Tyhjä, tarkoitukseton ja katkera elämä

Tyhjä, tarkoitukseton ja katkera elämä

Käyttäjä madmike aloittanut aikaan 11.02.2014 klo 21:52 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä madmike kirjoittanut 11.02.2014 klo 21:52

Olen vuonna 72 syntynyt mies. Oli ihan pakko tulla tänne avautumaan kun niin ahdistaa ja tunnen olevani niin syvässä kuopassa että sieltä en koskaan enää pääse kiipeämään ylös. Jos vaikka jollain olisi hyviä neuvoja tai ideoita.

Minun alamäkeni alkoi koulussa noin 15-vuotiaana. Ulkonäköni on hieman poikkeava ja tämä ensin alkoi kasata paineita minulle, lapset ovat tunnetusti hirvittävän julmia toisilleen. Sain kuulla ivaa joka ikinen päivä. Tilanne paheni siinä määrin että jätin koulun kesken 8.luokalla.

Koulun jälkeen menin yhteen työpaikkaan johon pääsin minimipalkalla. Olin siellä noin 7 kuukautta ja työni takia jouduin kulkemaan paljon linja-autolla. Tunsin että minua tuijotettiin ja minulle naurettiin, vaikka niin ei olisikaan ollut niin siltä ainakin minusta aina tuntui. Olin niin ahdistunut että aloin entistä enemmän vältellä ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita.

Lopulta jäin töistä pois ja asuin vanhempieni kanssa useita vuosia tekemättä yhtään mitään. Minuun iski niin suuri saamattomuus, tunsin olevani arvoton ja epänormaali, häpesin itseäni enkä mennyt muiden ihmisten joukkoon.

2000-luvun alkupuolella menin juttelemaan psykiatrin kanssa ja tuon seurauksena ennen pitkää pääsin (tai sanoisinko jouduin) työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2003.

20 vuotta olen ollut kotona ja entistä suuremman saamattomuuden vallassa. Minut on vallannut aivan järjetön katkeruus ja pettymys koko elämää kohtaan. Katselen Facebookista tuttuja, jokaisella on koulutus, työpaikka, naisystävä tai vaimo. Minulla ei
ole ollut edes koskaan oikeaa tyttöystävää, vähiin ovat nämä asiat jääneet satunnaisia pikku juttuja lukuunottamatta.

Joka päivä suorastaan vellon itsesäälissä vaikka tiedän ettei pitäisi, eikä se mitään auta. Ajattelen kaikkia niitä vuosia jotka minulta ovat menneet ohi ja joita en koskaan saa takaisin. Ajattelen sitä miten normaalit ihmiset käyvät koulunsa loppuun, menevät opiskelemaan jotain lisää, löytävät itselleen elämänkumppanin ja nauttivat elämästään.

Minulla ei ole mitään. Olen ollut kotona yli 20 vuotta ja olen yhtä pahassa umpikujassa kuin ennenkin. En pysty harrastamaan mitään kun ei ole rahaa, en voi esim. matkustaa mihinkään ja mennä edes näkemään ja kokemaan jotain. Asun pienessä pitäjässä jossa ei mahdollisuuksia muutenkaan kovin paljon ole. Olen täydellisesti ansassa ilman toivoa mistään muusta koskaan.

Minä saan 730 euroa kuukaudessa josta jää asumismenojen yms. jälkeen noin satanen. Kaikki maksaa, edes rahan puolesta en voi lähteä mitään tekemään mihinkään, harrastamaan, kokemaan. Kukaan nainen ei huoli miestä joka on ruma ja kaiken lisäksi sosiaalitukien varassa hädin tuskin elävä luuseri.

Vielä katkerammaksi asian tekee että olen kuulemma melkoisen älykäs, siis ulkopuolisen arvion mukaan. Kaiken maailman typerykset jotka olivat minunkin luokallani koulussa ovat menestyneet elämässään hyvin, heillä on kaikki se mitä minulla ei ole. He ovat päässeet kokemaan kaikkea mitä minä en. Heille on kaikki pikku asiat täysin mitään sanomattomia, kun taas minä joudun hermoilemaan jokaisesta pienestäkin jutusta ja siitä kuinka hölmöksi taas teen itseni jossain ihmisten ilmoilla.

