Tyhjä, tarkoitukseton ja katkera elämä

Tyhjä, tarkoitukseton ja katkera elämä

Käyttäjä madmike aloittanut aikaan 11.02.2014 klo 21:52 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä madmike kirjoittanut 11.02.2014 klo 21:52

Olen vuonna 72 syntynyt mies. Oli ihan pakko tulla tänne avautumaan kun niin ahdistaa ja tunnen olevani niin syvässä kuopassa että sieltä en koskaan enää pääse kiipeämään ylös. Jos vaikka jollain olisi hyviä neuvoja tai ideoita.

Minun alamäkeni alkoi koulussa noin 15-vuotiaana. Ulkonäköni on hieman poikkeava ja tämä ensin alkoi kasata paineita minulle, lapset ovat tunnetusti hirvittävän julmia toisilleen. Sain kuulla ivaa joka ikinen päivä. Tilanne paheni siinä määrin että jätin koulun kesken 8.luokalla.

Koulun jälkeen menin yhteen työpaikkaan johon pääsin minimipalkalla. Olin siellä noin 7 kuukautta ja työni takia jouduin kulkemaan paljon linja-autolla. Tunsin että minua tuijotettiin ja minulle naurettiin, vaikka niin ei olisikaan ollut niin siltä ainakin minusta aina tuntui. Olin niin ahdistunut että aloin entistä enemmän vältellä ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita.

Lopulta jäin töistä pois ja asuin vanhempieni kanssa useita vuosia tekemättä yhtään mitään. Minuun iski niin suuri saamattomuus, tunsin olevani arvoton ja epänormaali, häpesin itseäni enkä mennyt muiden ihmisten joukkoon.

2000-luvun alkupuolella menin juttelemaan psykiatrin kanssa ja tuon seurauksena ennen pitkää pääsin (tai sanoisinko jouduin) työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2003.

20 vuotta olen ollut kotona ja entistä suuremman saamattomuuden vallassa. Minut on vallannut aivan järjetön katkeruus ja pettymys koko elämää kohtaan. Katselen Facebookista tuttuja, jokaisella on koulutus, työpaikka, naisystävä tai vaimo. Minulla ei
ole ollut edes koskaan oikeaa tyttöystävää, vähiin ovat nämä asiat jääneet satunnaisia pikku juttuja lukuunottamatta.

Joka päivä suorastaan vellon itsesäälissä vaikka tiedän ettei pitäisi, eikä se mitään auta. Ajattelen kaikkia niitä vuosia jotka minulta ovat menneet ohi ja joita en koskaan saa takaisin. Ajattelen sitä miten normaalit ihmiset käyvät koulunsa loppuun, menevät opiskelemaan jotain lisää, löytävät itselleen elämänkumppanin ja nauttivat elämästään.

Minulla ei ole mitään. Olen ollut kotona yli 20 vuotta ja olen yhtä pahassa umpikujassa kuin ennenkin. En pysty harrastamaan mitään kun ei ole rahaa, en voi esim. matkustaa mihinkään ja mennä edes näkemään ja kokemaan jotain. Asun pienessä pitäjässä jossa ei mahdollisuuksia muutenkaan kovin paljon ole. Olen täydellisesti ansassa ilman toivoa mistään muusta koskaan.

Minä saan 730 euroa kuukaudessa josta jää asumismenojen yms. jälkeen noin satanen. Kaikki maksaa, edes rahan puolesta en voi lähteä mitään tekemään mihinkään, harrastamaan, kokemaan. Kukaan nainen ei huoli miestä joka on ruma ja kaiken lisäksi sosiaalitukien varassa hädin tuskin elävä luuseri.

Vielä katkerammaksi asian tekee että olen kuulemma melkoisen älykäs, siis ulkopuolisen arvion mukaan. Kaiken maailman typerykset jotka olivat minunkin luokallani koulussa ovat menestyneet elämässään hyvin, heillä on kaikki se mitä minulla ei ole. He ovat päässeet kokemaan kaikkea mitä minä en. Heille on kaikki pikku asiat täysin mitään sanomattomia, kun taas minä joudun hermoilemaan jokaisesta pienestäkin jutusta ja siitä kuinka hölmöksi taas teen itseni jossain ihmisten ilmoilla.

