Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
Tänään on ollut v!tutuspäivä.
Taas on menossa järkyttävän huonon nukkumisen kausi ja se alkaa tuntua. Työvuorojen kanssa on epäselvyyksiä, en tiedä milloin on töitä ja miten paljon. Firefox on kettuillut, niin että esimerkiksi Hesarin grafiikat eivät toimi ja täällä Tukinetissä tämä kirjoituskenttä oli viivan ohut eikä sitä saanut suurennettua. Kaupungissa käydessä ajoin kierrätyspisteen ohitse, mutten taaskaan muistanut ottaa mukaan jo ammoisista ajoista saakka kaapissa pyörineitä tuikkujen kuoria ja muutamaa lasipurkkia.
On ristiriitainen olo. Toisaalta haluaisin vain käpertyä nojatuoliin ja paeta maailmaa ja omaa elämääni fiktioon ja viihteeseen, mutta toisaalta kaipaisin kipeästi ihmiskontaktia. Tuntuu, ettei minusta pidetä, tai että olen jotenkin huonolla tavalla outo. Kelpaamaton, riittämätön.
Onnistuin sentään käymään museossa ja eräässä taidenäyttelyssä. Muuten kivaa, etenkin taidenäyttely yllätti positiivisesti, paitsi että siellä museossa oli eräs tavallaan kollega, tavallaan pomo -ihminen, josta olen aina aistinut negatiivisia fiboja minua kohtaan ja nyt hän ei edes tervehtinyt saati osoittanut tuntevansa minut. Kiersin sitten museon nurinkurisessa järjestyksessä välttääkseni häntä.
keskustelua, jos löydät hyvän rooiboksen niin vinkkaa minullekin. Yhtä ainoaa olen maistanut, ja se oli samalla kertaa sekä ensimmäinen että viimeinen kerta. Makuasioita, toki. Kenties ei pitäisi tuomita kaikkia rooiboksia, joten jos maistuvan version löydät, niin ehkä uskallan kokeilla uudestaan. Sillä välin pysyttelyn valkoisen tai vihreän teen juojana.
Mutta jos kofeiinia haluaa välttää, niin siihen rooibos on nappivalinta. 🙂 On vissiin vatsaystävällistäkin, näin muistan lukeneeni.
Onpa tämä kesän loppu nihkeän oloista muuallakin... Kahvi nousi jotenkin nieluun, joka sai miettimään teeharrastus tulis edullisemmaksi.. Stressiä ollut aika pitkään..pöllöä pöllöillä ilman hetken rauhaa.. siitä se ruoan ja kahvinkin nousu nieluun : kiireestä.
Vasta eilen sain kai puolen tunnin, tai ehkä se oli vaan vartin, tirsan, ettonneiksi jossain päin maata kutsutaan. Nytkin tulin unta koittaan... kohta.
Omien asioiden onneton vyyhti alkoi laueta, ei pitäis tulla karenssia... tosin veikkaan ettei vakuutus korvaa noita kalliita kahta videovastaanottoa. Kun jaksaisin selvittää kannattaako edes yrittää.
Elämä on kummallista koettavaa. Joillekkin ehkä kimallusta ja kunniaa, avoimesta heikkoudestani en pääse, enkä elämässä jaksa enää paeta mitään. Isän kuolema herättänyt rohkeutta alkaa nostaa päätä. Etsiä itseä ja löytää itseä, olla totta joka hetki. Olla olemassa.
Ollaan vielä kaupungissa ja odotetaan niitä luvattuja rankkasateita. Ei ole tullut. Joskus on rankat sateet tulleet kellariinkin asti ja niitä pelättiin. Kaupunki on niin asfaltoitu, ettei kaivot välttämättä vedä ja nämä pienet
talot ovat vaaravyöhykkeessä, kerrostaloilla tilanne parempi.
Minullakin vetämättömyys ja väsyneisyys jatkuu.. En tahdo saada nukuttua iltaisin ja kuuntelen kaupungin ääniä.. Maalla on niin umpihiljaista ja siihen olen nyt tottunut. Työn tekokaan ei maistu kuten ennen. Etätyö kulkee kyllä hyvin mukana paikasta riippumatta. Kyllä ikävät ihmiset saavat aikaan sen, että tilanteita joissa mahdollisesti tapaa alkaa karttamaan. Työpaikoilla kateus rehottaa, siitä luin äsken. Innokasta ja hyvin koulutettua kolleegaa aletaan syrjiä helposti, jopa mustamaalata. Etätyö tämän ongelman kyllä parhaiten vesittää...
Minäkin juon mielelläni vihreää teetä. Mies on kahvi-ihmisiä ja hänen kanssaan juon sen kupillisen päivässä. Tummaa suklaata olen viime aikoina kokeillut. En ole vielä löytänyt suosikkiani.
Museoon en ole vielä uskaltautunut. Se on tuossa vieressä ja kovasti ihmisiä jonottelee sinne. Odotan syksyä ja hiljaisempaa aikaa...
Tänään tuntuukin syksyiseltä, mutta kaipa niitä kesäpäiviä on vielä tulossa...
Kylläpä ulkona tuulee! Ihanaa, kun ilmassa on jo syksyä.
Työt ovat sujuneet ihan hyvin, vaikka ne kovasti jännittivätkin. Vielä ensi viikolla on töitä tiedossa, sen jälkeen alkaa taas epävarmuus.
Huono nukkuminen on vähän helpottanut, mutta vieläkin olen korostuneen väsynyt. Olisi asioita, joita pitäisi tehdä, mutta lykkään niitä jatkuvasti. Tuntuu, ettei ole puhtia tehdä mitään.
Varmaan pakoreaktiona edellä mainittuihin olen kaivannut matkustamista. Ei ole varsinaisesti matkakuume, vaan kaihoan sitä reissun valmistelemisen ja odottamisen synnyttämää fiilistä. Majapaikan etsintää, lentojen vertailua, nähtävyyksiin perehtymistä, ruokapaikkojen haeskelua, kivojen putiikkien googlailua. Sitä kuplivaa innostuksen tunnetta, lapsenomaista malttamattomuutta ja hyvällä tavalla jännittämistä. Sitä, että olisi jotain kivaa odotettavaa. Nyt nämä tuntuvat kaukaisilta, liki tavoittamattomilta, toiseen elämään kuuluvilta.
keskustelua: ihanaa kuulla, että karenssia ei tullut. Toivottavasti sen myötä stressikin alkaa helpottaa.
Teen juonti voi helpottaa stressiä. Teen sisältämällä L-teaniinilla on ihan tutkitustikin sellainen vaikutus. Minä olen keväästä saakka käyttänyt L-teaniini-ravintolisää ja itselläni PMS-ahdistus on selkeästi helpottunut.
Mollyan: oi kuinka minä pitäisin tuollaisesta etätyöstä.
Yhteen aikaan puhuttiin läppärinomadeista ja -kulkureista ja minusta tuollainen äärimmilleen viedyn etätyöskentelyn mahdollistama jopa globaali liikkuminen kuulosti todella kiehtovalta elämäntavalta. Todellisuudessa en kyllä tiedä pystyisinkö tai jaksaisinko sitä, mutta jokin siinä vapaudessa kiehtoo. Toivoisin joskus vielä kuitenkin pääseväni sitä edes hetkellisesti kokeilemaan.
Toivottavasti syksyllä pääset museoon!
Tummaa (ja raaka-) suklaata voi myös valmistaa itse. Silloin sen voi tuunana itselleen parhaiten maistuvaksi.
Itse olen kohta noin vuoden syönyt aina päivän pääruuan päätteeksi palan tummaa suklaa. Oma suosikki on Fazer Pure Dark 70 %. En ole tutkinut sen sokeri yms. pitoisuuksia, hifisteille se ehkä saattaisi olla liian makea, mutta omaan suuhuni sen maku ja koostumus on juuri passeli.
Kiitos huomiosta, eilen tuli tieto ettei karenssia, että oli pätevä syy. Helpotti oloa, jotenkin pääsin loman tunnelmaan, iso huojennus, lepäsin liki koko vrkn.
Sauvakävelyn kävin tavallista enemmän lintuja seuraillen. Luonto lintuineen vaikuttaa niin rennosti vaan lentelevän tai oksalla laulavan, vaikka onhan niilläkin omat huolensa opettaa poikasensa lentämään.ja löytämään evästä. Oli aika tyyni ja tuuleton eilinen.
Tee on siinäkin hyvä stressiä helpottava kun stressin myötä vatsaongelmia, mun menee liian löysälle, tee palauttaa ja rauhottaa vatsaa. En ole vielä päässy kauppaan asti, niitä teelaatuja voisin kokeilla jotain mitä en aiemmin.
Minäkin olen vatsalla stressaaja. Tosin minulla on myös IBS tyylisiä oireita.
Ajattelin käydä lähipäivinä pienellä lähiseutukierroksella ja siinä lomassa katsomassa muutamaa luonnonnähtävyyttä. Toivottavasti päiväreissu tarjoaisi virkistystä.
Mun liikkumiset vielä vähissä. Ei vaan jaksa eikä varsinkaan taho:(
Kiva oli edes hetken katsella uusia maisemia. Lisäksi kävin tänään uudestaan taidenäyttelyssä, maksuton kun oli. Silti; kauhean vetämätön olo.
Tällä viikolla on vielä töitä, sitten pääsen taas vellomaan epävarmuuteen.
Kissa pääsi nuolemaan tiskipöydälle hetkeksi jäähtymään unohtamaani paistopussia, jossa oli kanamarinadia. En tiedä miten paljon se oli sitä ehtinyt lipoa.
keskustelua, mikä rajoittaa jaksamista?
