semmonen ihminen sillon pätevä sanomaan ohjeita miten henkilön X tulisi toimia jos hän ei ole päivääkään elänyt semmosen ihmisen saappaissa? Mun mielestä ei. Siinä ei edes ole kyse enää "tiukkana olemisesta" vaan suoranaisesta sortamisesta ja piittaamattomuudesta muusta kuin siitä että oma iso palkka juoksee.

100 % samaa mieltä. Ja sitten vielä asiantuntijoiden varoituksen kaikuvat kuuroille korville, koska sitä omaa agendaa ei mikään saa vaarantaa. Aktiivimallikin saatettiin voimaan hätäisesti ja sillä ajatuksella, että korjataan sitten, kun vikoja ilmaantuu. Eipä siinä mietitty sitä, että miten työttömät tässä ihmiskokeessa pärjäävät. Eikä niitä jo ennen voimaan tuloa tiedossa olleita ja sittemmin käytännössä esiin tulleita vikojakaan ole korjattu.

Koko aktiivimalli on sen luokan karhunpalvelus kaikille työttömille ja koko yhteiskunnalle, etten toista idioottimaisuutta ihan kylmiltäni keksi. Ainakin oma, jo muutenkin tiukoilla ollut jaksaminen on vain vaikeutunut. Minulla on vaikeuksia edes mennä TE-palveluiden sivuille katsomaan avoimia työpaikkoja, kun ahdistaa niin julmetusti. Työnhakuani ja työkykyäni on siis heikennetty merkittävästi ja pelkään, että samassa jamassa olevia on paljon.

Ihan tulee ikävä niitä aikoja, jolloin ministerin tekstiviestit "tanssijattarelle" johtivat ministerin eroon. Tuollainen yksityiselämään kuuluva asia on mielestäni aika pientä kauraa siihen nähden, että nykyisin ministerit ja poliitikot saavat täysin estoitta valehdella. Esimerkkinä vaikka surullisen kuuluisa koulutuslupaus.

Mutta! Jos jotain hyvää tästä pitää kaivaa, niin ainakaan minä en ole koskaan ennen odottanut tällaisella innolla, että pääsen äänestämään. Ja aion äänestää siitäkin huolimatta, etten jaksa luottaa muutokseen. Mutta jos edes muutama kultapossukerholainen tippuisi pois...