En tiedä onko tälläisessä pienessä pitäjässä jotain sosiaalivirkailijaa tms. jolle voisi mennä juttelemaan. Olisiko jotenkin mahdollista vielä yrittää jotain. Pelkään vaan kovasti että jos yritän jotain ja kokeilen tehdä työtä, ne ottavat senkin vähän pois (eläkkeen) kun ajattelevat että eihän se sitä näemmä tarvitse. Sitten olen tilanteessa jossa joudun tappelemaan saadakseni sen takaisin, mutta toisaalta en voi mennä
töihin jos siitä ei kokeilun puolesta mitään tullut.

Jos joku täällä on ollut samantapaisessa tilanteessa ja jotenkin kuin ihmeen kaupalla onnistunut pääsemään vielä jaloilleen, kuulisin todella mielelläni mitä teit, mistä aloitit ja miten tuon ihmeen sait aikaiseksi.

Mitä enemmän vuosia kuluu, katkeruus kasvaa. Se on kuin möykky rinnassa joka saa jokaisen päivän tuntumaan pahalta. Aina kun tapaan jonkun vanhan tuttavan ja kuulen kuinka hienosti hänen asiansa ovat ja kuinka hyväpalkkaisessa hommassa hän on, tekisi mieli oksentaa. Tunnen että elämä on ollut todella epäreilua ja alkaa tuntua onko mitään mieltä edes yrittää mitään kun ei se varmaan koskaan tästä paremmaksi muutu.

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 12.02.2014 klo 12:21

Tervehdys MadMike,

Luin kirjoituksesi. Hyvin olit osannut jäsennellä elämääsi siihen. Kirjoittamasi kosketti kyllä. Tulen palaamaan kirjoitukseesi paremmalla hetkellä, mutta halusin sanoa, että luin ja toivon sinulle kaikkea hyvää🙂🌻

Ja Mike, tervetuloa tänne Tukinetiin! Monelle tämä on hyvä paikka kirjoitella ja keskustella samanmielisten kanssa. Kannattaa siis jatkaa kirjoittamista jos siltä tuntuu. Sekin voi aina olla alku jollekin.

Minun puolesta tervetuloa vierailemaan myös minun ketjuuni. "Susijengiin" mahtuu varmasti vielä lisääkin porukkaa.

Tsemppiä päivään!

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 13.02.2014 klo 11:26

madmike (hyvä nimimerkki sinulla, tulee mieleen joku kauhuelokuva)

Tilanteesi on tietysti hieman mutkikas, kuten useilla meillä täällä. Ei ole olemassa mitään yksittäistä ratkaisua ja ideoita voi olla. Hyviä ja vähemmän hyviä. Kukaan ei ole vielä vastannut sinulle, joten yritän jotain sanailla tähän. Älä loukkaannu vaikka en pysty mitään kovin kehittävää sinulle keksimään.

Olen sitä mieltä, että elää voi hyvin monella tavalla ja elämän tarkoitus ei aina tarvitse olla se työ, ura, perhe ja omakotitalo. Itsekään en ole elänyt sen mukaan vaan sen mukaan miltä minusta on milloinkin tuntunut. Olen kait ajelehtinut elämän virrassa omien ideoideni viemänä, jotenkin niin.

Eli ensinnäkin, tiedän, että se on vaikeaa mutta ei kannattaisi tuntea huonommuutta siitä, ettei elämä ole samanlailla kuin muilla. Tietysti se on vaikeaa jos haluaisi juuri niitä asioita, joita ei ole tällä hetkellä.

Olet ollut suhteellisen pitkään kotona. Ei voi odottaa kerralla mitään suurta muutosta. Voihan olla, että työelämään sinun ei kannata enää katsella. Mutta voit tehdä muutakin.. Jokin harrastus? Mikä sinua kiinnostaa? Onko mitään mihin uppoutua vai jaksatko ajatella sellaista nyt? Jaksatko ulkoilla?

Hyvä harrastus on kiertää vaikka kirppiksiä ja kierrätyskeskuksia jos ollenkaan pitää vanhoista tavaroista tms. Siellä tapaa myös samanhenkisiä ihmisiä usein ja saa jutella.

Mietitään päivä vaikka näin: Aamulla heräät, käyt pesulla, syöt jotain aamiaista ja lähdet liikenteeseen (huonompi homma jos ei ole bussirahaa ja jos välimatkat on pitkät) mutta jos pystyt menemään jonnekin keskustaan, jossa kyseisiä kirppiksiä tms. niin sinne kiertelemään ja kenties kivoja löytöjä tekemään. voit alkaa aivan oma-aloitteisesti juttelemaan jonkun kivanoloisen ihmisen kanssa, vaikka niistä tavaroista. Seuraavalla kerralla hän on jo tuttu sinulle sitten. Kiertelet, käyt ehkä kaupassa ja menet kotiin, teet päivän aterian ja sen jälkeen sinulla on sitten "vapaa-aikaa", jolloin voit tehdä mitä haluat.

Kuulostaa ehkä idioottimaiselle, mutta jotenkinhan se aika on käytettävä.

Olisin kiinnostunut myös, että millä tavalla (jos saan kysyä) sinun ulkonäkö on poikkeava tai erikoinen? Onko jotain sairautta tai vammaa? Vai ovatko muut sanoneet sinulle niin? Mikä on isoin ongelma ulkonäössä? Mitä sille voisi tehdä?

yritä vastata minulle jotain takaisin jos jaksat niin mietitään eteenpäin🙂

Tsemppiä päivääsi!

Käyttäjä madmike kirjoittanut 13.02.2014 klo 13:37

Tiedän toki ettei elämän tarkoitus saisi olla työ, ura, perhe ja omakotitalo. Mutta en voi olla ajattelematta sitä. Aina kun tulee puheeksi joku jolla on kiva vaimo, hyväpalkkainen työ ja rahaa tehdä mitä huvittaa, tulee mieleen että tuo olisi voinut olla
minä. Väistämättä vetää mielen mustaksi ja ajattelen että minä en voi koskaan tehdä niitä samoja asioita, nauttia samoista jutuista ja olla kuten muut normaalit ihmiset. Olen aina jotenkin "ulkopuolella" ja jään kaikesta paitsi.

Kiinnostuksen kohteita minulla on paljon, mutta valitettavasti niistä on suurin osa sellaisia joita joko ei voi täällä lähistöllä harrastaa, tai jotka maksaisivat liikaa tai ovat muuten vaan "haihattelua". Olen aina ollut mielettömän kiinnostunut historiasta,
tietokoneista yms. Nautin myös luonnossa liikkumisesta ja pidän eläimistä. Pyrin käymään ulkona kävelyllä usein mutta se onkin sitten yleensä se päivän ainoa kohokohta.

Kirppiksillä voisi tosiaan alkaa kierrellä. Ajatuksena on ollut pitkään se että kun olisi jotain sellaista mihin voisi välillä mennä ja tehdä, mikä ei aina maksaisi jotain niin ettei joka reissulla menisi rahaa. Tuolla voisi ihan vaan käydä katselemassa ja
tutkailemassa kaikenlaista.

Ulkonäköjuttu ei sinäänsä ole vamma vaan ominaisuus. Kyllä sen hyvin huomaa, kyseessä kuitenkin lienee enimmäkseen se otanko siitä itse isoa ongelmaa vai en. Valitettavasti vaikka kuinka yrittäisin niin en pysty olemaan niin ettei se minua
haittaisi ja että en koko ajan miettisi kuinka paljon joku voi minua tuijottaa tai nauraa. En oikein voi sen paremmin sitä selittää tässä koska jos joku tuttu lukee tätä palstaa, en halua että kukaan heistä tunnistaa minua kirjoitukseni perusteella. Minulla ei
ole sellaisia ystäviä joiden kanssa voisi tälläisistä asioista jutella, heillä on asiat kaikilla hyvin eivätkä he ymmärrä tämänlaisia ongelmia. Heidän asenteensa on vain "sen kun menet töihin", ikään kuin se olisi ihan niin yksinkertaista.