No'tt kiva kun pääsit vähän tuulettumaan. Minun pitäisi tehdä ihan sama juttu. Autolla pääsee päivän aikana ihan toisiin maisemiin. Jaksamisesta kaikki on kiinni. Eilen paras ystäväni avautui ongelmasta, josta ei ole kertonut mitään vuoteen. Ensiksi se loukkasi kovasti, kun olen luullut, että kanssakäymisemme on avointa ja ikävistäkin asioista voi puhua pelkäämättä, että ne kantautuisivat muualle. Tilanne nyt niin paha, että joutuu tekemään ehkä hätiköidysti radikaaleja toimenpiteitä ja muutoksia elämässään. Toisaalta yksin eläjänä on siihen mahdollisuus. Parisuhteessa on jotenkin jumittunut siihen yhteiseen elämään ja olemiseen ja jos ei tee selvää pesäeroa niin siinä sitten olet neuvotteluasemissa. Minä kyllä tunnen, että olen hyvin pärjännyt ja kompromissitkin toimineet. Kun ei ole elänyt yksin on kai tottunut siihen, että päätökset on yhteisiä. Oli miten oli minua kyllä loukkasi näin jälkikäteen se, että ystävän kanssa ei oltu jaettu tätä asiaa aikaisemmin. Ollaan tätä nyt selvitelty miksi näin on käynyt. Mietin omaakin osuuttani ja sitä, millainen ystävä olen.
Kissat ovat tosi uteliaita otuksia.. Haistelevat kaikkea uutta, mutta tuskin maistavat. Oma kissani on niin valikoiva, että tuskin maistaisi...
N'ott, voimattomuus, ei vaan ole puhtia juuri mihinkään. Hetki tässä koneen äärellä hurinan keskellä saa kaipaamaan pitkälleen. Virallisesti aloitin eilen sairausloman stressin takia.Sekin tunne, kaikki pakot nyt pois aivan päältä. Mielen kelan kun vaan saa katki .....nappaispa uni 🤔😮😴
Sain viimein Firefoxin kettuilut kuriin. Yksi laajennus piti poistaa. En kylläkään ymmärrä, että miksi se haittasi tiettyjä toimintoja vaikka laajennus ei edes ollut päällä, mutta ongelma korjaantui ja sehän on tärkeintä.
Kissa saattoi syödä vähän sitä kanamarinadia, koska myöhemmin illalla oksensi. Näyttää onneksi muuten selvinneen ruokakokeilustaan pelkällä hetken pahoinvoinnilla. Raukalla on niin kova lihanhimo, että syö epätoivoissaan marinadiakin. Mutta kun erikoisruokavaliossa on pysyttävä.
Ensi viikolla minulla saattaa olla mahdollisuus käväistä naapurikaupungissa. Elämä on koronan vuoksi ollut niin jumahtunutta, että tuollainen rutiinivisiitti tuttuun paikkaan herättää malttamatonta innostusta. Kunpa vain päiväreissu toteutuisi!
Täällä meillä päin on ollut viime aikoina ajanvarauksettomia koronarokatuksia, jotka koskevat myös toisen rokotteen ottajia. Aivan kohtapuoleen minulla tulee täyteen vaaditut 8 viikkoa ekasta rokotuksesta, jolloin ajattelin mennä katsomaan saisinko toisen rokotteen etuajassa. Muuten se menisi pitkälle syyskuuhun.
Mollyan, kuulostaa todella hankalalta tilanteelta. Olisiko mahdollista kysyä ystävältä, että miten hän itse tilanteen kokee? Kenties asia on hänelle erityisen kipeä, minkä vuoksi siitä puhuminen on vaikeaa, vaikka haluja ja luottamuksellinen ilmapiiri muuten olisikin. Tai ehkä ystävä on yrittänyt olla huolestuttamatta sinua.
keskutelua, toivottavasti sairasloma tarjoaa kaivatun hengähdystauon. Ehkä joskus pitää vain antaa itselleen lupa olla ja katsoa sormien välistä asioiden hoitamatta jäämistä.
Niin, kun lepoa ei voi suorittaa. Vaipua vaan............ ajan ottamista vaan-olemiseen.
Kauhean väsynyt ja ahdistunut olo taasen. En tiedä miksi. Juuri nyt toivoisin, että lepoa voisi suorittaa tai ottaa purkista.
Kaipaisin jotain kiintopisteitä elämääni, jotain jota odottaa. Mutta tiedossa on vain pelkkää epävarmuutta.
Itselläkin voimat aika heiveröiset. Ei paljoa puhtia. Mutta valo on vielä, illat lyhentyneet mutta valoa vielä on. Sateen takana ainakin.jossain...
No'tt minullakin on kurja olo. Tultiin maalle ja täällä olisi rauhallista nukkua, mutta en saa nukutuksi. Ystäväni kanssa on jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen päästy ja se tärkeää.. Jotenkin kaikki tuntuu pahalta, mutta en osaa sanoa miksi. Kaikkea ei voi panna tämän koronaeristyksen piikkiin. Jään tänne etätöihin ensi viikoksi seuranani kissa ja koira. Mies joutuu menemään kokouksiin. Ehkä yksin olo on nyt hyväksi minulle. Mies tekee paljon töitä etänä. Täällä maalla pitää nyt olla kaksi työhuonetta, mutta se ei ole ongelma. Mikä tässä nyt mättää, en osaa sitä sanoa..