Tunneahmiminen, oksentelu ja paha olo.
Olen nyt viime aikoina alkanut oksentelemaan. En laskisi itseäni bulimikoksi, sillä oksenteluni ei ole säännöllistä – tunneahmin ja oksennan. Oksennan niin kauan että muuta kuin sappea ei enää tule, ja haluaisin siltikin oksentaa lisää; siitä huolimatta että tiedän etten voi oksentaa ajatuksiani ja tunteitani pois. 😯🗯️
Tiedän, että minun pitäisi kertoa asiasta lääkärilleni/sairaanhoitajalleni, mutta en pysty – enkä itse asiassa edes halua. Lääkäri oli ennen viimeistä käyntikertaani nuorten psykiatrisella puolella päättänyt kirjoittaa minulle sairaslomaa vuoden loppuun – ILMAN että edes keskusteli minun kanssani asiasta. Se sai luottamukseni ammattihenkilöstöönkin horjumaan ja (jollakin tavalla) pelkään, että alan jälleen kerran esittää käynneillä, että kaikki on kunnossa, vaikka niin ei todellakaan ole.
Ei toki koko ammattihenkilöstö ole samanlaista kuin tuo (jo entinen) lääkärini, mutta siitä huolimatta. Olin henkisesti ja fyysisesti valmistautunut siihen että viimeistään joulukuun alussa jatkan opiskelujani, mutta nyt kävikin niin – juuri tuon viimeisen käyntini jälkeen, että pääsen jatkamaan vasta tammikuun alussa jos silloinkaan.
Olen nyt ollut masentuneempi viimeiset pari viikkoa kuin aikoihin ja kun siihen päälle vielä lisätään suht isot riidat minun ja kihlattuni välillä, niin tuntuu etten oikeasti enää jaksa. Yritin aikaisemmin syksyllä itsemurhaa lääkkeillä, eikä se nytkään kaukana ole – tai jos en itsemurhaa yritäkään, niin alan satuttaa itseäni. Kumpikaan noista ei ole hyvä vaihtoehto, mutta minun tapani selvitä. Satuttamisen jälkeinen kipu painaa henkisen pahan olon pinnan alle siksi aikaa että kipu lakkaa, ja itsemurhayritys on kai jonkinlainen avunhuuto tiiviimmän hoidon tarpeesta, jota käsittääkseni ei kuitenkaan voida järjestää.
Olen oikeasti oman jaksamiseni äärirajoilla tällä hetkellä. Miten selvitä kaikesta satuttamatta läheisiään tai tappamatta tai satuttamatta itseään? Minä en tiedä, mutta tiedättekö te. 😞
Minulla ei ole valmiita vastauksia mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin, mutta sen sijaan kerron jotain itsestäni. Ehkäpä vertaistuki auttaa.
Minäkään en pidä itseäni bulimikkona tai muutenkaan diagnosoisi itselleni syömishäiriötä, vaikka reagoinkin toisinaan huonoihin fiiliksiin ahmimisella, oksentamisella ja toisaalta syömättömyydellä.
Muistan kun ensimmäistä kertaa oirehdin pahaan olooni ahmimalla ja oksentamalla. Olin silloin teini, ehkä jossain 12-15 vuoden välillä. Söin ison palan litrajäätelöstä ja huonon oman tunnon saaneena oksensin sen vessanpyttyyn. Siitä ei ole koskaan tullut vakituista tapaa, mutta silloin tällöin kun alakulo vaivaa, alan toimimaan näin. 😟
Joskus olen menettänyt ruokahaluni muutamiksi päiviksi tai juuri silloin kun pitäisi syödä. Laihduinkin yhtenä keväänä useita kiloja masennuksen takia. Nykyään en oirehdi näin, ennemminkin pyrin saamaan pahan oloni menemään pois syömällä, mutta ei siitä sen kummempaa hyvää oloa taida saada. Maha vaan täyttyy ja tulee ähkyolo.
Mulla on muutamia voimattomia itsemurhayrityksiä takana. Osa yrityksistä on tehty lääkkeitä syömällä, osa viiltelemällä. Joukkoon mahtuu yksi sellainenkin, josta ei kai kannata täällä kertoa. Aikaisemmin viiltelin itseäni aika paljon, josta ei onneksi jäänyt muistoksi kovin suuria arpia vasempaan käteeni. Pidän osaa viiltelykerroistani itsemurhayrityksinä siksi, että aikomuksenani on todella ollut vuodattaa itseni kuiviin. Toisinaan tarkoitus on ollut vain päästä pahasta olosta pois. Ja kumma kyllä, se auttoi.
Nykyään en halua kipeitä, punaisia ja häpeällisiä viiltojälkiä itseeni, vaikka mieli on ollut taas pohjalukemissa. Lähellä kulkeva junanrata on käynyt monesti mielessä. Voisin kuvailla tämänhetkistä fiilistä juoksemisella upottavassa suossa verenmaku suussa kumpparit täynnä vettä pääsemättä silti eteenpäin. Näin en haluaisi jatkaa, oli se muutos sitten elämän onni tai kuolema.
🙂Tervehdys!
Tää viesti olisi molemmille teille!
Kuulostaa siltä,että teillä monilla on vakava masennus ja sen asian kanssa ei ole leikkimistä.Saako kumpikaan teistä minkäänlaista terapiaa ja onko teille kokeiltu mielialalääkkeitä?
Itse sairastun vakavaan masennukseen noin seitsemän vuotta sitten,jolloin myöskin viiltelin itseäni,käytin alkoholia ja pillereitä. Aloitin terapian silloisen huoltajani avustuksella.Minulle alettiin myös etsiä sopivaa lääkitystä,mikä kesti jonkin aikaa,mutta oiken lääkityksen löydyttyä olen saanus siitä suuren avun.🙂👍Psykoterapiassa kävin monta vuotta.Tälläkin hetkellä on harkinnassa aloitanko terapian uudestaan. Vieläkin minulla menee jaksottain paremmin ja huonommin,mutta pahimmalta masennukselta olen välttynyt.Esimerkiksi itsemurhaa en ole ajatellut aikoihin.
Halauaisin kuulla molempien teidän kuulumisia ja halauan lähettää teille paljon voimia🙂
Minä syön tällä hetkellä lääkkeitä, mutta ne eivät auta juurikaan mitään. Ainoastaan paniikkikohtaukset ja harhat on lääkityksellä saatu jotenkuten kuriin, mutta muuten en näe hyötyväni niistä mitään.
Terapiassa en (vielä) käy, käsittääkseni minulle terapeuttia etsittiin mutta sopivaa ei tainnut löytyä. Olen nyt sairasloman aikana aloittanut käynnit pari kertaa viikossa pajalla, mutta lopetan sen heti, kunhan kouluun pääsen takaisin - jonka pitäisi tapahtua tammikuussa.
En mennyt viime kontrollikäyntiini, pitänee soittaa mtt:oon että milloin olisi mahdollista seuraava aika saada, niin ei jää käynnit käymättä niin kuin viimeksi teki, kun minulla oli todella paha olla.