Kiitos vastauksestasi ja tsempistä, tänään on ollut sentään vähän parempi fiilis ja sellainen olo että jospa tästä elämästä vielä jotain joskus tulisi.

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 13.02.2014 klo 17:29

Hei Mike🙂

Varmasti voi elämästäsi vielä tulla jotain. Minulla itselläni mielialat vaihtelee, koska minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. On huonoja päiviä tai sitten puoli päivää hyvä ja illalla romahtaa. Tosin on parempiakin päiviä ja silloin sitä aina oikein herää eloon ja miettii, että kyllä kaikki varmasti voi vielä muuttua paremmaksi.

Mielenkiintoista, että olet kiinnostunut mm.historiasta. Minäkin olen ja kaikesta vanhasta myös; vanhoista esineistä (joita haalin kirppiksiltä), vanhoista rakennuksista, autiotaloista. Myös monista historiallisista aiheista esim. toinen maailmansota, Titanic, Romanovit, Villi Länsi ym. Myös kirjallisuus ja vanhempi taide on mielenkiintoni kohdetta. Työkuntoisena työskentelinkin osin noiden aiheiden parissa. Se oli ihanaa. Nyt ne ovat hyviä muistoja.

Ymmärrän kyllä, että masentaa se mitä muilla on ja itsellä ei, juuri se ajatus, että minullakin voisi olla jne. Minulla on osittain samoja ajatuksia ollut siten, että olin suurimaan osan kouluaikaa koulukiusattu mitä typerimmistä syistä. Olin kaikkien silmätikkuna. Välillä kapinoin ja tein vaikka mitä tyhmää, välillä olin vain pelokas ja masentunut. Olen herkkä ihminen ollut aina. Kaikki luokallani oli muka "kovanaamoja" ja minä herkkä. En kait osannut olla niin itsekäs ja töykeä kuin he ja siksi minulle naurettiin ja pilkattiin jos käyttäydyin hyvin ja olin ystävällinen. Niin, olen minäkin usein ajatellut, että nyt näillä kiusaajilla on "normaali" elämä. Juurikin koulutus, työ, perhe jne.

Minä en koskaan mennyt "julkisiin" töihin. En pysty selittämään miksi. Minusta vain tuntui, ettei minusta ole mihinkään oikeaan työhön tai työpaikkaan. Varmasti en uskaltanut mennä minnekään, koska töihin meneminen olisi muistuttanut kouluun menemistä. Sen minkä olen tehnyt töitä olen toiminut sellaisella alalla, ettei tarvitse olla toisten kanssa tekemisissä jne. olen pitänyt itseäni aina tavallaan syrjäytyneenä ja alisuoriutujana, olen jo tottunut ajatukseen. Ennen sain tyydytystä luovista harrastuksistani. Nyt en jaksa niitä harrastaa muuta, kuin kerätä vanhoja tavaroita ja joskus lukea kirjoja ja runoja.

Minulla on puoliso. Muuta ei sitten olekaan. En usko, että koskaan menen töihin, eikä minusta koskaan tällä menolla tule äitiä. Olen jo tavallaan hyväksynyt sen, koska ikä alkaa tulla vastaan. Usein vain mietin, kuinka paljosta olen jäänyt paitsi. Ensinnäkin olen pelännyt elämää liikaa silloin kun olin nuori..ja nyt kun en enää pelkää elämää olen muuten vain "paskana", enkä pysty melkein mihinkään. Huoh..

Olen tässä pälpättänyt omiani, anteeksi vain. On hyvä, että saat itsesi ulos sisältä ja ulkoilemaan jne. Ja hyvä, ettei ajatukseni kirppiksistä ollut sinusta ihan naurettava. Vaikka joskus ihmisten ilmoilla oleminen vain masentaa..toisinaan taas tuntuu, että elämä on melkein normaalia, kun on liikkeellä. On niitäkin päiviä, kun en halua lähteä mihinkään tai ajattelen, että olisi sama vaikka häipyä olemasta..siis hyvin vaihtelevaa.

