En ole masentunut tai mitään sellaista. Olo on tyhjä , ei mikään olo joka alkoi silloin kun lääkkeet lopetin. Ja varsinkaan mihinkään masennuslääkkeisiin en koskaan enään suostu koskemaan. Jos on näin pahat damaget saatu lääkkeillä aikaiseksi voi pahimmillaan mennä loppullisesti aivot pilalle...

Oletko kokeillut mielikuvitusleikkiä; Mitä tekisin jos vain voisin?

Siitä mitä voisin voi olla pitkä matka siihen mitä mielikuvitus voisi loihtia minun voivan tehdä, mutta näin saan aina aikasiksi tunteita jotka minultakin muuten puuttuvat, ja joita kaipaan.

En sen tähden että haluaisin suhteeseen vastakkaisen sukupuolen tai oman sukupuoleni edustajan kanssa, vaan siksi että eläminen on antoisampaa kuin on tunteita joita ei hallitse aivan täydellisesti. Näitä tunteita voin käyttää vaikka harrastus mahdollisuuksiini.

Kuinka sinä muuten jaksat, kun sinulla ei ole noitakaan tunteita, joita saisit aikasiksi ihan helposti mielikuvituksesi avulla?

Hei Essienni,

Minä en valitettavasti ole asiantuntija tässä asiassa eikä mulla ole sinulle antaa varmoja vastauksia. En ole lääkäri, psykiatri enkä tunne näitä lääkkeitäkään ihan täysin. Mutta voin kertoa oman tarinani, jos se antaa sulle yhtään mitään apuja?

Lähtökohtaisesti, mä uskon sua kun sä sanot mitä sanot. Mutta haluan muistuttaa, että asioilla on monenlaisia puolia ja kaikki olemme myös yksilöllisiä. Vaikea tavallaan myös siksi ottaa kantaa, koska et tekstissä aluksi kerro koko tarinaasi. Miksi olet ylipäänsä syönyt lääkkeitä, kuinka monta vuotta, mihin vaivaan, mitä MUUTA kuin lääkkeet tehtiin tuolle vaivalle, millainen elämäntilanteesi on muuten. En tiedä, minkä ikäinen olet. Kaikki vaikuttavat.

Minä olen sairastanut masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä vuosia. Lopulta hakeuduin apuun. Minulle suositeltiin lääkkeitä (niinkuin aina), joista kieltäydyin vuosia. Hoidin psyykkisiä ongelmiani hyvällä kognitiivisella terapialla, joka alkoi tuottaa tulosta kolmen vuoden jälkeen. Vasta silloin aloin ekaa kertaa elämässäni tuntemaan omia tunteitani. Terapian myötä. Kun aloin syntymään psyykkisesti.

Tuossa vaiheessa, pyysin saada tueksi pienen lääkityksen rauhoittamaan sitä minun tunteiden ylösalas sahaamista. Nimittäin mun hight meni todella ylös ja lowt meni todella alas. Tarkoitus oli nimenomaan "katkaista" niiltä reaktioilta se äärimmäisin piikki sieltä pois, jotta mun olisi helpompi jatkaa terapiaa. Tavoite oli käyttää lääkkeitä 2 vuotta.

No.. asiat eskaloitui elämäntilanteen takia ja nyt on 6 vuotta lääkkeitä taustalla. Haluan lopettaa ne. Juuri vähensinkin annostusta, mutta se on eri tarina.

Mä en halua sanoa, etteikö sun kokemuksesi ole totta. Mutta olen melko vakuuttunut, että jonkunlainen tunne-elämä sulla vielä on olemassa. Joku tunne ja ajatushan sinut ajoi kirjoittamaan esim tuon tekstin? Turhautuminen? Ärtyneisyys? Viha? Toivo?

En myöskään jaa yleisiä neuvoja siihen, miten kenenkään kuuluisi toimia psyykeen hoidossa enkä ole asiantuntija. Mutta suosittelen kokeilemaan lääkkeetöntä hoitoa ensisijaisesti.

Sen hyödyt olen kokenut mittavampana kuin lääkkeet. Lääkkeistä hyödyin n. puolen vuoden ajan, jonka jälkeen enää en.

Kyseenalaistan siis melko vahvasti lääkkeiden tarpeellisuutta pitkässä juoksussa.

Toivon sulle menestystä asian käsittelyyn. Uskon, että apuja ja muutosta löytyy!

.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: henk
• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: henk.koht

...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: henk.koht

Kärsin ahdistuneisuushäiriöstä ja myös paniikkihäiriöstä monta vuotta.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: henk.kohtainen