Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
Nótt kirjoitti:
Minulle Austen on ollut tosi ristiriitainen kirjailija. Northanger Abbeyn ja Mansfield Parkin luin läpi sisulla, Järki ja tunteet ei ole onnistunut 3-4 yrityksen jälkeenkään. Emma on pyörinyt jokusen vuoden hyllyssä odottamassa lukuinspiraatiota, jostain divarista taisin sen hetken mielijohteesta ostaa. Mutta Ylpeys ja ennakkoluulo ja Viisasteleva sydän ovat olleet aivan ihania lukukokemuksia! 😍 Pitäisikin joskus lukea ne uudestaan.
Montgomeryn Anna-kirjat - ootko lukenut? Tykkäsitkö?
Montgomeryn Anna-kirjat - ootko lukenut? Tykkäsitkö?
En ole lukenut. Kovasti olen niistä kehuja kuullut, joten kenties joskus pitää tutustua niihin. 🙂
Koetan kohtapuoleen aloittaa lukemaan Magdalen Nabb'n dekkaria, joko The Monster of Florencea tai The Innocentia.
Kokeilin tehdä minttukaakaokapseleista kaakaota perinteiseen tapaan. Lopputulos oli ällöimelä ja jotenkin liian tuhti, varmaan kapseleiden sisältämästä maitojauheesta johtuen. Kokeilin siis tehdä kaakaon maitoon. Annostuksen kanssakin oli ongelmia, koska yhdestä kapselista tulee 120 ml kaakaota ja minä käytän aina niin teessä kuin kaakaossakin isoja mukeja. Niissä 2 kapselia on liian vähän ja 3 liikaa eli pitää seuraavaksi kokeilla joko pienempää tai suurempaa mukia ja tehdä kaakao veteen.
Tai taittaisikohan Van Houten sokeroimattomana kaakaojauheena noiden kapselijauheiden äitelyyttä? 🤔
Luulisin, että kapseleiden liuottaminen veteen maidon sijaan auttais ylimakeuteen ainaki jossain määrin. Minulla oli niitä yksittäispusseja pari kpl Van Houten -kaakaota, ja niissä oli kans maitojauheet mukana. Kyl niistä silti aika kermaista tuli veteen tehtynä. Makeaa silti mun makuun, mutta ihan hyvää. Entä maistuiko minttu?
Anna-kirjat ja Pieni runotyttö -kirjat on mainioita. 😘
Lyhyt huonon nukkumisen kausi taas takana, vieläkin väsyttää.
Kokeilin viimein syksyllä Lapista ostamaani mesimarjalla maustettua rooibosta. Kauhea pettymys! Se haisee minun nenääni pähkinän ja glögin sekoitukselta, mutta maku on sentään hajua lievempi. En ollut ennen juonut rooibosta, eikä tästä taida mitenkään uutta suosikkia tulla. Pitää koettaa keksiä joku, jolle lahjoittaa tuo eteenpäin.
Annoin uuden mahdollisuuden minttu-uutteelle. Kävi ilmi, että sitä pitää annostella todella varovasti: tippa tai pari, ei edes pientä lorausta. Kovin voimakkaan minttuinen kaakao ei ollut, mutta polttava jälkimaku jäi pois. Eli ihan ok tuote sittenkin.
En ole kokeillut kapselikaakaota uudelleen. En muista, että oliko se miten minttuinen. Tai ehkä äitelyys peitti sen...😅
Töissä eräs työntekijä avautuu kulisseissa tapahtuvista asioista. Tiedän kyllä työpaikan tulehtuneesta tilanteesta, mutta ahdistaa kuulla yksityiskohtia. Haluaisin laittaa pääni pensaaseen ja teeskennellä, että kaikki on hyvin.
Epäonni uusien teemakujen kanssa jatkuu. Lapista ostamani vihreä tee osoittautui liian yrttiseksi minun makuuni ja Pentikin Talvitee on turhankin miedon makuista, vaikka kuinka lapioin teeainesta ihan kunnolla teesihtiin ja haudutan tavallista pidempään. Molemmat tulee varmaan juotua, muttei uudelleen ostettua.
Nukuin viime yönä ehkä jotain 4 tuntia. Sain hyvin unta, mutta sitten herättyäni epämääräinen ahdistus ei antanut enää nukkua. Huonommuudesta sättimisen lisäksi mieli kaivoi esiin sellaisenkin pelon, että kun en ole yli 15 vuoteen käynyt minkäänlaisessa terveystarkastuksessa, niin korkea verenpaine tms. piilevä vaiva vie minulta hengen.
On taas tunne, että kaipaisin jotain todellisuuspakoa. Jotain, johon hurahtaa niin täydellisesti, että ajatuksiin ei muuta mahtuisikaan. Matka vaikka. Tai jokin iso hankinta, joka vaatii huolellista perehtymistä ja vertailua.