Onko sinulla mitään lääkitystä? Tai onko ollut? Minä suostuin viime syksynä kokeilemaan pientä anniosta masennuslääkettä, joka ehkä auttoi minut yli vaiheen, jolloin harkitsin pakonomaisesti itsemurhaa. Nyt olen jo lopettanut sen, koska en halua käyttää sitä pitkään. Minusta se lääke ei ratkaise mitään pitempiaikaisesti. Ei se asioitani muuta miksikään. Mieluummin olen vaikka masentunut luonnollisesti, kuin lääkittynä töppyrässä niin, etten "tajua" olla masentunut. Niin kauan, kuin pakkoajatukset itsarista pysyvät poissa en aio syödä lääkettä. Vieläkin tulee sellaisia hetkellisiä romahduksia, että ei tästä tule mitään ja tapan itseni jne. mutta ne menevät nopeasti ohitse..

Nyt olen pölissyt jo liikaa. Kannattaa jatkaa kirjoittamista tänne jos se tuntuu yhtään auttavan.

Halaus sinulle ja voimia🙂🌻

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 14.02.2014 klo 09:08

Oikein Hyvää Ystävänpäivää MadMike🙂🌻🙂🎂

Toivottavasti Sinulla on kiva päivä!

Käyttäjä madmike kirjoittanut 14.02.2014 klo 10:51

Lääkitystä minulla ei ole. Joskus tuli jotain kokeiltua tuossa kymmenen vuotta sitten mutta ei siitä oikein mitään apua ollut. Olen ehkä muutenkin hieman vainoharhainen lääkkeiden suhteen ja mieluummin yritän pärjäillä ilman. Huolestuttaa esim. se että jos jotkut psyyke- tms. lääkkeet muuttavat persoonallisuuttani tai käytöstäni. Haluan että pää on aina selvänä, samasta syystä en juurikaan käytä esim. alkoholia.

Hyvää ystävänpäivää myös sinulle 🙂🙂

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 14.02.2014 klo 15:25

Hei Mike,

Varmaan ihan viisasta olla käyttämättä lääkkeitä jos ei niitä ihan pakosti tarvi. Itse olen aina ollut hyvin "vainoharhainen" myös kaikkiin masennus ja psyykelääkkeisiin. Ajattelen, että niistä menee vielä enemmän pönttö sekaisin ja muita ikäviä sivuvaikutuksia, puhumattakaan pitkä-aikaiskäytöstä (vuosia). Ei ainakaan ollut minun juttuni, kun tässä hiljan kokeilin erästä masislääkettä pienellä annoksella. Alle kahdessa kuukaudessa lihoin n.16kg ja tulin entistä väsyneemmäksi ja oli pihallaoleva-olo. Nyt vierotan itseäni siitä ja enää menee vain pieni murunen. Uskon, että kestää vielä kauan, ennenkuin ko. lääke on poissa elimistöstäni. Minusta on järkevää olla sokeasti ottamatta vastaan lääkäreiden liukuhihnalta kirjoittamia mömmöjä. Nykyäänhän masennus on diagnoosi kaikkeen. Oli sitten masennus tai selkä tai vatsa kipeä niin aina vain masislääkkeitä. Hoh, hoijaa..

Jos olisin itse syönyt kaikki masis ja muut psyykelääkkeet, joita minulle on elämäni aikana kirjoitettu niin luulenpa, että elämä olisi vielä mielenkiintoisempaa, kuin se nyt on😀 Ei vainkaan, luulen, etten ehkä olisi enää edes hengissä tai aivoni olisivat tuhoutuneet täysin. En halua halveerata lääkkeitä, koska useille niistä on suurikin apu, mutta puhun vain omalta kohdaltani. Sen verran se masislääke auttoi, etten tehnyt itsemurhaa ja unohdin sen ajattelemisen 24/7. En tosin tiedä olisinko ilman lääkettä tullut kuitenkin samaan pisteeseen. Yhden bentson joudun joka aamu ottamaan (sekin v-tuttaa suunnattomasti) koska olen riippuvainen siitä (se miten ja miksi jäin bentsokoukkuun onkin sitten aika pitkä tarina..) mutta se yksi myrkky aamulla saa kyllä totisesti riittää. Muuten yritän hoitaa itseäni vhh-ruokavaliolla ja vitamiineilla, sekä rasvahapoilla ym. Niistä sentään on AINA jotain hyötyä. Itsekään en käytä alkoa, koska myös haluan (haluaisin) että pääni on selvänä koko ajan, vaikka sitten olisinkin masentunut, ahdistunut tai suorastaan paniikissa.

