Tuskahätäahdistuspaniikkiväsymys
Siinä mun tunteet tämän päivän osalta. Mä olen väsynyt, uupunut. Eilen kohtasin taas sen surun ja tuskan että mulla ei ole vanhempia, ei isää eikä äitiä.herää kysymys olinko jo lapsena niin ruma ja paha ja lahjaton ,että siksi sitten hylättinin ja jätettiin ? myöhemmin syyllistettiin ja syytettiin ”mitä elit elämäs tuolla tavalla” myöhemmin eli koko elämäni ajan minä tuhosin itseni elämäni ja itseäni. Päihteillä syömishäiriöillä itsemurhayrityksillä. Ei mitään normaalia tai tasapainoista tai vakaata. Ei mitään kykyä läheisiin ihmissuhteisiin. Mutta vanhemmat on vaan jotain sankareita. Isäni muutti pois ollessani 3v. Olisin mieluummin muuttanut isäni mukana äitini ollessa päihde3ongelmainen, äärimmäisen julma väkivaltainen ja arvaamaton. Mutta minut jätettiin äidille. Äidille en koskaan kelvannut,riittänyt. Edustin jotai nmikä hänen pitää alistaa ja tuhota. Äiti kohteli minua kuin vihollistaan. Olin 5v. Äidilläni ei ollut minkäänlaista kykyä mitoittaa omia tunnereaktioitaan kuten pettymyksen, vihan ,tai pelon tunteita vaan hän purki ne väkivaltana tai syyllistäen minuun. Äiti ei tuntunut ymmärtävän että 5v ei ymmärrä tai ole vastuussa siitä että sinä yksinhuoltjana ryyppäät ruokaan lainatut rahat ja sitten olemme taloudellisissa vaikeuksissa.
EI ole vanhempia. Ei ole ketään, jolle minä kuuluisin tai jonka oma minä olisin. Ei ole ketään jota kiinnostaisi selviänkö tästä päivästä elossa, tai onko minulla tulevaisuutta. Ei ole ketään kun hajoan ja putoan kuiluun. Mulla ei ole ketään. Ei yhtään ystävää, kaveria tai lähimmäistä. ei yhteytttä yhdenkään ihmisen kanssa. Olen köyhä sairas ja yksinäinen. elämä on taistelua. Välillä tuntuu että mitä mä nyt ressaan sitä että paino nous kakskyt kiloo. oonhän mä sentään elossa. no mitä järkeä on olla elossa, kun ei mikään voi muuttua, kun olen niin ruma ja lihava ja epäviehattävä. Pelottavakin kai. E tmun pitäis saada se paino nyt alas. mut viimeks kun paino oli alhaalla menin psykoosiin.se ei tuntunut kauheen kestävältä ratkaisulta plus kai ihmiset sitten suhtautui kuitenkin jotenkin suopeammin kuin nyt, kun olen reilusti ylipainoinen, outo ,erilainen erikoinen.
Pettymykset ihmissuhtieissa ja yksinäisyyden haavat on syviä. En tiedä jatkuuko se näin koko lopunelämääni vai tuleeko joku päivä pist emillon vaan annan mennä. Aina sanotaan että se helpottaa kun selviää pahimman yli. Mä olen ollut viimeiset 10 vuotta henkisesti kuollut. Ei helpottanut, ei muuttunut. Minusta ei tullut laihempaa eikä kauniimpaa eikä normaalimpaa. minusta ei tullut sellaista että joku voisi nähdä minut kunnioitettavana tai arvokkaana tai rakastettavana.
Aika koomista kun sitä nyt miettii. Joku toinen herää tähän päivään, menee töihin kouluun tai harrastuksiin ja pitää sitä itsestäänselvyytenä että hän on osa tätä porukkaa osa tätä ryhmää ja hänet hyväksytään siihen sen painoisena, sellaisella persoonalla ja sellaisilla vaatteila kuin hänellä on. Mä kuljen rikkinäisissä vaatteissa ja kerään pulloja elääkseni. Se on nöyryyttävää hävettävää ja ahdistavaa. Kai ne jo lähikaupassakin ihmettleee kun joka päivä oon siel 30c pullokuitin ja pastapussin kanssa. Kai ne arvaa. en jaksa säästää ja kerätä isompaa summaa kun se tuo jonkinlaisen turvallisuuden tunteen että jokaiselle päivälle on se yksi pussi pastaa josta teet aamiaisen, lounaan ja iltapalan.
