Tyhjän pään ongelma – dissosiaatiohäiriötäkö?

Tyhjän pään ongelma - dissosiaatiohäiriötäkö?

Käyttäjä Nannana aloittanut aikaan 28.04.2012 klo 19:48 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Nannana kirjoittanut 28.04.2012 klo 19:48

Minulla on yläasteikäisestä asti ollut ongelmana se, että minulla tuntuu olevan aina tyhjä pää, niin että ei ole seurassa mitään sanottavaa. Tyhjä pää minulla on yksin ollessanikin. Minusta saa varmasti helposti kuvan, että en ole kauhean fiksu, vaikka tutkimuksissa minut on todettu lahjakkaaksi. Minun on vaikea keskittyä siihen, mitä minulle puhutaan, sillä vetäydyn helposti siihen omaan aivojen nolla-tilaan. Eräs lääkäri puhui dissosiaatio-häiriöstä. Onko muilla dissosiaatiohäiriöisillä samanlaisia ongelmia? Olisi myös kiva tietää, että voisiko tähän auttaa jokin… Terapiassa kävin 2 ja puoli vuotta ja siitä oli jotakin hyötyä. Tällöin tosin minulla epäiltiin ADD:tä. Nyt tuntuu, että se diagnoosi on saattanut olla väärä. Nyt terapiakin on loppunut ja vaikea kausi taas meneillään. Mietin välillä tuleeko elämästäni yhtään mitään. Tämä tyhjän pään ongelma vaikeuttaa työntekoakin, en kykene tekemään oikein hommia, missä pitäisi itse ajatella. Rutiinihommat onnistuu ookoosti. Ja silloin kun on huono kausi meneillään, tuntuu, etten kykene tekemään minkäänlaisia hommia. Ajatukset vain pyörii sen ympärillä, että mikä minussa on vikana. Ja ihmisten kanssa on vaikea olla, kun tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa/ ei ole omaa persoonaa. Olisi kiva kuulla, onko jollakin muulla samansuuntaisia ongelmia… Ja oletteko saaneet jostakin apua?