Vaikutat fiksulle miehelle. Toivoisin sydämestäni, että elämääsi tulisi jotain piristävää ja merkityksellistä🙂

Kirjoittelehan taas fiiliksiäsi. Minä ainakin luen mielenkiinnolla.

Käyttäjä repukka kirjoittanut 14.02.2014 klo 17:49

Katkeruus on myrkky, joa myrkyttää elämän. Sitä olen yrittänyt vältellä parhaani mukaan, mutta tämän masennuksen myötä välillä siihen sorrun. Minulla on kyllä elämässäni monia hyviä asioita, mutta silti olen välillä jotenkin katkera. Minä olen myös huomannut, että monet välttelevät katkeria ja negatiivisia ihmisiä. Ihmiset hakeutuvat yleensä positiivisten ja iloisten ihmisten seuraan ja pessimistit jäävät yksin. Tämä on siis vain minun huomioni enkä ollenkaan tiedä, pitääkö se edes paikkansa. Tulipa vain mieleen.

Sinullakin varmasti on elämässä asioita, jotka ovat hyvin. Ne pitää vain huomata ja kiinnittää niihin huomionsa. Silloin elämä ei tunnu niin raskaalta ja pettymykseltä.

Voisitko ajatella opiskelevasi historiaa, kun olet siitä kiinnostunut? Siitähän voisi tulla vaikka ammatti?

Minä ajattelen, että masennuksesta huolimatta kannattaa pyrkiä pois kotoa muiden ihmisten seuraan ja ängetä itsensä mukaan kaikenlaiseen. Muuten erakoituu ja kynnys lähteä pois kasvaa koko ajan. Helppoa se ei ole, mutta uskon, että se kannattaa. Tosin minulla on vähän tapana haalia liikaakin tekemistä ja sitten uuvun ja sen myötä masennus taas syvenee. Liika on liikaa missä tahansa.

Toivon, että voisit päästä tuosta katkeruudesta ja löytää elämääsi sellaisia asioita, joista nautit. 🙂🌻

Käyttäjä Deepdown kirjoittanut 14.02.2014 klo 19:34

Itsetunnon hajoaminen... ylivoimainen haaste... epätietoisuus... ei tarvittavaa tukea... ei kykyä taistella vastaan... syvenevä umpikuja... asenteiden/näkemysten/ymmärryksen jne tulehtuminen... luovuttaminen... turvan etsiminen (eristäytyminen/pakeneminen)...

Siinä se about normaali kivinen polku, mitä pitkin sua raahataan pidemmälle kun asiat menee päin sitä itseään. Ehkä jonain päivänä jokin kipinä saa sut lähtemään takaisin päin. Useimmiten se on "minä itse". Se vaatii syvällistä "keskustelua" itsensä kanssa, jotta alkaa löytyä tahtoa ja rohkeutta sekä tavoitteellisuutta.

Se on varmaa, että sinä pystyt siihen sillä vankka tahto voi olla voimakas asia.

Käyttäjä madmike kirjoittanut 14.02.2014 klo 21:50

Tuo katkeruus on sellainen asia josta minun on vaikea päästä yli.

Ajattelen päivittäin että elämässä on monta hyvää asiaa joista iloita, sitten jossain vaiheessa iskee se ajatus että taas meni yksi päivä asioiden muuttumatta. Tulen aina vanhemmaksi ja jokaisen päivän myötä menetän sekä mahdollisuuden muutokseen että yhden päivän nauttia niistä samoista asioista joita muut pitävät itsestään selvyytenä.