Hei, täällä toinen huonosti nukkunut! Yksi tunti unta, minkä jälkeen heräsin valvomaan pariksi-kolmeksi tunniksi rättiväsyneenä ennen kuin uni alkoi palaamaan, ja nukuin vähän yli seitsemään.
Mielenkiintoista kuulla millaiset asiat miellät todellisuuspaoksi - en olisi itse liittänyt sanaa noihin asioihin joita kuvasit. Matkojen/retkien suunnittelu on kyllä kivaa, mutta en pidä isoihin hankintoihin liittyvistä hinta/ominaisuus-vertailuista yhtään, ja niitä välttelen mahdollisimman pitkään. Ehkä asia, jolta minä haluan paeta, sitten 🙂
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: selvennyd
Viime yönä nukuin pitkään, mutta levottomasti. Näin unta, että lenkkeilin kissani kanssa läheisellä kuntoradalla. Se kipitti reippaasti kuin koira, niin että yritin vähän hillitä sen menoa etten itse liukastu iljanteisella tiellä. Radan varrella piti olla geokätkömäisiä tehtäväpisteitä ja minua harmitti, kun en löytänyt niitä. Toisessa unessa minun piti lähteä autolla jonnekin, mutta lähteminen vain lykkääntyi ja lykkääntyi aivan triviaaleista syistä.
Minä tykkään tehdä vertailuja, jos hankittava asia on mieluinen. Sekin on kivaa, kun ostettavaa asiaa joutuu vähän "metsästämään", siis etsimään sen sijaan, että sen vain voi ostaa kaupasta kuin kaupasta. Sitten toki turhauttaa, jos ei millään pääse jäljille.
Todellisuuspakoa siinä mielessä, että saisin jotain, mikä täyttäisi tyhjyyden tunteen ja peittäisi sisäisen sättijän äänen. Tässä kohtaa voisi tietysti miettiä, että onko se pidemmän päälle toimiva ratkaisu. Tarkoitan, että ehkä joskus nuo tunteet olisi opittava kohtaamaan ja käsittelemään, enkä tiedä onko niiden jatkuva pakeneminen hyväksi. Kuten Edgar Lee Masters kirjoittaa Dorcas Gustine -runossa:
"Kuitenkin on mielestäni uljaampaa / kiskoa susi esiin / ja pölyn tuprutessa ja tuskanhuutojen kaikuessa / taistella sen kanssa avoimesta vaikka kadulla."
Kissanlenkitys-uni❤ Oletko joskus elämäsi aikana geokätköillyt, kun sellaisia esiintyy unissasi?
Hmm, hyvä oivallus todellisuuspaosta se, että ei ehkä ole niin olennaista se mihin pakenee kuin se mitä pakenee... Sisäisen sättijän ääni on kyllä hyvin tuttu - tosin nyttemmin se ottaa useammin jonkun muun henkilön kuin oman ääneni (eli kuvittelen miten joku tuntemani henkilö sättisi minua). Se ohjaa käyttäytymistäni aika ajoin; jos en erikseen kiinnitä asiaan huomiota, ajaudun herkästi käyttäytymään tavalla jonka tavoitteena on ärsyttää kyseistä henkilöä mahdollisimman vähän, vaikka hän ei edes ole paikalla tarkkailemassa toimintaani - (jestas että alkaa kuulostaa hullulta kun sitä yrittää selittää 😵...) Niin, mutta pointti oli se, että tätä (oman mielen sisällä tapahtuvaa) sättimistä "toisen" tekemänä on kuitenkin ainakin mulle jotenkin helpompi kestää, koska voin aina ajatella että tämä toinen käyttäytyy epäreilusti, tai että hän ei tunne tilannetta yhtä hyvin kuin minä, ja siksi hänellä voi olla epärealistiset odotukset siitä mitä minun pitäisi saavuttaa... Tai jotain 😁
Yleisesti ottaen, minusta todellisuuspako on joissakin tilanteissa ihan järkevää, vaikka se (ainoana?) vaikeista tilanteista/tunteista selviytymisen keinona voi pitkällä juoksulla ongelmiin johtaakin. Ei ne ongelmat tai asiat itsestään katoa minnekään, mutta onneksi niitä on koko elämä aikaa selvitellä. Ja elämänsä varrella ihminen kuitenkin muuttuu ja kehittyy koko ajan, niin että jokin asia mikä vuosia sitten tuntui liki mahdottomalta voi jonain toisena päivänä (erilaisilla resursseilla ja taidoilla varustettuna) onnistua huomattavasti helpommin 🙂
Millainenhan olisi tunne siitä, että voimat palautuvat? Miten kuvaisit sen? Jos aamulla kun heräät, olisi tapahtunut ihme? Mikä olisi toisin?
soroppi, aloitin geokätköilyn vajaa vuosi sitten enkä ole ollut kovinkaan aktiivinen sen suhteen. Se varmaan tuli uniin sen vuoksi, että viime aikoina on tehnyt mieli käydä kokeilemassa jokusta kätköä. Mutta valitettavasti juuri silloin tänne saatiin lumipeite maahan ja kätköily hankaloitui.
