Miten jaksatte käydä töissä kun teillä on ahdistusta/masennusta tms? Onko jotain mikä helpottaa? Miten jaksatte skarpata vai jaksatteko? Itse kaipaisin kipeästi vinkkejä tähän asiaan miten selvitä työstä tässä olotilassa mikä minulla on (ahdistunut, pelokas, jännittynyt masentunut).
Hei Jappe90 ja muut masentuneet,
Mieli Maasta ry järjestää Tukinetissä liveryhmiä masentuneille. Liveryhmät ovat reaaliaikaisia chattejä, joihin voi osallistua kuka tahansa. Liveryhmät ovat pääsääntöisesti parillisten viikkojen keskiviikkoisin klo 18-20. Liveryhmissä käsitellään eri kerroilla erilaisia teemoja. Tänään keskiviikkona 17.4. ryhmän teemana on: Yksinäisyydestä ystävyyteen.
Liveryhmien ohjaajina toimivat Mieli Maasta ry:n vertaisohjaajat.
Tervetuloa mukaan ryhmiin!
Jappe90 kirjoitti 16.4.2013 18:56
Miten jaksatte käydä töissä kun teillä on ahdistusta/masennusta tms? Onko jotain mikä helpottaa? Miten jaksatte skarpata vai jaksatteko? Itse kaipaisin kipeästi vinkkejä tähän asiaan miten selvitä työstä tässä olotilassa mikä minulla on (ahdistunut, pelokas, jännittynyt masentunut).
Itselle on ollu onni, että on päässy ja pystyny käymään töissä kokoajan, se on ollu parasta terapiaa, ja pitänyt elämän rytmiä yllä.
Mutta ei helppoa, aamusin töihinlähtö välillä ollu tosi vaikeaa ja hidasta, mut jotenki sitä on aina puoliväkisin ajatellen "kyllä se siitä sitte lähtee" ajatuksella saanu lähdettyä. Ja sitten kun on miettiny vaihtoehtoa et jos jäiskin kotiin ? Tullu aina tulokseen et hittoako mä kotona, istun ja vaivun vaan synkkyyteen. Ihan "zombina" sitä joinakin aikoina on töis ollukki ja naama varmaan aika norsunvatulla.. mut ei ole mitään sosiaalityötä niin saanu kuitenki hommat pyöriteltyä vaikka kokoajan jokin onkin mieltä painanu.
Itselle se töissä käynti on ollu ehkä myös vähän semmosta itseni pakottama ollu välillä, ei itsetunto varmaan kestä jos en mene töihin vaikka masentaa, koska ajattelen että pakko käydä töissä, ja onneks olen käyny. Tietty työtehtävästäki riippuu vähän et voiko sitten oikeesi tehdä niitä töitä.
Olen myös pelänny et jos sen työ oljenkorren luovuttaa hetkekski niin saako siitä enää kiinni, joten en ole halunnu senkään takia olla käymättä töissä.
Apua kannattaa siihen ahdistukseen ja masennukseen ja mihin vaan mikä sitä työssä jaksamista häiritsee hakea. Esim työterveyteen jutteleen jos semmone mahdollisuus on.
Kyllä töissä olo välillä tosi vaikeaa. Aamuisin tekisi monesti mieli jäädä
peiton alle piiloon. Ajatus vain onko pakko lähteä töihin. Välillä ahdistaa
ja pelottaa tosi kovasti miten päivästä selviän. Myös määrätyt työkaverit
pelottaa. Mulla vielä tosi huono itsetunto. Melkeinpä työpäivät menee
rauhoittavien voimalla. Tohan työ kuitenkin tiettyä turvallisuutta elämään.
On säännöllinen toimeentulo. Joskus kuitenkin niitä hyviäkin päiviä.
On myös totta että aika kuluu paremmin. Kotona miettisi väin synkkiä
ajatuksia. Yksin päivästä toiseen. Mutta totta mulle riittäisi lyhyempikin
päivä. Voimat ei tahdo riittää kokkopäivä työhön.
Jossain tilanteessa työssä olo helpottaa, koska huomio kiinnittyy muuhun, mutta on myös ollut tilanne, jossa pelkästään työpaikalle tulo muodostui mahdottomaksi. Kun tuntee sisimmässään että nyt ei kykene vaadittuihin tehtäviin ja toimiminen työyhteisössä on yhtä tuskaa, on mielestäni hyvä antaa lupa itselleen hengähdystaukoon. Ruumiillisten vaivojen ollessa kyseessä sairasloman pystyy perustelemaan itselleen ilman omantunnon tuskia. Henkisten ongelmien kanssa pitäisi olla samoin, mutta yritämme monesti sitkoilla päivästä toiseen. Anna itsellesi lupa lepoon ja toipumiseen, jos siltä tuntuu.
