Tuska seurustelun alussa, lapsuudenhyväksikäyttö.
Onko kenelläkään muulla tällaista? Kiinnostuin miehestä, joka tuntuu lähestulkoon täydelliseltä minulle. Jännitin aika paljon ensimmäisiä treffejä, eikä jännitys tuntunut kauheasti helpottavan seuraavillakaan kerroilla. Ruokahalu katosi lähes kokonaan, olo voimaton ja nuutunut, ei jaksa tehdä mitään, oksettaa. Toisen lähettämä tekstiviestikin voi saada rinnassa tuntuvan ahdistuksen pursitamaan niin, ettei voi muuta kuin itkeä jollekin kaverille ahdistusta ulos. Itku auttaa hetkeksi. Sitten pelko palaa. Tuntuu rinnassa kuumalta, välillä ahdistavalta ja välillä siedettävältä, kurkussa tuntuu iso möykky, olen myös hieman dissosisaation kourissa, tuntuu epätodelliselta, tunnen sisäistä vapinaa, jalat saattavat alkaa tärisemään pelkästä pelosta. Tuntuu, että tämä mies laukausee jotain todella ahdistavaa mun sisällä. Ja jos joku luulee, että tää mies ois jotenki ilkee tms et sen vuoksi tunnen näin niin se ei johdu siitä. Mies on ymmärtäväinen (olen kertonut joitain huonoimpia lapsuudenkokemuksia), herkkä ja mukava, tuntuu tykkäävän minusta vaikka olenkin ihan hajalla. Eilen kävin elokuvissa katsomassa elokuvan jossa oli paljon seksikohtauksia, jalat täristen siinä istuin ja rinnassa puristi ahdisti ja pelkäsin oksentavani. Puristin myös käsiäni ympärilleni, koska pakko/pelkoajatukseni alkoivat jyllätä, pelkäsin että teen niillä käsilläni vieressä istuvalle vieraalle naiselle jotain seksuaalista väkivaltaa (kopeloin tms). Tämä pelko on seurannut mua koko elämäni, liittyen toisiin ihmisiin. Elokuvan jälkeen oli pakko alkaa itkemään kaverille, joka onneksi on ymmärtäväinen ja yritti lohduttaa.
Toki mua voi ahdistaa tässä se, että ollaan aika tiiviisti nähty tuon uuden miehen kanssa, eikä mulla oo ollu tilaa tässä kuulostella omia tunteitani tarpeeksi ja muutenki tuntuu että se on vallannut mun yksinäisen elämän täysin, tunnen tukehtuvani. Sain sanottua tänään, että haluan edetä hitaammin, että ehdin käsitellä kaikkia ajatuksiani, tuntui ymmärtävän. Minulle on tosi vaikeeta puolustaa omia tunteita ja rajoja, pelkään että tulen hylätyksi. Koska miesten kanssa on lapsena käynyt juuri näin. En ole antanut miehelle seksiä tms (opettaja istuutti väkisellä syliinsä), josta on seurannut hylkääminen ja aikaisemman myönteisen huomion evääminen.
Olen aina jotenkin tuntenut, että mua on joko yritetty käyttää seksuaalisesti hyväksi tai käytetty. Ja tiedän, että elämä on sellaista, että jos on joku käsittelemätön ongelma, elämä tuo sen ongelman niin kauan eteen, että käsittelet sen. No, mä olen vuosikaudet etsinyt sitä oikeeta ja aina hylännyt miehet jonkun vian vuoksi tai sen vuoksi että ne on ihastuneet minuun liikaa ja tunnen syyllisyyttä kun en itse tunne mitään. No nyt ekaa kertaa 34-vuoden iässä mulla saattais tässä olla omakin lehmä ojassa ja olen ihan paniikissa. Enkä yhtään liioittele. Harrastimme jo kerran seksiä, ja mulle tuli ekaa kertaa semmonen olo, etten tiiä haluanko enää tehdä sitä. Mua pelottaa. En osaa jotenki yhdistää sitä, että tykkää jostakin ja että sen ihmisen kanssa tulisi harrastaa seksiä. Tunteeton seksi on ollut ihan hyvää ja olen siitä pitänyt. Jotenki tuntuu, et tunnenko mä olevani lapsi tuossa tilanteessa, että sen vuoksi olen peloissani? (kun mitään oikeata pelon aihetta ei ole) Minulla on muisto opettajan lähentely-yrityksestä koulussa keskellä kirkasta päivää, enkä jaksa uskoa, että se pelkästään aiheuttaa kaikki kauhukokemukseni, jotka tuntuvat aktivoituvan läheisessä suhteessa. Pelkään siis, että paljastuu, että isänikin on tehnyt mulle jotain, tai ainakin yrittänyt. Jos olen siitä kieltäytynyt niin se selittäisi isän julman suhtautumisen minuun, kun ei saanut tahtoaan läpi. Pelkäsin kutsua aina kavereita kotiin häpeän vuoksi. Häpesin isän yltiöpäistä kiinnostusta minun ystäviin. Semmosta ällöttävää mielistelyä. Miten 5-vuotias voi pelätä, että oma isä lähentelee omia kaveita? Eikai se voi normaalia olla? Äiti ei ole koskaan sanonut mitään tietävänsä tähän liittyen. Äitin sisko sen sijaan sanoi joskus äitilleni, että oli tullut meille kylään kesken ”epäilyttävältä” näyttävän tilanteen, jossa olin sängyllä isän kanssa ja isä oli puolipukeissa. En tiedä mitä tehdä, todella ahdistava tilanne. Olen varannut ajan mt-sairaanhoitajalle, toivottavasti kestän tän ahdistuksen kanssa, ilman että tarttee taas katkaista yksi suhde. 😯🗯️
Ei kyllä ole normaalia, että 5v tuollaisia joutuu ajattelemaan. Sen ikäisen ja paljonkin vanhemman lapsen ja koko lopun elämän ihmisellä pitäisi olla luottamus ja tuki läheisiinsä ja läheisissään.