En tiedä onko tälläisessä pienessä pitäjässä jotain sosiaalivirkailijaa tms. jolle voisi mennä juttelemaan. Olisiko jotenkin mahdollista vielä yrittää jotain. Pelkään vaan kovasti että jos yritän jotain ja kokeilen tehdä työtä, ne ottavat senkin vähän pois (eläkkeen) kun ajattelevat että eihän se sitä näemmä tarvitse. Sitten olen tilanteessa jossa joudun tappelemaan saadakseni sen takaisin, mutta toisaalta en voi mennä
töihin jos siitä ei kokeilun puolesta mitään tullut.

Jos joku täällä on ollut samantapaisessa tilanteessa ja jotenkin kuin ihmeen kaupalla onnistunut pääsemään vielä jaloilleen, kuulisin todella mielelläni mitä teit, mistä aloitit ja miten tuon ihmeen sait aikaiseksi.

Mitä enemmän vuosia kuluu, katkeruus kasvaa. Se on kuin möykky rinnassa joka saa jokaisen päivän tuntumaan pahalta. Aina kun tapaan jonkun vanhan tuttavan ja kuulen kuinka hienosti hänen asiansa ovat ja kuinka hyväpalkkaisessa hommassa hän on, tekisi mieli oksentaa. Tunnen että elämä on ollut todella epäreilua ja alkaa tuntua onko mitään mieltä edes yrittää mitään kun ei se varmaan koskaan tästä paremmaksi muutu.

Käyttäjä Kippari-Olga kirjoittanut 16.02.2014 klo 10:24

Kirjoituksesi kosketti minua, vaikka tilanteeni on monella tapaa erilainen kuin sinulla. Voin kuitenkin hyvin tunnistaa surullisen olon, joka herää kun näkee esimerkiksi netissä saman ikäpolven tuttujen ihmisten saavutuksia, joihin ei itse ole syystä tai toisesta päässyt. Silloin tuntee olevansa epäonnistunut, ikään kuin oma elämä olisi elämätön ja turha. Katkeruus valtaa helposti mielen ja saa vaipumaan epätoivoon sekä kääntymään sisäänpäin.

Omasta mielestäni on tärkeää suunnata ajatuksensa johonkin mistä pitää ja minkä voi ja jaksaa tehdä. Näin pääsee ainakin hetkeksi kiertämästä noidankehää. Sitä kautta voi myös vähitellen löytyä jokin uusi langanpää mihin tarttua.

Sinä kirjoitat minusta hyvin, oletko ajatellut kirjoittaa enemmänkin, esimerkiksi blogia. Itselläni ei ole blogia mutta olen kuullut, että blogin kautta saa uusia ystäviä ja voi ansaita jonkin verran rahaakin, kun blogista tulee suosittu. Tai voisitko jopa ajatella kirjoittavasi kirjan kokemuksistasi.

Toisena minulle tuli ajatus, että oletko katsellut paikkakunnallasi työväenopistojen ja kansalaisopistojen tarjontaa. Niissä löytyy monipuolisesti kursseja hyvin edullisesti ja eläkkeellä oleva saa hintaan vielä alennusta. Kurssilta voisi saada elämään sisältöä, uusia ystäviä ja ehkä alun johonkin uuteen.

Toivon elämääsi hyviä asioita🙂🌻

Käyttäjä KosmosGirl kirjoittanut 16.02.2014 klo 19:42

Olen saman ikäinen kuin sinä. Tarinani on kuin sinun, mutta silti päinvastainen. Lopputulos ihan sama.

Olin koulukiusattu, seisoin yläasteen välitunnit käytännössä yksin. Olin se friikki, outo. Sairastuin samaan aikaa kahvikuppineuroosiin, varmaan silkasta pelosta. Taistelin läpi peruskoulun, lukioon en uskaltanut lähteä. Väitin etten halunut sitä, vaikka älliä olisi riittänyt. En vaan jaksanut enää sitä pelkäämistä samojen naamojen seassa.

