Olen ollut todella alamaissa parin kuukauden ajan ja ajattelin kokeilla tänne kirjoittamista. Pakko saada jotenkin ajatuksia purettua. Olen 25-vuotias nainen ja olen ollut on/off masentunut yläasteelta saakka. Mielialalääkkeitä olen syönyt viimeiset kymmenisen vuotta. Olen käynyt terapiassa nyt lähes kaksi vuotta, mutta masennus vie edelleen välillä mukanaan. Hyviä jaksoja on välillä, jolloin uskon olevani maailman kaunein, viehättävin ja miellyttävin olento päällä maan. Tavallaan itsetuntoni kohoaa epärealistinen korkealle. Kun tajuan jostain syystä realiteetit (vertaillen itseäni muihin), huomaan etten olekaan mitään. Olen ollut typerä edes kuvitellessani, että voisin olla jotain hienoa. Syytän itseäni typeryydestä ja näen itsestäni vain huonot puolet. Ei se mitään, vaikka välillä näenkin itseni huonona, mutta miksi täytyy kuvitella liikoja vain romahtaakseen rytinällä alas?
Kun noista haavekuvitelmista rysähtää alas, tajuaa, ettei ole koskaan osannut mitään kunnolla. Oikeastaan nuo kuvitelmat estävät opettelemasta mitään, koska pettymys on liian suuri, kun ei voikaan olla heti paras kaikessa. Itseinho on noina hetkinä valtava, enkä näe olemassaololleni mitään tarkoitusta.
En tiedä sainko ajatuksiani suollettua mitenkään järkevästi ulos, selitän usein asiat pääni sisällä ja osa jääkin sinne satimeen. Kiitos että luit tekstini.
Hei murmis.Pidätkö päiväkirjaa?voisitko sinne kirjoittaa ajatuksiasi.Minä kirjotin monta vuotta päiväkirjaa,mutta sielä on paljon sellaista jota en haluaisi muistaa.🌻🙂🌻
Olen käynyt myös vuosia terapiassa, kahdessa ryhmässä ja yksilöterapiassa. Masennuksen ja ahdistuksen kanssa koin arjessa samoin kuin sinä. Kaksi askelta eteen, yksi taakse. Muistan tuon kaunein tunteen, kuinka kevyt ja hyvä olo silloin oli. Sitten kun realiteetit osuivat silmään otin sen raskaasti. Ajattelin vakavasti myös että olenko maanis-depressiivinen kun näin heiluu. Selvitin asiaa psykiatrin käynnillä ja hän diagnosoi vain masennuksen ja ahdistuksen. Oikeastaan vain masentunut ihminen pohtiikaan ihan syvällisesti että mitä nämä tunteet ovat. Vai mitä?
Mielestäni vain tässä sairaudessa seuraa, pohtii ja näkee käytöstään niin selvästi. Muut mielenterveys sairaudet ovat niin narsismi-itsekeskeisiä ettei kyseenalaista itseään.
Musta tuntuu että kun ajatukset ovat niin urautuneet masentaviin asioihin, ja se määrää niin voimakkaasti tunne elämää, tarkoitan kun masennuksessa on kovin vaikea iloa tuntea. Että kun paranemis prosessi käy, niin siihen kuuluisikin nuo "kevyen mielen" päivät sieltä toisesta ääripäästä. Vaikka pudotus on raju 😉
Oikeastaan olin iloinen lukiessani kirjoitustasi, koska olen samaa käynyt läpi ja tuntui hyvältä syvällisesti lukea kokemuksestasi! Masennusta sairastavana tiedän että olemme yli-sympaatikkoja ja koemme nuo tunteiden muutokset oikein luissa asti.
Terapioiden ja lääkkeiden kanssa olen saanut suurimmat tunnemuutokset pois ja saan nauttia elämän/arjen tuomista tunneelämän muutoksista. Paskaahan sekin välillä on, mutta elämä on ajoittain vaikeaa mutta myös ilo todellista 😀 Voisitko ajatella että elät harjoittelu aikaa? On ihanaa että olet saavuttanut väyliä masennuksesta sinne ilonkin puolelle. Kovasti voimia tunneheittelyihin ja muista nauttia oikein rauhassa niistä hetkistä jolloin saat kokea kykeneväsi mihin vain. Se on masennuksen jälkeen uusi tunnetila, onnittelut siitä ☺️
ps. ompa kyllä vaikeaa yrittää kertoa tällaisesta kokemuksesta, toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitan.