Tunnen itseni yksinäiseksi
Olen iloinen, ulospäinsuuntautunut, rempseä ja mukava ihminen. Minulla on teini-lapset. Olen kasvattanut lapseni yksin. Erosta tulee 10 vuotta.
Olen työelämässä. Minulla on kavereita ja ystäviä. Mikä siis on huonosti?
Ystävillä ja kavereilla on perheet joiden kanssa viettävät aikaa ja harrastavat.
Teinit menevät omia polkuja.
Mä vietän kotona vapaa ajat yksin. Yritän aloittaa harrastusta, jota käyn kokeilemassa kerran kaksi. Sitten en enää jaksa, vaikka olisi mukavaa. Tarvitsisin siihen ystävän kenen kanssa touhuta.
Olen etsinyt miestä, käynyt treffeillä. Mutta huonoa en huoli ja toivoisin että tulisi ihastuksen tunteita. En väkisin suhdetta halua tehdä. Ja olen huomannut ettei miehet nää vaivaa naisen eteen. Jos ei käy kahvi silloin kun mies ehdottaa, niin toisen kerran ei enää ehdota.
Miehet tykkää seurastani. Mutta vain ystävänä. Kun löytävät naisen, niin jään.
En ole lihava, en laiha. Mutta hiukan varauksellinen, koska en luota.
Haluaisin matkustaa ja harrastaa. Mutta yksin masennun. Ja en pysty tekemään mitään.
En usko että olen tämän asian kanssa yksin. Mutta vastaan ei ole tullut samanlaista.
On sinkkuja jotka tykkää olla yksin. Eivätkä halua seuraa vaikka lenkille.