No, jollain ihmeen kaupalla reipastuin ja lähdin kouluun, valmistuin sieltä työttömäksi -92. Välissä opiskelin lisää, tein töitä pätkissä, olin työtön ja kun muuta ei ollut, opiskelin taas ja valmistuin taas työttömäksi. Tein töitä taas pätkissä. Olin jo yli 30. Yritin vuosia saada kiinni jostain, mutta aina jouduin palaamaan seisomaan sinne välitunnille yksin, työttömäksi.

Nyt olen hoidossa ja lääkitys aloitettu. Omaa perhettä ei ole, omaa asuntoa en saa varmasti koskaan. Ei ole varaa lähteä mihinkään rientoihin sen viimeisen eläväisen kaverin kanssa. Tuntuu, ettei vaan jaksa enää yrittää. Niinpä olen vähän huono antamaan neuvoja tuohon tilanteeseen.

Mutta jos jostain on aloitettava, voisi työkkärin ammatinvalintapsykolgi olla yksi vaihtoehto. Loppu onkin kemiaa 😟

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 21.02.2014 klo 08:19

Madmike,

Mitä nyt kuuluupi? Ajattelin vähän herätellä tätä ketjua vaihteeksi. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Oletko vielä kirppiksille päässyt kiertelemään? Minä kävin viimeksi eilen.

Käyttäjä madmike kirjoittanut 21.02.2014 klo 22:09

Hei taas,

Tuossa paikallisella kirppiksellä kävin mutta se on aika pieni ja siellä ei paljon katsomista tai ihmisiä ole. Pitäisi jossain vaiheessa mennä kaupunkiin vähän kiertelemään, jos vaan saisi joltain kyydin. Jotain hieman isompaakin jos sattuisi löytämään halvalla niin ei sitä oikein voi bussilla raahata. Ajankulua se toki olisi
vaikka ei mitään ostaisi, voisi hieman tuulettua ja tavata ihmisiä.

Olen aika paljon miettinyt asioitani ja niistä tulee kahdenlaisia tuntemuksia. Välillä olen yhtä masentunut kuin ennenkin ja tuntuu ettei mistään enää mitään tule. Toisaalta myös eräät keskustelut joita olen käynyt, sekä muutama muu asia ovat auttaneet oivaltamaan että asiat voisivat olla paljon huonomminkin, todella monella
ihmisellä on.

Vaikka elämäni ei niin ruusuista olekaan ollut, niin kuitenkin on maailmassa valtava määrä ihmisiä joilla on asiat todella surkeasti. Vakavia synnynnäisiä sairauksia, eläminen totaalisessa kurjuudessa tai maassa jossa ei edes uskalla suutaan avata, ei puhdasta vettä, ei edes murto osaa siitäkään rahasta jolla minä elelen ja niin edelleen. Olen kovasti yrittänyt viime päivinä löytää elämästä jotain positiivista ja jokaisesta
pikku asiasta jotain mistä voisi olla tyytyväinen. Välillä kun se vanha katkeruus nostaa päätään, yritän miettiä mitä edellä mainitsin, eli asiat voisivat olla paljon huonommin ja hieman alkaa hävettää koko ajan valittaa omaa "surkeuttani".

"Niin kauan kuin on elämää on toivoa", tuota olen yrittänyt itselleni vakuutella. Jos pidän silmäni auki ja kyttään kaikkea mahdollista, niin ehkäpä kuitenkin vielä keksin jotain ovelaa ja sopivaa joka toisi elämään vähän sisältöä ja parhaassa tapauksessa muutaman ekstra euron. Ei sitä koskaan tiedä....

Huomenna on uusi päivä, saa nähdä iskeekö joku kuningas idea vai meneekö päivä hieman löysemmissä merkeissä.