Olet joutunut kokemaan sellaista, mitä ei olisi hyvä. Elämä ei kuitenkaan koskaan ole täydellistä, niin se vain on. Kysymys kuuluukin, miten siitä eteenpäin? jos kerran koet itse hyväksi siitä kaikesta puhua, niin se on varmasti hyvä juttu.
On olemassa tällainen nettisivusto, jossa voi saada sekä vertaistukea, että kelata omia kokemuksia vasten tuota hyväksikäyttöteemaa. Tiedätkö tämän?
Moi ja tässä toinen sivuvinkki:
http://www.suomendelfins.fi/
Sulla alkaa tulla toi asia käsittelyyn ja alat näköjään itse olla valmis käsittelemään sitä. Vastapuolella oleva mies voi olla hyvä auttaja, mutta kannattaa silti hakea ammattiapua tuohon asiaan, sillä suhteen sisällä sen käsittely voi olla tuhoisaa. Voi tietysti olla myös toisin, että suhteen sisällä saakin tukea siltä toiselta, mutta se menee helposti terapiasuhteeksi eikä ole enää normaali rakkaussuhde, jossa oltaisiin jollain tapaa tasaveroisia.
Hae apua, mielummin ennemmin kuin myöhemmin ja toivottavasti sellainen ajatus voisi auttaa, että sen tilanteen häpeän kokeminen on tullut sinulle tilanteessa, jossa se häpeä pitäisi olla sen tekijän tunne ja kokemus ja vastuu. Sinulle se häpeä ei kuulu.
Jos haluat tutustua lukemalla, on suomalaista häpeää käsitellyt P.Kettunen kirjassaan Suomalainen häpeä, kätketty ja vaiettu (muistaakseni), löytyy kirjastoista ja perustuu suomalaisten itse lähettämiin satoihin kirjeisiin.
Et ole yksin vaikean asian kanssa, sinulla on kohtalotovereita siskoja ja veljiä, joille on käynyt jotain samanlaista, ja jotka ovat selvinneet selviytyjinä ja voittajina elämässä eteenpäin. Delfiinit auttavat pulaan joutunutta kohtalotoveriaan ja sieltä saat myös anonyymiä puhelinapua vaikka aluksi sekä neuvoja miten lähteä eteenpäin. Suosittelen lämpimästi.🙂👍
Kiitos vastauksista. Päättyi tämä suhde, yllätys yllätys. Ei se toinen ollutkaan niin luotettava ja ihana kuin annoin itselleni ymmärtää. Oli deittaillut samalla jotain toista. Mutta ei tämä ahdisteluteema ole silti poistunut mun elämästä. Edelleen se muistuttaa itsestään, jos käyn ihan vain vaikka kaupassa ja näen lapsia pelkään että teen heille jotain, vaikken tee, enkä halua tehdä. Kauhistuttaa välillä nää ajatukset, vaikkei ne oo ku ajatuksia ja saan ahdistusta laantumaan kun tajuan sen, mutta ei ne silti kivalta tunnu. Miten niistä pääsee eroon?
hakemalla ammattiapua ja käsittelemällä ne tietoisesti pala kerrallaan avun turvin. Se on sun elämäsi parhain satsaus. Varmaan toi sun kumppaniehdokas vaistosi että kaikki ei välttämättä ole ihan kohillaan, siis että sulla on jotain voimakasta prosessia päällä ja ehkä siksi peruutti tai valitsi toisin. En tiedä, arvailen vaan.
Sun kannattaa joka tapauksessa etsiytyä avun piiriin että pääset tasapainoon itsesi ja menneisyytesi kanssa, josta kannat tod näk jonkinlaista häpeää, ja ihan turhaan, koska se häpeä olisi niiden hyväksikäyttäjien tai häiritsijöiden kannettava eikä sun. Siksi kannattaa surffata esim noilla edellä esitetyilläsivustoilla ihan anonyymisti aluksi.
Sitten kun saat käsiteltyä asioita tietoisella tasolla ja tunteiden tasolla, ja pääset niiden kanssa sinuiksi, on parisuhdekin helpompaa eikä tule sellasia pommeja, joita mun eksälleni tuli, kun oltiin ekaa kertaa silleen sänkyhommissa. Hän putosi omien sanojensa mukaan "monttuun", enkä tajunnut pitkään aikaan mistä oli kyse. Se asia osin aiheutti meidän eron. Hän ei ollu valmis käsittelemään asiaa, vaik ehdotin.
Mut sulla on kaikki mahollisuudet, koskaan ei oo liian myöhäistä alkaa työstää omaa kipeää traumaansa. Ja meillä kaikilla omamme, tervetuloa rikkonaisten kerhoon. Voimia toivotan ja uskallusta sulle. 🙂👍