Siitä tulee ikään kuin kehä joka pyörii ympäri joka päivä. Tunne että on ansassa ilman ulospääsyä ja aika kuluu, aika jota ei koskaan saa takaisin. Pian huomaan että olen vanha pappa jolla on elämä elämättä, se yksi ja ainoa joka meillä on.

Se on kyllä totta että pienetkin asiat voivat kummasti piristää. Tänään kävin asioilla, hoidin muutamia pikku juttuja ja tapasin sattumalta yhden vanhan ystävän. Näinkin pieni asia sai kummasti paremmalle mielelle moneksi tunniksi. Jos istun vain kotona neljän seinän sisällä ja murehdin niin asiat toki tuntuvat vielä pahemmalta. Toisinaan on vaan sellainen päivä ettei jaksa kiinnostua mistään eikä tule mentyä ulos.

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 14.02.2014 klo 22:42

"Tunne, että on ansassa ilman ulospääsyä ja aika kuluu, eikä sitä saa takaisin.." Minun fiilis juuri tällä hetkellä on tuollainen. Kirjoitat hyvin. Toivottavasti jatkat kirjoittamista.

Minulla on usein myös niin, että vaikka aamusta ja iltapäivästä olen toiveikkaampi tai paremmalla mielellä niin iltaa myöten usein alkaa mieliala laskea ja sitä alkaa masentumaan, kun miettii juuri, että taas yksi päivä takana ja asiat ei ole oikeastaan muuttuneet mihinkään suuntaan. Se on turhauttava ja pelottavakin tunne.

Minä ainakin nyt iltaa kohden tulin tosi huonolle tuulelle ja aloin melkein vihaamaan kaikkea, itseänikin, miestäni, koko elämää. Joskus vain tuntuu, ettei jaksaisi enää päivääkään tällaista epäelämää, minä sentään muistan entisen ihanan elämäni, jota en enää saa takaisin ja nykyisyys on enimmäkseen syvältä..

Tiedän, että olen tunne-elämältä epävakaa ja näitä notkahduksia tulee ja menee..mutta ei se ole siltikään kivaa koskaan, kun alkaa tällä lailla synkistyä.

Itse vielä inhoan kaikenlaista tekopyhyyttä ja hymistelyä tyyliin: "kyllä huomenna on paremmin". Voi olla, että on tai sitten ei. Sittenhän sen näkee.

Hyvää Yötä!

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 15.02.2014 klo 08:41

Huomenta Madmike🙂🌻

Mitäs meinaat tänään hommailla? Minulla ainakin huushollin siivous ensin, kun on lauantai ja sitten katson mitä muuta tekee mieli tehdä.

Ehkä vähän paremmalla tuulella, kuin illalla/yöllä, mutta ei sitä koskaan tiedä mihin suuntaan se vinksahtaa.

Täytyy vain ottaa päivä vastaan niin kuin se tulee. Tietysti voi itsekin aina yrittää tehdä siitä hyvä, mutta aina ei vain jaksa.

tsemppiä sinulle🙂

Käyttäjä madmike kirjoittanut 15.02.2014 klo 16:42

Itse tein niin että päätin lykätä imuroinnin huomiseksi, mikä tahansa tekosyy kelpaa että saan sitä hommaa hieman siirrettyä...

Vedin sellaisen parin tunnin metsälenkin, oli miellyttävää kävellä kun oli ihan hiljaista joka puolella. Ainoastaan pari tikkaa touhusi jotain. Raitista ilmaa ja hienot maisemat.

Samalla tuli mieleen kun tänään on Lotto päivä, kaikki se mikä liittyy rahaan. Mielenkiintoista että minunkin tapauksessani raha on sellainen asia joka korjaisi monta ongelmaa. Aina sanotaan ettei raha tee onnelliseksi, mutta kyllä se ovet avaisi mukavasti.

Vaikka ei koskaan miljoonia voittaisikaan mutta kun saisi edes muutaman tonnin, silläkin voisi saada elämäänsä paljon uutta sisältöä. Voisi ostaa uusia vaatteita niin ei enää olisi pakko hävetä vanhoja ryysyjään, matkustella jonnekin - nähdä ja kokea uutta. Samalla voisi pitää terveydestään parempaa huolta, yritän toki syödä terveellisesti mutta se oikeasti terve ruokavalio runsaine vihanneksineen, pähkinöineen yms. on melkoisen kallista lystiä.

