tunteet

tunteet

Käyttäjä huawei aloittanut aikaan 19.09.2018 klo 21:37 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä huawei kirjoittanut 19.09.2018 klo 21:37

Minä olen pitkään mitätöinyt omia tunteitani . se johtuu siitä että minua ei ole lapsena kuunneltu tarpeeksi. Pikkusisko sai kaiken huomion. Nyt aikuisena olen joutunut sitten käsittelemään paljon ikäviä tunteita menneisyydestä. Olen ollut huono puhumaan tunteistani kun koin ettei niillä ole väliä. Muut ovat tärkeämpiä. nyt sanon ettei kukaan ole minua tärkeämpi. Olen yhtä tärkeä kuin muutkin.aion opetella puhumaan rohkeammin omista tunteista. Siinä mulle nyt uusi elämä. 🤕

Käyttäjä Annabell kirjoittanut 23.09.2018 klo 22:17

Kuulostaa hyvältä suunnalta, Huawei.
Tärkeätä kuunnella omia tunteita.
Ja pikkuhiljaa rakentaa luottamusta itseensä, että voi luottaa itseensä ja tunteisiinsa.
Ettei ole ilkeä ja mitätöivä tunteilleen. Että jos on vaikka tunne, että tarvii päästä pois, niin kuuntelee sitä tunnetta ja ottaa sen tosissaan. Että nyt mun oisi hyvä päästä pois tästä tilanteesta. Vaikka toisaalta, cbt:ssä olisi sitten se ajatus, että vaikka pelottaa ja on tunne että tarvii päästä pois tilanteesta, vaikka sosiaalisesta tilasta joka jännittää, niin silti koittaa vaan olla siinä tilanteessa.
Tässä kohtaa alan aina miettiä että miten voi löytää tässä balanssin. Että kuuntelee ja uskoo ja ottaa tosissaan, muttei välttämättä todesta omia tunteitaan. Koska kropassa on paljon ikiaikaisia pelkoreaktioita jotka on oikeita tunteita, muttei välttämättä silti meitä palvelevia tunteita.
Siinä vaiheessa mietin, että miten tiedän luottaa tunteisiin ja ajatuksiini. Koska niitä tulee ja menee. Että onko ne oikeita ja todesta otettavia tunteita, vai tunteita joiden voisi paremmin vain antaa mennä ohitse.
Mutta se kuulostaa hyvältä suunnalta että kuuntelet tunteita. Ja että lempeä itselleen.

Käyttäjä huawei kirjoittanut 24.09.2018 klo 20:45

Kyllä. Kun myöntää omat heikkoudet niin eipä tarvi sit koittaa vääntää ja selitellä asioita muuksi. Eipä nuo muutkaan ihmiset ole kuin ihmisiä. Eikä se asioiden selittelykåän mitään vaikuta. Minä menen viikonloppuna veljeni häihin ja se on hieno juttu se. Olen vaimon kanssa ystävystyneet. Jopa niin että hän tahtoi minua ohjelmanumeroiden kertojaksi. ( tietysti suostuin sillä lailla että joku hänen ystävistään tulisi toiseksi) hän ymmärsi että yksin en siihen pysty ja kaikki muut ovat minua tsempanneet. Jännitän kylläkin. Joskus olen kouluesitelmän pitänyt. Se pelotti. Selvisin silti. Täytyy tosiaan myöntää pelkonsa ja jännityksensä niin selviää mistä vaan. Elämä on oppimista varten.

Käyttäjä Annabell kirjoittanut 26.09.2018 klo 11:46

Hieno juttu todella. Tuo mitä kirjoitat on tosi viisasta, että myöntää pelkonsa eikä peittele itseään. Ihmisiä ne muutkin ovat. Elämä on oppimista. Siinä on niin paljon viisautta. Ja kuitenkin kuinka pitkän kehittymisen tarvii kokea, että siihen pääsee, että kokee olonsa perus turvalliseksi ja toimii niin. Kuulostaa, että sulla on paljon muutoksia tapahtunut ja hyviä asioita nyt tapahtuu. Se kuulostaa tosi hyvältä.
Kaikkea parasta veljellesi ja vaimolleen, miten mukava että olette ystävystyneet hänen kanssaan. Onnellisuutta tiellesi.

Käyttäjä huawei kirjoittanut 01.10.2018 klo 20:38

Annabell kirjoitti 26.9.2018 11:46

Hieno juttu todella. Tuo mitä kirjoitat on tosi viisasta, että myöntää pelkonsa eikä peittele itseään. Ihmisiä ne muutkin ovat. Elämä on oppimista. Siinä on niin paljon viisautta. Ja kuitenkin kuinka pitkän kehittymisen tarvii kokea, että siihen pääsee, että kokee olonsa perus turvalliseksi ja toimii niin. Kuulostaa, että sulla on paljon muutoksia tapahtunut ja hyviä asioita nyt tapahtuu. Se kuulostaa tosi hyvältä.
Kaikkea parasta veljellesi ja vaimolleen, miten mukava että olette ystävystyneet hänen kanssaan. Onnellisuutta tiellesi.

No niin. Laitan tänne vähän ajatuksiani. Häät menivät hienosti. Sain suuni auki ihan mukavasti . jännitti mutta hyvin hallitsin tilani. Olen kiitollinen . no kaaso käyttäytyi monen mielestä liian itseään korostavasti. Raskas oli olla hänen lähellään. No. Mennyttä. Ei kaikista tarvitse tykätä. Pääasia että tulee toimeen tietyn ajan. Vanhapiika .ei lapsiakaan. No on ollut menoa...tänään alkoi sitten uusi jakso elämässäni. Työharjoittelu alkoi. Kyllä se niin on että jotkut ihmiset ovat niin mukavia .empaattisia ja toiset taas ahdistavia. Ongelmaisia jne. Olen voinut ihan mukavasti. Kurjia tunteita ollut eron vuoksi. Mutta olen päättänyt porskuttaa eteenpäin. 😳