no ainakaan paino ei pääse putoamaan kun ei mulla ole kuin pasta. Ja sit itseinho itseviha ja ahdistus ja häpeä kasvaa. Ja väsymys ja uupumus ja masennus syvenee. Mut kun ei rahallisina aikoina ole muuta ilonaihetta kuin herkut ja syöminen. Sitäpaitsi ne on ainoa pakokeino joka mulla on. Kun ei mun elämä toimi ja ota toimiakseen niin olkoot sitten .alan olla liian väsynyt yrittämään. En mä enää edes tiedä mitä m äyritän. kai mä haen jonkinlaista psyykkistä tasapainoa. Kai mä kuitenkin tarvitsen sosiaalisia suhteita ja kaipaan kavereita vaikka toivoisin että voisin tästä tarpeesta sanoutua irti kun ei se mun kohdalla tule koskaan täyttymään. En täytä sosiaalisia laatukriteereitä niin se johtaa aina yksinjäämiseen ja hylkäämiseen.
mulle erilaisuudesta ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin ongelmia ja vaikeuksia ja haittaa ja mielipahaa. Mulle se ei ole rikkaus vaan sairaus joka on tuhonnut ja tuhoaa koko elämäni ja erityisesti vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiini. 🤕
Niskatulehdus, tulehtunut avohaava jalanpohjassa, rahat jälleen kortilla siinä mielessä ewttä pitäisi päättää mihin ne investoin. Se on kai tervehtymisen ja toipumisen merkki, että olen havahtunut siihen haitalliseen kierteeseen missä olen kaikki nämä kuukaudet elänyt. Jonkinlaisessa mielikuvitus tia haavemaailmassa, jossa musta vaatteiden kautta tulee joku muu. Olen siihen herännyt ja havahtunut että nyt uusia vaatteita tärkeämp on ruokavalio, liikunta, lepo ja vitamiinit.Että sensijaan että tilaan kolmet uudet farkut niin osta sen Multitabs purkin ja yritän rahankäyttöä jaksottaa niin että jokapäivälle olisi edes jotain ruokarahaa.
mutta tsiaan tänään on fyysistä kremppaa. JAlkapohjaan on ilmestynyt avohaava ja se on nyt mielettämän kipeä ja tulehtunut. Huomenna laastaria yms. Niskat on jumissa,kipeät ja tulehtuneetkin kai. ei mulla mtn virallista niskatulehdusdiagnoosia ole, muta niskakipu yhdistettynä keinuttavaan huimaukseen ja niskan jäykkyteen viittaisivat siihen.
Oikeastaan nyt on tuntunut ihan hyvältä ettei ole tarvinnut laihduttaa, olla laihiksella tai minkään valtakunnan dieetillä vaan keskittyä syömään silloin kun on nälkä yms. Ja pitämään niitä herkkupäiviäkin. Ilmeisesti olen olllut niin vieraantunut todellisuudesta kaikki nämä kuukaudet että ei ole ollut mitään rwalistista käsitystä omista voimavaroista tai resursseista ja sitten kun ei ole yhtään ystävää tai yhtään läheistä ihmistä jota kiinnostaisi mun asiat tai hyvinvointi niin ei ole tullut myöskään mitään ns ulkopuolista väliintuloa. Sitä on aikalailla yksin asioidensa ja ongelmiensa kanssa ja joutuu sit arpomaan mikä on tervettä ja normaalia ja mikä ei ole.
Hyvä uutinen on se että tilanteeseen havahduttuani voin lähteä muuttamaan sitä omaa hyvinvointiani tukevammaksi. Voin huolehtia raha-asioista paremmin, ja lopettaa epäterveet mielikuvitusseikkaulut ja keskittyä elämään nykyhetkessä ja tekemään omasta elämästäni hyvää ja elämisenarvoista näillä nykyisillä resursseillani.
Että siihen nähden niska ja ja jalkakivut on aika pieniä. Tok ituo jalkapohjan haava tekee kävelyn paikoitellen hitaaksi ja kivuliaaksi ja kävely kuitenkin on välttämätöntä jotta pääsen kauppaan ja päivätoimintapaikkoihini. Mutta ehkä tästä selvitään.