Tilanne on vähän tuo ettei aina riitä määrättyihin tehtäviin. Jos saisi
ajan kanssa tehdä niin miksei sitten. Mutta aikataulu on välillä tiukka.
Saikkua Mulle on luvattu työterveyshuollosta jos en jaksa olla töissä.
Vain tuntuu että ajatellaan töissä että vain lintsaan. Mutta itselleni
tämä kostautuu kun yritän voimien äärirajoilla olla töissä. Onneksi pikku
loma tiedossa se vähän antaa voimia. Vaikka töihin lähtö vaikeaa onkin.
Eihän tässä olisi mitään hätää kun olisi terve. Mutta minkäs teet
Kun"päässä heittää".
Jappe90 kirjoitti 16.4.2013 18:56
Miten jaksatte käydä töissä kun teillä on ahdistusta/masennusta tms? Onko jotain mikä helpottaa? Miten jaksatte skarpata vai jaksatteko? Itse kaipaisin kipeästi vinkkejä tähän asiaan miten selvitä työstä tässä olotilassa mikä minulla on (ahdistunut, pelokas, jännittynyt masentunut).
En jaksakkaan ajatella töissä käymistä. 😠
Vähän niinkuin pakko jaksaa käydä töissä. Sairaslomaa kehtaa aina
hakea. Töissä käynti tosiaan pakkopullaa välillä. Mennään voimien
äärirajoilla. Nyt onneksi viikon loma. Mutta koko aja se paha olo, pelot'
ja ahdistus väijyy taustalla. odotan milloin hyökkää kimppuun
kunnolla. Kävin aika pitkän kävelylenkin. Ei asiaa auttanu.😟
Minä olen ollut viime aikoina enemmän sairaslomalla kuin töissä. Olen freelancer, joten kestää aina aikansa löytää työprojekteja, ja sitten kun niitä on, pitäisi pystyä tekemään ne. Olen nyt tehnyt yhtä hommaa viikon ja koko viikonlopunkin, kun teen aika hitaasti ja tarvitsen taukoja. Tänään tuntuu, että apua, en jaksa. Toivon että huomenna taas jaksan. Saan palkkion vain tehdystä työstä enkä sairastelusta. Työni on kyllä mielekästä ja kiinnostavaa, mutta se myös vaatii paljon keskittymistä. Kaipa pitäisi koettaa olla sisukkaampi. Kun saan projektin valmiiksi, niin ajattelin pitää muutaman päivän vapaata. Se tuntuu hyvältä ajatukselta. Taidan tehdä jotain oikein mukavaa ja hemmotella itseäni.
saku5 kirjoitti 29.4.2013 10:46
Jappe90 kirjoitti 16.4.2013 18:56
Miten jaksatte käydä töissä kun teillä on ahdistusta/masennusta tms? Onko jotain mikä helpottaa? Miten jaksatte skarpata vai jaksatteko? Itse kaipaisin kipeästi vinkkejä tähän asiaan miten selvitä työstä tässä olotilassa mikä minulla on (ahdistunut, pelokas, jännittynyt masentunut).
En jaksakkaan ajatella töissä käymistä. 😠
En kertakaikkiaan ole nyt työkuntoinen. Psykiatri määräsi pitkälläe sairaslomalle.
Mahdollisesti minusta ei enää olekkaan ollenkaan työelämään.😑❓
saku5 kirjoitti 29.4.2013 16:45
saku5 kirjoitti 29.4.2013 10:46
Jappe90 kirjoitti 16.4.2013 18:56
Miten jaksatte käydä töissä kun teillä on ahdistusta/masennusta tms? Onko jotain mikä helpottaa? Miten jaksatte skarpata vai jaksatteko? Itse kaipaisin kipeästi vinkkejä tähän asiaan miten selvitä työstä tässä olotilassa mikä minulla on (ahdistunut, pelokas, jännittynyt masentunut).
En jaksakkaan ajatella töissä käymistä. 😠
En kertakaikkiaan ole nyt työkuntoinen. Psykiatri määräsi pitkälläe sairaslomalle.
Mahdollisesti minusta ei enää olekkaan ollenkaan työelämään.😑❓
Kun ei pysty töihin niin ei pysty. (on niin monta kertaa koettu)
Ei se paljon naurata, mutta minkääs teet. Vakituinen työpaikkakin on
mutta kun ei pysty töihin niin ei pysty. 😞
Olen kiitollinen siitä, että jaksoin tänään tehdä mun työt. Toivon, että jaksan taas huomenna, ja taas ensi viikolla, ja sitten taas... Itsetunto saa kovia kolauksia, kun välillä ei pysty pitkään aikaan tekemään töitä. Minäkin haluaisin olla tärkeä ja tarpeellinen, niin kuin varmaan me kaikki.