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 22.02.2014 klo 11:06

Hei Madmike,

Kiva, kun kirjoitit. Vaikutat nyt siltä, että olet askeleen tai pari edistynyt. Kuulostat tasapainoisemmalle. Tosi hienoa, että olet miettinyt asioita noin. Minä yritän ajatella ja tsempata itseäni aika paljon samalla tavalla. Onneksi meillä on sentään aivot päässä ja kykyä ajatella pintaa syvemmälle, vaikka joskus viisaus ja ajattelukyky tuntuu olevan taakka. totuus on kuitenkin, että monesta tiukasta tilanteesta on selvitty juuri aivojen avulla, kun on kykyä ajatella asiat niin hyväksi, kuin ne voivat olla.

Tottakait tulee niitä päiviä, kun mikään tsemppaus ei onnistu ja vaipuu täydelliseen synkkyyteen, mutta sekin kait kuuluu asiaan ja ei ole vaarallista jos siihen synkkyyteen ei jää päiväkausia jumittamaan.

Kiva, että olet tarttunut siihen kirppisjuttuun. Minulle se on ainakin hyvä harrastus. saa lähtemään liikkeelle ja tavaroita on mielenkiintoista katsella ja etsiä vaikka jotain kivaa vanhempaa esinettä jne. Saattaa olla samalla kivoja ja samanhenkisiä ihmisiä siellä joiden kanssa voi jutella. Jossain paikoissa voi edullisesti juoda vaikka kahvit jne. Sitten kun menee sieltä kotiin niin on kiva tutkia löytämiään esineitä ja sisustaa niillä vaikka kämppää. Jos on itsellä kertynyt turhaa tavaraa niin voi joskus laittaa myyntipöydän itse ja sekin on mielenkiintoinen harrastus. Tiedän, että moni jopa syrjäytynyt ihminen on kirppis ja tavaraharrastuksen kautta saanut elämäänsä raiteilleen, löytänyt uusia ystäviä/tuttavia ja saanut uutta tekemistä elämäänsä. Pieni asia, mutta voi muuttaa elämää.

Minä viimeksi eilen kävin isolla kirppiksellä ja löysinkin jotain, ihan muutaman euron esineitä ja juttelin samanhenkisten ihmisten kanssa. Oli mukavaa.

Kaikkea Hyvää Sinulle ja Viikonloppuja🙂🌻

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 01.03.2014 klo 12:24

Madmike, miten nyt hurisee🙂🌻

Käyttäjä korppi83 kirjoittanut 01.03.2014 klo 13:38

Olen itse vasta liittynyt tänne ja kirjoittelen enemmän tuolla parisuhde osiossa. Huomasin tuolla, että kirjoitit peruskoulun jääneen kesken. Ajattelin vain vinkata, että Otavan opisto järjestää peruskoulu opintoja netissä, samoin voit suorittaa lukion oppimäärän. Mihinkään ei tarvitse lähteä jos ei halua. Itsellä ei ole siis muuta kytkyä paikkaan, kuin kokemus lukion suorittamisesta.

Tsemppiä elämään!

Käyttäjä Silentdespair kirjoittanut 04.03.2014 klo 21:23

Moi MadMike!

Luin juttusi ja ajattelin tulla moikkaamaan 🙂

Vaikka oletkin katkera yms. muista, että ne on vaan tunteita ja et ole katkera ihminen. Sinussa on varmasti muutakin. Ei hyvät puolet katoa huonojen alle. Jokaisessa on jotain hyvääkin. Ainakin olet osannut tulla tänne kertomaan mikä vaivaa...sekin on jo hyvä juttu!

Tsemppiä! Toiv. löytäisit itsellesi mieluisan harrastuksen tai muun mielenkiinnon. Oletko harkinnut esim. lemmikkieläintä (jos olet yksinäinen?) Kansalaisopiston kursseja tms. missä ei ole merkitystä opiskelijan lähtötasolla, koulutuksilla yms.? Mitä yleensä tykkäät tehdä? Musaa? Jotain askartelua/puutöitä/rakentelua? Taidetta? Liikunta? Oletko auttavainen? Osaatko kuunnella hyvin muita? Missä olet hyvä? Voisitko jotenkin hyödyntää osaamistasi. Jokainen on spesiaali jossain...!