Heitin pari riviä lottoa sisään.... ei tuota usein viitsi pelata, onhan se todennäköisyys samaa luokkaa kuin joutuisi salaman iskemäksi kolmesti, mutta saa kai sitä joskus haaveilla 😀

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 15.02.2014 klo 20:32

Madmike,

Kiva kirjoitus sinulla. Metsäkävely..aahhh! Rakastan metsää ja kävelisin siellä vaikka kaiken päivää jos jaksaisin ja jos lähellä olisi kunnollisia metsiä. Penskana, kun asuimme maalla seikkailin usein metsissä koko päivän reppu selässä (oikea eräreppu) eväät, puukko, tulitikut matkassa. Olin muka joku Indiana Jones, hah! Mutta, pitkin elämääni olen metsissä samoillut. Olen sanonutkin, että metsä ja meri ovat luonnon parhaimmat paikat, sekä kaikki hienot kalliot ja muut vanhat kivet.

Muita ihanuuksia; vanhat kirkot, hautausmaat, viljapellot, autiotalot jne. Oletko sinä Mike koskaan käynyt tai oletko kiinnostunut autiotaloista? Siinä on kans mahtava harrastus bongata niitä, kuvata valokuvia niistä jne. Siis nykyäänhän on NIIN muotia tämä autiotalojen "bongaaminen". Heh, minä olen jo penskana (kuten moni muukin varmaan) seikkaillut niissä. Tosin en kyllä tiedä yhden ainoaa ihmistä live-elämästä, joka olisi vielä aikuisena niistä yhtä kiinnostunut, kuin penskana.

Tosiaan, imuroida voi vaikka sunnuntaina. Minä siivoan säännöllisesti ja niin, että yleensä pyrin pitämään lauantain siivouspäivänä, mutta viikolla teen välisiivouksen, en keskiviikkona kuten ennen vaan yleensä joko tiistai tai torstai. Mutta siivotahan voi milloin vain tai ei ikinä jos ei huvita🙂 Minua ei sinä aikana, kun asuin yksin (tosin vain alle puoli vuotta) huvittanut siivota muistaakseni kuin pari kertaa. No, minulla ei kyllä ollut edes paljon mitään siivousvälineitä ja olin henkisesti niin tolaltani, ettei siivoaminen tuntunut oikein tärkeältä.

Rahasta. Minä olen useamman kerran ketjussani pohtinut rahaa. Lähinnä sitä, että raha ei ole koskaan kiinnostanut minua jne. Mutta myönnän, että raha antaisi kyllä PALJON mahdollisuuksia esim. itsensä hoitamiseen ja harrastuksiin jne. Kyllä raha mahdollistaa tosi paljon asioita ja antaa jonkinlaista perusturvaa elämään. Raha ei suoranaisesti varmaan tuo onnea, mutta juurikin mahdollistaa asioita ja sitä kautta tulemaan jopa onnelliseksi edellyttäen, että muut asiat elämässä ovat kunnossa, kuten ihmissuhteet.

Kiva, kun kirjoitit ja tsemppiä sinulle!

Käyttäjä toipunut kirjoittanut 16.02.2014 klo 00:57

Ei masennuslääkkeitä pidä liikaa pelätä. Jos sinulla olisi diabetes, niin kieltäytyisitkö ottamasta insuliinia, koska "et halua sekoittaa itseäsi lääkkeillä". Kuntoutumiseen voi vaikuttaa monella tavalla: lääkkeillä, terapialla, urheilulla, ystävillä, itsehoidolla jne. Kannattaa käyttää kaikki keinot, että voi paremmin.
Itse olen toipunut kaksi kertaa masennuksesta. Viimeisen masennuksen jälkeen olen ollut 8 vuotta ok ja työelämässä. Itse käytin kaikki keinot parantumiseen, myös lääkkeet.
Toipunut