Sairastan ahdistusta / masennusta, ja niihin minulla ollut jo pitkään lääkitys. Pätkätöissä olen pässyt / joutunut ikäni olemaan, nyt työttömänä jo kohta 2 v.
Töissä ahdisti, kun ei ollut muuta "varmuutta" kuin että pätkätyötä ei enää tulla jatkamaan, ja kaiken kukkuraksi jouduin opsastamaan tilalleni tulevaa 2 kk tietäen, että hän vie sitten oman työni. Melkoinen kiire välillä ja tarkkaa työtä, tehtävä oli, vaikka tuntui, että ihan pellenähän mua tässä pidetään - tee työt ja opasta uusi tilallesi. Tosi hyvin teit työt, mutta jatkoa ei seuraa. Koko kahden vuoden ajan olen hakenut uutta, ja jopa aika monessa haastattelussa käynyt, mutta tässä sitä ollaan.
Eli nyt ahdistaa työ siinä mielessä, että sitä ei ole. Työskentelisin vaikka miten ilkeiden työkavereiden kanssa, jos vain siitä maksettaisiin palkkaa. Sen olen jo mielessäni hyväksynyt, että kaikki ihmiet ovat, vaikkapa nyt työkaverit työpaikalla, jossain määrin outoja, kaikilla vain ei ole mitään diagnoosia - tai ainakaan kaikkien tiedossa olevaa.
Jonkinlainen liikunta, sekä työn että työttömyyden aiheuttamaan pahaan oloon, on minun paras keinoni, vaikka se ei tee inhottavasta työstä mukavampaa eikä tuo töitä, jos niitä ei ole. Ja eräs asia, mikä vielä työttömänä on kestettävä, että mahdolliset tuttavat taas usein ovat töissä ja väsyneitä, eivätkä tietysti aikataulutkaan sitten kohtaa. Joskus tuntuu, että MINULLA on enmmän töiä, kuin työssä olevilla, koska todella panostan työnhakuun: paikkojen etsimiseen ja hakemusten laatimiseen, eikä minulla siis tavallaan ole koskaan kunnollista vapaa-aikaa, vaikka periaattessa muuta ei muka olekaan.
Eli melkeinpä sanoisin, että sekä töitä tehneenä että työttömänä olleena mielestäni se, että EI ole työtä, on sekä henkisesti että varsinkin taloudellisesti stressaavampaa kuin se, että on liikaa työtä paikassa, jossa ei välttämättä viihdy, ja työkavereita, joiden kanssa ei olisi terveellistä olla tekemisissä... Onkohan arvoissamme jotain vikaa, kun ihmisen arvo ja toimeentuolo on NIIN paljon kiinni siitä, onko töitä vai ei?
En olisi tunnollisena ihmisenä nuorempana kuvitellut pohtivani tällaista, olin aina ajatellut, että toki kaikkien pitää tehdä työtä ja elttää itsensä. Periaatteessa edelleenkin ajattelen niin, ja teen kaikkeni, että löytäisin töitä, mutta sitä yhtälöä, että ihmisen arvo = työ, jota hän tekee, ja paljonko hän saa siitä palkkaa, en kyllä enää ymmärrä.
Varsinkin, kun olentajunnut, että monet asiat voisi järjestää toisinkin, on vain päätetty, että kun teet tiettyä työtä tietyllä palkalla, olet tarpeellinen ja oikea ihminen.
Eläkkelle taas pitäisi olla niin "hullu" tai ehkä suhteita asioista päättäjiin, en tiedä, että sekään ei ole minulle vaihtoehto. Mutta mitä kun ei kelpaa sen enempää töihin kuin eläkkeellekään? Onko silloin tarkoituskaan olla olemassa, tai oikeutta siihen? Olenko ylijäämäihminen? Ja mitäs niille onkaan aikojen kuluessa tehty...Huh...😐😞🤕😑❓🤕
Kyllä minäkin alan tuntemaan itseni ylijäämäihmiseksi. Kun sairastelukierre alkoi (siinä vaiheessa elämää ei ollut vakituista työpaikkaa), jouduin pätkätyökierteeseen. Viimeiset 4 työsuhdetta ovat päättyneet kurjasti, joten tämä epäonnistuminen alkaa todella viemään itseluottamukseni. Yhden määräaikaisen liki vuoden mittaisen työsuhteen pystyin käymään töissä suht hyvin, mitä nyt oli sairauspoissaoloja tai olin puolikuntoisena töissä. Viihdyin töissä, minua jopa kehuttiin ja sain hyvän työtodistuksen. Mutta. Jatkamaan minua ei pyydetty, vaan paikan sai joku muu. Viimeisin työsuhde päättyi keskivaikeaan masennukseen. Töissäkäyminen alkoi heti alkuunsa tuntua tosi mahdottomalta. Huono työilmapiiri ja herkkänä ihmisenä aistin sen heti. Lisäksi sairauksieni vuoksi nukuin huonosti, lopulta jo ahdistuksen takiakin ja väsyneenä ei mikään onnistu. Tuli aamu, kun töihin ei vain enää pystynyt menemään.
Olin jonkun aikaa sairaslomalla. Nyt pitäisi taas etsiä uutta työpaikkaa. Alallani työpaikat vähentyneet ja tahti kiihtynyt, niin kuin varmaan monella muullakin. Lisäksi tulevat minun fyysiset rajoitteet. Ikäkin alkaa tulla vastaan. Apua olen yrittänyt etsiä, mutta tuloksetta. Nyt ahdistaa se, että ei ole töitä. Mutta ahdistaa ajatuksen tasolla se mahdollinen uusi työkin. Miten sitä enää jaksaa puolikuntoisena tätä nykyajan työelämän vauhtia? Epäonnistumiset nakertaa entisestään itsetuntoa. Tällä hetkellä tuntuu, että minä en osaa mitään hyvin. Mitä vastaan, jos kysytyään haastattelussa minun vahvuuksia?
Nuorempana tein töitä enkä tosiaan kuvitellut joutuvani tähän elämän tilanteeseen tässä iässä. Kun ei käy vakituiseen töissä, niin jotenkin ei vain ole "samalla tasolla" kuin töissä käyvät tuttavat. Kyllähän ihmisiä tosiaan paljon arvostetaan työn kautta.
Paljon pohdin, miten jaksaisin tämän ahdistuksen ja masennuksen kanssa käydä töissä. Niin, kun ensin olisi sitä työtä. Sekln ahdistaa. Päivä kerrallaan. Niin ei kasva ahdistus liian suureksi.
Hei!
Huomasin nyt vasta vastauksesi, mutta tunnut tosiaan olevan hyvin samantyyppisessä tilanteessa kuin minä, mikä sinänsä on kurjaa, senhän nyt siis tiedän kokemuksesta, mutta sinänsä hyvä, että joku kaltaiseni on kirjoitukseni huomannut.
Kun kävi nimittäin mielessä, että taisin valita "väärän" viestiketjun, niin siksi tuntui hyvältä, että olen saanut vastauksen.
Haluaisin jatkaa kokemusten jakamista edelleenkin, mutta nyt juuri en ehdi, olin juuri sulkemassa koko nettiä, mutta palailen tänne varmaan ihan lähiaikoina kertomaan lisää tunnoistani.
Jaksamista joka tapauksessa Sinullekin. Palailen tänne kyllä taas kirjoittelemaan, ja toivottavasti muutkin rohkaistuvat aiheesta puhumaan, kun valitettavasti tässä tilanteessa olevia tässä maassa ja tilantessa riittää...
Hankalaa tosiaan on, kun ei ole käytännössä oikein työkykyinen mutta ns. virallisesti täysin työkykyinen. Mietin, että kelpaanko enää muuhun kuin ns. työkokeiluihin. Vaikka niistäkin on tullut työnantajien kommentti, että koska sairauksieni vuoksi en kykene säännölliseen työhön (poissaoloja keskivertoa enemmän), niin eivät pidä minua sopivana työhöni vaikka muuten olisin sopiva. Kuitenkin minut katsotaan täysin työkykyiseksi (joitakin sairaslomapätkiä lukuunottamatta) Joitakin paikkoja olen onnistunut saamaan (tietysti pätkätöitä) Tunnollisena ihmisenä sitä on yrittänyt käydä lääkkeiden voimalla töissä. Pahimpina päivinä on tosin pitänyt jäädä kotiin. Sitten taas lääkärit valittavat, että käytän ihan liikaa särkylääkkeitä. No, totta kai käytän, että pystyisin käymään töissä. Kierre jatkuu... Ja sitten sen kamalan yrittämisen jälkeen taas tippuu tyhjän päälle. Ei ole töitä.
Juhlapuheista huolimatta ei nykyään oikein tämmöisellä terveyden puolesta puolikuntoisella ole arvoa työmarkkinoilla. Totuus on kyllä aika kylmä. Kaikilta odotetaan täyttä työpanosta, mikä se sitten nyt lieneekin?
Mukavaa, jos tästä saisi jotain keskustelua aikaiseksi. Näitä kun omassa päässään pyörittää, niin kyllähän välillä tuntuu, että seinät kaatuu päälle.