🙂👍

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 15.03.2014 klo 11:58

Madmike🙂

Oletkohan vielä linjoilla vai kadonnut kokonaan täältä?

Olisi kiva kuulla ajatuksiasi.

🙂👍🙂👍

Käyttäjä madmike kirjoittanut 16.03.2014 klo 22:39

Hei taas.

Kyllä täällä vielä linjoilla ollaan, en ole viime aikoina ollut paljon tietokoneen ääressä. Olen yrittänyt kääntää elämän suuntaa nyt ensi alkuun niin että yritän tehdä mahdollisimman paljon kaikkea muuta. Jossain vaiheessa tuli sellainen mieleen että taitaa olla melkoisen epäterveellistäkin se mitä ennen tein, eli istuin aamukahvista alkaen koneen äärellä siihen saakka kun menin illalla nukkumaan. Melkoinen elämän muutos on kyllä tämä ollut viime aikoina, siihen on niin tottunut. Se kone ja internet yrittävät väkisin vetää puoleensa koko ajan, vaatii jo hieman itsekuria ettei anna sille
niin paljon periksi, mitä nyt tekee pakolliset laskujen maksut, uutisten lukemiset yms.

Jaa... aloin miettiä tuota Silentdespairin kommenttia että missä olisin hyvä. Minun ongelmani taitaa olla se että olen kiinnostunut monista asioista ja varmaan on karttunut 30 vuoden kirjojen lukemisen jälkeen jotain päähänkin, mutta.... se että tietää monesta asiasta vähän ei auta jos pitäisi tietää yhdestä asiasta paljon. Tarkoitan että ei yleistiedosta koskaan haittaa ole mutta en ole missään yhdessä asiassa niin
pätevä että se auttaisi pääsemään varsinaisesti eteenpäin ja saamaan siitä ammattia tms.

Suurimpia kiinnostuksen kohteitani on aina ollut historia. Historiassa on se ongelma tietysti tuo edellämainittu, sitä voi lukea omaksi ilokseen mutta siitä olisi minun tilanteessani melkein mahdoton saada mitään työtä, ainoastaan jotain millä saa aikaa kulumaan ja viihdytettyä itseään.

Tutustuin tuossa noin puoli vuotta sitten lähimmän kansalaisopiston tarjontaan, en oikein löytänyt sieltä mitään mikä kiinnostaisi niin paljon. Pitänee tutkia tarkemmin sitäkin vielä.

Lemmikkieläimet... Olen aina pitänyt eläimistä, erityisesti kissoista ja koirista mutta toki muistakin. Jokaisella kävelyretkellänikin yleensä pysähdyn useita kertoja ihastelemaan tikkoja, oravia tai muita eläimiä ja niiden puuhia. Niiden
seuraaminen saa hyvälle mielelle. En kuitenkaan halua ottaa lemmikkiä itselleni, minulla oli joskus koira. Koira tuli vanhaksi ja sairaaksi, siitä luopuminen oli jotain sellaista jota en halua enää toiste kokea. Vieläkin vuosia myöhemmin ei mene päivääkään etten ajattelisi ystävääni. Tämä voi tuntua jonkun mielestä hieman
hupsulta mutta niin se vaan on että kyllä siitä lemmikistä niin tärkeä vuosien mittaan tulee, melkein kuin kuka tahansa perheenjäsen kuolisi. Siitä on myös ainainen huoli, niin kuin lapsista. Voin olla hieman itsekäs tässä asiassa mutta en kaipaa tällä hetkellä elämääni sen kaltaisia velvoitteita.

Tutustuin tuohon korppi83 mainitsemaan Otava opistoon. Olisihan siinä toki ideaa nyt ensin suorittaa esim. se puuttuva peruskoulun päättötodistus. Vaikka sillä ei mitään tekisi (jos ei mitään minulle aukene), olisi siinä ainakin muutamaksi kuukaudeksi tekemistä ja jotain tavoitetta. Pitänee harkita asiaa ja kysellä tarkemmin.

Tsemppiä kaikille, ja kiitos vastauksista. 🙂