Minun sisäinen sättijäni mesoaa yleensä omalla äänelläni, mutta ottaa myös toisten ihmisten äänen. Minulle se oma ääni saattaa olla helpommin kestettävä, koska toisten äänien kylkiäisenä tulee usein syyllisyyden tunne äänien oikeita vastineita kohtaan. Jos olen vaikka mokannut ja asiaan liittyvän henkilön ääni sättii minua, niin tunnen pettäneeni todellisen henkilönkin.
Voit olla oikeassa tuon todellisuuspaon kanssa. Rankkaahan se olisi, jos koko ajan ikään kuin tilanne päällä. Ja voihan olla niinkin, että hengähdystauon lisäksi todellisuuspako voi tarjota kiertotien ongelman ohi. 🙂
keskustelua, en todellakaan tiedä. Olen aina ollut stressiherkkä, mutta nyt viime vuosina on vain tuntunut, että silmukka on ennätyskireällä. Joten ehkä sen ihmeen pitäisi olla edes jonkun asteinen huolettomuus ja luotto siihen, että asiat järjestyvät sekä uskoa omaan itseeni: minä pärjään, kelpaan ja riitän.
Nótt kirjoitti:
Joten ehkä sen ihmeen pitäisi olla edes jonkun asteinen huolettomuus ja luotto siihen, että asiat järjestyvät sekä uskoa omaan itseeni: minä pärjään, kelpaan ja riitän.
🙂 Uskon vahvasti, että juuri niin teet, mutta se ei varmaankaan ole se asian ydin. Hassua miten vaikea on kokea tosiksi asioita jotka voi sanoa, tai joita pitää mielessään todennäköisinä tai ainakin mahdollisina.
Selkä taas jumii. Harvemmin se vaivaa jalkeilla ollessa, mutta nyt kiristävä tunne lapaluiden välissä on vain pahentunut päivän mittaan.
soroppi, olet varmaan jälleen totuuden ytimessä. Omat ajatukset/tunne ja todellisuus eivät aina kohtaa. Esimerkiksi on ristiriitaista, että pidän itseäni yhtä aikaa alisuoriutujana ja mihinkään kykenemättömänä toivottomana tapauksena.
Vihdoin ja viimein 23.1 oli aika sosiaalitoimistooon sosiaalityöntekijän ja psykologin yhteisajalle. Mutta enpä oikein tiedä oliko siitä mitään hyötyä, mut sovittiin kuitenkin huhtikuuhun seuraava aika. Pääasiassahan mä tuolla vaan puhuin siitä ikävästä sotkusta ja kerroin oman näkemyksen asioihin ja omista fiiliksistäni. Lisäksi sain kuulla, että mitä tämä entinen yksilövalmentaja oli siinä huoli-ilmoituksessa sanonut, jonka oli siis viime kesänä minusta tehnyt.
Yks mikä jäi eniten mieleen ja särähti korvaan, niin oli se että entinen yksilövalmentaja väitti olevansa huolissaan minun psyykkisestä voinnista. Mutta jos hän ihan oikeasti olisi minun psyykkisestä voinnista huolissaan, niin ei järkevä ihminen silloin lähtisi lähestymiskieltoa uusimaan. Tämä lähestymiskielto on nimittäin vaikuttanut todella paljon minun yöuniin ja jaksamiseen.
Noh, kevättä odotellessa, jospa näihin ikäviin asioihin sitten tulisi järkevä päätös.
Mutta joo.. huomasinpa muuten K-plussa sovelluksesta että nyt helmikuussa on uutuutena k-kauppoihin tullut/tulossa minttukaakaojuomajauhetta. Pitää kyllä ostaa itselle sitä kunhan löydän sitä täältä pohjoisesta.
Moi Delffi! Kiva kuulla, että asiasi on nytkähtänyt eteenpäin.
Kiitos minttukaakaovinkistä! 😊 Pitää ottaa ihan asiaksi käydä K-kaupassa, vaikka niitä ihan tässä kävelyetäisyydellä olekaan. Toivottavasti tämä minttukaakao on hyvää, olen niin kaivannut ja toivonut simppeliä tapaa nauttia minttukaakaosta ilman minttu-uute tms. lisiä.