Turta kohta koko ihminen
Nyt alkaa oikeasti paha olla ihmisen.
Mieheni työskentelee toisella paikkakunnalla.
Nähdään vkl, mutta viikot on sitten oman pään pitämistä pinnalla.
Minulla ei ole ketään ystäviä täällä ei ole autoa eikä mitään mahdollisuutta päästä mihinkään, että olen vain 4:n seinän sisällä viikosta toiseen (pää alkaa hajota).
Mies ei koe tarpeellisena pitää yhteyttä viikolla soittamalla eikä viestittelemällä.
Hänelle ei voi sanoa, että olen todella yksin ja haluaisin kuulla päivittäin edes hänen äänen. Ei voi sanoa tuota eikä mitään muutakaan, kun se on sitten kiukuttelua ja v***uilua.
Sen varjolla hän aloittaa maanantaina mököttämisen joka jatkuu perjantaihin, kun hän tulee töistä pois.
Viikonloppuna hän piilottaa puhelimeni välillä lähtee tietokone jne. että yhteyttä ulkomaailmaan ei varmasti ole.
Itse hän ei kestä olla päivääkään puhumatta kenellekään ulkopuoliselle.
Olen sanonut, että vaihtoehdot alkaa olla vähissä, kun en vain jaksa aina olla yksin.
Hän vastaa siihen, että sitten hän tappaa itsensä.
Mitä ihmettä tässä voi enää tehdä?
Tiedän tunteesi.
Minä olen myös hyvin yksinäinen vaikka asun kaupungissa ja autokin on käytössä mutta olen tavattoman yksinäinen. Ei ole miestä ja epäilen että koskaan tulee enää olemaankaan, mutta olisi niin mukavaa kun olisi ystäviä joitten kanssa harrastaa tai viettää aikaa muutenkin, nyt ei ole kuin kaksi mutta hekin seurustelevat eikä aikaa niillä mulle.
Yksinäisyys on tavattoman ahdistavaa ja kipeää, sillä tuntuu kuin olisi koko maailmassa yksin ja täysin turha ja tarpeeton. Voimahali sinulle🌻🙂🌻
Hei Muistovain ja Murehtija
Meitä yksinäisiä riittää. Minullakaan ei ole yhtään ystävää. Tuntuu välillä tosi raskaalta.
Olisi kiva kun olisi joku jonka kanssa jutella. Käydä kävelemässä ja touhuta kaikenlaista
Minäkään en omista autoa joten kulkeminen hankalaa. Aika menee yksin kotosalla..
Joskus tuntuu että hermot menee yksin miettiessä. Olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä.
Joka toinen viikko töissä. Työkaverit eivät ole tulleet kovin läheisiksi. En ole heidän
kanssaan tekemisissä työajan ulkopuolella.
Hei Muistovain. kuulostaapa kamalalta tilanteelta. Miten olet antanut miehen tehdä itsellesi noin, että puhelimen ja tietokoneen ottaa pois?
Eihän aikuiselle noin tehdä, sen ymmärrän jos on kyseessä teini, joka majoittuu neljän seinän sisälle eikä suostu muuhun kuin tietsikan ja puhelimen kans pelaamaan?
Ihmettelen miten aikuselta ihmiseltä voi ottaa puhelimen pois?
ja jos joku uhkaa tapolla niin sehän on poliisi-asia, niin että mene ihmeessä kriiskeskukseen tms. ja kerro tilanteesi siellä.
ja lähde lenkille ja ulos, on ihan turha odottaa neljän seinän sisällä, että sieltä kukaan tulis hakemaan, varsinkaan jos ei tunne lähellä ketään. Hommaa koira ja taluta sitä niin kohta on porukkaa juttelemassa ja saat puhua ihmisten kanssa. Se on ihan itsestä kiinni onko yksin vai kaksin. Ei kukaan ala jutella jos näyttää "vihaista" tai murjottaa tai muutoin on torjuva. harjoittele vaikka peilin ääressä ilmeitä, millä katsot ihmisiä. Kummasti ihmiset tulee lähelle jos hymyilee ja puhuu jotain. kokeile! Et menetä mitään jos kokeilet.
Ei kuulosta reilulta, että puhelimesi piilotetaan tuolla tavoin. Itselleni tuli ihan kylmät väreet kuvailustasi, koska olen itse juuri eronnut kontrolloivasta (ja väkivaltaisesta) miehestä. En siis tietenkään voi teidän tilannetta kokonaisuudessaan tietää, mutta tuollainen ei kuulosta normaalilta eikä oikeutetulta. Ei sinun tarvitse moista käytöstä sietää!
Ja mitä tulee edellisen kirjoittajan kuvaukseen, ettei kukaan tule sisältä hakemaan, on valitettavasti totta. Itse olen melko hyvä tutustumaan ihmisiin ja teen paljon aloitteita, mutta ne tulevat luonnostaan. Tiedän kuitenkin kertomusten kautta, ettei samanlainen sosiaalisuus ole kaikille luontevaa vaan voi tuntua jopa aivan mahdottomalta. Ymmärrän myös, ettei ole helppo jutustella tuntemattomien kanssa, jos on paha olla ja kokee epävarmuutta oman yksinäisyytensä vuoksi, mahdollisesti miettii, että mikä itsessä on vialla, kun ei ole kavereita. Itselläni suuri ongelma tutustumisessa on, etten oikeastaan käy hirveästi missään muualla kuin koiran kanssa lenkillä ja kaupassa. Small talkia tulee kuitenkin harrastettua paljonkin ja ennestään on paljon kavereita, tosin eri puolilla Suomea. Koira on aika hyvä veruke jutella ihmisille ja toimii kumminkin päin! Mulle tulee ihmiset helposti juttelemaan koiran kautta ja itse juttelen helposti ihmisten kanssa, jotka näyttävät olevan kiinnostuneita koirastani (meillä on koulutus kesken, joten saatan kysäistä toisinaan ihmisiltä, että saako koira tulla moikkaamaan, jotta pääsisi peloistaan). Lisäksi koirapuistossa juttelee helposti muille ja lenkilläkin muiden koirien omistajien kanssa saattaa alkaa rupattelemaan, kunhan ensin on esitetty kysymykset: 'uros vai narttu, onko leikattu, minkä ikänen, onko kiltti?' 😉
Ymmärrän kuitenkin vaikeuden tutustua ihmisiin, jos ei sinällään ole sellaista turvallista veruketta, kuten koira. Me suomalaiset ollaan vähän sellaista kansaa, ettei tule rupateltua ohikulkijoiden kanssa muuten vaan. Tosin itse olen tehnyt sitäkin ja jostain syystä mulle tulee ihmiset usein juttelemaan ilman koiraakin verukkeena.
Itselleni tuli mieleen, että onko paikkakunnallasi jonkinlaisia itseäsi kiinnostavia ryhmiä tai kursseja, joihin voisit osallistua? Onko päivätoimintakeskuksia tai seurakunnan toimintaa? Avointa olohuonetta tai vaikka koirakahvilaa? Oikeastaan jo se, että käy jossain välillä, missä on muita ja mahdollisuus jutella muiden kanssa, on eteenpäin. Rohkeasti vain ulkomaailmaan, jos vointi sallii sen. Myös netissä voi kokea yksinäisyyden lievittyvän ja itse olen monia kavereita nettifoorumeiden kautta saanut!
Tsemppiä sulle valtavasti 🙂🌻